Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

Moottorisaha? Voisko olla ehkä mopo, jossa putki poikki? se kuulostaa myös moottorisahalta, kun polkastaan käyntiin.

Mut on lapsena jätetty vieraaseen metsään. Tuntematon ukko toi mut sieltä pois.

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Tämä osui lähelle omaa kokemusta. Teini-iässä muutin vanhempieni kanssa omakotitaloon keskellä ei mitään metsän keskellä kun vanhemmat halusivat ensimmäistä kertaa asua omakotitalossa. Muutaman viikon aikana tuntui kuin olisimme keskellä kauhuelokuvaa. Ulkorakennuksessa tavaroita oli liikuteltu, kengän jälkiä pihalla, talon ympärillä, ikkunoiden alla, tuntui kuin joku siellä metsässä olisi katsomassa talolle ja usein kotiin tullessa olisimme voineet vannoa että sisälle oli yritetty päästä. Aamuyöllä havahduin hereille siihen kun vanhempani supisivat ja menin katsomaan mitä he tuijottivat. Katsoimme kuinka ulko-oven kahvaa käännettiin. Siinä vaiheessa vanhempani jotka ovat aina rauhallisia ja viileitä, alkoivat todella pelätä että jokin on vialla ja "hälytyskellot soi päässä". Yö meni valvoessa. Minut vietiin kouluun, vanhemmat pakkasivat kaiken muuttoautoon, hakivat minut koulusta ja isovanhempien luokse turvaan.

Jälkeenpäin saimme selville, että talo oli ollut vuosikausia halvalla myytävänä / vuokrattavana. Vuosia sitten naapuri oli murhannut talossa asuneen henkilön ja saanut tuomion. Mies oli vuosien jälkeen vapautunut vankilasta ja palannut kotitaloonsa sinne metsän toiselle puolelle.

Sellaiset traumat tuo tapahtuma jätti, että en ole ikinä elämäni aikana halunnut asua omakotitalossa. Vuosia myöhemmin aikuisena ollessani ystävieni luona kylässä heidän omakotitalossaan, oli pakko jäädä yöksi. En saanut silmänräpäystäkään unta koska näin painajaisia ja pelkäsin. Yö meni ikkunalla vahtiessani.

Mulle ei ole koskaan käynyt mitään erityisen pelottavaa, mutta säikähdyksiä kyllä.

Aikanaan kun muutettiin tähän omakotitaloon, en tietenkään vielä tuntenut kaikkia niitä ääniä mitä talon luonnolliseen äänimaailmaan kuuluu. Talvella luin Tuntemattoman Sotilaan, ja seuraavana yönä lumet tulivat hirveällä jytinällä alas katolta. Heräsin jyskeeseen ja ensimmäinen Tuntemattoman herättämä säikähtänyt ajatus oli että nyt ne Venäläiset hyökkää.

Täällä maaseudulla on myös kaikenlaisia ötököitä jotka välillä eksyvät sisälle. Suihkussa ollessani jostain syystä juuri katselin alaspäin, kun viemäriritilän alta nousi kaksi aika pitkää, mustaa, nivelikästä jalkaa. Sitten niitä jalkoja alkoi nousta pari lisää. Lopulta ritilän aukosta kömpi melko suuri kovakuoriainen, ja minä kiljuin. Vaikka ötököitä inhoan niin en normaalisti kilju niiden takia, mutta tilanne muistutti liikaa kaikenlaisia elokuvia missä ensin tulee yksi ja kohta niitä tulee virtana.

Eräänä iltana televisiota katsellessa katolta alkoi kuulua töminää, ihan kuin joku kävelisi siellä. Oli jo pimeä yö, jotain syys- tai lokakuuta ehkä. Taskulampun valossa lähdin ulos kiertämään taloa, että mikä hitto siellä katolla menee. Katolla ei näkynyt enää mitään. Kun kiersin toiselle puolelle taloa, terassin kaiteelta heijastui kaksi valtavaa silmää. Huuhkaja siinä istui, ja säikähti minua luultavasti enemmän kuin minä sitä. Se kai siellä katollakin oli kulkenut. Jotain pikkuelukkaa varmaan oli metsästämässä, täällä oli tuohon aikaan aika paljon rottiakin. Tai kai niitä vieläkin on, keskellä viljapeltoja kun asutaan, mutta ei niitä enää vuosiin ole näkynyt, ei edes jälkiä talvisin.

