Suomessa on niin paljon alas ajettuja maatiloja ettei Suomella oikeasti ole hätää ruoan suhteen.
Kunhan löytyy mitä kasvattaa, niin ruokaa saadaan tuottettua Suomessa. Avocadot, riisit, tofut ja muut erikoisuudet toki jää ruokavaliosta pois, mutta niitä ilman ennenkin pärjätty.
Kommentit (187)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Olisi varmaan ihan hyvä ammatti, jos olisi palkansaajan edut. Voisin lähteä karjakoksi, sinänsä on mukavaa työtä, vaikka onkin raskasta, mutta yrittäjänä en enää lehmiä ottaisi mistään hinnasta. Se työn määrä uuvuttaa jo ajatuksena esimerkiksi kaikki se roinan siivoaminen päivittäin mikä syntyy paalinaruista, muoveista, kuivikkeista pihaympäristöön.
Edelleen kyllä näen unia siitä, että lehmillä on hätä, ovat karanneet jne. vaikka niiden lähdöstä on jo yli 10 vuotta. Olihan ne mukavia ja kiinnostavia työkavereita ja itkin kovasti, kun lähtivät. Eloon myytiin, ei teurastamoon.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tuohan ratkaisee samalla työttömyysongelman, kun yhdelle maatilalle tarvitaan 5-6 täysiaikaista työntekijää. Valtion pitää rakentaa paljon työsuhdeasuntoja työntekijöitä varten.
Vierailija kirjoitti:
Arvostin ennen suomalaisia ruuantuottajia oman maatalo-taustani vuoksi mutta nykyään en ymmärrä sitä kiukkua jota puretaan kuluttajiin. Ei saa syödä suomalaisia kasviksia ja härkäpapua koska veganismi, ei saa kommentoida maataloutta jos osoite on kehä III sisällä jne.
Kiukkuista porukkaa olette.
Täytyy sanoa, että jos sukulaisissani ja tuttavissani ei olisi tilallisia ja kaikki kokemukseni olisivat vain palstatilallisista, niin pitäisin heitä kaikkia aivovammaisina. Palstalla eivät ole edukseen. Ehkäpä täällä palstailevat ne, joilla on aikaa olla jouten, työt jäävät tekemättä ja siksi tilatkaan eivät kannata. Kukapa haluaisi ostaa noin töykeiltä ihmisiltä yhtään mitään.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tätähän tehtiin Neuvostoliitossa, mutta ei ne tilat kaksisesti tuottaneet. Kyllä sinäkin kolhoosit muistat.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin vaikuttaa siltä että maanviljely on suomessa täysin mahdotonta. Eikä ole edes kovin pitkää aikaa kun suomi oli täynnä pientiloja. Ehkä se on tosiaan jättäydyttävä ulkomaisen tuotannon varaan kun suomessa ei vaan pystytä viljelemään enää maata.
Pientiloja voisi olla edelleen, jos porukka hyväksyisi sen, että maalla on erittäin alhainen elintaso, ei välttämättä edes sähköjä netistä puhumattakaan ja töitä ympäri vuorokauden.
Luin uutisen jostain tilallisesta, jolla ei yhteysongelmien vuoksi toiminut netti. Eli niin korvessa ei toimi. Rahaa olisi, mutta tekniikka ei pelaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tilalle saa täksi kesäksi tulla maanviljelystä kiinnostunut kaupunkilainen tutustumaan töihin. Palkkaa emme pysty maksamaan kun itsekään ei sitä saada, mutta majoitus järjestyy. Parin kuukauden päästä aloitellaan maanmuokkaukset, siitä se taas lähtee!
Olen ollut ilmaistöissä maitotilalla ja viljelytilalla ja lampolassa. Olen kaupunkilainen. Eikö olekin jännää, että jotkut kaupunkilaiset ovat aina olleet kiinnostuneita alasta? Jotkut kaupunkilaiset ovat jopa opiskelleet agrologeiksi, lomittajiksi tai perustaneet omia tiloja.
