Lapsien ikäero 6 vuotta

helposti sujuisi eskarilaisen ja vauvan kanssa. mulla ei ole koskaan ollut vain yhtä lasta, tämä on villi arvaus.

Ihan hyvin . Vanhemmasta on paljon apua pienen hoidoss

Meillä on ikäeroa melkein  5 vuotta. Arki helppoa ja kätevää yhden vaippaikäisen kanssa. Isompi osaa olla jo iso ja nauttii siitä, osaa käsitellä mustasukkaisuustta, autella vauvan hoidossa. Omat kaverit jo on. Malttaa odottaa vuoroaan ja ymmärtää vauvan tarpeita. 

Sanoisin, että jokaisesta ikäerosta vanhemmat haluavat nähdä ne hyvät puolet, mutta itse en edes nyt keksi mitään negatiivista sanottavaa. Kuin ehkä se, että pienempi sotkee isomman leikit, eikä suuren ikäeron vuoksi lapset ole pienenä tasavertaisia leikkikavereita. 

[quote author="Vierailija" time="05.08.2015 klo 17:55"]

Ihan hyvin . Vanhemmasta on paljon apua pienen hoidoss

[/quote]VL? 

Hyvä ikäero. Meillä on toiminut sekä leikkikaverina että pikkuapulaisena isompi.

Vanhemman näkökulmasta en osaa kertoa, mut sisaruksen näkövinkkelistä kyllä :) pikkubroidi syntyi kun olin 8-vuotias, joten ei tullut mustasukkaisuusdraamaa tai kilpailua, kuten 2 vuotta vanhemman siskon kanssa, ja nyt kun tuo ipana on lähes aikuinen ja mä jo omillani, niin pidetään säännöllisesti yhteyttä ja tolla teinillä on vanhempien lisäksi yksi turvallinen aikuinen lisää :) kuusi vuotta ei ole juuri mitään!

Leikkikavereita heistä ei tule mutta muilta osin toimii! Anna mennä vaan.

Mulla ja veljillä ikäeroa 7 ja 14 vuotta. Etäisiä ollaan kun kaikilla niin isot ikäerot. Niin ja äiti ajoi melkein 20 vuotta putkeen meitä tarhaan.

Pikkulapsi-aika oli helppoa, mutta auta armias kun toisella alkaa murrosikä ja toinen on ärsyttävä pikkuipana, joka tasan tietää mistä narusta vetää, että toisella menee hermot.

Tai kun ensimmäisen murrosikä on lopuillaan, niin toisella vasta alkaa...

Mutta kuten joku jo totesikin: Kyllä siitä selviää! Meillä nimittäin esikoinen muuttaa tässä kuussa omilleen opiskelemaan ja minä jään taistelemaan sen aluillaan olevan murrosikäisen kanssa. Mutta keskenään ne ei enää pysty (ainakaan arkisin) tappelemaan :-)

Kiitoksia kaikille vastauksista! Niitä oli  mukava lukea :D

Ihanaa oli lukea, miten isompi sisarrus pitää huolta pienemmästä <3 Ja toki tuosta ihanasta murrosiästä, jolloin ilmeisesti se "hauskuus" vasta alkaa xD

MUTTA!! Nyt rupes sitten pelottamaan....

Ensin toki vauvakuumeisena ajattelee vaan kaiken olevan ihanaa, vaikka vielä muistan elävästi noi ihanat vaippa-ajat (4 vuotta vaippaa....), mutta se kuuluu niihin ekoihin vuosiin, joten se ei ole se mikä pelottaa, vaan...

SE SYNNYTYS!! :( Mulla tuli ekan kanssa 3 asteen repeämät ja kauheet traumat, jotka näköjään tuossa jo hellittivätkin, kun tämä vauvakuume n. 2 vuotta sitten iski ja nyt on jo ihan poksahtamassa...mutta siis pelottaa...

Kysyn siis taas: Miten teillä? Voikohan jostain saada apua jopa ennen raskautta?

T: Alkuperäinen aloittaja, joka vauvakuumeinen ja hyvin pelokas seuraavaa synnytystä kohtaan