Pitääkö erota jos ei rakasta puolisoaan?
Jos ei vain jaksaisi erota? En minä tuota vihaa mutta en kyllä rakastakaan. Enemmänkin tuntuu kaverilta jota näkee liian usein ja joka ottaa enemmän kuin antaa.
Kommentit (53)
Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.
Olishan se reilua toista kohtaan erota, os ette sovi kulissiliitosta.
Onhan tuo ikävää puolisoa kohtaan. Eikö hän olr tajunnut, ettet rakasta hän enää? Minä eroaisin puolisona.
Jos molemmat mieltää toisen kaveriksi niin voihan se toimia.
Minulla on kaveri, joka eroaa aina miehestään, kun tuntuu siltä, ettei enää rakasta. Nyt on neljäs mies menossa ja ikää on 64 vuotta. Kaverini sanoo, että ei osaa elää ilman rakastumisen tunnetta. En voi kuin sääliä häntä. Onneksi teki vain yhden miehen kanssa lapsen.
Kun meni naimisiin tämän viimeisimmän kanssa, sanoin, että tiedäthän, ettei niiden kaikkien kanssa naimisiin tarvitse mennä. Ei puhunut yli vuoteen minun kanssa.
Olin parisuhteessa 18- vuotta. Rakkauteni loppui useampi vuosi ennen eroa. Kerroin useamman kerran hänelle etten rakasta häntä. Suhde tuli päätökseen. Erosimme vuonna 2014. Ero oli oikea ratkaisu tilanteeseen. Emme ole olleet missään yhteydessä eron jälkeen. Nyt elän elämääni kuten ex myös. Toteutan omia juttuja ja nautin elämästä.
Varmaan kannattaa ensiksi punnita ne suhteen hyvät puolet ja huonot puolet, kumpaa tulee enemmän? Ja tarvittaessa koittaa selvittää miksi tilanne on nyt tämä, käydä esim. parisuhdeterapiassa jos se tuntuu hyvältä vaihtoehdolta. Tai sitten yrittää sopia enemmän yhteistä aikaa, käydä yhdessä jossain eli viettää aikaa yhdessä/tehdä kivoja asioita.
Jos tuntuu siltä että ei vaan lähde sujumaan tai kokee edelleen että ei rakasta, niin eikö ero silloin ole yksi vaihtoehto? Jos homma ei vaan toimi, niin itse kokisin että olisi ihan ajanhukkaa olla yhdessä.
Ei pidä välttämättä, voi myös hankkia rakastajan.
Kyllä!
Mitä sitä toista pitää " pussissa " pitää Siinä Luulossa , että häntä Rakastetaan!
Eli Pitää Erota ! Oli miehes sitten , tyhmä luuseri , meni Hyvä uskoisena kanssasi Aikoinaan Naimisiin kun rakastu sinuun!
Kerran toisin päin , Nainen oli Petollinen" linssiin vetäjä "
Harhaan johtava .!
Ei tarvitse. Rakkaus helposti katoaa, hiipuu, unohtuu, etenkin naisilla, jotka ovat enemmän hetkessä eläviä ja tunteiden armoilla. Ei silti erota tarvitse, se rakkaus voi löytyä uudestaan ja on muutenkin.
Mitä rakkaus edes on? Sitä hetken huumaa vai vakaata halua pysyä yhdessä heittelehtivistä, hiipuvista jne tunteista huolimatta. Tosi rakkaus ei mielestäni voi kuolla, se vain muuttaa muotoaan.
Ihmisen ei pitäisi olla tunteidensa armoilla.
Vierailija kirjoitti:
Minulla on kaveri, joka eroaa aina miehestään, kun tuntuu siltä, ettei enää rakasta. Nyt on neljäs mies menossa ja ikää on 64 vuotta. Kaverini sanoo, että ei osaa elää ilman rakastumisen tunnetta. En voi kuin sääliä häntä. Onneksi teki vain yhden miehen kanssa lapsen.
Kun meni naimisiin tämän viimeisimmän kanssa, sanoin, että tiedäthän, ettei niiden kaikkien kanssa naimisiin tarvitse mennä. Ei puhunut yli vuoteen minun kanssa.
Jos hän vain nauttii häistä rakkaudenhuumassaan. Eräs useamman kerran naimisissa ollut iäkäs mies kertoi, että häät ovat hänestä kaiken huipentuma, sillä silloin "saa toisen".
Mitäpä nämä toistuvat liitot ovat sinulta pois? Ei ihme, jos kavwri otti sinuun etäisyyttä.