Meilläkin on muutama kaupunkilainen ollut ilmaistöissä eli oikeastaan katsomassa ihmeissään, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Traktoria olisi kiva ajaa, mutta se onkin isompi laite kuin Audi eikä etukuormaajan kanssa käännykään yhtä pienessä tilassa. Tietokone hytissä herättää kateutta - ai sä voit somettaa samalla? Navetassa kauhistellaan hajua ja sitä, että lehmät ei tajuakaan paskoa vain laitumelle. Vasikoita hoidetaan antaumuksella, mutta kun niiden pitäisi saada olla emonsa kanssa, ei hoitajan kainalossa.
Toimin ihan samaan tyyliin kun painotalon omistaja yritti hyötyä minusta ilmaisena työvoimana. Pyörin ympäriinsä ja ihmettelin.
Meillä nämä palkattomat työntekijät eivät ole olleet työkokeilijoita, vaan pääkaupunkilaisia, jotka ovat halunneet omasta tahdostaan tulla tutustumaan maatalouteen pariksi päiväksi tai viikoksi.
Ja eivät sitten halunneetkaan tehdä sinulle rahaa oikein olan takaa ilmaiseksi. Voi aikoja, voi tapoja!
Millaista työsuoritusta sinä oikein odotat kun et maksa siitä euroakaan?
En odottanut mitään työsuoritusta, koska tulijat eivät halunneet palkkaa. Mutta kieltämättä odotin asiallista suhtautumista työntekoon eikä mitään Farmi-ohjelmantapaista kisailua siitä, miten 20-päisen mullilauman saa pelästymään niin, että se menee sähköaidasta läpi ihan väkisin tai miten traktorin voi ajaa täysin piittaamattomasti ojaan vain siksi, että halusi kokeilla, pääseekö sieltä omin avuin pois.
Odotin, että eivät estä minua tekemästä töitäni, mutta olin väärässä. Eivät he halunneet kokeilla maatilan töitä, he halusivat tulla tänne leikkimään ja esittämään omia mielipiteitään siitä, pitääkö vasikkakarsina siivota vai ei.
Joo, totta kai ajoivat traktorin ojaan ja mullilauman läpi aidasta. Uskon satuilusi ihan yhtä täysillä kuin väitteen että viljelijä työskentelee tilalla kellon ympäri palkatta ja lisäksi käy töissä muualla. Sielläkin varmaan kellon ympäri.
Kiitän sinua kannustuksestasi! Kun ruokaa ei välttämättä enää ensi syksynä ole saatavilla, niin muistan sinua lämmöllä. Olet aivan varmasti omat ruokakuponkisi ansainnut!
Ruokaa on saatavilla kunhan tilat otetaan valtion haltuun, pois ihmisiltä jotka eivät osaa niitä hoitaa.
Onnea, sitten sinäkin saat oman maatilan jossa tuotat ruokaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei alasajattu maatila tuota ruokaa, senkin kaupunkilaispelle.
Me "kaupunkilaispellet" osataan kyllä viljellä sitä, en tiedä sitten teistä.
Niinhän se oikeakin maanviljelijä yritti mutta ei saanut tilaa kannattavaksi.
Sulla varmaan on miljoonat valmiina jotta saat tilan ostettua ja saneerattua tuottavaksi.
Vierailija kirjoitti:
Tätä ketjua kun lukee niin vaikuttaa siltä että maanviljely on suomessa täysin mahdotonta. Eikä ole edes kovin pitkää aikaa kun suomi oli täynnä pientiloja. Ehkä se on tosiaan jättäydyttävä ulkomaisen tuotannon varaan kun suomessa ei vaan pystytä viljelemään enää maata.
Näin on kun ne osaavimmat viljelijät elävät kaupungeissa työttöminä kelan elätteinä.
Miksiköhän?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tilalle saa täksi kesäksi tulla maanviljelystä kiinnostunut kaupunkilainen tutustumaan töihin. Palkkaa emme pysty maksamaan kun itsekään ei sitä saada, mutta majoitus järjestyy. Parin kuukauden päästä aloitellaan maanmuokkaukset, siitä se taas lähtee!
