Oletteko tunteneet joskus järjetöntä kemiaa jonkun kanssa?

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:32"]

Siis sellaista, että kaikki toisen olemuksessa miellyttää ja haluaa vaan kokoajan olla lähellä. Ja se tunne ei mene ohi ensihuuman tai ihastuksen laannuttua vaan aina toisen lähellä alkaa vatsassa pyöriä perhosia? Oletko sellaisen ihmisen kanssa suhteessa? Jos ei, niin etkö kaipaa sitä? Onko tällainen kemia vai järkiargumentit painavampia parinvalinnassa?

[/quote]Olen. Toi on parasta. Tavallinen on tylsyyttä.

En. Olen uniikki lumihiutale.

Olen naimisissa

Mä olin aikoinaan myyjänä eräässä pienessä erikoisliikkeessä, ja eräs asiakas (minua n 15 vuotta vanhempi mies) kolahti kyllä välittömästi kovaa. Ei meilläkään koskaan ollut mitään sutinaa (varattuja molemmat), mutta tuntui että aurinko olisi alkanut paistamaan aina kun hän astui sisään. Huumorintaju oli molemmilla yhtä vinksahtanut, ja naureskelimme usein tunninkin toistemme tyhmille läpille.

Mutta sen kemian huomaa siis heti, sitä joko on tai ei ole.

Monet naiset ovat kommentoineet tätä minussa tai seuranneet minua. Sen näkee heidän kasvoistaan. Ikäänkuin leijuvat. Mitään ei oikeastaan tarvitse edes sanoa ja pelkkä katse riittää. Näiden ihmistyyppien edustajia on tosiaan jonkin verran. Meikäläisen kaltaista tyyppiä sen sijaan on harvassa. En sano olevani mitenkään parempi, ennemminkin vain erilainen ja se saattaa viehättää. Looginen, tavallaan sympaattinen sekä energisoiva ujo nörtti. Sittten on niitä, joiden kanssa kaikki on väärinkäsitystä. Kumallista.

Olen vaan niin ujo, mitä tulee aloitteellisuuteen...

--Mies--

Olen. Nuoruusvuosien (21-24) on/off-suhde. Mies, joka sekoitti päätäni pelkällä olemassaolollaan ja jonka seurassa järki ja tekojen seuraukset haihtuivat päästä. Välillä oltiin yhdessä ja välillä seurusteltiin muiden kanssa ja sitten taas palattiin yhteen... Molemmat olivat ilmeisen varmoja, että "meidät on tarkoitettu yhteen", ja kuviteltiin ilmeisesti palaavamme yhteen lopullisesti jossain vaiheessa. Mutta elämä tuli väliin, niinkuin tavallisesti.

Kyllä olen.

Tapasin uuden työkaverini ensimmäistä kertaa perjantaina. Se jännitys ja tunteiden lataus oli käsin kosketeltavaa. Jokainen katse ja pieni kosketus aiheutti sellaista värinää mitä en ole ennen kokenut.

Myöhemmin samana iltana halasimme tiukasti ja melkein itkin kun piti päästää irti.

Halusin huutaa hänen peräänsä mutta se olisi ollut typerä idea, koska molemmat tiesimme mihin se olisi johtanut, ja se olisi ollut peruuttamatonta.

Olemme tietysti molemmat varattuja ja tulemme näkemään työn merkeissä usein. En olisi koskaan uskonut että kirjoittaisin näin kliseistä shaibaa tai että mulle voisi edes sattua näin, mutta pakko kai tämä tunteiden vuoristorata on vain kestää. En voi syödä, keskittyä töihin tai nukkua, mutta silti tämä tunne on ihana.

Toivottavasti tämä menee pian ohi, tai toivottavasti ei koskaan.