Vierailija kirjoitti:
Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.
Vähiin jäisi parisuhteet, jos aina pitäisi molempien osapuolten rakastaa toisiaan.
Mä oon välillä kyllä ihan vihannut miestäni ja haudutellut todella katkeria ajatuksia, rehellisesti saattanut jopa toivoa, että kuolisi joskus vaikka onnettomuudessa. En siis tosissanut toivonut ja jos jotain olisikin käynyt niin olisin ollut aivan palasina sekä vihannut itseäni, mutta joskus on ollut niin mylkky jätkä, että oon miettinyt, että mitä jos se suistuisi rekan alle ja pääsisin siitä kerralla eroon ilman riitelyä... mut hassu juttu, että rakastan sitä kyllä silti. Siis ihan todella, ystävänä ja myls romanttisesti parhaina aikoina.
Miten se rakkaus loppuu? Jos se vaan muka itsestään loppuu, ei sitä koskaan ollutkaan, eikä tuollainen ihminen ymmärrä rakkaudesta mitään. En voisi luottaa tuollaiseen ihmiseen.
Kuoleeko teillä lapsiannekin kohtaan rakkaus?
Jos parisuhteen toinen osapuoli tuntuu vain hyvänpäiväntutulle, johon ei ole mitään vetoa henkisesti tai fyysisesti eikä kyse ole mistään ns. väliaikaisesta väljähtymisestä vaan pitkäaikaisesta tunteesta (tai niiden puutteesta), niin kyllä minä eroaisin ja toivon että puolisollani myös olisi rohkeutta erota. Siinä menee kummankin elämä hukkaan, sekä valehdelleen toiselle täysin ja on vain laiskuuden huippu, ettei "jaksa" erota.
Vierailija kirjoitti:
Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.
Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.
Kannattaisi odottaa sen alkuhuuman ohitse mentyä ja jos ei sen jälkeen tunne mitään toista kohtaan niin suhdetta on väärin jatkaa. Alkuhuumassa on epärealistiset kuvitelmat toisesta ihmisestä ja kun alkaa arki koittamaan ja tuntemaan toisen paremmin niin kaikki kuvitelmat voivat kadota. Se johtuu siitä kun ulkonäön mukaan valitaan kumppania eikä välttämättä sitten luonteet sovi yhteen ollenkaan. Varsinkin nuorena se ulkonäkö on ratkaisevin eikä luonne. Sitten kun tulee ikää niin parisuhteen muodostaminen vaikeutuu entisestäänkin vaikkei ulkonäkö kriteerit olisi enää niin kovat kun vanhaa koiraa ei ihan helposti opeteta uusille tavoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Miksi piti valita sellainen puoliso josta ei tykkää.
Kaikki ei valitettavasti pysy samana kymmeniä vuosia. Joskus rakastin, en enää. Elämä muuttaa ihmisiä. Luulin että menin hyvinkin vastuullisen ihmisen kanssa naimisiin mutta lapsen synnyttyä kävi pikkuhiljaa ilmi että miehelle oma etu ja tekemiset tulee aina ensin. Se että joutuu aina vaatimaan että saa itse jotain, jos nyt saa silloinkaan syö lopulta rakkauden. Silti, meillä on muuten asiat hyvin ja ei riidellä. Lapsi on tyytyväinen. Mies on muuten mukava. Lapsi kasvaa, jossain vaiheessa minäkin saan taas levätä. Ehkä silloin helpottaa... Ennen sitä en haluaisi vielä tuhota kaikkea. Mietin vaan tuleeko se rakkaus vielä joskus takaisin. Kiintymys on olemassa vielä.
Monissa suhteissa olen nähnyt naisen saatuaan lapsen niin rakkautta ei enää riitä sille puolisolle muuta kuin lapselle. Oikeestaan se lapsi/lapset syrjäyttää ihan kaiken ja keskitytään pelkästään niihin niin että puoliso koetaan rasitteena. Se koko tunne maailma, rakkaus vain kohdistuu siihen lapseen. Nainen suoranaisesti voi alkaa vihaamaan sitä miestään. Olisikohan tässä perää kun meidän suvunkin kaikki lapsiperheelliset ovat eronneita. Miksi ne suhteet lapsiperheellisillä vain harvoilla onnistuvat niin voisi kysyä mitä he tekevät oikein.
Pappi kysyi, tahdotko rakastaa. Ei kysynyt, rakastatko. Vastasin, tahdon. Edelleen tahdon, ainakin henkisesti. Ei tarvitse erota.