Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Tiedoksi vaan että ovikello voi soida itsestään jos patterit loppumassa. Tai sitten täälläkin kummittelee. 

En ollut yksin joten sodin otsikon teemaa vastaan, mutta tämä pelkokokemus oli niin paha että muistan tunteen vieläkin, 20v tapahtuman jälkeen. 

Asuin Etelä- Italiassa ja Mafia oli arkipäivää. Kauppoja poltettiin, lapset pidettiin visusti näkösällä, jos tapahtui rikos niin kukaan ei soittanut poliisille ja niin edelleen. Muuten ihana paikka asua. 

Olimme ystäväni kanssa leikkipuistossa, tyttömme (noin viisivuotiaat) rakentelivat yhdessä muurahaisille kaupunkia ja me rupattelimme. 

Sitten alapuiston penkille tuli ryhmä teinipoikia jotka tunnistimme heti Mafian muksuiksi. Kaupunginosa oli pieni ja kaikki tunsivat kaikki. 

Yksi pojista veti esiin käsiaseen ja esitteli sitä kavereilleen. Alkoi tähtäilemään ympäriinsä. 

Ystäväni ja minä keräsimme tyttömme ja lähdimme hitaasti kävelemään ylös rinnettä pois puistosta. Kävelimme hitaasti ja hiljaa ja silloin iski se ihan jäätävä, tasainen kauhu että jos se poika päättää näyttää kavereilleen miten ihminen ammutaan, se tapahtuu selkäni takana juuri nyt. 

Ne sekunnit olivat hyvin pitkät ja raskaat. Juokseminen tai puskiin hyppääminen olisi voinut vaan laukaista metsästysvietin joten kävelimme hiljaa. Pojat olivat selkäni takana parinkymmenen metrin päässä, aseen kanssa. En tiennyt mitä he tekivät ja mihin ehkä tähtäsivät. Lapsiin, minuun, ystävääni? 

Pääsimme ulos puistosta ja menimme koteihimme vaihtamatta sanaakaan. Se tasainen, kylmä pelko oli aivan kammottavaa, mikään äkillinen säikähdys sydämentykytyksineen ei ole koskaan ollut yhtä kauheaa. Tasainen, vatsanpohjaa puristava tunne että nyt voi käydä todella, todella pahasti. 

Me kaikki tiesimme että ihmisen ampuminen ei tuota paljonkaan seuraamuksia tuolla, etenkään mafianuorelle. Pari kuukautta " parantolassa" (mummolassa) "toipumassa" "hetkellisestä mielenhäiriöstään" ja sulka hattuun veriuhriuran korkkaamisesta. 

Joskus muutama vuosi sitten, samoihin aikoihin, kun vaimoni oli kuollut - menin eräänä iltana nukkumaan ja tietty oli pimeää kuin tontun takapuolessa  - mutta siinä sitten unikuvia tavoitellessani, kuulin aivan selviä askeleita -varovaisia lattian narahduksineen, hieman jopa laahaavia, mutta kuuluvia askeleita jostakin keittiön suunnasta.

Meillä on vielä laminaattilattia, joka ei ole ihan hiljaisimpia materiaaleja.

Hetken päästä kuulin vain oman sydämen jyskytykseni, enkä mitään muuta ja ajattelin, että perkele - pakko tästä on nousta, tai saan varmasti jonkin halvauksen.

Nousin ylös ja sytytin valot kaikkien niskakarvojen ollessa piikkeinä pyjamaani vasten.

Ketään en nähnyt ja mitään ei valojen sytyttyä enää kuulunut  -  mutta ainakin pari seuraavaa viikkoa öineen meni valojen hienoisessa hämyssä..

Tänä päivänäkin olen silti täysin varma, että kuulin todellakin oikeat askeleet...

Pelottavinta on ollut, kun nielun lihakset eivät olekaan yhtäkkiä toimineet, vaan olen meinannut tukehtua.

Tuo on lähes paranormaalin hauska

Vierailija kirjoitti:

Pelottavinta on ollut, kun nielun lihakset eivät olekaan yhtäkkiä toimineet, vaan olen meinannut tukehtua.

Sama. Säikäyttää niin maan prkleesti, otat hörpyn vaikka vettä, niin et saa nielastua vaikka kuinka yrität. Ja samalla aivot menee lukkoon, ettei saa sylkästyä sitä vettä pois suusta. 

