Pelottavinta, mitä sinulle on tapahtunut yksin ollessasi?

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:30"]Olin sängyssä kyljelläni ja odotin unen tuloa. Hetken päästä tunsin kuinka käsi kosketti käsivarttani. Tunsin ihan sen painon käsivarressani. Kiljaisin että varmaan koko kerrostalo heräsi. Luulin että asunnossani on joku. Laitoin valot ja kolusin koko asunnon läpi. Sen jälkeen nukuin pari yötä valot päällä. En tiedä sitten mitä se oli. En usko mihinkään yliluonnolliseen mutta sillä hetkellä kun seisoin keskellä olohuonetta tyhjässä asunnossa mieleeni tuli että "entä jos...". Silloin olin peloissani.
[/quote]
Unihalvaus.

Nukahtamislääkkeistä johtuvat hallusinaatiot,näin ilmassa tanssivia mörköjä/mitä lie demoneja.Onneksi älysin soittaa ystävälle,joka rauhoitteli puhelimessa niin että uskalsin alkaa nukkua.

Vieläkö löytyis lisää? :)

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 17:24"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:04"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 09:43"]

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 01:38"]Masennusaikanani tapahtunut outo juttu. Heräsin keskellä yötä siihen että eteisestä kuului sellanen ääni joka tulee kun joku avaa oven ja laittaa henkarin naulakkoon. Sen jälkeen seurasin liikkumatta kauhun kangistamana sängystäni  kuinka jokin hahmo meni istumaan olkkarin sohvalle, jossa selkä makkariin päin.
Makasin liikkumatta sängyssä "hahmoa" ja ja kelloa tuijottaen yö kolmesta aamu kuuteen, kunnes havahduin ajattelemaan järjellä että koiratkaan ei reagoi mitään, ei siellä kukaan ole. Nousin ylös eikä ollutkaan. En vieläkään tajua miksi siinä iski niin jäätävä kauhu etten uskaltanut liikkuakaan, vieläpä niin moneen tuntiin. Ikinä aiemmin eikä ton jälkeen moisia kuvitteellisia ääniä/hahmoja tullut eteen.Veikkaan että se liitty siihen että olin silloin masentunut ja hyvin stressaantunut. [/quote] Mä näin näitä hahmoja koko teini-ikäni. Alkoi 14v ensimmäisen sydänsurun myötä ja viimeisen (?) Näin 28v ennen pitkäikäisen suhteen päättymistä. Luojankiiton sinkkuaikoina ei noita "yöheräämisiä" tullut kun yksin asustelin. Tosin ei se vähemmän pelottavaa ole seurassakaan...oviaukkojen ohitse kävelevät hahmot....sängyn suuntaan kääntyvät päät...kerran jopa heräsin siihen tunteeseen kuin joku olisi istunut sängyn laidalle ja kun avaan silmät, siinä istuu tällanen olento. Saakeli että nopeasti karkasin sängystä huoneen toiselle laidalle ja valot päälle. En tiedä mitä nämä ilmiöt ovat, mutta ulkomailla on käsite shadow people. Ohiksena vielä, että olen minäkin elämässäni sairastanut 2krt masennuksen. Ekaan sairastuin 26v js toka kerta oli 33 vuotiaana. Erityisherkkyyttä?

[/quote]

En oo kuullutkaan tästä shadow people- hommasta. Itse olen jo vuosia nähnyt sellaisia varjomaisia hahmoja väsyneenä pimeän aikaan. Varsinkin autoteillä näitä näkyy, seisovat tai kulkevat tien laidassa tai juoksevat auton rinnalla. Ajattelen näiden olevan väsyneiden aivojen tuotoksia.
[/quote]

Kyseessä on unihalvaus. Tai väsyneet aivot.
[/quote]

Unihalvauksessa ei pysty liikkumaan. Tiedän kun olen kokenut.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 17:57"][quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 11:26"]Olen tosi säikky ihminen ja jostain syystä tykkään vielä katsoa kauhuleffoja = ei hyvä yhdistelmä. Säikähdyksiä/pelottavia tilanteita olisi vaikka kuinka paljon. Voin tähän pari laittaa, mitkä on jääneet erityisesti mieleen.

