Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

90luvun teinit varmaan muistaa laulajan Ice Mc ja laulun "It`s a rainy day".

Siinä kertosäkeessä on semmoiset nopeasti soivat  urut joista tulee kauhufilmi mieleen.

Olin noin 30vuotias ja tulin töistä kotiin. Asuin rivitaloissa hiukan syrjemmässä.

Bussipysäkiltä  matkaa kotiin  metsän läpi noin puoli kilometriä.

Äkkiä kuulin saman kertosäkeen soivan pimeässä metsässä,hämmästyin kuka täällä kuuntelee musiikkia.

Musiikki   kuului kuin joku  juoksisi  ympyrää. Välillä koveni ja sitten  taas heikkeni.

Kello oli 23 ja metsä oli sysipimeä. Ainoat talot rivarit joissa asuin,eikä niissä asunut nuorisoa.

Juoksin kotiin ja  kuulin musiikin vielä ovellani.

Asuin tuolloin kerrostalossa jonka koppivarasto ahdisti minua monestakin syystä. Valokatkaisija oli oven ulkopuolella,mitä jos joku pilailumielessä sammuttaisi valot? Ovi oli raskas koska kyseessä oli vanha pommisuoja,mitä jos joku jostain syystä sulkisi oven? Pelkäsin myös  naapurin miestä, joka usein nukkui kännissä kopissaan kun vaimo oli heittänyt ulos ja ärisi kuin talviuniilta herätetty karhu. Mutta eniten pelkäsin seinässä olevaa reikää,en tiedä mistä se oli tullut mutta näytti kuin olisi hakattu jollain lekalla seinä tohjoksi. Ja aukko oli iso,niin iso että aikuinen mahtuisi siitä. Päällä oli jotkut teipit  mutta ajattelin silti että ne eivät estä jos joku haluaa tunkea sinne sisään.. tai tulla ulos.

Kerran sitten roudasin jotain vaatesäkkiä  koppiin tosi myöhään yöllä ja olin vaan huojentunut,kun naapuri ei ollut örisemässä kopissaan. Ja sitten joku sanoi NIMENI sieltä seinän reiästä. Ääni oli hiljainen mutta selkeä ja vahva,ei mikään kuiskaus. Naisen ääni. Kirjaimellisesti kusin housuun  enkä jäänyt kyselemään että kukahan siellä mahtaa olla, vaan juoksin kuin metsästäjien jahtaama vauhko hirvi karkuun.  Enkä palannut kuin poismuuton päivänä.

Olin yksin kotona. Päivää aiemmin oli kerrottu lehdessä poliisin toimesta, että asuinalueellamme on nyt liikkunut hiippareita ja asukkaita pyydetiin olemaan valppaana, sekä pitämään ovet lukossa silloinkin, kun ollaan itse kotona (ok-taloalue). Olin tullut työmatkalta ja aika väsynyt, joten kotiintultua menin päiväunille ensin ruokittuani koirat ja käytettyä niitä ulkona.

Koirat lähtivät sitten keskenään touhumaan jotain: yleensä kuljettavat lenkin jälkeen reimuissaan palloa ja toinen yrittää sitten jahdata sitä pallonkuljettajaa, jonka jälkeen käyvät päiväunille. Kuulin, että talo hiljeni ja toinen koirista huokaisi ja kävi makaamaan eteiseen, makuuhuoneeni oviaukon lähelle. Nukahdin ja pian heräsin siihen, että toinen koirista tökki minua kuonollaan ja silmät olivat sellaiset, että jotain outoa on tapahtumassa. 

Olin unenpöpperössä, joten rapsutin vähän koiraa toivoen, että se siitä rauhoittuisi. Sitten aloin kuulla hiljaista keskustelua olohuoneen suunnalta ja keskustleunaiheena olivat jotkut tavarat. Se oli hyvin hiljaista puhetta. Kohta tuli toinen koira silmät suurina oviaukkoon minua katsellen ja minä ajattelin, että tuo koira näyttää siltä kuin se yrittäisi sanoa, että jotain outoa nyt tapahtuu.

Muistin viimeaikaiset uutiset, nousin hyvin hiljaa istumaan ja katsoin löytäisinkö jotain kättää pidempää. Avasin puhelimen ja 112-sovelluksen varmuuden vuoksi. koira taas tuijotti minua hämmästyneen oloisena ja sitten olohuoneeseen päin. Koirat eivät pitäneet mitään ääntä, molemmat loivat minuun katseita ja olohuoneeseen, ikäänkuin olisivat kertoneet, että tuollanoin.... tuolla noin, tulenyt!.  näytin koirille eleen, että tulkaa tänne (tiesin, että nämä koirat tarvittaessa kyllä suojelevat minua, etenkin toinen koirista oli aiemmin jo osoittanut, että on minua kohtaan suojeluhaluinen, jos esim. tulee humalaisia ihmisiä liian lähelle). Koirat tulivat ja minä lähdin hiippailemaan kohti olohuonetta, koirat tiukasti vierelläni.

