Mistä asioista sinulle on oltu kateellisia?

Ei varmaan mistään kuten en minäkään ole kateelinen kenellekkään mistään.

Alaasteella urheilukilpailut,selviiijä.Oli varmaan joku muukin kateus,vaatteet koko likka.Kub muistelen..aikuisena on ehkä moniakin kateellisia ollut ,työssä joskus ja vielä hoitoala..Never again.

- Kauniissa isossa omakotitalossa asuva sukulainen kadehti 50 neliön vuokra-asuntoani. Ilmaisi sen sanallisesti paheksuen, ettei minulla saisi olla 'niin isoa' asuntoa.

- Toinenkin sukulainen kadehti samaa asuntoani, vaikka hän itse asuu 100 neliön asunnossa. Olen kalustanut asuntoni kierrätystavaroilla ja niitäkin kadehdittiin sanallisesti paheksuen 'pyh, pyh' ja sanottiin, ettei minulla saisi olla kaunista kotia.

Olen tehnyt työtä pienen palkkani eteen ja maksanut veroni, ettei siitäkään kyse ollut, että olisin saanut ilmaiseksi jotain.

Suomalainen ei tarvitse kateuteen mitään oikeaa syytä, jos on itse tyytymätön omaan elämäänsä, niin pitäisi vaan saada ottaa toiselta pois se vähäinenkin, jopa omalta sukulaiselta.

Myös vapautta on kadehdittu, kun minua ei kukaan komentele. On luultu, että se olisi helpompaa elämää, mutta onhan siinäkin omat haasteensa kun kaikki pitää itse tehdä.

Vapaudesta. Kauneudesta. Ilosta. Rakkaudesta.

Hyi saatana🤢

Yläasteella kaverit kai olivat kateellesia etten koskaan saanut finnejä. Ainakin käskivät poistumaan peilin edestä jos satuin siihen menemään samaan aikaan,, Aikuisena siskoni sanoi että on kateellinen koska kahden tyttäreni elämä meni ihan kivasti niin teineinä kuin nuorina aikuisinakin ja taas hänen tyttärillään oli monenlaisia ongelmia. Sanoin kyllä että en ole heidän kanssa tehnyt mitään kummempia 'taikatemppuja' . Kylläkin sanonut että myös heillä on oma vastuu elämästään ja miten sen haluavat olevan.

Minulla on tuuhea, taipuisa ja hyväkuntoinen tukka, joka tuntui herättävän kateutta kampaajassani. Hänellä oli epäilemättä mitä parhaimmalla tavalla hoidetut pitkät hiukset, jotka olivat kuitenkin ohuet ja piikkisuorat.

Kampaaja pöyhi leikkauksen ja värjäyksen jälkeen kovakouraisesti hiuksiani ja totesi happamasti: Kihara tukka ei koskaan kiillä yhtä paljon kuin suora tukka.

Kommentti tuli ihan puskista ja tuntui oudolta, sillä hiukseni ovat aaltoilustaan huolimatta hyvin kiiltävät.

Eräs kertoi kateuden syyksi siistin,puhtaan kotini ja puhtaat lapseni😅Eiköhän nuo ole ihan saavutettavissa olevia asioita..

Suurin kateudenaihe on ollut ulkomaille muuttoni, ja siitä on jo sentään pian 30 vuotta.

Kaikki eivät ole päässeet siitä yli vieläkään, ollaan happamia ja on jopa sanottu maanpetturiksi, mitä sillä nyt sitten takaa ajetaankaan.

Kun nuorena vastavalmistuneena lähdin, aikeena viipyä ensin vain vuosi ja katsoa miten menee, minulle suoraan naurettiin ja sanottiin takaisin sinä sieltä tulet, katsotaan vaan. Selän takana eräs ilkeili että enhän osaa edes englantia, kohta se on takaisin.  Asuessani jo ulkomailla sain kerran viestin eräältä hyvältä tutulta että tule vaan pois, me autetaan sinua saamaan asunto ja elämä alkuun Suomessa, parempi niin.