Teininä paras kaverini sairastui todella pahaan masennukseen, oli useamman kerran osastohoidossa ja yritti itsemurhaa kerran. Kun hän pääsi osastolta pois, menin hänen kotiinsa yökylään. Yöllä (totta kai valvoimme pitkään) hän alkoi kertoa kuinka kuulee ääniä jos makaa ihan hiljaa. Hän sanoi silläkin hetkellä kuulevansa raskasta hengitystä viereltään, ja vähän aikaisemmin kuului kuiskailua. Silloin kyllä pelotti, vaikka varsinkin jälkikäteen tajusin, että johtuu varmaan lääkityksestä tms. 

Toinen tapaus oli sellainen, kun olin yksin kotona. Taisin olla silloin jotain 23v. Olin katsonut telkkarista taas jotain kauhuleffaa ja käynyt nukkumaan. Yöllä heräsin, oli kesä, suht hämärää pihalla ja täysin hiljaista. Yhtäkkiä kuului kauhea rysähdys ja taulu tippui seinältä alas. Hyvä etten laskenut alleni. Aamulla kyllä tajusin, että se tippui siksi, että olin itse laittanut koukun huonosti seinään kiinni..

Yksi karmiva ja ehkä myös surullinen tapahtuma, mikä on jäänyt hyvin mieleen. Olin varmaan parikymppinen kun tämä tapahtui. Tulin baarista kotiin yöllä, suht selvinpäin. Silloisen asunnon (kerrostalo) pihalla hortoili naapurini, vanha nainen jolla oli alzheimer, asui vielä kuitenkin kotonaan . Hän selitti kuinka hänen koiransa on karannut, ja hän lähti sen perään. Kuulemma hänen tyttärensä on sisällä, mutta varmaan nukahtanut koska ei enää avaa ovea summerista ja koiraakin hävinnyt ihan täysin. Tiesin että naisen tytär oli jo lähempänä viittäkymppiä, ja viimeisin koira kuollut kymmenen vuotta sitten, koska olimme naisen kanssa muutaman kerran jutelleet pyykkituvassa. Naisen poika oli antanut minulle (lähimmälle naapurille) numeronsa, jos hänen äitinsä kanssa tulee jotain ongelmia tämän sairauden takia. 

Mentiin sitten naisen kanssa minun kämpälleni ja soitin pojalle. Hän lupasi tulla mahdollisimman pian. Nainen alkoi sitten siinä kertoa, kuinka hän näkee kotonaan ihmisiä. Joka aamu kun hän herää, on kotona joukko vieraita, joille hän keittää kahvit ja tekee aamiaista. Ja on aina hyvin loukkaantunut, koska vieraat eivät ikinä ottaneet mitään, vaan lähtivät yksitellen pois. Sitten hänen katseensa kiinnittyi eteiseeni ja hän alkoi hymyillä. Kertoi että vieraat olivat tulleet minun luokseni. Hoputti että nyt äkkiä keität kahvia vieraille ja käyt esittelemässä itsesi, tuolla he eteisessä odottavat. Jähmetyin ihan totaalisesti, sain soperrettua että käyn äkkiä kylpyhuoneessa ja lukitsin peloissani itseni sinne. Sitten naisen poika onneksi soitti ovikelloa ja vei äitinsä luokseen. Toki kiitellen kovasti. Muistaakseni ei mennyt kuin muutama viikko, niin nainen muutti virallisesti hoitokotiin. 
[/quote]
Dementikot näkee kaiken aikaa näitä vieraita. Tai sitten kuvat lehdissä puhuu niille.
Parasta oli kun eräänä aamuna yks mummo sanoi että on se kumma kun ei saa täällä nukuttua kun ryhmäseksiä harrastettiin hänen olohuoneessa koko yö.
Toinen taas näki kerran pienen tytön katon rajassa ja hyppivän pöydillä.

Pelottavinta oli kerran kun olin yksin yövuorossa ja eräs mummo hälytti. Sanoi että huoneessa seisoo silläkin hetkellä joku mies. Ei seisonut, mutta kyllä yksinäistä yökköä hirvitti. Samaisessa paikassa yöllä alakerrasta kuului usein tuolien siirtelyä ja kun meni katsomaan niin kaikki nukkui. Tämän kuuli muutkin yököt. Tosin siellä oli kyllä yksi aika vikkelä asukas joka saattoi vaan teeskennellä nukkuvaa. Näin aina järkeilin...

-hoitsu
[/quote]
Näin päättelin itsekin tai oikeastaan ajattelin että voisiko johtua esim lääkityksestä. Mutta nytpä tiedän tämänkin. Kiitos täsmennyksestä.
Ja vaikka kuinka tietää, ettei sairaan vanhuksen jutut pidä paikkaansa, niin kyllä vaan karmi ja karmii edelleen kun jälkikäteen ajattelee.
69

Tämä ei ihan istu tuohon yksin kotona –otsikkoon mutta ehkä aihepiiriin kuitenkin.