Hmm. En äkkiseltään muista koskaan liioin pelänneeni yksin ollessani. Hetkeksi kai pelästyin kun jäin lapsena vessaan jumiin, kun lukko jäi puoli väliin, eikä liikkunut ovenkahva eikä lukko. Muiden tuloon olisi ollut tunteja ja minun piti kimppakyydillä mennä harrastukseen. Tuo oli aikana ennen kännyköitä, en voinut soittaa tai googlettaa apua :D. Neiti 12v ratkaisi tilanteen avamaalla lukon ruuvit kynsisaksilla ja ropeloimalla lukon osia sisältäpäin. Tadaa! 

Mutta kyllä mua enemmän pelotti päiväkoti-ikäisenä, kun yksin pihalla äitiä odotellessa tökkäsin kielen lampun tolppaan ja jäädyin kiinni. Pelkäsin sitä satikutia, mikä siitä seuraisi, sillä olihan se kielletty ja varoiteltu - en vaan voinut tietää onko pakkasta testamaatta jäätyykö kieli tolppaan vai ei :D.

Eikun! Lapsena mulla oli toisinaan tapana kävellä unissani. Olin yön aikana ilmeisesti ottanut huoneeni ylähyllyltä posliinisen keräilynuken viereeni nukkumaan ja kun heräsin, siinä se nukke makasi pää tyynylläni ja tuijotti! Lukemani Goosebumps kauhukirja Elävien nukkejen yöstä saattoi vaikuttaa säikähdykseen. Tuon jälkeen lähti jokainen nukke huoneestani varastoon.

Ei siis mitään jännää ja yliluonnollista ole tapahtunut.

Käynyt kakkalla.

Vierailija kirjoitti:

Äänet. Kun herään ovikellon soittoon eikä siellä ole ketään.

Aivan samaa mulle on tapahtunut. Ja nimenomaan kun ei ole varma oliko se totta vai ei. Sydän jyskyttäen kuuntelet että toistuuko.

Vierailija kirjoitti:

Tiedoksi vaan että ovikello voi soida itsestään jos patterit loppumassa. Tai sitten täälläkin kummittelee. 

Täällä on ihan vanhanaikainen pim pim ovikello. Ei paristoja. Silti vannon että heräsin siihen.

Lapsuudesta muistan pelottavimpana sen kun mun jalka uppos hankeen reittä myöten enkä saanut sitä pois. Vaikka kuinka kiskoin ja kiskoin. Luulin että kuolen sinne hankeen. Silloin muistan pelänneeni henkeni edestä.

Vierailija kirjoitti:

Pelottavinta on ollut, kun nielun lihakset eivät olekaan yhtäkkiä toimineet, vaan olen meinannut tukehtua.

Ai tuoko sen ilmiön nimi on? Joskus paniikki kun suu täynnä mehua yms  ja pakko sylkeä pitkin lattioita,kun ei pysty nielaisemaan.

Ahmin nälissäni nuudeleita samalla Netflixiä tuijottaen. Upposin elokuvaan ja unohdin pureskella. Nuudelimöykky kurkussa ja kauhea pakokauhu päällä. Onneksi irtosi kun yskin hiton kovaa ja suunilleen hypin tasajalkaa,

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äänet. Kun herään ovikellon soittoon eikä siellä ole ketään.

 

Aivan samaa mulle on tapahtunut. Ja nimenomaan kun ei ole varma oliko se totta vai ei. Sydän jyskyttäen kuuntelet että toistuuko.

 

 

Tuota kutsutaan räjähtävän pään syndroomaksi. Siinä herään kovaan ääneen, esim. minäkin kuin ovikellon soittoon tai joku miehen ääni karjuu tosi kovaa korvaan, tai kuin olisi radio jäänyt vahingossa täysille ja välittömästi sulkee tai hiljentaa sen, hätkähdän hereille ja sydän jyskyttää hetken, kunnes rauhoitun uneen. Tyttärilläni on unihalvauksia, niitä en ole koskaan kokenut, sekin on todella pelottava kokemus kuulemma, koska siinä on kuin hereillä muttei saa itseään hereille, voi nähdä pelottavan hahmon tms.

Eräässä 1980-luvun asunnossa putosi yhtäkkiä makuuhuoneen lamppu katosta. 

Eräänä toisena päivänä putosi kylpyhuoneen plafondi katosta (sellainen joka kierretään kiinni kattoon), sitä ennen kuului iso paukaus, kuin olisi joku lyönyt sitä kepillä.

Sitten putosi keittiössä kello seinältä yhtäkkiä. 

Makuuhuoneen uudessa tapetissa näkyi varjo, joka oli miehen käden mallinen. Se oli siinä pari päivää ja katosi itsestään. Luulin jopa ensin, että se olisi jäänyt remonttimieheltä, mutta se ei ollut tahra eikä luonnollinen  heijastuma/varjo mistään.