Kun vuosi kului ja toinenkin ja nyt siin pian kolmekymmentä asia on kai hyväksytty suurimmalta osin. Eräs jota pidin ystävänä ei tosin  halua pitää mitään yhteyttä, lähetti sentään terveisiä kun veljensä nyt keväällä kävi täällä ja hänet tapasin samalla.

Olen menestynyt hyvin kiitos oman työni ja sisuni. Ei se niin helppoa ole tulla yksin vieraaseen maahan vieraitten ihmisten pariin ja alkaa rakentaa elämää täällä. Pari vuotta oli vaikeampaa kun kaikki oli uutta ja piti opetella miten toimitaan, sitten alkoi helpottaa ja nyt en enää täältä lähde kulumallakaan.

Jokainen on mielestän ioman onnensa seppä, turha kadehtia sitä joka uskaltaa hypätä vaikka tuntemattomaan ja onnistua.

Siitä, että perheettömänä saan valita lomani milloin lystään (ovat ajoittuneet yleensä syksyyn ja ovat pituudeltaan muutamia päiviä kerrallaan, kulloisenkin menon mukaan). Minusta se oli aika törkeää, vaihtaisin kommentoijan kanssa paikkaa vaikka heti, ja saisin perheen, hänelle se tuntui olevan enemmänkin rasite. Ei niitä lapsia ole pakko hankkia jos ne ovat niin kamalia ettei halua olla heidän kanssaan.

-Urani

-Rahani

-Kohtuulliset puhelahjat ja rohkeus puhua naislle

Eräs ystäväni on niin kateellinen miesystävästäni, että se meinaa haitata jo ystävyyttä.

Mieheni on siis paitsi ns unelmien puoliso minulle, myös ystävälleni. Ystävä on ollut sinkku vuosia ja hänellä on tiukat kriteerit sille millaisen miehen kelpuuttaa. Yksi näistä kriteereistä joka on hänelle kriittisin, on erittäin harvinainen miehissä yleensä ja minun mieheni omaa muunmuassa tämän ominaisuuden.

Ystäväni on avoin kateuden tunteistaan ja aidosti pahoillaan siitä ja ollaan kyllä voitu puhua siitä aikuismaisesti. Hän ei siis havittele miestäni itselleen vaan haaveilee samankaltaisen puolison löytämisestä ja turhautuu välillä koska ei sellaista löydä. Välillä hän ei kestä kuulla mitään parisuhteestani koska kateus raastaa, välillä taas hän haluaa tietää kaiken.

Itse ymmärrän kyllä, mutta kyllähän se hermoja kiristää kun en voi näyttää parisuhdeonneani "liikaa" jotta en hiero suolaa haavaan. Välillä koen että joudun lohduttelemaan kohtuuttomasti ja melkein pyytelemään anteeksi sitä että olen vienyt mieheni pois sinkkumarkkinoilta. Tiedän, että tässä ei ole mitään henkilökohtaista ja osaan arvostaa sitä että olemme niin hyviä ystäviä että tästä voi puhua. Mutta onhan se silti välillä hermojaraastavaa.

Kateellisia on oltu joskus naisesta. Naapuri on ollut kateellinen kenen kanssa juttelen ja moikkailen. Sama naapuri sanoi myös että kuka v**** luulet olevasi kun sanoin että tykkään soitella kitaraa ja laulaa ja kysyin kuuluuko se häiritsevästi teille. Lomautuksien aikana töissä oltiin kateellisia ja pahansuopaisia kun sain olla töissä ja moni muu lomautettiin. On varmaan muitakin mitä en nyt muista.

