Pitääkö erota jos ei rakasta puolisoaan?

Vierailija kirjoitti:

Olishan se reilua toista kohtaan erota, os ette sovi kulissiliitosta.

Ihan miten vaan, voit ainoastaan puhua omasta puolestasi, et määrätä toista tekemään noin vaikka kuinka pidät omaa mielipidettäsi oikeana.

Ap:lle

emme voi valita puolestasi mitä sinun kuuluu tehdä, itse täytyy päättää haluaako jatkaa liitossa vai ei.

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.

Ap

Aika kamalaa olla suhteessa jos ei ole mitään tunteita puolisoaan kohtaan eikä toisesta huolehtimisen halua. Kyllä minulla aika äkkiä tulee ikävä puolisoani kun on viikon pois kotoa. Hänellä voi tulla lyhyitä työreisuja kotimaahan ja onneksi ei ole enää pidempiä ulkomaan työreisuja kuten suhteemme alkuaikoina oli että olin kuukausiakin yksin. En pärjäisi ollenkaan ilman häntä ja järkyttävin uhkakuva olisi jos joutuisin yksin elämään. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.l

Ap

Kaikilla se lapsi tuo ihan kaikki ongelmat suhteeseen ja tätä on nähty. Mitenkä yksinhuoltajat kestävät kun ne ovat koko ajan kiinni lapsessaan. Teillä ei olisi kannattanut tehdä lasta ollenkaan jos se tuhoaa koko parisuhteen. Mekin olemme kaksi introverttia emmekä ole tarvinneet yhtäkään lasta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vauva kuumetta eikä hinkua niihin. Ei meidän ole ollut mitään pakkoa tehdä jotain yhtä perillistä väkisin. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.

Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.

Monissa suhteissa olen nähnyt naisen saatuaan lapsen niin rakkautta ei enää riitä sille puolisolle muuta kuin lapselle. Oikeestaan se lapsi/lapset syrjäyttää ihan kaiken ja keskitytään pelkästään niihin niin että puoliso koetaan rasitteena. Se koko tunne maailma, rakkaus vain kohdistuu siihen lapseen. Nainen suoranaisesti voi alkaa vihaamaan sitä miestään. Olisikohan tässä perää kun meidän suvunkin kaikki lapsiperheelliset ovat eronneita. Miksi ne suhteet lapsiperheellisillä vain harvoilla onnistuvat niin voisi kysyä mitä he tekevät oikein. 

Lapsia saaneet parit eroaa kuitenkin moninkertaisesti pienemmällä todennäköisyydellä kuin lapsettomat parit. Ehkä se on vain ihmiselle ttypillistä käytöstä lapsiperheistä kuitenkin yllättävön harva eroaa jos lapsi on parisuhteessa edes saatu, taitaa olla jotain 40% luokkaa se eroamattomuus.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.l

Ap

Kaikilla se lapsi tuo ihan kaikki ongelmat suhteeseen ja tätä on nähty. Mitenkä yksinhuoltajat kestävät kun ne ovat koko ajan kiinni lapsessaan. Teillä ei olisi kannattanut tehdä lasta ollenkaan jos se tuhoaa koko parisuhteen. Mekin olemme kaksi introverttia emmekä ole tarvinneet yhtäkään lasta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vauva kuumetta eikä hinkua niihin. Ei meidän ole ollut mitään pakkoa tehdä jotain yhtä perillistä väkisin. 

Ei lasta väännetty väkisin. Ja mistä minä olisin voinut tietää että näin käy, harva meistä on ennustaja. Keskustelimme tästä yhdessä pitkään ja pohdimme monta vuotta haluammeko vai emme. Yhdessä uskoimme että pystymme, ei ollut mitään vauvakuumetta kellään.

Ja lapsen myötä saatiin niin paljon muuta ihanaa elämäämme että sanoisin että se oli silti sen arvoista. Mutta kai silti saa miettiä miten nyt olisi paras. Mitäs läksit on aika turha neuvo tässä vaiheessa.

Minkä takia luulette avioliiton kehittymään? Koska perhe ja sen vanhempien parisuhde on liian tärkeä käytettäväksi etenkin naisten ailahtelevaisten ja karkailevien tunteiden armoille. Ihminen ei ole tunteensa eikä rakkaus ole pelkkä tunne. Tunteet ovat kuin pieru: niitä tulee ja menee, eikä niiden kannata liikaa antaa vaikuttaa. Sekä miehillä että naisilla.

