Miksi vanhempia ei yleisesti varoiteta alle 3v ikäeroista
Minulle ja useimmille ystävilleni on käynyt niin, että jonkinlaisen yleisen "tämä kuuluu mennä näin" normin mukaisesti ollemme tehneet lapset n.2 vuoden ikäeroilla. Siskoni lapsilla on jopa alle 2v ikäeroa. Mutta minä kyllä olen varoitellut oman virheeni jäljeen kaikkia, että älkää ihmeessä tehkö sitä virhettä. Taapero hakkaa vauvaa aina kun silmä välttää. Oma väsymys alkaa olla jo sitä luokkaa kuin olisin umpihumalassa päivät. Viimeiset kaksi vuotta olen vain toivonut että pääsen pois tästä tilanteesta. Samaa ovat puhuneet myös ystäväni ja siskoni.
Uskon että vuosien päästä voi olla mahdollista että lapsista on toisilleen seuraa (joskin minulla tyttö ja poika joten ei varmaan sitäkään etua tulossa). Silti sanoisin että vähintään 3v ikäero olisi vanhempien jaksamisen vuoksi tärkeää. Ja tätä asiaa pitäisi neuvolassakin ostata kertoa heti ensimmäisen lapsen synnyttyä!! Jostain olen myös lukenut että naisen kropalla kestää palautua synnytyksestä (täysin) jopa kolme vuotta!!!! Joten jo senkin vuoksi ja siihen vedoten pitäisi äitejä valistaa.
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
Meillä on erikoinen ja sitten syntyi kaksoset tasan kahden vuoden kuluttua. En kokenut ollenkaan raskaaksi. Ovat hyvät kaverit nyt koko porukka. Ei ole ikinä käynyt heillä aika pitkäksi.
Siis esikoinen (toki myös erikoinen niinku kaikki lapset vanhemmilleen)
Osa päästää myös alle kouluikäisiä leikkipuistoon, jossa nämä pienet lapset lyövät muita, pakko tehdä lastensuojeluilmoitus.
No eihän meiltä keltään kysytä haluammeko tänne syntyä kärsimään ja kuolemaan.
Syntymä on kuolemantuomio.
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.

Jos 3-vuotias kiipeää korkealle ja tippuu niin hänen äitinsä on vastuussa. Oma vika jos ei itse ole puistossa mukana. Äiti saa syytteet ja lapsi voidaan huostaanottaa.
Ei se suuri ikäero tarkoita etteikö lapset riitelisi.
Minulla on 5,5 vuotta isosisko ja täys sadisti. Edelleen jatkuu se kiusanteko ja haukkuminen ja nujertaminen.
Eikä tuossa pysty se pienempi mitenkään pitämään puoliaan.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.
Jos 3-vuotias kiipeää korkealle ja tippuu niin hänen äitinsä on vastuussa. Oma vika jos ei itse ole puistossa mukana. Äiti saa syytteet ja lapsi voidaan huostaanottaa.
Alle kouluikäinen ei ole ventovieraiden aikuisten vastuulla.
Minulla on kolme ystäväpariskuntaa, joilla on taapero 3v ja vauva n.1v. Yhden lapsen kanssa näitä ystäviä vielä näki, mutta nykyisin ei mitään mahdollisuutta. Kahden pienen kanssa ulos lähteminen on niin hankalaa, etteivät viitsi käydä missään niin, että molemmat lapset on mukana. Äidit ovat olleet kotona esikoisen syntymästä asti, jolloin lapset ovat leimaantuneet äitiinsä eikä heitä voi jättää pelkästään isälle hoitoon, koska kiljuvat koko sen ajan, kun äiti on poissa näköpiiristä.
Näiden kolmen ystäväpariskunnan ansiosta päädyin siihen, että teen vain yhden lapsen tai jos toista mietitään, niin siinä vaiheessa, kun esikoinen on vähintään 5-vuotias.