Tätä en oikein ymmärrä sillä tämä kateellinen on nyt viimein saavuttanut elämässään kaikki ne asiat mistä on itse haaveillut. Mutta nyt pikkulapsiarjessaan saatiin ihan riitakin aikaiseksi kuinka rankkaa hänellä on, niin paljon rankempaa kuin minulla, vaikka hän on lapsensa kanssa kokonaan kotona, kaikki apu lähellä ja jokapäiväistä ja mieskin tekee puolet kaikesta. Itse yksinhuoltajana vanhemman lapsen kanssa ja teen raskasta työtä. Mutta minulle hän on kateellinen kun elämäni on niin helppoa nyt kun lapsi koulussa ja pääsen vielä töihin pakoon "arkea".

Työpaikalla oltiin minulle kateellisia, kun isäni sai tasavallan presidentin myöntämän Suomen leijonan ritarikunnan I luokan ritarimerkin. Irvailivat tyyliin: "kyllä sinäkin saat samanlaisen mitalin kun vaan jaksat n.....kella tarpeeksi.

Mun lapsilla oli nätit juhlavaatteet hänen juhlissaan (pukujuhlat, eivät olleet millään muotoa yli- tai alipukeutuneita)

Asun kivassa paikkaa ja hän ei

Synnyin 20 vuotta myöhemmin kuin hän, ja elämäni on ollut helpompaa

Mun lapset on vielä pieniä

Itse olen ollut kateellinen mm. seuraavista:

Joku jaksaa olla aina iloinen ja positiivinen

Joku oikeasti pitää työstään

Joku jaksaa aina olla kannustava ja iloinen lapsilleen, vaikka käyttäytyivät huonosti

Työpaikan kahvihuoneessa noille järjettömän isoäänisille ja järkyttävän hajuisille pieruilleni!

Siinä puhelinkeskuksen akkojen tiramisut ja voitaikinaan tehdyt croissantit menee väärään kurkkuun..

Siellä on taas tavaraa tulossa ja kohtapuolin ulostumassa..

Äsken täräytin muutaman naisten riemuksi.

Olen aina elänyt siinä luulossa, ettei minussa tai minulla ole mitään kadehdittavaa. Nyt olen kuullut kolmen ihmisen tunnustavan, että ovat kadehtineet joitakin vaatteitani (!). 

Onhan sekin jo jotain.

Yksi tuttuni yritti omissa bileissäni pokata poikaystäväni. Töissä nykyään olen jonkin verran keskivertoa enemmän esillä juhliin liittyen, mikä ei kaikkia miellytä. Myös iso omakotitalomme pk-sedulla on herättänyt muutamissa kateutta, mutta ei sellaista kielteistä ja ilkeää. Ovat vain todenneet rehellisesti, että olispa kiva. 

Minua jonkun verran vanhempi jo keski-ikäinen ystävättäreni joka on ollut pitkään itse yksin, siis ilman minkäänlaista parisuhdetta oli merkillisen kärkäs ja kyyninen sille että minä edes etsin miesystävää.

Kun löysin taannoin sellaisen ja ilmoitin että olen löytänyt kivan tyypin, hän sanoi joka ikinen kerta kun nähtiin tai soiteltiin jotain negatiivista seurustelusta aikuisiällä, seurustelun kestoista ylipäätään, kumppanini haasteellisesta elämäntilanteesta (jota ei ollut koskaan edes tavannut). Ihan sellaisisakin yhteyksissä mihin tämä adia ei olisi millään tavala littynyt eikä kuulunut. Lopetin kerran puhelunkin sanomalla että akku loppuu kun en halunnut kuulla enää sitä ettei tosta tuu mitään.

Ihmettelin hänen käytöstään.

Kun sitten paljon myöhemmn suhteemme päättyi, hän letkautti ivallinen hymy huulilla, että mähän sanoin sulle, ei toi tuu onnistumaan tms ja taas paasasi siitä että on järkevämpää ja kivempaa olla sinkkuna ( vaikka ero oli minun päätös).

Pöyristyttävää köytöstä, miksi ei voinut kannustaa ja olla iloinen siitä että löysin jonkun. Sairasta.

Hän oli vaan niin sairaan kateellinen että minulla on joku, hänellä ei.