Lapsi "varailee" (lempi)ruokia itselleen

Ap varmaan järkyttyisi meidän perheen tavoista. Kuten minä vähän järkytyin ap:n viestistä. Tapamme ovat aivan päinvastaiset. Hedelmät ja jogurtit ovat juuri niitä pieniä asioita, joista lapsi voi päättää pienenäkin.

Nykyisin meillä on isot lapset ja edelleen suuri osa ruoasta on varattu jollekulle. Tämä on oikeastaan itsestääselvää. Vain miehelle pitää sanoa, että hei toi ruoka on sitten Pertulle, äläkä syö sitä (juu kamala pirttihirmu olen).

Jogurtit yms. on kahdessa eri laatikossa. Lasten ja vanhempien laatikko. Tämä siksi, että on suojeltu niitä lasten jogurtteja tms. mieheltä. Lapset itse tietävät, mikä jogu kuuluu kenellekin. Kauppalistaan voi jokainen lisätä omia toivomuksiaan, vaikka päärynöitä.

Ei se välttättä enää myöhemmin muista noita varauksia,joten anna olla. Luultavasti joku vaihe taas.

Jos jotain kommentoit niin kerrot että kyllä niitä riittää varailemattakin. Tai "Olin ajatellut että tehdään värikäs hedelmälautanen. Mitäs muita hedelmiä voisi laittaa päärynän kaveriksi?"

Vässykkävanhempi ja kasvattamaton pikkudiktaattori. Hyvä yhdistelmä.

Luultavasti se iskä on syönyt lapsen vanukkaat toistuvasti siellä isän luona. Tai päärynät. Lapsi on vaikka illalla ajatellut, että seuraavana päivänä söisi jugurtin, mutta yön aikana se on hävinnyt, kun isä on sen syönyt. Eikä ehkä uskalla sanoa isälleen tai jos on sanonut, on saanut huudot. Valitettavan moni mies nyt vaan on itsekäs mulkero. Oma ex on sentään tuon suhteen ihan fiksu, eikä imuroi kaikkea naamaansa välittämättä jääkö muille mitään.

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti se iskä on syönyt lapsen vanukkaat toistuvasti siellä isän luona. Tai päärynät. Lapsi on vaikka illalla ajatellut, että seuraavana päivänä söisi jugurtin, mutta yön aikana se on hävinnyt, kun isä on sen syönyt. Eikä ehkä uskalla sanoa isälleen tai jos on sanonut, on saanut huudot. Valitettavan moni mies nyt vaan on itsekäs mulkero. Oma ex on sentään tuon suhteen ihan fiksu, eikä imuroi kaikkea naamaansa välittämättä jääkö muille mitään.

Vian täytyy olla isässä, ja laajemmin miehissä. Muuselitys ole mahdollinen.

MicMac kirjoitti:

Aloituksen kiinnostavin osuus on juuri tuo, että mikä lapsen toiminnassa mahtaa ärsyttää ap:tä. Voisiko kyse olla siitä, että kun lapselle ilmaantuu uusia toimintatapoja, tiedostamattasi päädyt pohtimaan isän luona vietetyn ajan vaikutusta?

Eron myötä osa lapsen arjesta lipuu ulottumattomiin ja se on surullista ja hämmentävää.

Jos ihan siihen konkreettiseen ruokahommaan mennään, niin minä laittaisin jääkaappiin lapselle korin, jossa oleva on hänelle korvamerkittyä. Eli vaikkapa 5 jogurttia, 5 hedelmää ja 5 kasvista. Hän tietää, että niitä ei syö äiti tai mahdolliset muut talossa olijat eli ei tarvitse varulta ahnehtia.

Sitten lapsi voi valita, ottaako välipalalle tai muuhun sovittuun ruokailuun pelkkää äidin tarjoamaa, pelkästään koristaan vai yhdistääkö. Eli esim. aamupalalla voi ottaa jogurtin ja kiivin sieltä korista tai kaurapuuron (tai mitä ikinä äiti tarjoaa). Mutta kori ei täyty ennen kuin sovittu aika on kulunut (esim. 5 päivää). Eli jos syö jogurtin aamu-, väli- ja iltapalalla, niin sitten ei ole jogurttia ennen kuin 6. päivänä.