Mies oli töissä. Heräsin aamyöstä vauvani itkun ja tajusin että makasin käsieni päällä ja kädet olivat täysin tunnottomiksi puutuneet.  Niistä ei ollut mitään hyötyä. Yleensähän toimivalla kädellä heilutellaan puutunutta kunnes se alkaa liikkua omin avuin,mutta nyt kumpikin käsi oli hyödytön. Huutelin vauvalle koettaen rauhoittaa tätä äänelläni  ja potkin samalla jaloilla h""tisti. Äkkiä valahdin reunan yli lattialle ikäänkuin polvillaan liukuen ja kädet heiluivat velttona mukana. Mietin saanko suullani soitettua apua mutta sitten pakotin itseni rauhottumaan,että tunto palaa kyllä.  Naurakaa pois mutta se oli pelottavaa ja tilannetta pahensi vauvani hätä johon en voinut vastata.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Tämä osui lähelle omaa kokemusta. Teini-iässä muutin vanhempieni kanssa omakotitaloon keskellä ei mitään metsän keskellä kun vanhemmat halusivat ensimmäistä kertaa asua omakotitalossa. Muutaman viikon aikana tuntui kuin olisimme keskellä kauhuelokuvaa. Ulkorakennuksessa tavaroita oli liikuteltu, kengän jälkiä pihalla, talon ympärillä, ikkunoiden alla, tuntui kuin joku siellä metsässä olisi katsomassa talolle ja usein kotiin tullessa olisimme voineet vannoa että sisälle oli yritetty päästä. Aamuyöllä havahduin hereille siihen kun vanhempani supisivat ja menin katsomaan mitä he tuijottivat. Katsoimme kuinka ulko-oven kahvaa käännettiin. Siinä vaiheessa vanhempani jotka ovat aina rauhallisia ja viileitä, alkoivat todella pelätä että jokin on vialla ja "hälytyskellot soi päässä". Yö meni valvoessa. Minut vietiin kouluun, vanhemmat pakkasivat kaiken muuttoautoon, hakivat minut koulusta ja isovanhempien luokse turvaan.

Jälkeenpäin saimme selville, että talo oli ollut vuosikausia halvalla myytävänä / vuokrattavana. Vuosia sitten naapuri oli murhannut talossa asuneen henkilön ja saanut tuomion. Mies oli vuosien jälkeen vapautunut vankilasta ja palannut kotitaloonsa sinne metsän toiselle puolelle.

Sellaiset traumat tuo tapahtuma jätti, että en ole ikinä elämäni aikana halunnut asua omakotitalossa. Vuosia myöhemmin aikuisena ollessani ystävieni luona kylässä heidän omakotitalossaan, oli pakko jäädä yöksi. En saanut silmänräpäystäkään unta koska näin painajaisia ja pelkäsin. Yö meni ikkunalla vahtiessani.

No ollaampas sitä nyt heikkoa ja voimatonta ison pahan suden edessää että mitään ei keksitä. Keinoja häirikön karkottamiseksi on vaikka millä mitalla. Pistät aidan kotisi ympärille. Lukollisen puomin kotitiellesi ja varoituskyiltit että pääsy kielletty. Liiketunnistimella varustettuja lamppuja. Hae pari isoa saksanpaimenkoiraa eläinsuojasta, haukkuherkkiä ja häiriintyneitä jotka taatusti ei tykkää hiippailijoista. Liityt paikalliseen metysästyskerhoon, haet haulikon, aloitat näyttävästi ammuskelemaan pihallasi niin että tyyppi taatusti tietää että aseita on ja niitä mielellään käytetään. Pistät näyttävät varoitukset toki tulijoille, ampumarata, vahtikoirat, kamerat, riistakamerat ( vaikka niitä ei olisikaan). Kaivat salakuoppia ja peität ne risuilla...entäs karhun jalkaraudat?..heh, keksisin vaikka mitä kivaa, oikein odottaisin haastetta. jos kuulet yöllä ääniä, rämäytät useat lamput päälle pihalla ja

