Lue keskustelun säännöt.
3 pientä lasta, koko ajan sydän syrjällään.
01.08.2015 |
Pelkään edelleen joka päivä useita kymmeniä kertoja päivässä lasteni turvallisuuden puolesta (pelkään että sattuu vakava onnettomuus tai tulee kuolema), kun leikkivät yhdessä, yksin, kulkevat liikenteessä tms. Olen alkanut miettiä, olenko normaali, onko normaalia pelätä vuodesta toiseen käytännössä koko ajan? En pysty hetkeksikään rentoutumaan, kun leikkivät esimerkiksi siten etten näe heitä. Kaksi poikaa ja tyttö, nuorin 3 ja vanhin 6.
Kommentit (30)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
No en tiedä, en mä koko ajan pelkää. Mulla 4v, 7v ja 9v. Joskus ajoittain jotain pelkoja, mutta en nyt koko ajan kuitenkaan.
Sama täällä. Olen ihan uupunut näihin pelkoihin jo :(
Musta tuntuu, että olen jotenkin outo. Puistossakin kun olemme, olen yleisesti ottaen ainoa äiti joka juoksee joka tilanteeseen lastensa turvaksi, ja huutoni kaikuu liikenteessä "tule tänne, älä mene sinne.." , en koskaan ole törmännyt äitiin tai vanhempaan, joka yhtä herkästi säikähtäisi kuin minä. Tämä on tosi raskasta, tuntuu, että jatkuva pelko kaihertaa ja olen jo alkanut vältellä paikkoja, joissa eniten pelkään.
ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun poika on 5-vuotias nyt mutta ajattelen kauhulla että pitää päästää kahden vuoden päästä kävelemään yksin kouluun! :( Voi käydä mitä vaan...
Juttele asiasta vaikka neuvolassa. Pelkäät epänormaalin paljon. Taustalla lienee se, etä olet saanut nopealla tahdilla lapsia toipumatta välillä. Urakkasi on ollut kova. Ehkä nyt tiedostat pelkosi irrationaalisuuden, kun alkaa hiukan helpottaa. Pelko ei auta muulloin kuin silloin, kun se saa tekemään järkeviä turvallisuutta lisääviä päätöksiä. Ylenääräinen pelko on haitaksi sinulle ja lapsillesi, varmaan parisuhteellesikin. Vaikka tekisit kaiken oikein, jotakin voi sattua. Pelko ei auta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Kannattaa keskustella vaikka mt hoitajan kanšsa, hyötyisitkö terapiakeskusteluista, jos koet pelon hallitsevana kokemuksena. Oma äitini oli oikeasti sairaalloisen huolestunut minusta kasvuaikanani ja hänen oirehtimisensa vaikutti minuun lähtemättömästi. Nyt aikuisena opettelen elämään ilman hullua negatiivisuutta ja uhkan kokemusta, olen työkyv eläkk ja käyn terapiassa persoonallisuus- ja ahdiatushäiriöineni. Ihanaa ja turhasta huolesta vapaata elämää sinulle ja lapsillesi ap! Olet varmasti välittävä vanhempi, ja rohkeakin kun avasit keskustelun itsesi kanssa ja aloit tarkastelemaan jotta voisit luopua turhasta.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 17:44"]Mun poika on 5-vuotias nyt mutta ajattelen kauhulla että pitää päästää kahden vuoden päästä kävelemään yksin kouluun! :( Voi käydä mitä vaan...
[/quote]
Mua nyt ei se kouluun kävely pelota vaan se itse koulu :( tyttäreni on myös 5 v. En kestä jos aletaan kiusaamaan. :/
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olen samanlainen. Raskasta pelätä kokoajan, enkä usko että kaikki ovat yhtä huolestuneita. En tiedä miten oppisin olemaan rauhallisemmin ja luottamaan siihen, että lapsilla menee hyvin ja ovat turvassa. Mulla on nuorena todettu yleistynyt ahdistuneisuushäiriö, kuvittelin siitä tavallaan kyllä jo aikaa sitten toipuneeni, mutta eiköhän tämä sitä ole. :( Yritän tsempata, koska en halua tätä lapsille siirtää.
Huh, onneksi minulla ei ole lapsia.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi kauhea. Minusta tulee varmasti samanlainen kuin sinustakin! Tahdon kovasti lapsia joskus, mutta NYT JO pelkään mitä kaikkea voi tapahtua omille lapsilleni ja joskys olen oikeasti itkenyt kun on alkanut ahdistamaan jos omille lapsille joskus sattuisi jotain... :(
Minulla nuo pelot selvästi pahenee kun on jotain stressiä elämässä. Eli on oire liian kovasta kuormituksesta, mitä kolmen pienen lapsen totaaliyksinhuoltajana tietysti tulee väkisin välillä. Päivät menee jotenkuten, mutta kun saan illalla lapset nukkumaan niin en välttämättä tee loppuiltana muuta kuin mietin kaikkia hirveitä kauhuskenaarioita ja itken.
On helpottanut nyt kun lapset vähän isompia, mutta ei siksi että he olisivat vähemmän vaarassa vaan siksi kun nykyään saan nukuttua kunnolla ja elämä on muutenkin jo aika lailla helpompaa...
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sama täällä. Meillä myös vain 1 lastenhoitaja, jolle uskallan lapseni jättää. Hieman nuorempia ovat ja kotihoidossa siis...
Kun on pienet lapset, on pienet surut ja isot lapset, niin on isot surut. Pieni lapsi polkee syliä ja iso sydäntä.
[quote author="Vierailija" time="01.08.2015 klo 18:10"]
Kun on pienet lapset, on pienet surut ja isot lapset, niin on isot surut. Pieni lapsi polkee syliä ja iso sydäntä.
[/quote]
Amen! Esikoinen muutti juuri pois kotoa ja nyt sitä vasta onkin sydän syrjällään. Ei se huoli lopu koskaan.
Nauti siitä että noin pienillä lapsilla ei ole kuin leikki mielessä! Odotas kun ne kasvaa teini ikään. Silloin vasta saat ollakin peloissasi ja huolissasi! Kun lapset kasvaa niiden ongelmat kasvaa lisää.
No ei kuulosta normaalilta tuollainen huolehtiminen. Itselläni ei ole lapsia, mutta tiedän, että elämä on arvaamatonta ja mitä tahansa voi sattua lapselle ja kenelle tahansa, oli sitten kuinka varovainen tahansa. Kaikilta riskeiltä ei voi mitenkään suojautua. Tietysti pitää huolehtia lapsistaan, mutta rajansa kaikella.Et voi koko aikaa juosta lastesi perässä, ja kouluunkin eon heidät lähetettävä yksin jossain vaiheessa. Uupumus seuraa tuollaisesta turhan pelkäämisestä.
Ei kuulosta ihan ns. normaalilta pelätä jatkuvasti, että lapset kuolevat tai loukkaantuvat vakavasti. Varsinkin kun itsekin mietiti onko se normaalia vai ei. Miten konkreettisesti ajattelet tämän vaikka siellä puistossa tapahtuvan? Pääsisitkö vaikka neuvolan kautta juttelemaan jonnekin asiasta?
Ja tietenkään eivät liikenteessä liiku yksin, mutta pelkään siis silloin kun olemme liikkeellä, liikenteessa, kadulla, torilla, puistossa, missä vaan.
ap