Olen ollut ilmaistöissä maitotilalla ja viljelytilalla ja lampolassa. Olen kaupunkilainen. Eikö olekin jännää, että jotkut kaupunkilaiset ovat aina olleet kiinnostuneita alasta? Jotkut kaupunkilaiset ovat jopa opiskelleet agrologeiksi, lomittajiksi tai perustaneet omia tiloja.
Meilläkin on muutama kaupunkilainen ollut ilmaistöissä eli oikeastaan katsomassa ihmeissään, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Traktoria olisi kiva ajaa, mutta se onkin isompi laite kuin Audi eikä etukuormaajan kanssa käännykään yhtä pienessä tilassa. Tietokone hytissä herättää kateutta - ai sä voit somettaa samalla? Navetassa kauhistellaan hajua ja sitä, että lehmät ei tajuakaan paskoa vain laitumelle. Vasikoita hoidetaan antaumuksella, mutta kun niiden pitäisi saada olla emonsa kanssa, ei hoitajan kainalossa.
Minut opetettii ihan kädestä pitäen lypsämään niin käsin kuin koneellakin. Tilojen ihmiset olivat älykkäämpiä kuin sinä ja tiesivät, että kaupungissa ei ole minulla ollut lehmiä, joita olisin lypsänyt. Opettivat mittaamaan ruoat ja juottamaan ja ruokkimaan ja lapioimaan paskaa. Sain muuten todella hyvät suositukset noilta tiloilta. Harmi, että teitä mätämunia löytyy tilallisista myös.
Voisitko kertoa tarkemmin, miksi olen mätämuna, jos en viikonloppuna opastanut lypsämään, vaan kiinnostunut sai kokeilla traktorinajoa, koska nimenomaan se oli hänen toiveensa? Tai mitä pahaa oli siinä, että kielsin kaupunkilaista nappaamasta vasikkaa emoltaan, koska vastasyntyneen paikka ei ole hoitajan sylissä, vaan emonsa nuoltavana.
En tiedä, millaisessa navetassa olit opissa, mutta meillä lypsyn hoitaa robotti, joten olisi ollut aika lailla outoa lehmillekin, kun ihminen olisi ryhtynyt lypsäjäksi pihattonavetassa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meidän tilalle saa täksi kesäksi tulla maanviljelystä kiinnostunut kaupunkilainen tutustumaan töihin. Palkkaa emme pysty maksamaan kun itsekään ei sitä saada, mutta majoitus järjestyy. Parin kuukauden päästä aloitellaan maanmuokkaukset, siitä se taas lähtee!
Olen ollut ilmaistöissä maitotilalla ja viljelytilalla ja lampolassa. Olen kaupunkilainen. Eikö olekin jännää, että jotkut kaupunkilaiset ovat aina olleet kiinnostuneita alasta? Jotkut kaupunkilaiset ovat jopa opiskelleet agrologeiksi, lomittajiksi tai perustaneet omia tiloja.
Meilläkin on muutama kaupunkilainen ollut ilmaistöissä eli oikeastaan katsomassa ihmeissään, mitä kaikkea pitäisi tehdä. Traktoria olisi kiva ajaa, mutta se onkin isompi laite kuin Audi eikä etukuormaajan kanssa käännykään yhtä pienessä tilassa. Tietokone hytissä herättää kateutta - ai sä voit somettaa samalla? Navetassa kauhistellaan hajua ja sitä, että lehmät ei tajuakaan paskoa vain laitumelle. Vasikoita hoidetaan antaumuksella, mutta kun niiden pitäisi saada olla emonsa kanssa, ei hoitajan kainalossa.
Toimin ihan samaan tyyliin kun painotalon omistaja yritti hyötyä minusta ilmaisena työvoimana. Pyörin ympäriinsä ja ihmettelin.
Meillä nämä palkattomat työntekijät eivät ole olleet työkokeilijoita, vaan pääkaupunkilaisia, jotka ovat halunneet omasta tahdostaan tulla tutustumaan maatalouteen pariksi päiväksi tai viikoksi.