aloitat ammuskelun. Varoitettuhan on, että luvattomat läpikulkijat ammutaan! Katotaan soittaako poliisit.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Tämä osui lähelle omaa kokemusta. Teini-iässä muutin vanhempieni kanssa omakotitaloon keskellä ei mitään metsän keskellä kun vanhemmat halusivat ensimmäistä kertaa asua omakotitalossa. Muutaman viikon aikana tuntui kuin olisimme keskellä kauhuelokuvaa. Ulkorakennuksessa tavaroita oli liikuteltu, kengän jälkiä pihalla, talon ympärillä, ikkunoiden alla, tuntui kuin joku siellä metsässä olisi katsomassa talolle ja usein kotiin tullessa olisimme voineet vannoa että sisälle oli yritetty päästä. Aamuyöllä havahduin hereille siihen kun vanhempani supisivat ja menin katsomaan mitä he tuijottivat. Katsoimme kuinka ulko-oven kahvaa käännettiin. Siinä vaiheessa vanhempani jotka ovat aina rauhallisia ja viileitä, alkoivat todella pelätä että jokin on vialla ja "hälytyskellot soi päässä". Yö meni valvoessa. Minut vietiin kouluun, vanhemmat pakkasivat kaiken muuttoautoon, hakivat minut koulusta ja isovanhempien luokse turvaan.

Jälkeenpäin saimme selville, että talo oli ollut vuosikausia halvalla myytävänä / vuokrattavana. Vuosia sitten naapuri oli murhannut talossa asuneen henkilön ja saanut tuomion. Mies oli vuosien jälkeen vapautunut vankilasta ja palannut kotitaloonsa sinne metsän toiselle puolelle.

Sellaiset traumat tuo tapahtuma jätti, että en ole ikinä elämäni aikana halunnut asua omakotitalossa. Vuosia myöhemmin aikuisena ollessani ystävieni luona kylässä heidän omakotitalossaan, oli pakko jäädä yöksi. En saanut silmänräpäystäkään unta koska näin painajaisia ja pelkäsin. Yö meni ikkunalla vahtiessani.

No ollaampas sitä nyt heikkoa ja voimatonta ison pahan suden edessää että mitään ei keksitä. Keinoja häirikön karkottamiseksi on vaikka millä mitalla. Pistät aidan kotisi ympärille. Lukollisen puomin kotitiellesi ja varoituskyiltit että pääsy kielletty. Liiketunnistimella varustettuja lamppuja. Hae pari isoa saksanpaimenkoiraa eläinsuojasta, haukkuherkkiä ja häiriintyneitä jotka taatusti ei tykkää hiippailijoista. Liityt paikalliseen metysästyskerhoon, haet haulikon, aloitat näyttävästi ammuskelemaan pihallasi niin että tyyppi taatusti tietää että aseita on ja niitä mielellään käytetään. Pistät näyttävät varoitukset toki tulijoille, ampumarata, vahtikoirat, kamerat, riistakamerat ( vaikka niitä ei olisikaan). Kaivat salakuoppia ja peität ne risuilla...entäs karhun jalkaraudat?..heh, keksisin vaikka mitä kivaa, oikein odottaisin haastetta. jos kuulet yöllä ääniä, rämäytät useat lamput päälle pihalla ja

aloitat ammuskelun. Varoitettuhan on, että luvattomat läpikulkijat ammutaan! Katotaan soittaako poliisit.

Ja sitten polisit ovat pihassa kun häiriintynyt vieraita vihaava koira puree marjanpoimijalta käden irti.

Olin lapsena kotona yksin. Känninen mies soitteli uhkaavia puheluita, joissa aikoi tappaa koko perheemme ja polttaa talomme. Äiti oli sosiaalityöntekijä. Kyseinen mies oli hänen asiakkaansa.

Erityisherkkyyteen ei liity masennus vaikka toki erityisherkkäkin voi olla masentunut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Muutin 40-v naisena eron jälkeen jossain mielenhäiriössä asumaan yksin vieraalle maaseudulle syrjäiseen omakotitaloon.

Ensimmäiset viikot sujuivat ongelmitta paikkoja kuntoon laitellen ja pihapiiriin tutustuen.

Sitten tuli ensimmäinen yö, kun havahduin siihen, että pihalla liikutaan. Puhetta ei kuulunut, mutta kolistelua, rasahduksia ja puskien rahinaa. Hiivin paniikissa alakertaan ja kurkin ikkunoiden raoista, mutten nähnyt ketään. Soittelin myös poliisille, mutta totesivat olevansa tunnin ajomatkan päässä ja koska mitään akuuttia hätää ei ole, eivät lähde tulemaan paikalle. Aamulla havaitsin pihalla noin koon 46 saappaan jäljet.