Ns. oikeat ruoat sitten ihan aikuisen nuoteilla.

Tuo tapa voisi auttaa, jos lapsi stressaa ruokien häipymistä. Se voi liittyä ihan siihenkin, kun vaihtaa kotia välillä. Hänellä voi olla mielikuva että jääkaapissa on vaikka mandariinipussi ja sitten polo ihmettelee ettå mihin se on hävinnyt eikä osaa yhdistää että hänpä oli välillä viikon äidin luona.

Lapsen käytöksen syy on tosiaan varmaan juuri tuossa kodin vaihtamisessa. Hän alkaa olla niin vanha, että muistaa, mitä kaapeissa on, mutta kuitenkin vielä niin pieni, että ei ymmärrä, että maailma toisessa kodissa ei pysähdy hänen poistuessaan siellä. Lisäksi usein tuonikäisillä alkaa olla oikein korostunut käsitys siitä, mikä on (omasta näkökulmasta) reilua ja oikein.

Lapsi on siis saattanut esim. isän luona miettiä mielessään, että kun kaappiin jäi yksi oikein hänen mieleen oleva jugurtti, niin hänpä syökin sen sitten kun seuraavan kerran tulee isälleen. Ja kun isä onkin syönyt jugurtin lapsen poissaollessa, lapsi kokee tilanteen epäreiluksi, kun hän ei ymmärrä, että ei elämä isän luona ole täysin muuttumatonta sillä välin kun hän on poissa. Sama koskee ruokatavaroita äidin luona.

Ongelma ei siis ole pohjimmiltaan ruuassa, vaan siinä, että lapsi on hämmentynyt, ja ehkä hieman turvatonkin. Vaikka hän ei vielä ihan ymmärrä sitä, että toinen vanhempi tosiaan jatkaa elämäänsä normaalisti, kun hän on toisen luona, hän alkaa aavistaa asiaa, että vanhempien elämä ei pyörikään pelkästään hänen ympärillään. Joku toinen lapsi saattaa reagoida esim. liiallisella huolehtimisella tavaroistaan (esimerkiksi niin, että hermostuu jos hänen lelujaan vaikka nyt siivotessa siirrellään, kun hän ei ole paikalla), joku taas alkaa olla poikkeuksellisen kiinnostunut siitä, mitä vanhempi tekee silloin kun lapsi ei ole siellä. Joku sitten taas reagoi kuten ap.n lapsi, alkaa varailla itselleen mieluista, jotta niitä hämmentäviä tilanteita ei tulisi, jossa ruoka vaan "katoaa" hänen ollessaan poissa. Taustalla on tarve kontrolloida tilannetta, ja näin omia tunteitaan.

Yleensä lapsi kyllä pääsee tästä vaiheesta yli, kunhan asiasta vaan puhutaan hänen kanssaan, herätellään häntä pohtimaan sitä, miksi hän toimii niinkuin toimii, ja vahvistetaan lapsen turvallisuudentunnetta.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheessä on vain 2 jäsentä eli lapsi ja äiti ja silti lapsi kokee tarvetta varata ruokia. Minusta tässä on jotain todella outoa! Kaikesta päätelleen ap päättää, että hän syö hyvänmakuiset ruuat, lapsi kaurapuuroa.

Meillä on 3 lasta ja ruokaa ostetaan niin paljon, että kaikille riittää kaikkea eikä kenenkään tarvitse syödä hedelmän tilalla härkäpapurouhetta siksi, että hedelmät on loppu. Kaupassa käydään kahdesti viikossa, ei joka päivä.

Tässä nyt näyttää siltä että lapsi varaa ne herkut itselleen: hedelmät ja jugurtit. 

Hedelmät ja jogurtit herkkuja? Mistä lähtien? Ihan perusruokaa..

Vierailija kirjoitti:

MicMac kirjoitti:

Aloituksen kiinnostavin osuus on juuri tuo, että mikä lapsen toiminnassa mahtaa ärsyttää ap:tä. Voisiko kyse olla siitä, että kun lapselle ilmaantuu uusia toimintatapoja, tiedostamattasi päädyt pohtimaan isän luona vietetyn ajan vaikutusta?

