Miten saan 74-vuotiaan äitini lopettamaan järjettömien sähköpostien lähettämisen?
Erikoinen ongelma, mutta alkaa suoraan sanoen hävettää hänen touhunsa sen verran, että pakko kysyä neuvoa. Äitini on siis hurahtanut sähköpostin lähettämiseen ihan täysin. Viestejä lähtee varmaan useita kymmeniä joka päivä ja vastaanottajina mm. poliitikkoja, kunnan viranomaisia, julkkiksia ja ihan sattumanvaraisia ihmisiä, jotka vaikuttavat joutuvan vastaanottajiksi ihan sen perusteella, että äiti on bongannut heidän osoitteensa jostain. Sähköposteissaan hän kyselee jotain aivan jonninjoutavia kysymyksiä tai kertoo mielipiteitään joistain asioista. Sen lisäksi saattaa toivottaa vaikkapa jollekin satunnaiselle ihmiselle hyvää nimipäivää ja liittää sähköpostiin vaikka jonkin maisemakuvan tms. Oli myös aivan sattumanvaraisesti toivottanut kunnanjohtajalle sähköpostissaan "Hyvää viikkoa!" ja laittanut sitten myöhemmin viestin perään, jossa kyseli, että miksi tämä kunnanjohtaja ei ollut vastannut hänen sähköpostiinsa. Äiti myös tulostaa kaikki sähköpostinsa ja arkistoi ne mappeihin, joita on kertynyt varmaan kymmenkunta. Tiedän että hän ei tarkoita tällä mitään pahaa, mutta ihan normaalia käytöstä tuo ei ole. Pitäisikö tuohon puuttua jotenkin ja jos, niin miten?
Kommentit (143)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä muuten melkein aina kehotetaan etsimään ikäistään seuraa? Voihan niitä kavereita olla muustakin kuin omasta ikäluokasta.
Siitähän oli tutkimuskin, että vanhusten yksinäisyys ei johdu siitä etteivät omaiset tule käymään, vaan siitä että ei ole enää omanikäisiä kavereita elossa.
Mieti itse, jos ainoat keskustelukumppanit olisivat jotain 30 vuotta nuorempia ja siitä alaspäin. Eivät tietäisi mitään, mikä on tapahtunut nuoruudessasi, väheksyisivät mielimusiikkiasi, ja heillä olisi ihan toisenlainen käsitys monista arvoista ja ihmisoikeuksista. Se voi toki toimia, jos on avarakatseinen vanhus, mutta monesti varmaan väliin jää kuilu, jota ei oikein voi ylittää. Nuori ihminen ei voi muuttua 75-vuotiaaksi eikä toisin päin.
"Marja Holmila haastatteli yli 70-vuotiaita naisia ja huomasi, että eri sukupolvet pitäisi saada kohtaamaan yhteiskunnassa nykyistä paremmin"
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ymmärtääkö hän, että tuo vie vastaanottajien huomion tärkeistä asioista? Kerro hänelle että hän aiheuttaa vain vahinkoa. Ja välit poikki tuohon kiusankappale- sekopäähän.
Tuo tuskin onnistuu, jos hän luulee oikeasti olevansa kaikkien virkamiesten kaveri. Kai hän kokee omat "hyvää viikkoa" viestinsä tärkeiksi. Miten sitten vakuutat hänet siitä, että ne ovat turhia?
Pitäähän sitä edes yrittää. Läheiset on ainoat, joita nuo jäärät kuuntelee edes joskus. Jospa se vähän hidastaisi spämmäystahtia.
En ymmärrä kaltaisiasi ihmisiä, joiden mielestä mitään ei kannata koskaan yrittää, kun ei mikään kuitenkaan koskaan onnistu.
Vierailija kirjoitti:
Mitä hän sanoo, kun kerrot että hän tuhlaa muiden aikaa? Kai olet sanonut, että hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa noin monelle ihmiselle, mitä he eivät jo tietäisi. Jos vaan yrittää saada sen ihmisen ymmärtämään, että hänen toimintansa on häiriköintiä eikä jutustelua.
Vaikeeta, tiedän, mutta ainakin pitää yrittää. Läheiset voi ehkä onnistua.
