Miten saan 74-vuotiaan äitini lopettamaan järjettömien sähköpostien lähettämisen?
Erikoinen ongelma, mutta alkaa suoraan sanoen hävettää hänen touhunsa sen verran, että pakko kysyä neuvoa. Äitini on siis hurahtanut sähköpostin lähettämiseen ihan täysin. Viestejä lähtee varmaan useita kymmeniä joka päivä ja vastaanottajina mm. poliitikkoja, kunnan viranomaisia, julkkiksia ja ihan sattumanvaraisia ihmisiä, jotka vaikuttavat joutuvan vastaanottajiksi ihan sen perusteella, että äiti on bongannut heidän osoitteensa jostain. Sähköposteissaan hän kyselee jotain aivan jonninjoutavia kysymyksiä tai kertoo mielipiteitään joistain asioista. Sen lisäksi saattaa toivottaa vaikkapa jollekin satunnaiselle ihmiselle hyvää nimipäivää ja liittää sähköpostiin vaikka jonkin maisemakuvan tms. Oli myös aivan sattumanvaraisesti toivottanut kunnanjohtajalle sähköpostissaan "Hyvää viikkoa!" ja laittanut sitten myöhemmin viestin perään, jossa kyseli, että miksi tämä kunnanjohtaja ei ollut vastannut hänen sähköpostiinsa. Äiti myös tulostaa kaikki sähköpostinsa ja arkistoi ne mappeihin, joita on kertynyt varmaan kymmenkunta. Tiedän että hän ei tarkoita tällä mitään pahaa, mutta ihan normaalia käytöstä tuo ei ole. Pitäisikö tuohon puuttua jotenkin ja jos, niin miten?
Kommentit (143)
Miksi täällä muuten melkein aina kehotetaan etsimään ikäistään seuraa? Voihan niitä kavereita olla muustakin kuin omasta ikäluokasta.
Et mitenkään.
Kokemusta on.
Äiti on nyt 90 v.
Näpy näpy, kirjeitä myös ja soittoja poliisille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Äitisi on yksinäinen ja kaipaa seuraa. Minusta on hienoa että on löytänyt teknologiasta apukeinon ja että hän seuraa asioita sekä muodostaa mielipiteitä ja on omalla tavallaan ihmisten kanssa tekemisissä. Jos olisin ollut kaupunginjohtaja, jolle toivotetaan hyvää viikkoa, olisin varmaan vastannut! Kivaa!
Onko hänellä yhtään ystäviä kotiseudulla? Pystyykö tapaamaan heitä? Olisiko kunnassa jotain senioreille järjestettyä toimintaa, johon äitisi voisi osallistua? Voisitko sinä soittaa
hänelle vaikkapa videopuhelun kerran pari viikossa, jossa juttelisitte maailmanmenosta?Kivaa? Ootko tosissasi? Joko et ole ikinä tehnyt päivääkään töitä tai olet itse tällainen häirikkö. Se ei todellakaan ole kivaa kun työajasta menee tunti jos toinenkin täysin turhaan viestien lukemiseen. Tajuatko yhtään, miten kiire jollain kaupunginjohtajalla on? Ja näitä aikavarkaita on todella paljon! Tajuatko miten monta ihmistä sellainen tapaus ehtii häiriköidä jo yhden päivän aikana, saati kun se jatkuu viikkoja, kuukausia, vuosia?
Toivottavasti ap saa mammansa kuriin, että edes yksi vähentää pommitustaan.
Olen jopa ollut julkishallinnossa töissä, ihan kahden eri valtion leivissä sekä myös erään kunnan. Se on virkamiehen normaalia työtä että vastaa veronmaksajille. Hyvillä käytöstavoilla sekä vähän suuremmalla sydämellä pärjää hyvin!
Paitsi jos kirjoittaja on vuodesta toiseen sama.
Riippuu silloin siitä mitä asiaa hänellä on, eikö totta? Jos mitään asiaa ei ole, vaan selvästi kyse yksinäisyydestä, voi yrittää ohjata ihmistä jonnekin kunnan toimintaan. Jos kyse on mt-ongelmasta, tästäkin voi tehdä ns. huolikyselyn kunnan sosiaalipuolelle. Jos kyseessä on rikoslain pykälien mukainen häirintä, sitten yhteys poliisiin.
Kunnan, kunnan ja kunnalle jne.
Tee ap äidillesi edustava Tinder-profiili ja opasta käytön alkeet.
Ei kannata puuttua, kirjoittaminen on hyvä harrastus.
Mitä hän sanoo, kun kerrot että hän tuhlaa muiden aikaa? Kai olet sanonut, että hänellä ei ole mitään sellaista sanottavaa noin monelle ihmiselle, mitä he eivät jo tietäisi. Jos vaan yrittää saada sen ihmisen ymmärtämään, että hänen toimintansa on häiriköintiä eikä jutustelua.
Vaikeeta, tiedän, mutta ainakin pitää yrittää. Läheiset voi ehkä onnistua.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä muuten melkein aina kehotetaan etsimään ikäistään seuraa? Voihan niitä kavereita olla muustakin kuin omasta ikäluokasta.
Se on rikkaus, että on eri-ikäisiä ystäviä.
Vierailija kirjoitti:
Ei kannata puuttua, kirjoittaminen on hyvä harrastus.