Pariin päivään ei tapahtunut mitään ja ehdin aloittaa työt uudella paikkakunnalla.

Iltahämärissä kotiin töistä tultuani huomasin kuitenkin jälleen uusia isoja jalan jälkiä pihan savimaassa, aivan talon nurkalla. Siirryin nopeasti sisään ja sisällä huomasin, että muutamaa tavaraa siellä oli siirrelty, mitään murtojälkiä ei kuitenkaan löytynyt. Nyt poliisit pyörähtivät paikalla, mutta koska murtojälkiä ei ollut, taisin saada hullun/hysteerikon leiman otsaani.

Seuraavien viikkojen aikana olin ajoittain ilta/yöaikaan kuulevinani rasahduksia/tömähdyksiä pihamaalta, mutta jalanjälkiä en nähnyt. Toisinaan iltaisin iski sellainen rintaa/kurkkua kiristävä tunne esimerkiksi keittiössä touhutessa, kun tuntui, että joku tarkkailee minua ulkoa pimeydestä. Aloin olemaan kotona aina verhot kiinni.

Eräänä yönä heräsin jymähdykseen, aivan kuin ulko-ovi olisi paiskattu voimalla kiinni. Sydämeni jyskytti tuhatta ja sataa ja tuntui etten saa paniikiltani henkeä. Soitin häkeen ja he kehottivat tarkastamaan asunnon, hiivin puhelin korvassa ja täristen alakertaan, mutta ketään ei näkynyt. Huomasin kuitenkin jälleen eräiden tavaroiden vaihtaneen paikkaa. Poliisi kävi paikalla seuraavana aamuna, mutta taaskaan he eivät löytäneet murtojälkiä, ottivat kuitenkin tällä kertaa sormenjälkiä pinnoilta.

Eräänä aamuna lähdin pimeän aikaan ajamaan töihin ja melko heti pihasta käännyttyäni huomasin auton kääntyvän vauhdilla eräältä sivutieltä perääni, mikä oli siihen aikaan ja niin hiljaisella seudulla poikkeuksellista. Se ujuttautui aivan perääni, muttei yrittänyt ohi. Lisäsin (rajusti) vauhtia ja kaahasin kieltämättä koko matkan kylille saakka 80km/h alueella varmaankin 140km/h vauhtia.

Saman päivän illalla saapuessani kotiin, oli talon pihassa auton jäljet. Auto oli selvästi sudittanut hiekalla jättääkseen siihen selvät jäljet. Luikin kauhuissani sisälle taloon ja pistin ovet heti lukkoon.

Elämäni alkoi muodostua seuraavanlaiseksi:

Aamulla juoksujalkaa autolle, autolla ajo töihin taustapeiliin vilkuillen, illemmalla ajo samalla tavalla kaupan kautta kotiin, juoksujalkaa sisälle, ovet lukkoon ja verhot kiinni sekä sisätilojen tarkastus (loppuvaiheissa iso puukko mukana). Minusta oli tullut oman kotini vanki ja vihasin sekä pelkäsin taloani ja aloin olla henkisesti hermoraunio.

Eräänä päivänä töistä tultuani menin tekemään jo rutiiniksi muodostunutta tarkistuskierrosta. Makuuhuoneeseen päästessäni lähes pyörryin järkytyksestä ja kiljuin kuin hyeena, en edes tiedä olinko enemmän kauhuissani vai raivoissani, varmaan molempia samaan aikaan. Peitot oli siis kasattu sängylle myttyyn siten, että näytti kuin niiden alla saattaisi maata isokoinen ihminen. Juoksin kiljuen ja paniikissa autoon, ajoin kylille ja soitin poliisille. Poliisi kävi tarkastamassa talon ja kertoi ettei löytänyt muuta, kuin vaate/lakanamytyn makuuhuoneen sängystä.

Se oli kuitenkin itselleni viimeinen niitti, en enää suostunut palamaan yksin talolle.

Soitin veljelleni, joka ajoi 400km päästä luokseni, kävimme pakkaamassa tärkeimmät tavarat ja lähdin veljeni luokse evakkoon. Talolle en palannut enää koskaan.