Itse en pahoittaisi vanhan äitini mieltä tuollaisella. Poliitikot ja kunnanjohtajat, oikeastaan kaikki ovat tottuneet jo monenmoiseen sähköpostitulvaan ja turhat deletoidaan sekä laitetaan roskapostiin. Kyllä ihmiset kestää ylimääräistä postia.
Mutta, hyviä ideoita mielestäni oli tässä ketjussa kirjoitettu muutamia, kuten päivätanssit, vauva-palsta, et-lehden keskustelupalsta, etsiä uusia ystäviä ja tai miesystävä. Lisäksi myös se lääkäriaika voisi olla tarpeen, selvittää onko kyse muistisairaudesta vai ei. Senkin voi esittää kauniisti äidille eikä pahoittaa hänen mieltään silläkään asialla. Voi sanoa vaikka, että 70-vuotiaana on tärkeää käydä ensimmäisen kerran muistisairaus-testeissä, vaikka oireita ei vielä olisikaan ja vedota ennaltaehkäisyyn.
Apn äiti on samanikäinen kuin Sauli Niinistö, ei siis mikään ikäloppu vielä.
Huisii kirjoitti:

Sanotko tuon vaikka 71-vuotiaalle Sikke Sumarille?

No kiva, että tiedät yhden kommentin perusteella, millainen ihminen olen ja mikä on asenteeni kaikkiin asioihin.
Oma kokemukseni nyt on se, että ihmistä on hyvin vaikea vakuuttaa siitä, että hänen viestinsä ovat turhia. Jos AP:n äiti luulee, että "hyvää viikkoa" on viesti joka kannattaa lähettää ja johon virkamiehen pitäisi vielä vastata, mitä AP voi siihen sanoa? Siinä on ylitetty jo sellainen raja, jonka toiselta puolelta on vaikea päästä pois.
Mitä sitten itse sanoisit sellaista, joka muuttaisi äidin asenteen?
Hän on aktiivinen seniorikansalainen. Sale, Ilaskivi, Lenita, Aira Samulin tekevät ihan samaa.
Mikä sensuurikotikyttä sinä olet.
Vierailija kirjoitti:
Apn äiti on samanikäinen kuin Sauli Niinistö, ei siis mikään ikäloppu vielä.
Sehän riippuu siitä, pitääkö Sauli Niinistöä ikäloppuna. Vanha mieshän hän on, niin kuin useimmat maailman päämiehet.
Käyttäjä7437 kirjoitti:
Hän on aktiivinen seniorikansalainen. Sale, Ilaskivi, Lenita, Aira Samulin tekevät ihan samaa.
Mikä sensuurikotikyttä sinä olet.
Meinaatko, että nuo kaikki henkilöt lähettelevät sähköposteja virkamiehille, ja toivottavat hyvää viikkoa ja muuta?
Ero noiden ihmisten ja AP:n äidin välillä on se, että ne ovat julkkiksia ja AP:n äiti ei ole. Jos vaikka Aira Samulin haluaa vaikuttaa johonkin asiaan, hän voi soittaa iltapäivälehteen ja saa sanomansa heti kuuluville, oli se tärkeä tai ei. Julkkiksia kuunnellaan eri tavalla.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan seniorikansalainen! Ennen vanhaan vanhukset verkostoituivat ja vaikuttivat terveyskeskusten vastaanottoauloissa.
Ennen vanhaan ei tunnettukaan sellaista sanaa kuin verkostoituminen.
Ei niin, silloin hengailtiin kylillä
Isoäitini höpsiintyi loppuaikoinaan yli 90 vuotiaana. Soitteli milloin millekin viranomaiselle ja marisi ja haukkui. Löi lopuksi luurin korvaan.
Isoäiti järkyttyi pahanpäiväisesti kun huomautimme, että numero jää muistiin ja sen avulla saattaa saada selville, kuka soitti. Oli siis soitellut puhelut käytyäen jotain keksittyä nimeä 🙈.
Onko ap tutkinut äitinsä mappeja ilman lupaa ja lukenut jokaisen sähköpostin? Ap:n äitihän saattaa noiden nimipäiväonnitteluviestien lisäksi tehdä myös yhteiskunnallista vaikuttamista.