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:00"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 10:55"]Mulla on mieheni kanssa sellainen yhteys, että haluan olla hänen lähellään ja siinä on jokin näkymätön lanka joka meidät yhdistää. Valitettavasti olen tuntenut aivan järjettömän seksuaalisen/eläimellisen vetovoiman myös toiseen mieheen, ja hän minuun. Tiesin kuitenkin, ettei meistä tulisi ikinä mitään. Meidän välillä säkenöi siitä sekunnista lähtien kun nähtiin, ja mies myös sanoi sen ääneen myöhemmin. En oo koskaan kenenkään kanssa kokenut vastaavaa, eikä kukaan toinen ihminen oo saanu mun päätä kääntymään oman mieheni luota edes sekunniksi, mutta tässä oli kyllä lähellä etten seonnut ja jättänyt kaikkea muuta taakseni. Meillä oli pieni juttu (vain suutelua ja semmoista), mutta jo se oli mulle niin valtava morkkis, vaikka sillä hetkellä kaikki olikin sähköä. Tästä on yli 10 vuotta aikaa mutta mies on mun fantasioissa edelleen. Ollaan nähty välillä (meillä on yhteisiä tuttuja) ja edelleen kipinöi, mutta kumpikin vaan tyytyy tuijottamaan toista ja siinä se. Mies koitti lämmittää uudelleen mutta mä en vaan pysty, koska siinä menettäisin kaiken, ja suhde tän kanssa ei vaan toimis. Jos annan pikkusormen, menetän kaiken. Rakastan omaa miestäni yli kaiken, mutta tuolle kemialle ne voinut mitään. [/quote] etpä taida rakastaa miestäsi, muuten et ajattelisi jotain muuta miestä.

[/quote]Ensinnäkin, en ajattele tuota toista miestä jatkuvasti, naurettavaa edes ajatella niin. Rakastan omaaa miestäni valtavasti, ankä halua olla kenenkään toisen kanssa. Mahdollisuushan olisi ollut. Fantasiat on pään sisäisiä, enkä koskaan lähde mitään sellaisia toteuttamaan. Fantasioin mä muistakin miehistä, jopa sellaisista joita ei ole olemassa. ;) Silti meillä on ihana ja tyydyttävä suhde oman mieheni kanssa. Rakkasu ei ole noin mustavalkoista ja kahlitsevaa kuin kuvittelet.

[quote author="Vierailija" time="18.08.2015 klo 11:05"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 11:00"]

[quote author="Vierailija" time="17.08.2015 klo 10:55"]Mulla on mieheni kanssa sellainen yhteys, että haluan olla hänen lähellään ja siinä on jokin näkymätön lanka joka meidät yhdistää. Valitettavasti olen tuntenut aivan järjettömän seksuaalisen/eläimellisen vetovoiman myös toiseen mieheen, ja hän minuun. Tiesin kuitenkin, ettei meistä tulisi ikinä mitään. Meidän välillä säkenöi siitä sekunnista lähtien kun nähtiin, ja mies myös sanoi sen ääneen myöhemmin. En oo koskaan kenenkään kanssa kokenut vastaavaa, eikä kukaan toinen ihminen oo saanu mun päätä kääntymään oman mieheni luota edes sekunniksi, mutta tässä oli kyllä lähellä etten seonnut ja jättänyt kaikkea muuta taakseni. Meillä oli pieni juttu (vain suutelua ja semmoista), mutta jo se oli mulle niin valtava morkkis, vaikka sillä hetkellä kaikki olikin sähköä. Tästä on yli 10 vuotta aikaa mutta mies on mun fantasioissa edelleen. Ollaan nähty välillä (meillä on yhteisiä tuttuja) ja edelleen kipinöi, mutta kumpikin vaan tyytyy tuijottamaan toista ja siinä se. Mies koitti lämmittää uudelleen mutta mä en vaan pysty, koska siinä menettäisin kaiken, ja suhde tän kanssa ei vaan toimis. Jos annan pikkusormen, menetän kaiken. Rakastan omaa miestäni yli kaiken, mutta tuolle kemialle ne voinut mitään. [/quote] etpä taida rakastaa miestäsi, muuten et ajattelisi jotain muuta miestä.

[/quote]Ensinnäkin, en ajattele tuota toista miestä jatkuvasti, naurettavaa edes ajatella niin. Rakastan omaaa miestäni valtavasti, ankä halua olla kenenkään toisen kanssa. Mahdollisuushan olisi ollut. Fantasiat on pään sisäisiä, enkä koskaan lähde mitään sellaisia toteuttamaan. Fantasioin mä muistakin miehistä, jopa sellaisista joita ei ole olemassa. ;) Silti meillä on ihana ja tyydyttävä suhde oman mieheni kanssa. Rakkasu ei ole noin mustavalkoista ja kahlitsevaa kuin kuvittelet.