Eron myötä osa lapsen arjesta lipuu ulottumattomiin ja se on surullista ja hämmentävää.

Jos ihan siihen konkreettiseen ruokahommaan mennään, niin minä laittaisin jääkaappiin lapselle korin, jossa oleva on hänelle korvamerkittyä. Eli vaikkapa 5 jogurttia, 5 hedelmää ja 5 kasvista. Hän tietää, että niitä ei syö äiti tai mahdolliset muut talossa olijat eli ei tarvitse varulta ahnehtia.

Sitten lapsi voi valita, ottaako välipalalle tai muuhun sovittuun ruokailuun pelkkää äidin tarjoamaa, pelkästään koristaan vai yhdistääkö. Eli esim. aamupalalla voi ottaa jogurtin ja kiivin sieltä korista tai kaurapuuron (tai mitä ikinä äiti tarjoaa). Mutta kori ei täyty ennen kuin sovittu aika on kulunut (esim. 5 päivää). Eli jos syö jogurtin aamu-, väli- ja iltapalalla, niin sitten ei ole jogurttia ennen kuin 6. päivänä.

Ns. oikeat ruoat sitten ihan aikuisen nuoteilla.

Tuo tapa voisi auttaa, jos lapsi stressaa ruokien häipymistä. Se voi liittyä ihan siihenkin, kun vaihtaa kotia välillä. Hänellä voi olla mielikuva että jääkaapissa on vaikka mandariinipussi ja sitten polo ihmettelee ettå mihin se on hävinnyt eikä osaa yhdistää että hänpä oli välillä viikon äidin luona.

Lapsen käytöksen syy on tosiaan varmaan juuri tuossa kodin vaihtamisessa. Hän alkaa olla niin vanha, että muistaa, mitä kaapeissa on, mutta kuitenkin vielä niin pieni, että ei ymmärrä, että maailma toisessa kodissa ei pysähdy hänen poistuessaan siellä. Lisäksi usein tuonikäisillä alkaa olla oikein korostunut käsitys siitä, mikä on (omasta näkökulmasta) reilua ja oikein.

Lapsi on siis saattanut esim. isän luona miettiä mielessään, että kun kaappiin jäi yksi oikein hänen mieleen oleva jugurtti, niin hänpä syökin sen sitten kun seuraavan kerran tulee isälleen. Ja kun isä onkin syönyt jugurtin lapsen poissaollessa, lapsi kokee tilanteen epäreiluksi, kun hän ei ymmärrä, että ei elämä isän luona ole täysin muuttumatonta sillä välin kun hän on poissa. Sama koskee ruokatavaroita äidin luona.

Ongelma ei siis ole pohjimmiltaan ruuassa, vaan siinä, että lapsi on hämmentynyt, ja ehkä hieman turvatonkin. Vaikka hän ei vielä ihan ymmärrä sitä, että toinen vanhempi tosiaan jatkaa elämäänsä normaalisti, kun hän on toisen luona, hän alkaa aavistaa asiaa, että vanhempien elämä ei pyörikään pelkästään hänen ympärillään. Joku toinen lapsi saattaa reagoida esim. liiallisella huolehtimisella tavaroistaan (esimerkiksi niin, että hermostuu jos hänen lelujaan vaikka nyt siivotessa siirrellään, kun hän ei ole paikalla), joku taas alkaa olla poikkeuksellisen kiinnostunut siitä, mitä vanhempi tekee silloin kun lapsi ei ole siellä. Joku sitten taas reagoi kuten ap.n lapsi, alkaa varailla itselleen mieluista, jotta niitä hämmentäviä tilanteita ei tulisi, jossa ruoka vaan "katoaa" hänen ollessaan poissa. Taustalla on tarve kontrolloida tilannetta, ja näin omia tunteitaan.

Yleensä lapsi kyllä pääsee tästä vaiheesta yli, kunhan asiasta vaan puhutaan hänen kanssaan, herätellään häntä pohtimaan sitä, miksi hän toimii niinkuin toimii, ja vahvistetaan lapsen turvallisuudentunnetta.