Tämä osui lähelle omaa kokemusta. Teini-iässä muutin vanhempieni kanssa omakotitaloon keskellä ei mitään metsän keskellä kun vanhemmat halusivat ensimmäistä kertaa asua omakotitalossa. Muutaman viikon aikana tuntui kuin olisimme keskellä kauhuelokuvaa. Ulkorakennuksessa tavaroita oli liikuteltu, kengän jälkiä pihalla, talon ympärillä, ikkunoiden alla, tuntui kuin joku siellä metsässä olisi katsomassa talolle ja usein kotiin tullessa olisimme voineet vannoa että sisälle oli yritetty päästä. Aamuyöllä havahduin hereille siihen kun vanhempani supisivat ja menin katsomaan mitä he tuijottivat. Katsoimme kuinka ulko-oven kahvaa käännettiin. Siinä vaiheessa vanhempani jotka ovat aina rauhallisia ja viileitä, alkoivat todella pelätä että jokin on vialla ja "hälytyskellot soi päässä". Yö meni valvoessa. Minut vietiin kouluun, vanhemmat pakkasivat kaiken muuttoautoon, hakivat minut koulusta ja isovanhempien luokse turvaan.

Jälkeenpäin saimme selville, että talo oli ollut vuosikausia halvalla myytävänä / vuokrattavana. Vuosia sitten naapuri oli murhannut talossa asuneen henkilön ja saanut tuomion. Mies oli vuosien jälkeen vapautunut vankilasta ja palannut kotitaloonsa sinne metsän toiselle puolelle.

Sellaiset traumat tuo tapahtuma jätti, että en ole ikinä elämäni aikana halunnut asua omakotitalossa. Vuosia myöhemmin aikuisena ollessani ystävieni luona kylässä heidän omakotitalossaan, oli pakko jäädä yöksi. En saanut silmänräpäystäkään unta koska näin painajaisia ja pelkäsin. Yö meni ikkunalla vahtiessani.

No ollaampas sitä nyt heikkoa ja voimatonta ison pahan suden edessää että mitään ei keksitä. Keinoja häirikön karkottamiseksi on vaikka millä mitalla. Pistät aidan kotisi ympärille. Lukollisen puomin kotitiellesi ja varoituskyiltit että pääsy kielletty. Liiketunnistimella varustettuja lamppuja. Hae pari isoa saksanpaimenkoiraa eläinsuojasta, haukkuherkkiä ja häiriintyneitä jotka taatusti ei tykkää hiippailijoista. Liityt paikalliseen metysästyskerhoon, haet haulikon, aloitat näyttävästi ammuskelemaan pihallasi niin että tyyppi taatusti tietää että aseita on ja niitä mielellään käytetään. Pistät näyttävät varoitukset toki tulijoille, ampumarata, vahtikoirat, kamerat, riistakamerat ( vaikka niitä ei olisikaan). Kaivat salakuoppia ja peität ne risuilla...entäs karhun jalkaraudat?..heh, keksisin vaikka mitä kivaa, oikein odottaisin haastetta. jos kuulet yöllä ääniä, rämäytät useat lamput päälle pihalla ja

aloitat ammuskelun. Varoitettuhan on, että luvattomat läpikulkijat ammutaan! Katotaan soittaako poliisit.

Osta kirpparilta hiton isot miesten saappaat ja jätä kuistille metsästys-ja kalastuslehtiä. Joskus ovelle lappu pera, madotin saksanpaimenkoirat, ne on nyt aika ärhäköitä.

Olin iltakävelyllä metsässä. Äkkiä huomasin että kiven päällä istuu nainen pinkki kommandopipo päässä ja iso puukko kädessä. Jähmetyin,kunnes  huomasin toisen naisen joka ilmeisesti kuvasi kännykällä.

Olin vain kävellyt keskelle  Instagram-kuvaussessiota.

Kun eräs entinen naapuri yritti tunkea sisälle väkisin etu- ja takaovesta. Soitin poliisit ja veivät pois.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Valeherääminen. Ole iloinen, että tuo oli noin herttainen uni, eikä painajainen...

Kun stressaa paljon, alan nähdä noita. Viimeksi "heräsin" ja poikani istui sänkyni laidalla selkä selin minuun ja jutteli yksin pimeälle huoneelle. Yritin kysyä, kenelle hän puhuu, mutta leukani olivat jäykistyneet enkä voinut liikkua. Sain jotenkin sähistyä lukkiutuneiden leukojen lävitse "kenelle sinä puhut?".

Poikani vastasi kääntymättä "tuolle miehelle".