Kirjoittakoon vaikka päiväkirjaa.
Tässä on linkki kirjeenvaihtopalstalle:
Vierailija kirjoitti:
Tee ap äidillesi edustava Tinder-profiili ja opasta käytön alkeet.
Ei ainakaan ilman lupaa saa tehdä. Se on rikollista.
Vierailija kirjoitti:
Mitähän siinä kohtaa tapahtuu, kun nämä tietokoneiden kanssa touhuamaan tottuneet 40- ja 50-luvulla syntyneet tulevat suurin joukoin dementiaikään? Taitaa yhden sun toisenkin virkamiehen laatikot täyttyä näiden sähköpostimummojen spämmistä.
Äkkiä siinä unohtuu miten laitteet toimii. Voi silmälasitkin kadota pitkin päivää tai pysyvästi eikä sitten näe kirjoittaa. Naputtelukin voi hankaloitua.
Mites eri keskustelupalstoille kirjoittelu? Esim. tämä AV-palsta ja Suomi24:n eri palstat...
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D Joo yritä saada äitisi lopettamaan. T. virkamies
Olisi muutakin työtä
Hohhoijaa, kauanko kestää delete-näppäimen painaminen?
Mutta ap:n äitihän nimenomaan kirjoitti perään, miksi viestiin ei ole vastattu. Eli jos et reagoi mitenkään, tulee spämmäystä että missä reaktio.
Pahimmiltaan tuo voi johtaa siihen, että sähköpostien lähettelijä alkaa haukkua virkamiestä siitä, ettei hän välitä mitään kansalaisista, joiden asioita olisi tarkoitus hoitaa. Siitä voi tulla ongelmia pitemmän päälle.
Mutta toisaalta mitäpä tuollaiseen voi vastata? Kiitos samoin?
Ymmärtääkö hän, että tuo vie vastaanottajien huomion tärkeistä asioista? Kerro hänelle että hän aiheuttaa vain vahinkoa. Ja välit poikki tuohon kiusankappale- sekopäähän.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
:D Joo yritä saada äitisi lopettamaan. T. virkamies
Olisi muutakin työtä
Hohhoijaa, kauanko kestää delete-näppäimen painaminen?
Mutta ap:n äitihän nimenomaan kirjoitti perään, miksi viestiin ei ole vastattu. Eli jos et reagoi mitenkään, tulee spämmäystä että missä reaktio.
Pahimmiltaan tuo voi johtaa siihen, että sähköpostien lähettelijä alkaa haukkua virkamiestä siitä, ettei hän välitä mitään kansalaisista, joiden asioita olisi tarkoitus hoitaa. Siitä voi tulla ongelmia pitemmän päälle.
Mutta toisaalta mitäpä tuollaiseen voi vastata? Kiitos samoin?
Aika usein nää spämmääjät myös on sellaisia, että jos vastaat ihan mitä tahansa, ne innostuu kahta kauheammin ja sitten sitä postia vasta tuleekin.
Kyllä tuohon joku roti pitäis saada. Esim. tänne kirjoitteleminen voisi olla hänelle parempi harrastus, saisi myös vastauksia.
Vierailija kirjoitti:
Miksi täällä muuten melkein aina kehotetaan etsimään ikäistään seuraa? Voihan niitä kavereita olla muustakin kuin omasta ikäluokasta.
Siitähän oli tutkimuskin, että vanhusten yksinäisyys ei johdu siitä etteivät omaiset tule käymään, vaan siitä että ei ole enää omanikäisiä kavereita elossa.
Mieti itse, jos ainoat keskustelukumppanit olisivat jotain 30 vuotta nuorempia ja siitä alaspäin. Eivät tietäisi mitään, mikä on tapahtunut nuoruudessasi, väheksyisivät mielimusiikkiasi, ja heillä olisi ihan toisenlainen käsitys monista arvoista ja ihmisoikeuksista. Se voi toki toimia, jos on avarakatseinen vanhus, mutta monesti varmaan väliin jää kuilu, jota ei oikein voi ylittää. Nuori ihminen ei voi muuttua 75-vuotiaaksi eikä toisin päin.
Edesmennyt tuttavarouva lähestyi paikallispoliitikosta kansanedustajaan ihan kaikkia jatkuvalla syötöllä + tietty kunnan virkamiehiä jos hänen kävelyreitillään oli jotain outoa tai joku katsoi kaupungintalolla pahasti tai TV-ohjelmassa sanottiin v…u.
Joka paikassa hän namedroppasi kaikki mahdolliset elämänsä aikana tunteneet (oli puolue- ja maanpuolustusaktiivi) ja vaati kuuntelua / palvelua / whatever.
Tällaiset eivät yhtään ymmärrä, miten paljon jonkun toisen (työ)aikaa he vievät, vaan ovat todellisia minäminäihmisiä. Minun asia on tärkein ja kuuntelette nyt.
Vierailija kirjoitti:
Ohjaa se tänne palstalle.
Uutta palstahullua tässä tarvittiinkin.
Se ET lehden palsta ei ole oikeasti yhtään hullumpi vaihtoehto.
Miksi sulla ap on niin hirveä tarve puuttua äitisi asioihin? Ei äitisi kirjoittamasi perusteella kuitenkaan mitään rikollista puuhaa.