"Lapseni vauva-aika oli elämäni ihaninta aikaa" - miksi sen lapsen myöhemmät ajat eivät olleet yhtä ihania?

Silloin lapsella ei ole omaa tahtoa, persoonaa, liikkumiskykyä ja nukkuvat enemmän kuin ovat hereillä. Helpompi kontrolloida, saa enemmän huomiota jne

vauva on vanhemmastaan aivan haltioitunut. taaperon kanssa alkaa olla jo omaa tahtoa, eikä vanhempi enää olekaan niin ihana.

Muuttuu, pienet lapset pienet ongelmat, isot lapset isot ongelmat.

Sitä on vaikea sanoittaa. Eniten se on sitä että vauva ja taapero suhtautuu kaikkeen suurella innolla, kaikki on ihmettä, kaikki on uutta ja ihmeellistä. Sitten koululainen ei enää näe maailmaa samoin, eikä sen kanssa voi ihmetellä samalla lailla linnun laulua, oravan näkemistä tai metsässä puun juuren koloa jossa asuu ”peikko”.

Varmaan johtuu siitä, että saa olla poissa töistä 1-3 vuotta. Ei liity lapseen ja hänen vaiheisiin vaan siihen, ettei tarvi elää äärimmäisen kiireistä ja aikataulutettua arkea. Tämä ainakin on oma syyni.

Joutui lähtemään töihin, oli ihanaa nukkua vauvan kanssa päiväunia.

Saa olla kotona ja huolehtia vauvasta, painottuen vain siihen yhteen asiaan. Saa käydä vauvakerhoissa ja elää täysin kuplassa.

On ollut ihania muitakin aikoja, mutta kyllä se vauva-aika oli ihan erityislaatuista. Ensinnäkin sai olla lapsen kanssa kotona. Ei tarvinnut stressata töistä tai lapsen viemisestä hoitoon. Rentoa elämää. Vauva kehittyy ihan koko ajan, uutta ja ihmeellistä tulee viikottain. Imetys ja vauvan kanssa symbioosissa olo oli erityisen erityistä.

Itse koin sen lapsivuodeajan aivan maagiseksi, ihan oikeasti kaikki muu ympärillä menetti merkityksensä. Jaksoi tuntitolkulla vaan maata kyljellään vuoteessa ja tuijottaa vauvaa hölmösti hymyillen. Muutenkin, erityisesti jos sattuu ns. "helppo" vauva, on vauva-ajassa sellaista liikkumisen ja elämisen vapautta (äitiysloma), jota oikein mikään muu elämänvaihe lapsen kanssa tai työssäkäyvänä muutenkaan tule enää tarjoamaan. 

En tiiä, ehkä parasta kun ei tarvi käydä töissä

En itsekään ymmärrä tätä. Vauvavuosi oli raskas, vauva itki paljon, imetys sujui huonosti, nukuimme mieheni kanssa surkeasti ja vauvan kanssa kotona päivisin oli todella tylsää.

Nyt 6-vuotiaan kanssa on ihan mahtavaa. Vapaapäivinä ja eskarin jälkeen voi oikeasti tehdä kaikkea kivaa, lapsi ei itkeskele, ruoka uppoaa ja koko perhe nukkuu hyvin :).

Ensin se lakkasi nukkumasta päiväunia, sitten oppi puhumaan eikä enää vaiennut, lopuksi se helvetin oma tahto. 3-vuotiaana meni tarhaan ja silloin ei alkuun nukuttu öisin, joko ne saakelin päikkärit siellä tarhassa tai sitten stressasi elämänsä siihen asti suurinta mullistusta.

5 vuotiaana alkoi todella laittamaan kaikessa hanttiin, kitisemään ja kiukuttelemaan, mikään ei ollut hyvin. Vasta 11-vuotiaana/5. lk alkoi kotona olla lepposaa. Nyt teinin kanssa elämä on ihan okei.

Vierailija kirjoitti:

vauva on vanhemmastaan aivan haltioitunut. taaperon kanssa alkaa olla jo omaa tahtoa, eikä vanhempi enää olekaan niin ihana.

Tämä. Elän nyt vasta vauva-aikaa, vauva 11 kk. Vauva on ihan fiiliksissä, kun näkee mut pienenkin tauon jälkeen ja rakastaa hassutella kanssani. Alkuaika oli ihan jäätävää koliikin ja sairastelujen kans, mutta viimeinen puoli vuotta on ollut ihan super. :) Jospa sitä lapsen kasvaessa tulee sitten uusia ilon aiheita.

Ehkä noin sanovat ne, joilla on ollut helppo vauva? 

Nimimerkillä meille sattui vauvavuoden ajaksi todella paljon sairautta (sekä vauvan että meidän vanhempien, sairastuttiin molemmat vanhemmat vakavasti). Minä kärsin synnytyksen jälkeisistä vaivoista kuukausia. Tukiverkkoja ei ollut sairaan vauvan kanssa. Oli raskasta. Myöhemmin ollut helpompaa.

No vauvat on sulosia :D!!!!! Pikkusia ja suloisia hoivattavia. :) ainakin tän kuvittelisin itse syyksi :)

Mun mielestä lapsen kanssa kivoin vaihe on aina se meneillään oleva. Tuntee lapsen päivä päivältä paremmin jne. Tietty se että saa olla lapsen kanssa kotona on kivempaa kuin olla töissä mutta ei se lapsi kuitenkaan ollut kivempi silloin kun oli nuorempi.

Vierailija kirjoitti:

En itsekään ymmärrä tätä. Vauvavuosi oli raskas, vauva itki paljon, imetys sujui huonosti, nukuimme mieheni kanssa surkeasti ja vauvan kanssa kotona päivisin oli todella tylsää.

Nyt 6-vuotiaan kanssa on ihan mahtavaa. Vapaapäivinä ja eskarin jälkeen voi oikeasti tehdä kaikkea kivaa, lapsi ei itkeskele, ruoka uppoaa ja koko perhe nukkuu hyvin :).

Tuntuu että siitä saa pahoja katseita kun toteaa ettei suuremmin välittänyt vauva ajasta. Ekan kanssa oli kuten teillä ja vaikka toinen oli helpompi. En siltikään erityisesti nauttinut siitä kotona olemisesta. Nyt lapset ovat 4- ja 6-luokilla. Ja elämä on suorastaan ihanaa. Aivan parhaimpia ikävuosia. Itse selailen sängyssä vauvapalstaa. Ja lapset katselevat Voicea. Ei tarvitse erikseen laittaa heitä nukkumaan. Osaavat itse sulkea telkkarin ja pestä hampaat

Jouduin menemään töihin....

Vauva-aika on ihanaa koska sitä edeltää raskaus, jännitys ja lapsen odotus. Kun vauva syntyy niin nuo tunteet purkautuvat ja 9kk odotus vihdoin palkitaan. Itselläni oli vaikea riskiraskaus ja vauvan saaminen syliin tuntui maailman upeimmalta palkinnolta ja helpotukselta. Sitten vauvan kanssa sai vain linnoittautua kotiin ilman työelämän paineita. Lapset ovat ihania vanhempinakin mutta äitiysloma on ainutlaatuista aikaa.

Jos vauva on "helppo", nukkuu hyvin, syö hyvin niin tietysti se tuntuu ihanalta ja voi olla järkevää kun lapsi saa uhmaiän eikä enää mikään kelpaa, ei halua syödä, ei halua nukkua, ei halua pukea, saa raivarit ruokakaupassa...