[/quote]Niin ja lisään vielä, että en koskaan ajattele muita kun harrastan seksiä oman mieheni kanssa, hän täyttää sen tilan täydellisesti. Yksin sitten voi ajatukset harhailla..

Kyllä, tosin vain seksuaalista vetovoimaa.
En ole edes mitenkään seksuaalinen ihminen, pärjään hyvin ilmankin, mutta yksi mies.
En vain käsitä mikä siinä on, tunnen aivan hillitöntä halua häntä kohtaan, ei puhettakaan mistään seurustelusta, ei mitään sellaista, vaan sellainen väreily kahden ihmisen välillä, kipinöinti.
Seksisuhde meillä olikin aikansa, kumpikaan ei vain voinut vastustaa.
Nykyään olen vakaassa parisuhteessa, ja tietoisesti vältän tähän mieheen edes ohimennen törmäämistä, kun jo se kaupassa ohikävely jo saa jonkun eläimellisen vaiston vietäväksi.

Kai sitten joidenkin kohdalla vain jotkut hormonikuviot kohtaa?. Mielenkiintoista olisi tietää syy tälläiseen.

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 23:37"][quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 23:30"][quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:22"]

En koskaan. Mistä sen edes huomaa itsestään, että nyt on " kolahtanut ". Muutenkin naiset näyttää kaikki aika samanlaisilta, joten mikä tekisi eron toiseen? m40+

[/quote]

Huomaat sen poikkeuksellisen vahvasta tunteesta, jos kohtaat ihmisen, kenen kanssa "kolahtaa".  Sitä on vaikea selittää, mutta se ei voi jäädä huomaamatta.
[/quote]

Sellaisen ihmisen läheisyydessä oma keho käyttäytyy oudosti. Voi esim olla vaikea hengittää.
[/quote]

Ei hengitysvaikeuksia eli ei kemiaa. Yksinäinen vanhuus täältä tullaan.
m40+

Olen, useammankin kerran. Yhteistä niille, joita kohtaan tuo tunne on ollut jatkuva, on että en ole ollut heidän kanssaan kunnon suhteessa. Eli se illuusio (ja mystiikka) tavallaan toisesta on säilynyt. Omaan miehenikin tunsin tuota alkuun, mutta kyllä se aika nopeaa parissa vuodessa rapisi pois. Tämän vuoksi en ala elättelemään mitään ajatuksia siitä "oikeasta" kun jotain kohtaan kokee selittämätöntä vetovoimaa. Rakastumistahan se on, ja muuttaa aina muotoaan jollain tavalla, kun toisen oppii oikeasti tuntemaan.

Kyllä. Olemme nyt naimisissa.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 12:00"]

Kyllä, juuri tällä hetkellä työkaverin kanssa. Ihan ihmeellistähän tämä on, olemme tunteneet jo neljä vuotta ja silti se sähkö ja katseet ja kiusalliset tilanteet tapahtuvat joka kerta, kun näemme. Vaihdan onneksi ensi keväänä muualle nykyisestä työpaikastani (mies naimisissa). Seksuaalisesta kemiasta tässäkin tapauksessa on kyse, sillä en tunne "sielunkumppanuutta" hänen kanssaan ja joskus tuntuu, että hänen kanssaan on vaikea puhua ihan "helpoistakin" aiheista. En tiedä johtuuko se juuri siitä jännitteestä - samaan aikaan tekisi mieli hypätä hänen kaulaansa ja samaan aikaan juosta pois. Ainoa tapa miten osaan kuvailla tätä on se, että olemme kuin yö ja päivä. Jollain tavalla todella erilaisia, vaikka jaammekin monia yhteisiä kiinnostuksenkohteita. Silti tämä himo ja halu on aivan mieletöntä! Toivon, että tuntisin näin tulevaisuudessa jotain ihanaa ja vapaata miestä kohtaan. 