Mulla on lapset tuolla ikäerolla. Jokaikinen päivä käytiin kaupungilla ja retkillä. Tuplarattaat eikä mitään ongelmaa.
Vierailija kirjoitti:
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.
Piti varmaan saada sitä "parisuhdeaikaa" että voi hankkiutua tiineeksi.

Käytiin myös matkoilla, mm New Yorkissa.

Sama! Ja voin lapset kyllä isän hoitoon jättää myös ongelmitta. Iäkkäille vanhemmilleni en ehkä noin pieniä enää jättäisi, kyläillään siellä sitten kaikki yhdessä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.
Piti varmaan saada sitä "parisuhdeaikaa" että voi hankkiutua tiineeksi.
Jos leikkipuistossa on aikuinen oman lapsen kanssa niin hänellä ei ole vastuuta muiden lapsista. Itse lähdin myös jokusen kerran pois leikkipuistosta, kun sinne tulee taaperoita ilman äitiä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kolme ystäväpariskuntaa, joilla on taapero 3v ja vauva n.1v. Yhden lapsen kanssa näitä ystäviä vielä näki, mutta nykyisin ei mitään mahdollisuutta. Kahden pienen kanssa ulos lähteminen on niin hankalaa, etteivät viitsi käydä missään niin, että molemmat lapset on mukana. Äidit ovat olleet kotona esikoisen syntymästä asti, jolloin lapset ovat leimaantuneet äitiinsä eikä heitä voi jättää pelkästään isälle hoitoon, koska kiljuvat koko sen ajan, kun äiti on poissa näköpiiristä.
Näiden kolmen ystäväpariskunnan ansiosta päädyin siihen, että teen vain yhden lapsen tai jos toista mietitään, niin siinä vaiheessa, kun esikoinen on vähintään 5-vuotias.
Mulla on lapset tuolla ikäerolla. Jokaikinen päivä käytiin kaupungilla ja retkillä. Tuplarattaat eikä mitään ongelmaa.
Ainakaan omasta mielestäsi. Itseä väsytti se retuuttaminen paikasta toiseen ja kysyin jo lapsena miksi emä halusi leikkiä meillä kotia. Ei osannut vastata kun niin matala äo.

Niin?

Jaaha. Palstahäirikkö. Muista nyt alkaa natkuttaa metatöistä ja porsimisesta niin on kaikki jankutettu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.
Piti varmaan saada sitä "parisuhdeaikaa" että voi hankkiutua tiineeksi.
Jos leikkipuistossa on aikuinen oman lapsen kanssa niin hänellä ei ole vastuuta muiden lapsista. Itse lähdin myös jokusen kerran pois leikkipuistosta, kun sinne tulee taaperoita ilman äitiä.
Yksi taapero yritti heittää joskus lastani lumipallolla silmään leikkipuistossa. Lähdin oman lapsen kanssa kotiin. Ei ollut taaperolla äitiä mukana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Yksi äiti oli laittanut joskus 2 alle kouluikäistä 7 - vuotiaan sisaren mukaan leikkipuistoon. No, eihän tuo 7 - vuotias mitään vahtinut, kun löysi puistosta oman ikäisensä kaverin. En minäkään vahtinut, kun en tunne koko lapsia.
Piti varmaan saada sitä "parisuhdeaikaa" että voi hankkiutua tiineeksi.
Jos leikkipuistossa on aikuinen oman lapsen kanssa niin hänellä ei ole vastuuta muiden lapsista. Itse lähdin myös jokusen kerran pois leikkipuistosta, kun sinne tulee taaperoita ilman äitiä.
Niin?
Leikkipuiston vieressä on autotie, mutta eipä ole oma lapsi
Älä VÄLTTELE vauvaa, niin ei väkivaltaa.
Kyseinen äiti muuutti pois oltuaan 2 vuotta naapurimme. Nykyään soitan lastensuojeluun, jos joku lapsi alkaa häiriköimään meitä.