Ja vielä: Toki on hyvä varmistaa se, että lapsi ei varmasti isänsä luona joudu tilanteisiin, jossa isä herkuttelee, ja lapsi joutuu katsomaan sivusta. Omassa uusperheessäni tuo on nimittäin ollut hyvin samankaltaisen ongelman takana. Etenkin yksi lapsista on aivan äärimmäisen tarkka siitä, että kaikkien herkkujen (tai siis ruokien, jotka hän laskee hyviksi), tulisi aina mennä täysin tasan kaikkien kesken.

Osansa on ollut tuolla kodin vaihtamisen "hämmentävyydellä", osasyy varmasti myös siinä, että on pidettävä puolensa isosisaruksia vastaan, mutta suurimpana syynä taitaa kuitenkin olla se, että toisessa kodissa lapset eivät yhtään voi luottaa siihen, että myös heille riittää niitä "hyviä ja mieluisia" ruokia. Lapset saavat kyllä esim. toivoa ruokalistalle mieluisiaan ruokia, mutta sitten saattaa kuitenkin käydä niin, että aikuiset syövät ne esim. yöpalana (vaikka muutakin olisi) ja toiveen esittänyt lapsi jää täysin ilman. Tai ensiksi ruokaillut saattaakin syödä lisäkkeenä olleen "herkun" kokonaan, tai aamupalaksi useamman jugurtin tai hedelmän, niin ettei toisille jää. Ei ihme, että lapsi pyrkii pitämään puoliaan varailemalla ruokaa "mä haluan syödä tuon iltapalalla ja tuon huomenna aamulla" myös meillä, jossa lähtökohtaisesti kyllä pyritään siihen, että ollaan tasapuolisia. Mutta eihän lapsi sitä ymmärrä, hän varmistaa varmuuden vuoksi. (Ja kyllä, tiedän tarkkaan, mikä tilanne on toisessa kodissa, sillä lapsen käytös siellä nähdään isona ongelmana. Huono ja ongelmallinen lapsi, kun se esim. hermostuu siitä, että vanhempi syö lapsen karkit lapsen ollessa poissa....🙄)

Ja vielä tuosta ärsyyntymisestä: on ihan normaalia ärsyyntyä siitä, jos oma lapsi toimii tavalla, jota ei ole itselle koskaan lapsena sallittu. AP.kin kuitenkin tuntuu tunnistavan, että se mitä tuntee, ja minkä tietää oikeaksi, on eri asia. Eli vaikka se ärsyyntymisen tunne nouseekin, ap toimii ihan oikein kun antaa lapsen puuhata keittiössä. Kyllä mäkin voin myöntää, että usein itseäni ärsytti esim. se, kun lapsi pienenä parkui joka pikkupipistä, ja aina piti lohduttaa ja puhaltaa jajaja. Miltei aina se ärsytys häivähti ensimmäisenä tunnetilana, samaan aikaan huolen kanssa, ja hävisi sitten sen huolehtimisen ja hoivaamisen ja lohduttamisen alle. Ja puolison lasten suhteen ärsyyntyminen on ollut vielä suurempaa. Mutta ei se ärsyyntyminen johtunut siitä, että olen kylmä, empatiakyvytön m*lkku, vaan siitä, että elin oman lapsuuteni hyvin tunnekylmässä ympäristössä, jossa jätettiin pärjäämään yksin. Se ärsytys kumpusi sieltä omasta lapsuudesta, ja niistä omista täyttämättömistä tarpeista, enkä toki periyttänyt asiaa eteenpäin, vaan aina lohdutin, kun lapseni (ja puolisonkin lapset) sitä tarvitsi.

Vierailija kirjoitti:

Onko isän luona muita lapsia? Voiko olla, että siellä joku toinen olisi varannut itselleen ruokia ja lapsi tuntenut jäävänsä ilman?

Voithan sanoa lapselle, ettei teillä tarvitse varailla ruokia, vaan sitä riittää kyllä ja kaupasta voi ostaa lisää.