Yritin avata leukoja ja liikkua, mutten voinut. Taas sähisin lukkiutuneiden leukojen läpi "mikä nimi?".

Poikani vastasi "hän kertoo nimensä olevan Sami".

Heräsin tuossa kohtaa oikeasti ja ympäri kehoa tuntui se tunne, kun lihasjännite laukeaa.

Ahdistava oli, muttei vielä pahin, mitä noissa on nähnyt.

Mulla käy näitä valeheräämisiä myös aika ajoin. Luulen heränneeni mutta oikeasti vain näen unta että heräsin ja uni jatkuu. Yleensä niissä tapahtuu jotain niin outoa, että sen tajuaa heti oikeasti herättyään uneksi, mutta jos uni on noin "arkipäiväinen" ja realistinen kuin alkuperäisellä kirjoittajalla (miehen kanssa juttelua ja kahvinkeittimen ääniä), niin voi hyvinkin erehtyä luulemaan sitä todeksi. 

Luulen että tässä ketjussa on muutamia muitakin tapauksia, jossa uni ja todellisuus ovat sekoittuneet. Vaikka eihän se toki tee kokemusta kokijalleen sen vähemmän pelottavaksi jos se tuntuu todelliselta.

Mulla on jäänyt yksi tuollainen valeherääminen mieleen. Asun yksin ja ei ole lemmikkejä.

Heräsin aamulla ja makoilin peiton alla vielä hetken aikaa ennen ylösnousua. Yhtäkkiä peittoa nykäistiin jalkopäästä. Säikähdin tosi paljon ja samalla alkoi joku vetämään peittoa pois päältäni kovalla voimalla sängynpäädystä. Peitto vetäistiin sängynpäädyn alle. Tässä kohtaa kiljuin. Sen jälkeen heräsin oikeasti siihen omaan huutoon. Meni hetki tajuta että olin nähnyt unta. Lakanat ja koti näytti siinä unessa ihan samalta.

Mulla on ollut vastaavia "unia", mutta peitto on ollut oikeasti lattialla, kun olen herännyt.

Unihalvaus on oikea nimitys näille, tuntuvat todellisilta. Monet kuvittelee niitä joko paholaisen tai enkelin läsnäoloksi. Monenlaista tarinaa olen lukenut ja kuullut. Itsekin kerran kokenut, oli aika ahdistavaa.

En jaksa uskoa että unihalvaus on syynä kaikkiin outoihin tapahtumiin.

Tiede ei tunnusta yliluonnollisia asioita ja siksi on keksinyt tuon termin.

Laitoin alastomana nakkisoppaa, kun veitsi lipsahti ja viilsi veitikkaani lihaan asti ulottuvan palkeenkielen. Sairaalasta kotiuduttuani seinänaapuri kysyi "että miten jorma voi?" Oli kuullut seinän läpi huutoni "Mun muna!"

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Heräsin ja miehen olisi pitänyt olla jo lähtenyt töihin. Mumisin puoli-unessa, että ”eikö sulla ollutkaan aamuvuoroa?”. Kuulin miehen vastaavan selvästi ”ei” ja sitten hän sanoi jotain vielä perään mistä en saanut selvää. ”Mitä sä sanoit?” sanoin vielä ja mies ei tätä kuullut, vaan kuulin kun kahvi alkoi porista. Ajattelin että onpa ihanaa ja haistoin keitetyn kahvin. Jotain astioita kilahti ja ajattelin hänen laittavan jotain aamupalaakin meille. Olin edelleenkin puoli-unessa ja kuulin hänen vastaavan kännykkään ja puhuvan jonkun kanssa.

Sitten nousin ja kävelin keittiöön. Ei ketään! Ei siellä miestä ollut, ei kahvia tai aamupalaa. Siis TODELLA spooky fiilis. Soitin heti miehelleni, että missä hän on ja hän oli töissä. Siis siinä aamuvuorossa missä pitikin alunperin olla. Ja siis AIVAN SELVÄSTI keittiöstä oli kuulunut nuo äänet mistä kerroin ja kahvinkin haistoin.

Valeherääminen. Ole iloinen, että tuo oli noin herttainen uni, eikä painajainen...