Puhe voimistui tietenkin, koska lähestyin olohuonetta... vain huomatakaseni, että televisio oli mennyt päälle. Siellä oli joku keskusteluohjelma jostain antiikkiesineistä. En tiedä miten tv oli mennyt itsestään päälle, koska sellaista ei tuolla tv mallilla olisi voinut tapahtua. PAras arvaus on se, että toinen koirista ehkä oli jotenkin onnistunut tv:n käynnistämään ja tietysti siitä hämmästyneenä sitten tulivat minulle kertomaan, että uups, jotain tapahtui ihan vahingossa.  Mutta näin jlkeenpäinkin minua huvittaa se, miten koiratkin olivat liimautuneina minuun, toinen toisella puolen minua ja toinen toisella, ikäänkuin oikeasti olisi ollut joku uhka, jonka vuoksi lauman pitää pitää tiiviisti yhtä ja että se syy oli sitten vain päälle mennyt tv.

Täytyy sanoa, että sydän kyllä hakkasi siinä vaiheessa kun en tienyt yhtään mistä ne äänet tuli ja kun siihen vielä lisättiin koirein outo käytös ja tieto siitä, että meidän alueella tosiaan oli ollut hiippareita.  

Vierailija kirjoitti:

Aikanaan kun olin nuori mies ja armeijassa, kaksi nuorta naista jotka olivat ystäviäni kuolivat autokolarissa. He paloivat elävältä auton takapenkille jonka kyytiin he listasivat. Viikko tapauksen jälkeen (tämä oli ennen hautajaisia olin viikonloppulomilla intistä. Olin antanut oman asuntoni pois kustannussyistä ja nukuin äitini asunnon sohvalla joskus lomilla ollessani. Olin käymässä nukkumaan sohvalla naama seinään päin. Yhtäkkiä huoneessa tuntui palaneen lihan käry. Vaistosin että jokin oli selkäni takana huoneessa. Aloin kääntymään sydän jyskyttäen kohti huonetta. Kirjahyllyn edessä näin toisen tytöistä täysin palaneena tuijottamassa minuun. Aloin huutamaan suoraa huutoa. Lähes kirkua mikä ei ollut minulle nuorelle miehelle tyypillistä. Hahmo hävisi jonkin ajan kuluttua. En nukkunut sinä yönä sekunttiakaan.

Tästä tulee mieleen se tapaus vuodelta 1996 tai 97, kun pari juuri lukion käynyttä abityttöä olivat liftanneet Lahden Kärpäsenmäessä ja nousivat erään auton kyytiin. Kuski oli kännissä ja kaahasi toista sataa Hollolan suuntaan. Messilän risteyksessä kuski oli törmännyt eteen tulleen auton kylkeen ja auto lensi keskialueen yli tien toiselle puolelle ja syttyi palamaan. Liftaritytöt kuolivat autoon ja kuski selvisi hengissä. Kuulusteluissa tekeytyi muistamattomaksi.

Asuin tuolloin onnettomuuspaikan lähistöllä, mutten kuullut mitään ääniä, koska oli yö ja nukuin. 

Olin parikymppisenä nätti. Aattoiltana kävelin poikakaverilleni kahden kilometrin päähän kun se laiska pas""a ei voinut tulla hakemaan (komea se oli ja iso muna,siksi  sen kanssa jaksoin seukata melkein vuoden).

Oli hämärää,lunta satoi eikä ihmisiä likkunut missään. Liukastelin siinä korkeissa nahkasaappaissa,minimekossa ja lyhyess' villakangastakissa (siinä iässä ei voinut kuvitellakaan pukevansa jotain toppahousuja), rööki suussa ja kiroilin kun autosta huusi vieras,joulupukiksi pukeutunut mies että "mitä sää tyttö siinä horjut,hyppää kyytiin niin vien siut kotia!" Olin tarttumassa tarjoukseen mutta jokin miehessä nosti karvat pystyyn ja valehtelin että asuin kerrostalossa kadun päässä. Mies ei luovuttanut ja puhetyyli muuttui täysin " hel"in lumppu, kyytiin nyt sieltä kuulekko". Juoksin taloon jossa väitin asuvani ja onneksi alaovi oli vielä auki!  Soitin poikakaverille että alkaa kävellä vastaan tai hakee autolla, jos tahtoo vielä  joskus seksiä kanssani. 