Ja eivät sitten halunneetkaan tehdä sinulle rahaa oikein olan takaa ilmaiseksi. Voi aikoja, voi tapoja!
Millaista työsuoritusta sinä oikein odotat kun et maksa siitä euroakaan?
En odottanut mitään työsuoritusta, koska tulijat eivät halunneet palkkaa. Mutta kieltämättä odotin asiallista suhtautumista työntekoon eikä mitään Farmi-ohjelmantapaista kisailua siitä, miten 20-päisen mullilauman saa pelästymään niin, että se menee sähköaidasta läpi ihan väkisin tai miten traktorin voi ajaa täysin piittaamattomasti ojaan vain siksi, että halusi kokeilla, pääseekö sieltä omin avuin pois.
Odotin, että eivät estä minua tekemästä töitäni, mutta olin väärässä. Eivät he halunneet kokeilla maatilan töitä, he halusivat tulla tänne leikkimään ja esittämään omia mielipiteitään siitä, pitääkö vasikkakarsina siivota vai ei.
Joo, totta kai ajoivat traktorin ojaan ja mullilauman läpi aidasta. Uskon satuilusi ihan yhtä täysillä kuin väitteen että viljelijä työskentelee tilalla kellon ympäri palkatta ja lisäksi käy töissä muualla. Sielläkin varmaan kellon ympäri.
Kiitän sinua kannustuksestasi! Kun ruokaa ei välttämättä enää ensi syksynä ole saatavilla, niin muistan sinua lämmöllä. Olet aivan varmasti omat ruokakuponkisi ansainnut!
Ruokaa on saatavilla kunhan tilat otetaan valtion haltuun, pois ihmisiltä jotka eivät osaa niitä hoitaa.
Onnea, sitten sinäkin saat oman maatilan jossa tuotat ruokaa.
Ja halvalla! Vihdoinkin maatiloille saadaan osaavia yrittäjiä, jotka saa huippusadot ilman työpanosta tai kuluja. Varmaan tiloilta saa kuka tahansa käydä hakemassa ilmaiseksi elintarvikkeita, kun nehän kasvaa itsestään kuten metsän mustikat ja sienet. Toki viljat on jauhettu ja siat lahdattu ja paloiteltu valmiiksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tätähän tehtiin Neuvostoliitossa, mutta ei ne tilat kaksisesti tuottaneet. Kyllä sinäkin kolhoosit muistat.
Eiköhän se suomessa tehtäisi eri tavalla. Valtiolla on täysin toimivia yrityksiä. Pakkohan se on valtion alkaa toimia kun maanviljelijät eivät siihen pysty. Eivät vaikka on maailman suurimmat maataloustuet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tuohan ratkaisee samalla työttömyysongelman, kun yhdelle maatilalle tarvitaan 5-6 täysiaikaista työntekijää. Valtion pitää rakentaa paljon työsuhdeasuntoja työntekijöitä varten.
Yhdelle perheviljelmälle tarvittaisiin oikeastaan 8 työntekijää, koska työaikahan olisi sen 8 h/pv ja 5 päivänä viikossa.
Vierailija kirjoitti:
Ei alasajattu maatila tuota ruokaa, senkin kaupunkilaispelle.
Niin. Pellot on istutettu täyteen puun taimia. Tuotantokoneet on poistettu, talousrakennukset purettu, eläimet lopetettu yms.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tätähän tehtiin Neuvostoliitossa, mutta ei ne tilat kaksisesti tuottaneet. Kyllä sinäkin kolhoosit muistat.
Eiköhän se suomessa tehtäisi eri tavalla. Valtiolla on täysin toimivia yrityksiä. Pakkohan se on valtion alkaa toimia kun maanviljelijät eivät siihen pysty. Eivät vaikka on maailman suurimmat maataloustuet.