Näin siinä asunnossa miesten näköisiä hahmoja ja tuli tunne kuin jotain pahaa olisi huoneessa ollut.

Sängyssä tuntui keinuntaa, vaikka nukuin siinä yksin.

Muutin pois uuteen taloon.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äänet. Kun herään ovikellon soittoon eikä siellä ole ketään.

 

Aivan samaa mulle on tapahtunut. Ja nimenomaan kun ei ole varma oliko se totta vai ei. Sydän jyskyttäen kuuntelet että toistuuko.

 

 

Tuota kutsutaan räjähtävän pään syndroomaksi. Siinä herään kovaan ääneen, esim. minäkin kuin ovikellon soittoon tai joku miehen ääni karjuu tosi kovaa korvaan, tai kuin olisi radio jäänyt vahingossa täysille ja välittömästi sulkee tai hiljentaa sen, hätkähdän hereille ja sydän jyskyttää hetken, kunnes rauhoitun uneen. Tyttärilläni on unihalvauksia, niitä en ole koskaan kokenut, sekin on todella pelottava kokemus kuulemma, koska siinä on kuin hereillä muttei saa itseään hereille, voi nähdä pelottavan hahmon tms.

 

Itselle on käynyt just noin muutaman kerran. Olen herännyt todella harvoin johonkin älyttömän kovaan ääneen keskellä yötä, tyyliin: rumpujen symbaalit jotka osuvat yhteen, valtava lentokone syöksyy maahan ulkona, pistoolinlaukaus korvassa, kova kirkaisu sängyn vieressä jne. Siitä heräsi aina kivasti pystyyn ja meni hetki miettiessä että kuuluiko se oikeasti jostain vai vain pään sisältä.

Olin talvella vasta aloittanut kirjastonhoitajan sijaisena rauhallisessa maalaiskirjastossa, missä työskentelin yksin. Ensimmäisenä iltana lukittuani ovet sulkemisaikaan sammutin seuraavaksi valot ja enää hätäuloskäyntien vihreät valot paloivat. Sitten alkoi hyllyjen välistä kuulua klap-klap-klap, aivan kuin joku hyllyttäisi ihmisistä tyhjässä ja pimeässä kirjastosalissa. Onneksi tajusin nopeasti kytkeä loisteputkivalot takaisin ja klapina loppui. Vanhat loisteputket aiheuttivat kläpätyksen heti alettua jäähtyä tai jotain.

Sijaistin isossa kivassa maalaiskirjastossa yksin pimeänä syysiltana. Neliöitä oli paljon ja kävelin illalla sulkemisajan jälkeen isot viihtyisät tilat läpi ja sammuttelin valot ja lukitsin oven sekä tarkistin paikat. Olin melko uusi hommissa. Pääoven tuulikaapissa oli valokenno, jonka tehtävä oli kilauttaa pling-ääni aina, kun asiakas tuli sisään. Olin jo huolella lukinnut tuon oven ja aikeissa mennä vessaan, kävelin juuri toiseen suuntaan, kun kuului tuo pling! Luulin, että nyt tulee lähellä asuva työkaveri käymään sisään töihin omilla avaimilla ja käännyin morjestamaan iloisena. Eikä ketään missään! Pelästyin sen verran, että säästin pissareissun kotiin ja hipsin ulos firmasta. Tiesin kyllä, että valokenno reistailee. Ehkä kuitenkin joku tuli henkimaailmasta varoiksi yöksi hommiin, koska kunnan suunnittelemasta talon purkamisesta oli puhua kalkatettu paljon kahvihuoneessa.

Vierailija kirjoitti:

Olin talvella vasta aloittanut kirjastonhoitajan sijaisena rauhallisessa maalaiskirjastossa, missä työskentelin yksin. Ensimmäisenä iltana lukittuani ovet sulkemisaikaan sammutin seuraavaksi valot ja enää hätäuloskäyntien vihreät valot paloivat. Sitten alkoi hyllyjen välistä kuulua klap-klap-klap, aivan kuin joku hyllyttäisi ihmisistä tyhjässä ja pimeässä kirjastosalissa. Onneksi tajusin nopeasti kytkeä loisteputkivalot takaisin ja klapina loppui. Vanhat loisteputket aiheuttivat kläpätyksen heti alettua jäähtyä tai jotain.

No mutta jos se kuitenkin oli kummitus, joka valojen sytyttyä lopetti hyllyttämisen? 😁

Nostetaan