Tältä se kuulostaa. Isällä on uusi nainen ja tällä lapset. Ap ei tiedä vielä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi ei päätä, mutta kyllä sen lapsen toiveita voi ja pitää kuunnella. Varsinkin kun toiveet on luokkaa päärynä ja jogurtti. Meillä on kaksi lasta, ja molemmat otettu aina yksilöinä. Toinen tykkää edelleen syödä iltapalaksi joko kaurapuuroa tai ruisleipää. Ja siihen kylkeen vihanneksia. Ja ikää tällä lapsella on jo melkein 13 vuotta. 

Toinen lapsista puolestaan ei iltaisin tykkää syödä suurta määrää. Saatta iltapalaksi ottaa yhden mandariinin tai 1 dl jogurttia. Ja hänellä ikää 11-vuotta. Joten kumpikin ihan kouluikäisiä. Mielestäni niitä lapsen toiveita tulee kuunnella ja antaa myös toteuttaa jos ne on järkeviä. Molemmat hoikkia ja terveitä. Mielestäni on tärkeää opettaa lapsille kuuntelemaan sitä omaa kehoa. Näin myös toivottavasti pysyvät hoikkina myös aikuisina.

Sulle taitaa olla hoikkuus hyvin tärkeää. Myös lastesi. Jopa se että voit jatkaa kontrollointiasi aikuseenkin lapseen.

Hoikka lapsi, hyvä lapsi, ja päin vastoin.

Ap, kerrot vaan sille tenavallesi, että katsotaan tänään yhdessä, mitä tänään syödään ja sitten huomenna erikseen mitä silloin syödään.

Ja lakkaa syyttelemästä, että varmaan lapsen isältä periytyy kaikki huono ja sinulta hyvä.

Jep. Syömishäiriö suorastaan huutaa olemassaoloaan.

Hah omassa lapsuudessa jouduin piilottamaan about kaikki mieluiset jutut leivät, hedelmät, mehut koska ylipainonen isäni muuten rohmusi kaiken. Äitini myös kannusti tähän piilotteluun, koska ehän isän ahmimiselle nyt voinut mitään…

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Aivan järkyttäviä vastauksia! Palsta näyttää olevan täynnä curling-vanhempia, jotka ovat aivan pihalla lastensa kanssa. Asiantuntijoiden mukaan lapset nimenomaan EIVÄT lähtökohtaisesti kaupassa päätä, mitä ostetaan -niin kuin täällä joku ylpeänä esitteli. Totta kai järkevä vanhempi ottaa lastensa mieltymykset ja toiveet huomioon, kysyy joskus, mitä toivoo ruuaksi tms. Mutta taivas sentään: ei aikuinen kävele kaupassa lapsen perässä lapsen täyttäessä ostoskärryä.

Todellakaan ei 5-vuotias tai kukaan muukaan ala merkkailemaan jääkaapin sisätöä itselleen. Kaikki ruuat on tasapuolisesti kaikille jääkaapissa ja kun täytyy jääkaappia täydentää, mennään kauppaan. Miten pihalla ihmiset voivat vanhemmuutensa kanssa olla, olen äimistynyt. Totta kai, jos ollaan ostettu esim. herkkuja (vaikka vanukkaita jokaiselle yks tms.) niin kukaan ei syö toisen vanukasta, vaikka se olisi jääkaapissa miten pitään tahansa -silloin "merkkailu" on itsestäänselvää. Normitilanteessa ei. 

Ryhdistäytyikää aikuiset. Ja ap: asia on hyvin yksinkertainen. Sanot lapselle, että ruokia ei varata. Ruuat saadaan varaamattakin. Ystävällisesti ignooraat vaan, jos jatkaa tuota, välillä tyynesti ilmoittaen, että tuo on turhaa, ruokia ei varailla. 

Lukekaa alla olevat lehtijutut.

Sosiaalipsykologi kertoo, miten kasvatat lapsestasi frankensteinin hirviön:

https://www.is.fi/perhe/art-2000008621795.html

Curling-vanhemmuus:

https://www.is.fi/perhe/art-2000008624446.html

Missä täällä on viest, jossa lapsi päättää mitä kaupasta ostetaan?