Tunteet voi houkutella takaisin; joskus riittää, että vaan yrittää katsoa toista hellästi, niin itsekin huomaa tuntevansa jotain

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.l

Ap

Kaikilla se lapsi tuo ihan kaikki ongelmat suhteeseen ja tätä on nähty. Mitenkä yksinhuoltajat kestävät kun ne ovat koko ajan kiinni lapsessaan. Teillä ei olisi kannattanut tehdä lasta ollenkaan jos se tuhoaa koko parisuhteen. Mekin olemme kaksi introverttia emmekä ole tarvinneet yhtäkään lasta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vauva kuumetta eikä hinkua niihin. Ei meidän ole ollut mitään pakkoa tehdä jotain yhtä perillistä väkisin. 

Ei lasta väännetty väkisin. Ja mistä minä olisin voinut tietää että näin käy, harva meistä on ennustaja. Keskustelimme tästä yhdessä pitkään ja pohdimme monta vuotta haluammeko vai emme. Yhdessä uskoimme että pystymme, ei ollut mitään vauvakuumetta kellään.

Ja lapsen myötä saatiin niin paljon muuta ihanaa elämäämme että sanoisin että se oli silti sen arvoista. Mutta kai silti saa miettiä miten nyt olisi paras. Mitäs läksit on aika turha neuvo tässä vaiheessa.

Tuskinpa sillä on niin hieno elämä ja varaa neuvoa muita muutenkaan. Ei tuollainen vauva-palstalla muiden vaikeuksille viisastelu anna kuvaa ihmisestä, joka olisi aidosti onnellinen elämäntilanteestaan. Ilmeisesti vaan tyytynyt johonkin kun tietää, ettei enempää kantti riitä itsellään. Toki hyvä, että edes joku asia on hyvin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.

Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.

Monissa suhteissa olen nähnyt naisen saatuaan lapsen niin rakkautta ei enää riitä sille puolisolle muuta kuin lapselle. Oikeestaan se lapsi/lapset syrjäyttää ihan kaiken ja keskitytään pelkästään niihin niin että puoliso koetaan rasitteena. Se koko tunne maailma, rakkaus vain kohdistuu siihen lapseen. Nainen suoranaisesti voi alkaa vihaamaan sitä miestään. Olisikohan tässä perää kun meidän suvunkin kaikki lapsiperheelliset ovat eronneita. Miksi ne suhteet lapsiperheellisillä vain harvoilla onnistuvat niin voisi kysyä mitä he tekevät oikein. 

Lapsia saaneet parit eroaa kuitenkin moninkertaisesti pienemmällä todennäköisyydellä kuin lapsettomat parit. Ehkä se on vain ihmiselle ttypillistä käytöstä lapsiperheistä kuitenkin yllättävön harva eroaa jos lapsi on parisuhteessa edes saatu, taitaa olla jotain 40% luokkaa se eroamattomuus.

Ei ole totta kun kaikki lapsiperheelliset meidän suvussakin ovat eronneet ja lähipiirissäkin. Saattavat erota lapsettomatkin mutta kun ne kuuluvat vähemmistöön niin niiden eroja ei niin huomata jos kumppani vaihtuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.

Ap

Voisitteko mennä pariterapiaan? Kuulostaa siltä, että toivoa vielä olisi, jos vain huomioisitte toisenne paremmin.

Aloittaisin kertomalla miehelle, että rakkaus on loppunut. Ehkä se saisi todellisen muutoksen aikaan?

Ei ole lapsen syytä että hän syntyy ja että äiti kiinnittää häneen huomiota enemmän kuin isään. Lapsella ei ole vaihtoehtoja. Ja te jotka olette sitä mieltä että ei olisi kannattanut tehdä lasta, mitä neuvotte tekemään? Antamaan lapsen pois? Tappamaan sen? Joku teidätkin on tähän maailmaan siittänyt ja synnyttänyt, joten todennäköisesti tekin olette pilanneet vanhempienne parisuhteen. Miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte.

Vierailija kirjoitti:

Minulla on kaveri, joka eroaa aina miehestään, kun tuntuu siltä, ettei enää rakasta. Nyt on neljäs mies menossa ja ikää on 64 vuotta. Kaverini sanoo, että ei osaa elää ilman rakastumisen tunnetta. En voi kuin sääliä häntä.

Kaverillasi menee sekaisin rakastuminen ja rakastaminen. Ei varmaan ole koskaan päässyt suhteessa niin pitkälle, että olisi rakastanut, kun vain rakastuminen kiinnostaa.

Vierailija kirjoitti:

Olishan se reilua toista kohtaan erota, os ette sovi kulissiliitosta.