Kreosoottihan haisee hyvälle! Maalasin kreosootilla Vaasan lähellä v 1964 Sommarön linnakkeen saunan sisältä ja ulkoa kreosootilla lauteita lukuunottamatta. Hyvältä haisi ja yhä olen hengissä ja tervennä!

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Tämä on näitä kummitusjuttuja, mutta kerronpa nyt kuitenkin.

Muutimme parikymmentä vuotta sitten kerrostaloon, jossa oli aikoinaan murhattu talon kellarissa nainen.

Kellarissa oli painostava tunnelma.

Jopa mieheni aisti sen ja valitteli ettei tykkää käydä talon saunassa kun tuntuu että joku tarkkailee.

Hän oli jo tuolloin paatunut ateisti ja suhtautunut aina huumorilla uskomuksiin henkimaailman asioista.

Kerran pyykkituvassa aistin inhottavan painostavan tunnelman.

Käytävältä kuului askelia ja raollaan oleva pyykkituvan ovi painautui kinni.

Seisoin paikoillaan kauhusta kankeana noin 5 sekuntia, jonka jälkeen uskaltauduin kurkistamaan kellarin käytävälle.

En nähnyt ketään, mutta uskottelin itselleni että joku asuk

 

Olen varma että minulla on paha uniapnea,yöllinen mittaus tallensi kuitenkin vain yhden lyhyen hengityskatkon enkä saanut Cpap laitetta.

Eräänä aamuna laitoin lapset kouluun,kävin makaamaan selälleni sohvalle ja katselin lumisadetta. Nukahdin.Heräsin tunteeseen että kurkkuuni on työnnetty pyyhe ja suuni oli täysin rutikuiva. Hyppäsin paniikissa ylös ja yskin niin että olin oksentaa.

Pahat painajaiset jotka ei jätä rauhaan. Monta kertaa nähnyt unta että kuolen eri tavoilla enkä ole edes katsonut kauhuleffoja. Yksi unenomainen näky tai uni se tais olla ei sinänsä painajainen mutta kummallinen ,ihan aidosti luulin että olin hereillä, valot oli päällä ja muistan että olin yöpyjamassa kun ykskaks kaverini jota en ole nähnyt kuukausiin pöllähti reppu selässä eteiseen ja sanoi että mä tulin nyt. Mä olin siinä unessa ihan paniikissa ja sanoin että mä nään varmaan unta,muistan että keskusteltiin, sitten yks kaks kaverini peittyi liman näköiseen aineeseen joka oli kuin vettä mutta paksumpaa ja näytti että oli hukkumassa kuivalla maalla. Kaveriani siis en ole nähnyt kuukausiin ja on kadonnut "kuin maan nielemänä". Hänestä on tehty missä olen podcast jaksokin tiedän sen koska hänen nimensä mainittiin. Sukulaiset ovat etsineet yms. En viitsi sanoa tästä unenomaista "näystä"koska hulluna pidettäisiin. 

Oli ollut kuukausia kestänyt yskä ja sitten kun lima alkoi irrota nin se oli sitten järkyttävää liisteriä. Yöllä alkoi yskittää ja yskin, mutta pilli meni samantien tukkoon liisteristä ja luulin, että nyt kuolen kun en saa happea. Ilmaa ei tullu vaikka kakoin ja hypin. Aloin jo miettimään että vetäsen puukolla henkitorveen reiän. Sitten aivan yhtäkkiä ku silmissä jo musteni ja pamahti kauheet tärinät sen päälle ilmaa tuli pikkasen ja lopulta se piippu aukeni kokonaan.

Vierailija kirjoitti:

Ööö...no kerran laitoin uunin päälle ja se leivinpaperi sytty palamaan. Jänskätti vähän. Sain sammumaan.

Kävi samoin. En avannut luukkua niin sammui itsekseen. 

Vierailija kirjoitti:

ääniä kuulee jos on vakava mielenterveysongelma esim. skitsofrenia

Eli vain kuurot on täyspäisiä? Huolestuttavaa

Eilen alkoi pistää lapaluiden väliin ja rintakehään samalle kohti

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Olin 14, kun koulusta kotiin kävellessäni huomasin yhtäkkiä pakettiauton seuraavan minua...