Toisin kuin jotkut aiemmat keskustelijat, en ole ollenkaan säikky ihminen, päinvastoin, olen järkevä, jalat maassa –tyyppi. En ole ikinä uskonut mihinkään yliluonnolliseen, enkä katso kauhuleffoja. Jos se jotain kertoo, olen 3 lapsen (pian aikuisen) äiti ja ammatiltani lääkäri. Lähes koko ikäni olen asunut vanhoissa puutaloissa. En edes koskaan lue tämäntapaisia ketjuja, en ymmärrä miksi tänään luin. Ja päätin kertoa omasta kokemuksestani, vaikka aiemmin en ole juuri kellekään kertonut.

Asuimme mieheni kanssa naimisiinmenon aikoihin vuokralaisina pienessä, 20-luvun mökissä, jossa oli yläkerta vuokrattu toiselle asukkaalle. Odotin esikoistamme, ja olin yksin kotona, oli itsenäisyyspäivän iltayö. Makasin sängyssä unta odotellen, melko virkkuna vielä, kun kuulin yläkertalaisen tulevan kotiin. Ulko-ovesta virtasi sisään kylmää pakkasilmaa, ja henkari kolahti eteisessä. Kuulin kuinka tulija käveli yläkertaan naulakon viertä nousevia portaita pitkin, ja vielä yläkerrassa narisevan lattian poikki pari kertaa.  Sitten hiljeni. Siitä jonkin ajan kuluttua ulko-ovi kävi uudestaan, ja taas kuulin takkia asetettavan naulakkoon. Säikähdin hemmetisti ja menin katsomaan kuka tuli. Yläkertalainenhan se siinä oli. Ei hän ollut tullut aiemmin. Menimme kahdestaan varovasti yläkertaan, taisi olla leipäveitsi mukana, mutta siellä ei ollut ketään, tarkistimme kaikki paikat. Yläkertalainen kertoi kuulleensa muutaman kerran vastaavasti askelia portaista ja henkarin kolinaa, vaikka alakerrassa ei ollut ketään. Joskus takit olivat olleet lattialla. Asia jäi mysteeriksi.

Vauvan synnyttyä yläkerran vuokralainen muutti pois ja koko talo oli meillä. Eräänä päivänä tulin kotiin tyhjään taloon ja kuulin olohuoneessa naisen puhuvan. En saanut sanoista selvää, nainen puhui matalalla, miellyttävällä äänellä. Ajattelin että radio on jäänyt päälle, mutta kun menin katsomaan, radio ei ollut päällä. Säikähdin aika lailla, mutta arvelin kuvitelleeni koko asian. Sittemmin kuulin naisen puhetta muutaman kerran, tyypillisesti keskellä päivää, en koskaan öisin. Koskaan en saanut selvää sanoista, puhe kuulosti vähän siltä kuin joku olisi puhunut pitkään torveen. Myös kuulin joskus askelia portaissa. Aina säikähdin, mutta toisaalta olin melko varma että kaikki oli aistiharhaa ja liittyi univelkaan. En välittänyt puhua asiasta kellekään, en halunnut tulla leimatuksi hulluksi.

Kunnes yhtenä arkipäivänä kolmevuotias esikoiseni kysyi otsa kurtussa: Äiti, miksi meidän talossa kuuluu aina puhuntaa? Nyt pelästyin ihan kunnolla, karvat nousi pystyyn ja oli pakko hengittää suun kautta. Kysyin että mitä puhuntaa? Poika sanoi: Semmosta puhuntaa, semmosta naisen puhuntaa. Sitten puheenaihe vaihtui enkä myöhemminkään saanut pojasta irti enempää. Teoria omista aistiharhoista taisi tulla kumotuksi.

Myöhemmin, pois muutettuamme kuulin, että siinä talossa oli vuosikymmeniä aiemmin murhattu mies hirttämällä portaikkoon. Myös kuulin, että muutkin talossa asuneet vuokralaiset olivat kuulleet outoja ääniä. En tänä päivänäkään tiedä mitä noista tapahtumista pitäisi ajatella, siksi näin pitkä vuodatus, anteeksi.

[quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 02:13"]Lapsena vanhemmat pojat ahdisteli metsässä ja kyseli haluunko nussia. Olin sen verran kauhuissani, että juoksin nokkospuskaan. Myöhemmin tuli toinen lapsuuden ihana kokemus, kun joku yritti kuristaa minut kotitaloni edustalla.

Pakko myöntää, että noista molemmista jäi turvattomuuden tunne.
[/quote]
Tunnistettu! M?

Yyh, muistatteko kun Turkua terrorisoi "hiippari"? http://www.iltalehti.fi/uutiset/2013032016809143_uu.shtml

Olin yksin asuva nuori nainen, ja just silloin kun näitä iskuja oli tiheään, niin illalla joku rämpytti mun ovenkahvaa ulkopäin. Pelästyin ihan helvetisti, hain puukon ja seisoin oven takana, valmiina iskemään jos se tulee sisälle. :D No, se sitten ihan itsekseen lähti hetken päästä pois, onneksi. Ovessa ei ollut edes turvalukkoa tai ovisilmää, joten piti vaan toivoa parasta, että ei tunkeudu sisälle.

Lisää :)

Up.
Pakko lukea lisää :D

Lähdin kotoa lenkille joulun aikaan illalla yhdeksän jälkeen. Pienellä paikkakunnalla on erittäin rauhallista mennä ulos myöhäänkin. Kotoa lähtiessäni minut ohitti hitaasti auto josta katsoi kiiluvasilmälasipäinen mies. Menin metsän läpi toiselle tielle ja auto oli siellä odottamassa. Auto alkoi tulemaan kohti ja kaarsi oikein läheltä ja jäi siihen kääntymään. Menin nopeasti eteenpäin ja poikkesin pimeälle polulle. Auto ajoi kohta ohi, mutta ei huomannut minua. Ei pelottanut niin paljon ettenkö olisi jatkanut lenkkiä.

En ollut yksin kotona, mutta teininä makasin huoneessani lukemassa ja kirjahyllyni päältä tippui lasimosaiikkilyhty. Lyhty oli aika keskellä tukevaa varastohyllyä, mikään ei osunut kumpaankaan. 

UP

Sain nuorena omituisen reaktion nukahtamislääkkeestä. Heräsin siihen että luulin ikkunasta tulevan vihreää valoa. No, ei näkynyt kun heräsin, mutta kun laitoin lampun päälle niin viiston katon rappaukset näyttivät valuvan kohti nurkkia.

koira hyppäsi sohvalle, katsoi ulos ja haukkui.. oli ilta ja pimeää niin hieman alkoi pelottaa, oliko koira huomannut jonkun meidän pihassa

[quote author="Vierailija" time="09.08.2015 klo 01:27"]

Tämä tapahtui aika vasta. Ei ehkä pelottavinta ikinä, mutta aika karmivaa. Ostin lapselle vappuna foliopallon, sellaisen angry birdsin. Pallosta katkesi naru ja se unohtui tuonne lapsen huoneen kattoon. Tässä eräänä iltana istuin muiden jo nukkuessa olohuoneessa ja katsoin tv:tä. Yhtäkkiä näin liikettä lapsen huoneesta ja se pallo oli tyhjentynyt sen verran, että oli laskeutunut noin puolentoista metrin korkeuteen. Pallo liikkui kohti minua ja tuijotin sitä irvistävää "lintua" ihan lamautuneena. Noin parin metrin päässä pallo nousi taas ilmaan ja lähti takaisin päin. Kiersi siis ilmastoinnin mukana sitten siellä huoneessa toisen samanlaisen kierroksen. Tajusin kyllä melko nopeasti mistä on kyse, mutta aluksi säikähdin. Liikaa kauhuelokuvia katsoneena ehdin jo ajatella, että kunhan tuo pääsee riittävän lähelle minua niin hyökkää päälle :D liikkui sillä tavalla hitaasti siis, varmaan 40s meni lapsen huoneesta minun eteeni. Hyh..

[/quote]

Heh, mulla myös samantapainen kokemus jossa pallo oli unohtunut kattoon. Laittelin sitten kerran lasta päiväunille ja istuskelin sängyn reunalla, silmäkulmasta näkyi liikettä. Kun käänsin päätä, just mun kohdalla oikealla puolella leijui noin metrin korkeudella ilmassa silmien tasalla Autot-elokuvan Martti, säikähdin kyllä aika eeppisesti sitä tuijotusta :D.

