Koen olevani niin ruma, että se rajoittaa elämääni.
Kokemus itsestäni rajoittaa pahimpina päivinä elämääni niin paljon, etten pääse pois kotoa. En edes hoidon piiriin tai kauppaan. Koen olevani niin ruma ja vastenmielinen. Haisenkin pahalle.
Vaikka järjellä ajattelen, että ihmisiä tuskin kiinnostaa ulkonäköni tai jos kiinnostaa, niin mitä sitten. Mutta en vaan pysty. Järki ei voita tätä voimakasta tunnetta.
Onko ketään kohtalontovereita? Neuvoja?
Kommentit (32)
Tämä on trolli. Kerää sääliä ja huomiota ja menee heti antamaan huomiota huomion kipeälle pillullensa.
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 23:07"]Harva ihminen on oikeasti niin ruma että sitä tarvitsisi hävetä, ei minua häiritse edes se ns. rumuus, ei se minulta ole pois tai vaurioita näköä! :D Kyllähän kaikilla ulkonäköpaineita on (onneksi vanhetessa ovat helpottaneet ja nyt 40 lähestyessä olen tyytyväisempi ulkonäkööni kuin koskaan) mutta jos kokemus omasta ulkonäöstä estää menemisen ulos niin jotain sille kannattaa tehdä. Ensimmäisenä tulee mieleen miten masennusta hoidetaan? Pystyisitkö keskustelemaan joskun kanssa ongelmastasi, auttaisiko se? Pystyisitkö ottamaan pieniä askeleita kohti maailmaa, eli menisit ulos. Laittaudut sen verran ettei sen takia tarvitse ulos mennä ja totuttelet kohtaamaan ihmisiä. Suurin osa ihmisistä on niin itsekeskeisiä ettei ne huomaa muiden 'rumuutta' saati häiriinny siitä, aika menee omaan napaan tuijotteluun.
[/quote]
Olen vähän huono puhumaan, mutta olen yrittänyt ottaa myös tätä asiaa esille hoitohenkilökunnan kanssa. Etenkin kun on täytetty välillä masennuskyselyä, jossa yksi kysymys sivuaa aihetta. Aihe on sivuutettu tai sitä ei ole pidetty merkittävänä. Enkä oikein itse osaa otta asiaa tiukemmin esille.
Olen yrittänyt järjellä selittää itselleni, että ihmisarvoni ei riipu ulkonäöstä. Kuvotuksen tunne itseäni kohtaan on kuitenkin toisinaan niin lamaannuttava, etten pysty järkeilemään asiaa.
Kiitos tsempistä.
Ap
Voiko olla mahdollista että projisoit itseäsi kokonaisuutena kokemaasi inhoa ulkonäköösi? Koet olevasi arvoton tai häpeät itseäsi kaikin puolin, joten se näyttäytyy toiminnassa konkreettisesti tunteena oman ulkonäön kaameudesta. Itse pidin masisaikoina itseäni aivan hirveänä, vieläkin parannuttuani on päiviä jolloin itseinho estää lähdön ulos, mutta ne ovat harvenneet. Sanottakoon nyt vielä, että ulkonäössä itsessään ei muutoksia ole tullut.
Sinuna ottaisin asian vielä tiukemmin esille hoidossa jos mahdollista. Olisiko sinulla mahdollisuus kirjoittaa lyhyesti valmiiksi lapulle tunteitasi ja sitä miten aloituksen perusteella olotila on lamaannuttava? Tällöin ei tarvitsisi huolehtia paikan päällä ulosannista vaan ongelma selkeästi ylhäällä.
Mä en oo koskaan nähnyt ulkonäöltään täysin rumaa ihmistä. "Virheitä" löytyy meistä kaikista, mutta hei, nehän ovat vain osa persoonallisuutta.
Kyllä se luonne määrittelee kauneuden, oikein upeakin kaunotar näyttää mitättömältä, jos on paskamainen luonne, eikä kaikkien tarvitse näyttää samanlaisilta, erillaisuus on kiehtovampaa.
Tee itsellesi täydellinen muodonmuutos!
1. Pidä huolta hygieniasta: suihkussa päivittäin, dödö, hampaiden pesu yms. Ja käytä mieluummin tamponeja tai kuukuppia koska siteet haisee ja hauduttaa.
2. Mene parturiin ja värjää takaisin luonnollinen hiustesi väri ja leikkaa mieleisesi hiusmalli
3. Käytä vain vaatteita jotka saavat sinut tuntemaan itsesi kauniiksi ja hyväksi.
Tee nämä jos tarvis :) et ole ruma ja kauneus on katoavaista. Tärkein kaikista: opettele rakastamaan itseäsi!
[quote author="Vierailija" time="11.08.2015 klo 21:38"]
Haiset pahalle? No käy suihkussa, käytä dödöä ja jotaib hyvän tuoksuista rasvaa ja hajuvettä/ vartalosuihketta. Problem solved.
[/quote]
Aina nuokaan ei auta. Mä haisen silti vaikka teen noin. Ja ihan turha kuvitella että lääkärit osais tätä ongelmaa ratkaista silti.
Ihmiset ovat täysin pihalla kun kuvittelette, että ap:n ongelma olisi ulkonäkö ja sen parantaminen.
Mulla on sama ongelma. En vaan pysty tekemään oikein mitään, hädin tuskin käymään kaupassa.
Ei tee mieli ostaa uusia vaatteita kun hukkaan menevät kuitenkin mun päälläni. En edes halua mitään nättiä, koska tulee samanlainen olo kun pistäisi sialle rusetin.
Mä olen myös ihan susiruma. Vartalo on nätti mutta kasvot ovat hirveät. Inhoan katsoa itseäni peilistä, masennun aina kun sinne joudun vilkaisemaan. Asiaa ei auta se, että kuulen jatkuvasti ihmisiltä kommentteja olenko narkomaani, onko minulla syöpä tai joku muu vakava sairaus, olenko krapulassa, olenko alkoholisti... Hyväksy siinä sitten itsesi :(
Harva ihminen on oikeasti niin ruma että sitä tarvitsisi hävetä, ei minua häiritse edes se ns. rumuus, ei se minulta ole pois tai vaurioita näköä! :D Kyllähän kaikilla ulkonäköpaineita on (onneksi vanhetessa ovat helpottaneet ja nyt 40 lähestyessä olen tyytyväisempi ulkonäkööni kuin koskaan) mutta jos kokemus omasta ulkonäöstä estää menemisen ulos niin jotain sille kannattaa tehdä. Ensimmäisenä tulee mieleen miten masennusta hoidetaan? Pystyisitkö keskustelemaan joskun kanssa ongelmastasi, auttaisiko se? Pystyisitkö ottamaan pieniä askeleita kohti maailmaa, eli menisit ulos. Laittaudut sen verran ettei sen takia tarvitse ulos mennä ja totuttelet kohtaamaan ihmisiä. Suurin osa ihmisistä on niin itsekeskeisiä ettei ne huomaa muiden 'rumuutta' saati häiriinny siitä, aika menee omaan napaan tuijotteluun.