Curlingia ei todellakaan ole se, että lapsi kokee voivansa luottaa saavansa päärynän ilman että sen itselleen varaa. Kyse on perusturvasta, siitä että voi luottaa vanhempiinsa ja saa päättää edes pienistä asioista elämässään.

Ap sano lapselle, että saat sen haluamasi päärynän nyt ja huomennakin niitä on jäljellä. Ei tarvitse pelätä. Äiti ei niitä sinun edestäsi syö.

Ketjun alkupuolella esiteltiin innolla, miten omat lapset saavat kauasta juosta mitä haluavat. Lue viestit. Ja et tainnut ymmärtää pointtiani ollenkaan: nimenomaan curlingia on se, että lapsi varailee ja nimikoi itselleen jääkaapista sitä sun tätä ja vanhemmat hyväksyvät sen (!). Ettei lapsiparan elämä ja minuus romahda, kun seuraavana päivänä ei olekaan sitä päärynää. Tätä en vaan voi ymmärtää. Aivan käsittämätöntä minulle. Kaksi täysipainoista lasta olen kasvattanut ja ikinä eivät olisi osanneet tuollaisesta edes pitää pettymyksenä. Normaalia elämää: oho, päärynät on loppunut, ostatko äiti lisää. Siinä se. Ja jos lapsi tuollaisesta nostaa metelin niin nostakoon. Varmasti en lähde siltä seisomalta juoksemaan kauppaan. Lapsista kasvaa aivan sairaita, jos tällaisia asioita edes kutsutaan pettymykseksi ja silotellaan lapsen tieltä pois. Uskomatonta.

Ja huvittaa sekin, miten tässä ketjussa ei näköjään osata yhtään lukea joidenkin ironisia viestejä. Keskustelu käy mahdottomaksi. 

Pikku hirviö kuriin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Perheessä on vain 2 jäsentä eli lapsi ja äiti ja silti lapsi kokee tarvetta varata ruokia. Minusta tässä on jotain todella outoa! Kaikesta päätelleen ap päättää, että hän syö hyvänmakuiset ruuat, lapsi kaurapuuroa.

Meillä on 3 lasta ja ruokaa ostetaan niin paljon, että kaikille riittää kaikkea eikä kenenkään tarvitse syödä hedelmän tilalla härkäpapurouhetta siksi, että hedelmät on loppu. Kaupassa käydään kahdesti viikossa, ei joka päivä.

Tässä nyt näyttää siltä että lapsi varaa ne herkut itselleen: hedelmät ja jugurtit. 

Siinä vaiheessa kun hedelmä on harvinainen ja siksi varattava herkku, pitäisi jossain kellojen kilistä ja lujaa. Miksi ap kiusaa lastaan estämällä vitamiinien saamisen?

Vierailija kirjoitti:

Ap varmaan järkyttyisi meidän perheen tavoista. Kuten minä vähän järkytyin ap:n viestistä. Tapamme ovat aivan päinvastaiset. Hedelmät ja jogurtit ovat juuri niitä pieniä asioita, joista lapsi voi päättää pienenäkin.

Nykyisin meillä on isot lapset ja edelleen suuri osa ruoasta on varattu jollekulle. Tämä on oikeastaan itsestääselvää. Vain miehelle pitää sanoa, että hei toi ruoka on sitten Pertulle, äläkä syö sitä (juu kamala pirttihirmu olen).

Jogurtit yms. on kahdessa eri laatikossa. Lasten ja vanhempien laatikko. Tämä siksi, että on suojeltu niitä lasten jogurtteja tms. mieheltä. Lapset itse tietävät, mikä jogu kuuluu kenellekin. Kauppalistaan voi jokainen lisätä omia toivomuksiaan, vaikka päärynöitä.