Vierailija kirjoitti:
Huisii kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Mitä hän sanoo, kun kerrot että hän tuhlaa muiden aikaa? Kai olet sanonut, että hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa noin monelle ihmiselle, mitä he eivät jo tietäisi. Jos vaan yrittää saada sen ihmisen ymmärtämään, että hänen toimintansa on häiriköintiä eikä jutustelua.
Vaikeeta, tiedän, mutta ainakin pitää yrittää. Läheiset voi ehkä onnistua.
Itse en pahoittaisi vanhan äitini mieltä tuollaisella. Poliitikot ja kunnanjohtajat, oikeastaan kaikki ovat tottuneet jo monenmoiseen sähköpostitulvaan ja turhat deletoidaan sekä laitetaan roskapostiin. Kyllä ihmiset kestää ylimääräistä postia.
Mutta, hyviä ideoita mielestäni oli tässä ketjussa kirjoitettu muutamia, kuten päivätanssit, vauva-palsta, et-lehden keskustelupalsta, etsiä uusia ystäviä ja tai miesystävä. Lisäksi myös se lääkäriaika voisi olla tarpeen, selvittää onko kyse muistisairaudesta vai ei. Senkin voi esittää kauniisti äidille eikä pahoittaa hänen mieltään silläkään asialla. Voi sanoa vaikka, että 70-vuotiaana on tärkeää käydä ensimmäisen kerran muistisairaus-testeissä, vaikka oireita ei vielä olisikaan ja vedota ennaltaehkäisyyn.
Sanotko tuon vaikka 71-vuotiaalle Sikke Sumarille?
Jos Sikke käyttäytyisi kuin ap:n äiti.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä muuten melkein aina kehotetaan etsimään ikäistään seuraa? Voihan niitä kavereita olla muustakin kuin omasta ikäluokasta.
– Meidän yhteiskuntamme on sellaisessa vaiheessa, että arkielämä jakautuu ihan pienestä pitäen ikäryhmittäin. Väyliä, joissa eri ikäryhmät voisivat luontevasti tavata toisiaan, on meidän nykyisessä elämäntavassa suhteellisen vähän, Holmila sanoo.
Erityisesti vanhusten sekä lasten ja nuorten olisi hyvä olla enemmän tekemisissä keskenään. Nuorten ihmisten seura toisi vanhuksille hyvinvointia ja vanhemmilla ihmisillä taas olisi annettavanaan paljon elämänkokemuksen tuomaa viisautta ja tietotaitoa.
– Meidän historiankirjoituksemme voi kertoa yleistyksiä sieltä ja täältä ja antaa vuosilukuja, mutta entisen elämän ymmärtäminen ja oppiminen tapahtuu ihmisten välillä, Holmila huomauttaa.
Vainoomissyytettä kehiin vain jos ihminen on niin seniili, yksinkeryainen tai hullu, ettei jätä rauhaan.
Ei kenenkään tarvitse hyväksyä työajan varastamista turhuuteen.
Vierailija kirjoitti:
Vainoomissyytettä kehiin vain jos ihminen on niin seniili, yksinkeryainen tai hullu, ettei jätä rauhaan.
Ei kenenkään tarvitse hyväksyä työajan varastamista turhuuteen.
Näille tapauksille pitäisi olla joku normaalia nopeampi käsittelyputki, koska ne oikeasti tuhlaavat aivan järjettömät määrät viranomaisten aikaa. Lähestymiskielto ja kaikki numerot ja sähköpostiosoitteet estoon.

Tuhlaavat meidän työssäkäyvien maksamia verorahoja ihan älyttömästi ja ihan turhuuteen!
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nykyajan seniorikansalainen! Ennen vanhaan vanhukset verkostoituivat ja vaikuttivat terveyskeskusten vastaanottoauloissa.
Ennen vanhaan ei tunnettukaan sellaista sanaa kuin verkostoituminen.
Ei niin, silloin hengailtiin kylillä
Ei tainnut sana "hengailu"kaan ollut tuttu.
Ennen pidettiin torikokouksia tai pihaparlamentteja, ei välttämättä juuri mainituilla paikoilla.
Yhteen mappiin mahtuu n. riisi paperia = 500 arkkia. Ap:n mutsi on lähetellyt n. 5000 s-postia, vai onko myös vastauksia mukana, tietysti eri paperilla...
AP, ota ainakin printteristä musteet pois!