Olin eteisessä siivoamassa kissojen hiekkalaatikkoa. Olin yksin kotona, ja kaikki kissat olivat kaverina siivouspuuhissa. Kesken kissoille juttelun kuulin vihellystä. Vihellys oli kuin suoraan kauhuelokuvasta, tiedättekö kun murhaaja etsii hitaasti viheltäen piilossa olevaa uhria :D.

Nousin hitaasti seisomaan enkä uskaltanut mennä katsomaan. Kissat menivät olohuoneen ovelle, istuivat siihen ja jäivät tuijottamaan huoneeseen päin. Seisoin kauhusta jäykkänä varmaan 10min ennen kuin uskalsin mennä katsomaan. Eihän siellä mitään ollut, mistä lie ääni oli kuulunut.

[quote author="Vierailija" time="31.07.2015 klo 09:43"][quote author="Vierailija" time="30.07.2015 klo 01:38"]Masennusaikanani tapahtunut outo juttu. Heräsin keskellä yötä siihen että eteisestä kuului sellanen ääni joka tulee kun joku avaa oven ja laittaa henkarin naulakkoon. Sen jälkeen seurasin liikkumatta kauhun kangistamana sängystäni  kuinka jokin hahmo meni istumaan olkkarin sohvalle, jossa selkä makkariin päin.
Makasin liikkumatta sängyssä "hahmoa" ja ja kelloa tuijottaen yö kolmesta aamu kuuteen, kunnes havahduin ajattelemaan järjellä että koiratkaan ei reagoi mitään, ei siellä kukaan ole. Nousin ylös eikä ollutkaan.

En vieläkään tajua miksi siinä iski niin jäätävä kauhu etten uskaltanut liikkuakaan, vieläpä niin moneen tuntiin. Ikinä aiemmin eikä ton jälkeen moisia kuvitteellisia ääniä/hahmoja tullut eteen.Veikkaan että se liitty siihen että olin silloin masentunut ja hyvin stressaantunut.
[/quote]

Mä näin näitä hahmoja koko teini-ikäni. Alkoi 14v ensimmäisen sydänsurun myötä ja viimeisen (?) Näin 28v ennen pitkäikäisen suhteen päättymistä. Luojankiiton sinkkuaikoina ei noita "yöheräämisiä" tullut kun yksin asustelin. Tosin ei se vähemmän pelottavaa ole seurassakaan...oviaukkojen ohitse kävelevät hahmot....sängyn suuntaan kääntyvät päät...kerran jopa heräsin siihen tunteeseen kuin joku olisi istunut sängyn laidalle ja kun avaan silmät, siinä istuu tällanen olento. Saakeli että nopeasti karkasin sängystä huoneen toiselle laidalle ja valot päälle. En tiedä mitä nämä ilmiöt ovat, mutta ulkomailla on käsite shadow people.

Ohiksena vielä, että olen minäkin elämässäni sairastanut 2krt masennuksen. Ekaan sairastuin 26v js toka kerta oli 33 vuotiaana. Erityisherkkyyttä?
[/quote]

HyI vvvi**u nää oli pahoja ai kauhee

Yksin kotona omakotitalossa,mies yötöissä,lapset nukkumassa.Kello oli varttia vaille 12 yöllä,ulkona alkukevään täyspimeys.Yhtä-äkkiä ovikello soi useita kertoja ja ikkunaan hakattiin.Koirat haukku raivokkaasti ulkohäkissä,joten tiesin että kulkija oli vieras.Soitin paniikissa miehelle,joka hälytti poliisin.Asia selvisi myöhemmin ja ovelle koputtanut mies oli traktorin vetoapua vailla..Mutta kyllä säikähdin ja tajusin kuinka avuton olisi tilanteessa,jossa joku oikein tosissaan tulisi väkisin tupaan...

Mieheni oli tilannut kääntöveitsen ja klipsutteli sitä kun menin nukkumaan. Kuulin sen äänen sänkyyn ja yhtäkkiä tuli ylitsepääsemättömän vahva tunne että mieheni puukottaa minut hengiltä. Meillä ei siis väkivaltaa ole koskaan ollut. Nukahdin ja aamulla se karmea tunne oli muisto vain.

Toinen juttu kävi kun pesin antiikkisia lusikoita. Yritin niitä kiilloittaa keittiössä kun yhtäkkiä valot alkoivat räpsymään. Kun lusikat oli kuivattu ja tallessa valot toimi taas. Ajattelin että kartanon piika ei varmaan pitänyt mun tavasta kiillottaa lusikoita :D