Mä taas järkytyin ketjun lukiessani ihmisten lukutaidottomuudesta. AP ei missään ole sanonut, että ei antaisi lapsen päättää noista pikkuasioista. Missään ei lue, että AP hirmuhallitsijana vahtii kaappeja, vaan ongelma oli se, että lapsi _varailee_ ruokaa, vaikka _siihen_ei_olisi_tarvetta_. Todella monella on mennyt asia kovaa ja korkealta ohi, kun on pitänyt päästä pätemään sen oman perheen käytäntöjen paremmuudella, ymmärtämättä, että ap itseasiassa on toiminut lapsensa kanssa hyvin samoin kuin te itsenne ja tapojenne korostajat ;)

(On muuten mainittava, että pidän todella ihmeellisenä perheessä sitä, että ruokaa pitää varata, ja varsinkin aikuiselle miehelle huomautella, ettei söisi lapselle tarkoitettua ruokaa. Kyllä olettaisi vanhemman ymmärtävän, että jos yksi lapsista ei ole ollut syömässä, ja annos on jääkaapissa häntä odottamassa, ei sitä kukaan sieltä mene välistä evästämään.

Kyllä meillä lapsillekin on jo pienestä pitäen opetettu, että jos vaikka nyt jotain jugurtteja tulee kaupasta 8kpl 4 hengen syötäväksi, lapset itse katsoo, kuinka monta siitä voi itse syödä. Ei niitä todellakaan varailla jääkaappiin erilleen: "noi on Pertun, noi on Pirkon, noi on sit täällä eri laatikossa isän, noi äidin". Jos meillä joku jugurtti jää pyörimään kaappiin, kun muut ovat jo pari syöneet (ja kauppareissu ei ole vielä ajankohtainen) lapset tajuavat kyllä kysyä, voisivatko syödä sen kaapissa pyörivän jugurtin, jos jollain tekee sitä mieli. Joskus saavat, joskus eivät. Sama kaiken muunkin kanssa. Kaiken ei tarvitse mennä absoluuttisen tasan, mutta rohmuta ei myöskään saa.

Tuollainen ruuan pitäminen eri laatikoissa ja varailu saattaa toki pitää rauhan maassa, mutta se ei kyllä opeta lapsia käyttämään niitä omia aivojaan ollenkaan, oppimaan tasapuolisuutta tai toisten huomioonottoa, jos kaikki on etukäteen jaettua ja varattua. Tuollaisista lapsista kasvaa sitten niitä aikuisia, joita puoliso joutuu paimentamaan "älä syö Pertun ruokaa jääkaapista" "älä syö siitä laarista jugurttia, ne on lasten".)

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Ap varmaan järkyttyisi meidän perheen tavoista. Kuten minä vähän järkytyin ap:n viestistä. Tapamme ovat aivan päinvastaiset. Hedelmät ja jogurtit ovat juuri niitä pieniä asioita, joista lapsi voi päättää pienenäkin.

Nykyisin meillä on isot lapset ja edelleen suuri osa ruoasta on varattu jollekulle. Tämä on oikeastaan itsestääselvää. Vain miehelle pitää sanoa, että hei toi ruoka on sitten Pertulle, äläkä syö sitä (juu kamala pirttihirmu olen).

Jogurtit yms. on kahdessa eri laatikossa. Lasten ja vanhempien laatikko. Tämä siksi, että on suojeltu niitä lasten jogurtteja tms. mieheltä. Lapset itse tietävät, mikä jogu kuuluu kenellekin. Kauppalistaan voi jokainen lisätä omia toivomuksiaan, vaikka päärynöitä.

Mä taas järkytyin ketjun lukiessani ihmisten lukutaidottomuudesta. AP ei missään ole sanonut, että ei antaisi lapsen päättää noista pikkuasioista. Missään ei lue, että AP hirmuhallitsijana vahtii kaappeja, vaan ongelma oli se, että lapsi _varailee_ ruokaa, vaikka _siihen_ei_olisi_tarvetta_. Todella monella on mennyt asia kovaa ja korkealta ohi, kun on pitänyt päästä pätemään sen oman perheen käytäntöjen paremmuudella, ymmärtämättä, että ap itseasiassa on toiminut lapsensa kanssa hyvin samoin kuin te itsenne ja tapojenne korostajat ;)

(On muuten mainittava, että pidän todella ihmeellisenä perheessä sitä, että ruokaa pitää varata, ja varsinkin aikuiselle miehelle huomautella, ettei söisi lapselle tarkoitettua ruokaa. Kyllä olettaisi vanhemman ymmärtävän, että jos yksi lapsista ei ole ollut syömässä, ja annos on jääkaapissa häntä odottamassa, ei sitä kukaan sieltä mene välistä evästämään.