Usein ei uskaleta erota,olan huonossa litossa kun pelätään omat rahat ei riitä elämiseen. Eikä mahdollisutta vuokrata itselle asuntoa. Avioeron kun nykyisin voi hakea yksin ja siihen ei tarvitse syytä,miksi eroaa.Älä valita jos olet enemin huonossa liitossa,vain siksi että miehen raha pussi tärkein ja asunto jossa asut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille. 

Hyvä neuvo ja sitä pyrittiinkin toteuttamaan. Menimme naimisiin 10 vuoden seurustelun jälkeen, lapsi tuli 4 vuotta myöhemmin. Kai nuo ovat kaikki sellaisia isoja elämänmuutoksia jossa voi tapahtua vaikka mitä... Meidän suhde kesti kaiken muun mutta lapsen jälkeen tuli nämä ongelmat. Ja älkää käsittäkö väärin, hän on meille molemmille todella rakas. Mutta kaksi introverttia tarvitsee joskus omaa aikaa ja meillä kävi näköjään niin että vain toinen saa enää mitä tarvitsee. Olen tästä puhunut säännöllisesti mutta se auttaa vain sen yhden kerran, sen jälkeen kaikki palaa ennalleen.l

Ap

Kaikilla se lapsi tuo ihan kaikki ongelmat suhteeseen ja tätä on nähty. Mitenkä yksinhuoltajat kestävät kun ne ovat koko ajan kiinni lapsessaan. Teillä ei olisi kannattanut tehdä lasta ollenkaan jos se tuhoaa koko parisuhteen. Mekin olemme kaksi introverttia emmekä ole tarvinneet yhtäkään lasta. Minulla ei ole koskaan ollut mitään vauva kuumetta eikä hinkua niihin. Ei meidän ole ollut mitään pakkoa tehdä jotain yhtä perillistä väkisin. 

Ei lasta väännetty väkisin. Ja mistä minä olisin voinut tietää että näin käy, harva meistä on ennustaja. Keskustelimme tästä yhdessä pitkään ja pohdimme monta vuotta haluammeko vai emme. Yhdessä uskoimme että pystymme, ei ollut mitään vauvakuumetta kellään.

Ja lapsen myötä saatiin niin paljon muuta ihanaa elämäämme että sanoisin että se oli silti sen arvoista. Mutta kai silti saa miettiä miten nyt olisi paras. Mitäs läksit on aika turha neuvo tässä vaiheessa.

Jos sinulla on yhtään älykkyyttä niin olisi pitänyt tietää että näin käy ettei toista introverttia juurikaan kiinnosta muuta kuin olet saanut haluamasi niin hoida se myös. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olishan se reilua toista kohtaan erota, os ette sovi kulissiliitosta.

Usein ei uskaleta erota,olan huonossa litossa kun pelätään omat rahat ei riitä elämiseen. Eikä mahdollisutta vuokrata itselle asuntoa. Avioeron kun nykyisin voi hakea yksin ja siihen ei tarvitse syytä,miksi eroaa.Älä valita jos olet enemin huonossa liitossa,vain siksi että miehen raha pussi tärkein ja asunto jossa asut.

Jos on lapsia niin elatusmaksuilla, yh tuilla ja yhteiskunnan tuilla voi pärjätä paremmin kuin asuisi jonkun pers aukisen miehen kanssa avo- tai avioliitossa. Toisilla on tehty näennäinen erokin tukien takia että miehen kirjat on laitettu muualle mutta silti eletään yhdessä jos miehellä ei ole rahapussia muuta kuin tyhjät pussit.

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsen syytä että hän syntyy ja että äiti kiinnittää häneen huomiota enemmän kuin isään. Lapsella ei ole vaihtoehtoja. Ja te jotka olette sitä mieltä että ei olisi kannattanut tehdä lasta, mitä neuvotte tekemään? Antamaan lapsen pois? Tappamaan sen? Joku teidätkin on tähän maailmaan siittänyt ja synnyttänyt, joten todennäköisesti tekin olette pilanneet vanhempienne parisuhteen. Miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte.

  Älä nyt hikeenny vaan jos lapsi tuhoaa parisuhteen niin se nainen on valinnut väärän miehen. 

Vierailija kirjoitti:

Ei ole lapsen syytä että hän syntyy ja että äiti kiinnittää häneen huomiota enemmän kuin isään. Lapsella ei ole vaihtoehtoja. Ja te jotka olette sitä mieltä että ei olisi kannattanut tehdä lasta, mitä neuvotte tekemään? Antamaan lapsen pois? Tappamaan sen? Joku teidätkin on tähän maailmaan siittänyt ja synnyttänyt, joten todennäköisesti tekin olette pilanneet vanhempienne parisuhteen. Miettikää nyt vähän mitä kirjoitatte.