Helppohan sinun on sanoa kun Suomessa on maailman paras työttömyysturva, rahaa tulee tekemättä yhtään mitään sen eteen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tätähän tehtiin Neuvostoliitossa, mutta ei ne tilat kaksisesti tuottaneet. Kyllä sinäkin kolhoosit muistat.
Eiköhän se suomessa tehtäisi eri tavalla. Valtiolla on täysin toimivia yrityksiä. Pakkohan se on valtion alkaa toimia kun maanviljelijät eivät siihen pysty. Eivät vaikka on maailman suurimmat maataloustuet.
Jep, maksettaisiin maanviljelijöille yhtä paljon kuin nyt työttömille eli semmoinen vähän yli 15 000 e/v ja asumiskulut siihen päälle ja lisäksi valtio maksaisi kaikki koneisiin, laitteisiin, tarvikkeisiin ja tuotantokustannuksiin liittyvät kulut. Töitä olisi 8h/pv max 40 h/vko ja esimerkiksi puimurin voisi jättää pellolle klo 16, kun työaika päättyisi, vaikka seuraavaksi päiväksi olisi luvattu sadetta. Sato olisi luonnollisesti kokonaan valtion, joten sen määrällä ei olisi merkitystä. Tällöin tosin maatalouden kulut valtiolle triplaantuisi, mutta ei sillä olisi merkitystä.
Eihän ne tuotantokustannukset muutu, vaikka valtio hoitaisi tilaa. Investoinnit ovat yhtä kalliita, mutta valtiolla olisi tietysti varaa pitää myös kannattamatonta maataloutta. Kuten se on tehnytkin vankiloissa, vasta viime vuonna möi pois viimeiset muistaakseni. Ne oli tarkoitettu vankien kuntoutukseen.
Jotenkin valtion pitää huolehtia huoltovarmuudesta. Voisin tosiaan lähteä töihin karjakoksi valtion tilalle, jos siitä saisi normaalin palkan ja edut. Mutta se vasta tuleekin kalliiksi, kun työtä pitää tehdä monessa vuorossa. Kirjanpitotilalla konkretisoituu hyvin nopeasti se, että mistä ei jää mitään tuntipalkkaa ja tämä oli jo 10 vuotta sitten. Nyt vielä tuo polttoaineiden hintojen nousu.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt pitäisi tukea maanviljelyä kovastikin jo senkin takia ettei kohta saada ulkomailta enää samassa määrin ruokaa kuin ennen. Se alkaa olemaan sellainen ruokakriisi tulossa että ihan hirvittää.
Jos kansan selviytyminen on siitä kiinni, maatilat pitää pakkolunastaa ja valtion huolehtia niiden hoidosta. Ei tätä voi jättää ihmisten varaan, jotka itsekin kutsuvat viljelyä harrastukseksi. Viljelijät ovat jatkossa kunnan työntekijöitä kuten terveydenhuollossa.
Tuohan ratkaisee samalla työttömyysongelman, kun yhdelle maatilalle tarvitaan 5-6 täysiaikaista työntekijää. Valtion pitää rakentaa paljon työsuhdeasuntoja työntekijöitä varten.
Yhdelle perheviljelmälle tarvittaisiin oikeastaan 8 työntekijää, koska työaikahan olisi sen 8 h/pv ja 5 päivänä viikossa.
Nythän sitä työvoimaa tulee itänaapurista.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei alasajattu maatila tuota ruokaa, senkin kaupunkilaispelle.
Me "kaupunkilaispellet" osataan kyllä viljellä sitä, en tiedä sitten teistä.
Niin että kuokka kauniiseen käteen ja maata pelloksi kääntämään, vai mitä?
Täällä etelässä me olemme käyttäneet koneita tuohon hommaan.
Lähinnä ajatus oli varmaan se, että lopetetulla maatilalla tuskin on käyttövalmiit koneet odottamassa... Ja etäisyydet muilta tuloilta semmoisia, että ei kannata traktorilla lähteä ajelemaan (ainakaan näillä polttoaineen hinnoilla).
Perustetaan kolhoosi tai työkomennuskuntia!! Toimivia tapoja.