Kyllä meillä lapsillekin on jo pienestä pitäen opetettu, että jos vaikka nyt jotain jugurtteja tulee kaupasta 8kpl 4 hengen syötäväksi, lapset itse katsoo, kuinka monta siitä voi itse syödä. Ei niitä todellakaan varailla jääkaappiin erilleen: "noi on Pertun, noi on Pirkon, noi on sit täällä eri laatikossa isän, noi äidin". Jos meillä joku jugurtti jää pyörimään kaappiin, kun muut ovat jo pari syöneet (ja kauppareissu ei ole vielä ajankohtainen) lapset tajuavat kyllä kysyä, voisivatko syödä sen kaapissa pyörivän jugurtin, jos jollain tekee sitä mieli. Joskus saavat, joskus eivät. Sama kaiken muunkin kanssa. Kaiken ei tarvitse mennä absoluuttisen tasan, mutta rohmuta ei myöskään saa.

Tuollainen ruuan pitäminen eri laatikoissa ja varailu saattaa toki pitää rauhan maassa, mutta se ei kyllä opeta lapsia käyttämään niitä omia aivojaan ollenkaan, oppimaan tasapuolisuutta tai toisten huomioonottoa, jos kaikki on etukäteen jaettua ja varattua. Tuollaisista lapsista kasvaa sitten niitä aikuisia, joita puoliso joutuu paimentamaan "älä syö Pertun ruokaa jääkaapista" "älä syö siitä laarista jugurttia, ne on lasten".)

Minä katson asiaa päinvastoin eli äiti antaa (ainakin ap näin väittää) lapselle kaurapuuroa, koska haluaa itse syödä hedelmät. Nimenomaan tuollainen "varaileva lapsi" tietää tai ainakin toivoo, että tämä on minulle, tuo toinen Pertulle eli ei mene syömään toiselle varattua ruokaa. Teilläkin kaikesta päätellen ruuat on erikseen varattu jokaiselle, vaikka ette jugurttipurkkiin laitakaan kenenkään nimeä, ette siis systeemiltänne mitenkään poikkea ap:n lapsesta. Hänen maailmassaan äiti ei anna lapselle samoja terveellisiä ruokia, joita itse syö, koska haluaa jotenkin sairaasti päättää, mikä on sallittua, mikä ei. Todennäköisesti isän luona saa päärynän, äidin luona se on kielletty. Varailemalla lapsi yrittää herättää äidin ymmärtämään, että lapsen makuaisti ja ruokahalu eivät ole äidin hallittavissa.

Kun on isän luona oppinut tavan. Miksi täällä syytetään äitiä ettei anna tarpeeksi ruokaa?

Vierailija kirjoitti:

Luultavasti se iskä on syönyt lapsen vanukkaat toistuvasti siellä isän luona. Tai päärynät. Lapsi on vaikka illalla ajatellut, että seuraavana päivänä söisi jugurtin, mutta yön aikana se on hävinnyt, kun isä on sen syönyt. Eikä ehkä uskalla sanoa isälleen tai jos on sanonut, on saanut huudot. Valitettavan moni mies nyt vaan on itsekäs mulkero. Oma ex on sentään tuon suhteen ihan fiksu, eikä imuroi kaikkea naamaansa välittämättä jääkö muille mitään.

Tää kuulostaa kaikista luontevimmalta selitykseltä.

Jännä, että tuon ikäinen pystyy odottamaan haluamiaan herkkuja, että syön sitten huomenna.

Jos lapsi 'varaa' huomiseksi iltapalaksi päärynän, niin pitäytyykö siinä vai unohtaako tai muuttaako mieltään matkan varrella?

Itsekin tykkään mielessäni suunnitella asioita eteenpäin.

Mitä jo suunnittelette ruuat etukäteen yhdessä? Vai onko äiti tuuliviiri, jonka suunnitelmat muuttuu lennossa?