[/quote]

Ihan tismalleen sama olo - tekisi mieli hypätä syliin, mutta samalla karata. Ja kun hän on vieressäni, järkytyn siitä tunnesekamelskan vahvuudesta mikä sisälläni myllertää. Mitä tämä tämmöinen voi olla?

Mulla ja työparilla on tietynlainen kemia, jota ei itse välillä tajuta. Saan jatkuvasti kuulla siitä, miten meidät on luotu toisillemme, meidän pitäisi olla yhdessä yms. Mutta tavallaan tykkään pitää tän tällaisena.

[quote author="Vierailija" time="08.08.2015 klo 00:42"]

Olen. Emme onneksi ajautuneet suhteeseen - hän olisi halunnut mutta minä kieltäydyin - koska myöhemmin paljastui että hänellä on pahemman luokan persoonallisuushäiriö. Näin jälkikäteen ajateltuna luulen että "kemia" johtui siitä että hän toi mieleeni alitajuisesti lapsuudenperheeni...

[/quote]

Mistä tuo persoonallisuushäiriö selvisi?

[quote author="Vierailija" time="07.08.2015 klo 23:41"]Olen. Olemme tunteneet lapsista saakka. Välillä yritimme seurustella. Elämät veivät kuitenkin eri suuntiin ja tavattiin pitkästä aikaa viisi vuotta sitten. Molemmilla jo omat elämät perheineen. Päädyimme kuitenkin seksisuhteeseen jota on jatkunut siitä asti. Olemme lopettaneet, aloittaneet, lopettaneet...Kymmeniä kertoja. Kaksi vuotta sitten päätimme lopettaa. Ne olivat elämäni pisimmät kolme viikkoa kun emme olleet yhteydessä. Päädyimme kuitenkin jälleen jatkamaan ja lopettamisesta emme sen jälkeen ole koskaan edes puhuneet...Se ei vain onnistu. Haluamme toisiamme liikaa. Olemme päivittäin yhteydessä (asumme 200km päässä toisistamme) ja näämme n. joka toinen viikko. Välillämme on uskomaton vetovoima. En tiedä mistä se johtuu enkä tiedä miten tämä päättyy..
[/quote]

Ei kai miehen nimi vain ole Mikko??

Yksi katse ja se oli menoa. Harmi että elämä vei eri suuntiin... Järki ja välimatka vissiin voittivat kuitenkin vaikka himo oli jotain mieletöntä. Sitä hänkin sanoi, että vetovoimaa tunsi heti ensihetkellä. Noh, onpahan jotain mitä muistella vanhana kiikkustuolissa..

Olen. Samanlaista ei ole tullut 10 vuoden aikana vastaan. Aivan käsittämätöntä, tosin en ole itse päässyt koskaan tutustumaan edes häneen niin että oltais kahdestaan, mutta kun ollaan samassa paikassa niin tuntuu et meen ihan sekasin. Ja kun näänkin hänet oikeen vatsanpohjasta ottaa. Huomaan, että hänkin katselee minua. En kuitenkaan voi todellakaan olla varma hänen tunteistaan, ja tiedän ettei meistä mitään koskaan voisi tulla. Silti haaveilen välillä yhteisistä ulkomaanmatkoista ja sunnuntaipäivistä. Voi myös olla, että kun puhuisin hänen kanssaan ensimmäistä kertaa oikeasti kunnolla, voisi kiinnostus kadota. En tiedä. Suuri on myös ikäero, ja pitäisi odottaa hänen ja vaimonsa eroa. En alkaisi ikinä rikkomaan suhdetta, vaikka kuinka palavasti olisin ihastunut.

Joo, kerran on tapahtunut sekä naisen että miehen kanssa, jälkimmäinen on vieläkin samassa työpaikassa. Jalat menee muusiksi, kurkku kuivuu, ei tiedä mihin katsoisi tai millaisessa asennossa olisi. Hengitys menee vaikeaksi. Vaikea olla toisen lähellä kun ei tiedä mitä se ajattelee, tekee vaan mieli hymyillä tai parasta olisi jos vaan voisi tarttua kiinni. Normaaliin kysymykseen on vaikea sanoa mitään, naama menee punaiseksi kuin pikkutytöllä.