Omat vanhempani olivat liian nuoria ja täysin kypsymättömiä parisuhteeseen jotenka olin 3v kun he erosivat. Minut laitettiin heti alulle kun papin aamen oli sanottu ja äitini oli niin vanhanaikainen ette sitä ennen nukuttu samassa sängyssä. Tullessani ulos pilasin välittömästi heidän parisuhteen ja mitä juttuja olen kuullut niin se olisi ollut pilalla jo ilman minuakin. Ei ollut rakkautta vaan raha ratkaisi mitä olen jälkeenpäin päätellyt. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.

Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.

Monissa suhteissa olen nähnyt naisen saatuaan lapsen niin rakkautta ei enää riitä sille puolisolle muuta kuin lapselle. Oikeestaan se lapsi/lapset syrjäyttää ihan kaiken ja keskitytään pelkästään niihin niin että puoliso koetaan rasitteena. Se koko tunne maailma, rakkaus vain kohdistuu siihen lapseen. Nainen suoranaisesti voi alkaa vihaamaan sitä miestään. Olisikohan tässä perää kun meidän suvunkin kaikki lapsiperheelliset ovat eronneita. Miksi ne suhteet lapsiperheellisillä vain harvoilla onnistuvat niin voisi kysyä mitä he tekevät oikein. 

Lapsia saaneet parit eroaa kuitenkin moninkertaisesti pienemmällä todennäköisyydellä kuin lapsettomat parit. Ehkä se on vain ihmiselle ttypillistä käytöstä lapsiperheistä kuitenkin yllättävön harva eroaa jos lapsi on parisuhteessa edes saatu, taitaa olla jotain 40% luokkaa se eroamattomuus.

Ei ole totta kun kaikki lapsiperheelliset meidän suvussakin ovat eronneet ja lähipiirissäkin. Saattavat erota lapsettomatkin mutta kun ne kuuluvat vähemmistöön niin niiden eroja ei niin huomata jos kumppani vaihtuu. 

Mun tuttavapiirissä on kaksi eronnutta lapsiperhettä. Vanhempani ja yhden enoni perhe. Kukaan muu ei ole eronnut lasten ollessa pieniä eikä sen jälkeen, läheisistäni. Työpaikoilla tietysti olen tavannut jonkin verran eronneita lapsellisia. Päiväkodillakin varmaan nähnyt, mutten tiedä kuka on eronnut ja kuka ei. Lasten kavereiden vanhemmista ainakaan ei kukaan. Tiedän ainakin parkikymmentä pariskuntaa, joilla on eri ikäisiä lapsia eivätkä vanhemmat ole eronneet. En silti kuvittele, että vain marginaalivähemmistö eroaisi koska minun tuttavani ovat pysyneet yhdessä. Itsekin olen teiniäiti eli saanut esikoisemme juuri ennen kuin täytin 20 ja kimpassa on oltu nyt reilu kolmekymppisiksi. Jos vielä kyllästyn mieheen vuosien päästä niin lastenteko ei ajoitu siihen, että ei voi sitten lapsia syyttää.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.

Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.

Monissa suhteissa olen nähnyt naisen saatuaan lapsen niin rakkautta ei enää riitä sille puolisolle muuta kuin lapselle. Oikeestaan se lapsi/lapset syrjäyttää ihan kaiken ja keskitytään pelkästään niihin niin että puoliso koetaan rasitteena. Se koko tunne maailma, rakkaus vain kohdistuu siihen lapseen. Nainen suoranaisesti voi alkaa vihaamaan sitä miestään. Olisikohan tässä perää kun meidän suvunkin kaikki lapsiperheelliset ovat eronneita. Miksi ne suhteet lapsiperheellisillä vain harvoilla onnistuvat niin voisi kysyä mitä he tekevät oikein. 

No ensinnäkin meidän perheessä ovat kaikki samanarvoisia, kun rakkaudesta puhutaan. Äidin rakkautta ei voita mikään, sehän on selvä.

Nyt vastaus sinun kysymykseen:

Olen nainen, joka erottaa lasten ja aikuisen tarpeiden eron. Minulle aikuiselle naiselle ei riitä lasten rakkaus minua kohtaan. Tarvitsen tasavertaisen ihmisen jakamaan arjen ja saan siitä voimaa. Mikä ihanampaa kuin se, että pitkän päivän jälkeen saa käpertyä oman rakkaan kainaloon.

Nainen vm-71

Ei tarvitse erota. Avioliitossa saa pysyä mistä syystä tahansa niin halutessaan. Rakkaus ei liity perinteisesti avioliittoon mitenkään. Avioliitto on perimmältään juridinen ja taloudellinen sopimus.