Nyt kun avioliitto-instituutiota ollaan muutenkin murentamassa, ehdotus
Entäpä, jos kaikki avioliitot säädettäisiin lailla määräaikaisiksi? (esim. vuosi)
Näin aidosti päästäisiin tutustumaan uusiin ihmisiin ilman pettämistarkoitusta ja mahdolliset useat miehet elämän varrella rikastuttaisivat ja antaisivat uusia kokemuksia. Jos sattuisi naimaan täys kusipään, ei hätää, sen voisi vuoden kuluttua laittaa pihalle ja siten jakaa vastuuta jonkun toisen kestettäväksi. Ja mikä parasta, tosirakkauden osuessa kohdalle tämän ei tarvitsisi muuttaa mitään nykyisestä, sillä aina vuoden kuluttua voisi yhdessä uusia seuraavan vuoden avioliittojakson jne. Muuttamalla avioliitto määräaikaiseksi siiihen tulisi jonkin verran auton katsastusta muistuttavia piirteitä mukaan. Mikä ei olisi lainkaan huono asia.
Kommentit (6)
Muistan lapsuudesta, kuinka silloin paheksuttiin avioeroa, tuntui että se oli pahin synti minkä voi tehdä. Tuolloin avioero ei tullut kysymyksenkään, oli asiat millä tolalla tahansa. Nykyään avioliittoa ei arvosteta, eikä puolisoa kunnioiteta, puolisossa ärsyttää joku aivan mitätön asia, niin luullaan että sen voi hyljätä kuin rukkasen. Nykyään joku vanha koulukaveri soittaa, ja kyselee kuulumisia, niin aina ihmettelevät oletteko vieläkin yhdessä. On meno maailmassa hulluksi mennyt, ei voi muuta sanoa.
Ha,ha. Avioliitto on pyhä asia. Se on koko elämän kestävä sopimus. Sitä ei solmita eikä pidä solmia löyhin perustein. Siihen sitoudutaan koko elämän ajaksi. Jos ei ole siihen valmis ei pidä silloin mennä naimisiin. Voi toki käydä niin että toisesta tulee alkoholisti, narkomaani, väkivaltanen ym. Jolloin ero on ainut mahdollisuus.
Se minkälaiset tai mitä sukupuolta olevat solmivat avioliiton ei ole merkitystä vaan että rakastaa ja sitoutuu toiseen. Avo- ja avioliittoa ei pidä koskaan tehdä tasavertaiseksi liitoksi. Avoliitto on ihan ok. Kun halutaan asua/elää yhdessä ilman sitoutumisia.
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:35"]
Muistan lapsuudesta, kuinka silloin paheksuttiin avioeroa, tuntui että se oli pahin synti minkä voi tehdä. Tuolloin avioero ei tullut kysymyksenkään, oli asiat millä tolalla tahansa.
[/quote]
Ja tuoko oli sinun mielestä hieno asia, ja siihen pitäisi pyrkiä takaisin?
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:44"]
[quote author="Vierailija" time="06.08.2015 klo 12:35"]
Muistan lapsuudesta, kuinka silloin paheksuttiin avioeroa, tuntui että se oli pahin synti minkä voi tehdä. Tuolloin avioero ei tullut kysymyksenkään, oli asiat millä tolalla tahansa.
[/quote]
Ja tuoko oli sinun mielestä hieno asia, ja siihen pitäisi pyrkiä takaisin?
[/quote]
siis ei todellakaan. Hieman heikko ulosanti, siis ymmärrän toki, että jos asiat on oikeasti huonosti, esim. Pettäminen, väkivalta, tällaiset oikeat syyt, niin ehdottomasti täytyy erota. Nykyään erotaan aivan mitättömistä syistä, tiedän tapauksen, kun mies alkoi kaljuuntumaan nelikymppisenä, niin tämä riitti naiselle syyksi hakea avioeroa. Onko tämä sinun mielestäsi riittävä syy avioeroon?
Siis millä tapaa avioliittoa ollaan tällä hetkellä murentamassa? Ei ainakaan minun avioliittoani tai sen asemaa ole viime aikoina murennettu eikä murenemista ole näköpiirissä.