Kysymys maalla asuville työssäkäyville?
Ihan vilpittömästi olen huolissani teistä. Nyt kun näyttää siltä että bensa, energia ja ruoka nousevat ennennäkemättömiin hintoihin yhtäaikaa niin varsin te jotka asutte omassa torpassa niin miten ihmeessä pärjätte?
Onko teillä joku suunnitelma jo mielessä mitä tehdä kun ei rahat enää riitä bensaan että töihin pääsis?
Kommentit (23)
No, työmatkani on 700m. Kuljen joko pyörällä tai kävellen. Velaton rivitaloasunto, vastine 160€/kk. Tillillä rahaa, säästöjä ja sijoituksia.
Tuota, täällä maalla on köyhyyttä ja polttoainekustannukset ynnä muut kustannukset kyllä rasittaa osaa väestöstä.
Omalta kohdaltani voin kertoa että ei se asia niin yksioikoinen ole. Esimerkiksi tuo energian kallistuminen kyllä rasittaa suurinta osaa Suomen väestöä . Jos nyt kerron hieman meidän talouden tilanteesta:
Asumme Kainuussa eli maalla , etäisyys kirkonkylään on noin 12 km.
Mieheni on omasta mielestäni yli-innokas kaikkeen uuteen tekniikkaan ja aika aikaansaapa siltä osin ettei ne ajatukset jää toteuttamatta annan seuraavat esimerkit:
Maalämpökaivo tuli hankittua vuonna 2018 joka tuotta noin 25000 kWh lämpöä vuodessa ja lämmittää tämmöistä vanhaa noin 160 m2 kokoista harvaa omakotitaloa ja osto energiana menee 5000 kWh sähköä sen pöyrittämiseen. Sitten mies keksi että asennetaan aurinkopaneelit talon katolle vuonna 2019 ja tietysti veti homman överiksi ja asennutti 28 paneelia josta tuli ylijäämä energiaa ( vuosi tuotto 14000 Kwh / a ) joka piti sitten myydä pois verkkoon pilkkahintaan energiayhtiölle. Tämän jälkeen huomasi hän että meillä on tilalla yksi palsta ( noin 8 ha ) jossa on järeätä tukkipuuta ja tukkipuun hinta oli 75 € / m3 , eli hyvä hinta, ei muuta kun myydä täräyttää pois hyvällä hinnalla. Eikö tuo roikale mennyt ostamaan jonkun täyssähköauton kun sai rahat metsäkaupasta eikä hänen puheitten mukaan mennyt rahaa edes puoliakaan. eikä ollut edes halpa kosla, oli Tesla S Ludicuos + jos nyt oikein muistan. Muuten lähtee kuin hauki rannasta kun vähän kaasupoljinta käyttää. Mieheni on töissä valtiolla pikkuvirkamiehenä ja työmatkaa hänelle tulee noin 92 km päivässä, joten työmatkakustannukset ovat melkein ilmaiset nykyään.
Vielä kun hallitus nosti tänä vuonna oman auton käytön verovähennysoikeutta 30 centtiin / km niin eihän miesreppana tarvitse kohta maksaa veroja ollenkaan. Joten ei meitä köyhiä maalaisia tarvitse sääliä, ennenmin olen huolissani Helsinkiläisistä jotka joutuvat maksamaan kaukolämmöstä enemmin koska se tuotetaan osaksi kivihiilellä ja maakaasulla
Asun maalla, työmatkani on hieman vajaa 4km, nyt on vielä varaa se kulkea autolla, kesällä ehkä pyöräilen. Voin jäädä myös etätöihin.
Omistamme metsää, lämmitys oman metsän puilla, ei paljoa maksa.