Kun stressaa paljon, alan nähdä noita. Viimeksi "heräsin" ja poikani istui sänkyni laidalla selkä selin minuun ja jutteli yksin pimeälle huoneelle. Yritin kysyä, kenelle hän puhuu, mutta leukani olivat jäykistyneet enkä voinut liikkua. Sain jotenkin sähistyä lukkiutuneiden leukojen lävitse "kenelle sinä puhut?".

Poikani vastasi kääntymättä "tuolle miehelle".

Yritin avata leukoja ja liikkua, mutten voinut. Taas sähisin lukkiutuneiden leukojen läpi "mikä nimi?".

Poikani vastasi "hän kertoo nimensä olevan Sami".

Heräsin tuossa kohtaa oikeasti ja ympäri kehoa tuntui se tunne, kun lihasjännite laukeaa.

Ahdistava oli, muttei vielä pahin, mitä noissa on nähnyt.

Mulla käy näitä valeheräämisiä myös aika ajoin. Luulen heränneeni mutta oikeasti vain näen unta että heräsin ja uni jatkuu. Yleensä niissä tapahtuu jotain niin outoa, että sen tajuaa heti oikeasti herättyään uneksi, mutta jos uni on noin "arkipäiväinen" ja realistinen kuin alkuperäisellä kirjoittajalla (miehen kanssa juttelua ja kahvinkeittimen ääniä), niin voi hyvinkin erehtyä luulemaan sitä todeksi. 

Luulen että tässä ketjussa on muutamia muitakin tapauksia, jossa uni ja todellisuus ovat sekoittuneet. Vaikka eihän se toki tee kokemusta kokijalleen sen vähemmän pelottavaksi jos se tuntuu todelliselta.

Mulla on jäänyt yksi tuollainen valeherääminen mieleen. Asun yksin ja ei ole lemmikkejä.

Heräsin aamulla ja makoilin peiton alla vielä hetken aikaa ennen ylösnousua. Yhtäkkiä peittoa nykäistiin jalkopäästä. Säikähdin tosi paljon ja samalla alkoi joku vetämään peittoa pois päältäni kovalla voimalla sängynpäädystä. Peitto vetäistiin sängynpäädyn alle. Tässä kohtaa kiljuin. Sen jälkeen heräsin oikeasti siihen omaan huutoon. Meni hetki tajuta että olin nähnyt unta. Lakanat ja koti näytti siinä unessa ihan samalta.

Mulla on ollut vastaavia "unia", mutta peitto on ollut oikeasti lattialla, kun olen herännyt.

Unihalvaus on oikea nimitys näille, tuntuvat todellisilta. Monet kuvittelee niitä joko paholaisen tai enkelin läsnäoloksi. Monenlaista tarinaa olen lukenut ja kuullut. Itsekin kerran kokenut, oli aika ahdistavaa.

En jaksa uskoa että unihalvaus on syynä kaikkiin outoihin tapahtumiin.

Tiede ei tunnusta yliluonnollisia asioita ja siksi on keksinyt tuon termin.

Kyllä se on tutkittu juttu, läpikotaisin.

Tulin tänne palstalle

Pissasin sänkyyn.

Viime syksynä naapuriasunnossa syttyi tulipalo. Rappu täynnä savua ja yksin kotona. Vaikka apu tuli nopeasti niin minuutit tuntuivat tosi pitkiltä ja siinä ehti miettiä kaikenlaista. Ei ollut vissiin niin paha tilanne mutta tosi hullusti olisi tottakai voinut käydä jos kukaan ei olisi huomannut mitään.

Heräsin yöllä omaan nauruuni uudessa kämpässä toisella paikkakunnalla, kun olin päässyt irti edellisesti väkivaltaisesta suhteesta. Vissiin jokin jälkireaktio vuosien hakkaamisesta, taloudellisesta hyväksikäytöstä ja vainosta.

Olin iltalenkillä noin 22 ja menin treenaamaan kuntolaitteille joiden vieressä  on pieni puiden varjostama leikkipuisto. Kuulin että siellä on joku mökäporukka mutta en välittänyt kunnes aloin kuulla huutelua mm perseestäni .Tajusin ettei olleet teinejä vaan aikuisia miehiä.

Lähdin hölkkäämään kohti kotia ja sieltä puistosta säntäsi joku perään! Musta huppari ja aurinkolasit vaikka syysyö. Ehdin rappuun turvaan ja samassa mies oli jo oven takana. Ovi oli kuitenkin mennyt lukkoon  ja mies jäi turhautuneena paukuttamaan sitä.