Tää kuulostaa kyllä niin keksityltä... Ja en ensin huomannut ikää alussa, tekstiä lukiessa kuvittelin että olit pikkulapsi silloin etkä jo 14-vuotias. :D Ei kukaan oikeasti yritä houkutella sen ikäistä jätskillä ja hattaralla, eikä huuda pikkulapsen tavoin "enkä lähde teidän mukaan". Taisit itsekin unohtaa tarinan aikana miten vanha sun pitikään olla siinä? 

 

Taitaa olla aika arkipäivää jossain päin maailmaa tällainen saalistus ja lasten pelko. Ei Suomikaan ole mikään lintukoto, ei ole ollut vuosikymmeniin. Sairaita miehiä saalistamassa heikompiaan, ainahan näitä on ollut.

Niin naisethan ei ikinä kidnappaa lapsia, ehei

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Voimakas reaktio energiajuomasta. En ollut aiemmin kyseisiä litkuja juuri juonut. Kerran yövuoroputken jälkeen huitaisin 500ml energiajuoman huiviin. Yhtäkkiä koko vartalolle levisi kuumottava, kihelmöivä tunne ja iho muuttui punaisen kirjavaksi. Henkeä alkoi ahdistamaan. Olin yksin kaksikerroksisen talon alakerrassa, puhelin oli jäänyt yläkertaan. Olo oli raskas, kutina hirveä ja happi ei kulkenut. Kauhuissani ajattelin vaipuvani johonkin anafylaktiseen shokkiin, ja etten kykenisi hakemaan puhelinta. Mies olisi vasta tuntien päästä tulossa kotiin töistä. Sain raahustettua ylös ja puhelimen käsiini. Reaktio meni sitten ohi. Oli pelottava kokemus, en juo enää energiajuomia.

 

Sulla on selvästi yliherkkyys johonkin ainesosaan siinä energiajuomassa. Monethan litkivät niitä päivittäin ilman mitään ongelmia. 

Juovat. Ei tarvitse olla passiivisagressiivinen

Olen ollut monissa pelottavissa tilanteissa ja asunut lähiöissä, joissa suurella osalla ihmisistä on lähibaarin kassaan upotettu toimeentulotuki ja astaloita povarissa. Kuitenkin säikähdin todella viime vuonna ollessani Pariisissa. 

Olin matkalla äitini kanssa, mutta häntä väsytti niin että jäi hotelliin minun mennessäni etsimään tietä eräälle nähtävyydelle, joka oli ilmeisesti kuitenkin remontissa, koska sisälle ei päässyt mistään. Googlen karttaohjeet olivat todella epämääräiset. En kuitenkaan suuremmin huolehtinut, vaan v*ttuuntuneena turhasta reissusta ja aikani käveltyäni osuin metroasemalle ja pääsin sieltä hotellille. Ja lienee yleisesti tiedossa, ettei Pariisin metro ole sellainen "Kivenlahteen raiteelta 1 ja Vuosaareen/Mellunmäkeen raiteelta 2", vaan asemat ovat usein yhdistelmiä paikallisjunien asemista sekä useista metrolinjoista. Siellä kuitenkin - Googlen ja paikallisen HSL-sovelluksen mukaisesti - pääsin oikeaan paikkaan. 

Yhtä kadunkulmaa ennen hotellia näin kuitenkin jotain, mikä sai jopa minut, suulaan ja sanavalmiin ihmisen, hiljaiseksi. Erään rakennuksen julkisivu oli täynnä ilmoituksia kadonneista ja kidnapatuista ihmisistä. Toljotin seinää muutaman sekunnin kunnes tajusin lähteä liikkeelle. Onneksi hotelli oli vain parin sadan metrin päässä. 

Ei sitä jotenkin tajua, millaisessa lintukodossa itse elää, vaikka täällä Suomessakin sattuu kaikenlaista. Pariisissa oli tuolloin - ja on varmaan edelleen - korkein mahdollinen terrorismiuhkaan varautuminen. Enkä koskaan halua tietää, millaisessa vaarassa olin todellisuudessa ollut. Isokokoisuuteni varmasti vaikuttaa siihen, että harvoin on kukaan tullut mitään länkyttämään, mutta suomalaisjuoppojen uhoaminen on vähän toista kuin kenties jopa ammattimaiset liigat, jotka harjoittavat jotain ihmiskauppaa. 

Oli alkusyksyn ilta ja lähdin tuttuun tapaan iltalenkille metsän keskellä olevalle pururadalle. Ja äkkiä metsästä eteeni lensi avain! Semmoinen vanha ja painava. Oli aika kuumottavaa kun kello oli jotain  21 ja pimeä metsä ympärillä. Huikkasin että kukas siellä on,ei pihaustakaan. Käännyin ja lähdi hölkkäämään takaisin tulosuuntaan hiukan vauhdikkaammin kuin oli tarkoitus, Avain jäi sinne.

Joku nyt varmaan miettii että olinpa typerä kun jätin pulaan apua tarvitsevan,joka haki apua viskaamalla avaimensa minua päin. Mutta ei se ollut mikään normaali kotiavain eikä kukaan myöskään pitänyt minkäälaista ääntä vaikka loukkaantunut ihminen olisi kyllä rapistellut jotain kun kysyin onko siellä joku.

Kun olin nuorempi, asuin vanhassa kartanossa, joka oli täynnä salaperäisiä tarinoita. Eräänä myrskyisenä yönä heräsin outoon ääneen, ikään kuin joku olisi kulkenut käytävällä. Astuessani ulos huoneestani näin himmeän hahmon kulkevan eteenpäin. Sydämeni pamppaili pelosta, mutta rohkaistuin seuraamaan sitä. Se vei minut vanhaan kellarikerrokseen, jossa hahmo hajosi ilmaan. Siinä hetkessä tajusin, että se oli kummitus, joka yritti viestiä minulle jotain, mutta mitä? Siitä lähtien kartanossa kiersi huhu, että kummitus etsi kadonnutta rakkauttaan, ja minä olin valittu auttamaan sitä löytämään rauhansa.

Olin talovahtina äitipuolelleni ja isälleni heidän vuokraamassaan talossa. 1 kerroksinen tiilitalo kadun viimeinen,metsän reunassa. Oli kesä mutta kylmä ja sateinen kesä.

Lueskelin Poliisi kertoo-kirjasarjaa nojatuolissa ja join kahvia. Tuli sitten vähän nälkä siinä ja suuntasin keittiöön lämmittämään ruokaa. Keittiössä on ovi avoimeen autotalliin ja nyt se oli auki! En ollut edes kulkenut siitä,tupakalla kävin etupihalla. Kiersin talon läpi iso veitsi turvana löytämättå ketään, mutta silti loppuillan uskoin kuulevani askeleita ja kaappien aukomista. 

Vierailija kirjoitti:

Olen ollut monissa pelottavissa tilanteissa ja asunut lähiöissä, joissa suurella osalla ihmisistä on lähibaarin kassaan upotettu toimeentulotuki ja astaloita povarissa. Kuitenkin säikähdin todella viime vuonna ollessani Pariisissa. 

Olin matkalla äitini kanssa, mutta häntä väsytti niin että jäi hotelliin minun mennessäni etsimään tietä eräälle nähtävyydelle, joka oli ilmeisesti kuitenkin remontissa, koska sisälle ei päässyt mistään. Googlen karttaohjeet olivat todella epämääräiset. En kuitenkaan suuremmin huolehtinut, vaan v*ttuuntuneena turhasta reissusta ja aikani käveltyäni osuin metroasemalle ja pääsin sieltä hotellille. Ja lienee yleisesti tiedossa, ettei Pariisin metro ole sellainen "Kivenlahteen raiteelta 1 ja Vuosaareen/Mellunmäkeen raiteelta 2", vaan asemat ovat usein yhdistelmiä paikallisjunien asemista sekä useista metrolinjoista. Siellä kuitenkin - Googlen ja paikallisen HSL-sovelluksen mukaisesti - pääsin oikeaan p

Missä vaarassa muka? Et missään.

Vierailija kirjoitti:

Tästä tulee mieleen se tapaus vuodelta 1996 tai 97, kun pari juuri lukion käynyttä abityttöä olivat liftanneet Lahden Kärpäsenmäessä ja nousivat erään auton kyytiin. Kuski oli kännissä ja kaahasi toista sataa Hollolan suuntaan. Messilän risteyksessä kuski oli törmännyt eteen tulleen auton kylkeen ja auto lensi keskialueen yli tien toiselle puolelle ja syttyi palamaan. Liftaritytöt kuolivat autoon ja kuski selvisi hengissä. Kuulusteluissa tekeytyi muistamattomaksi.

Lehdistä selviää, että tapaus sattui sunnuntaina 11. elokuuta 1996. Liftaajat olivat Hollolasta, ja lisäksi autossa oli matkustajana nastolalainen mies, joka myös kuoli. Kuljettaja sai kaksi ja puoli vuotta ehdotonta vankeutta.

Vielä noinkin myöhään onnettomuusuhrien nimet pantiin lehtiin (esim. Etelä-Suomen Sanomat 13.8.1996), mutta en nyt laita niitä tähän.