Parisuhdekriisi ja yritämme vauvaa?
Olemme olleet mieheni kanssa yhdessä 11 vuotta. Suhteen alku oli vaikea, mutta vaikeuksista päästiin yli käymällä intensiivisiä keskusteluja. Vaikeudet kuitenkin palasivat aina parin vuoden välein, tosin aiempaa lievempinä ja keskustelu auttoi niistäkin yli. Nyt on tullut ensimmäistä kertaa isompi kriisi ja mielestäni tilanteemme on nyt jopa huonompi kuin suhteen alussa. Olen alkanut vakavasti harkita eroa.
Kolme vuotta sitten suhde alkoi vaikuttaa niin hyvältä että suostuin miehen kauan kinuamaan vauvahaaveeseen. Meillä on kuitenkin ollut tähän mennessä pelkkää epäonnea, vaikka yritys on ollut kova ja lapsettomuushoitojakin on jo oltu aloittelemassa (mitään vikaa ei selvitysten mukaan ole kummassakaan, päin vastoin). Nyt olen uusimman kriisin myötä alkanut taas pelätä lapsen tekemistä tähän suhteeseen ja tekisi mieli lopettaa yrittäminen. Olen kuitenkin jo sen ikäinen, että hedelmälliset vuoteni ovat ihan pian takana päin. Raskaaksi tulemiseen on aiemmin mennyt 4, 20 ja 9 kiertoa (nämä siis menneet kesken).
Olemme miehen kanssa aloittaneet pariterapian. Minulla on edelleen vahva usko siihen, että suhde saadaan ajan kanssa kuntoon. Arvelen kuitenkin, että siihen saattaa mennä pitkäkin aika. Jos tulen tänä aikana raskaaksi, en uskalla synnyttää lasta vaan silloin koen, että ainoa vaihtoehtoni on keskeytys raskauden alkuvaiheessa. Kysyin mieheltä, olisiko tämä järjestely hänelle ok vai olisiko parempi jättää raskauden yrittäminen nyt sikseen, kunnes saamme suhdetta paremmaksi tai päätämme erota. Mies ilmoitti asian olevan ok. Itselleni se olisi varmasti rankkaa, mutta olisin valmis kärsimään sen verran voittaakseni meille hieman lisäaikaa lapsen saamiseen.
Aloin kuitenkin myöhemmin miettiä, miten mies suostui tuohon niin helposti eikä ollut moksiskaan asiasta. Olisihan se varmasti hänellekin aivan kamala tilanne. Aloin puhua aiheesta toisella tavalla ja mies möläytti, että kyllähän se olisi eron paikka jos tuossa tilanteessa raskauden keskeyttäisin. Toisin sanoen hänelle ei sittenkään käy tämä ehdotukseni, mutta minulle hän ei viitsinyt asiasta kertoa! En tosiaankaan halua yrittää raskautta tilanteessa, jossa suhteemme on täysin kuralla ja mies vielä yrittäisi painostaa minut synnyttämään siihen lapsen, jos raskaus alkaisi. Ei olisi pitänyt alun alkaenkaan ehdottaa moista, tiedän kyllä että ehdotus oli varsin poikkeava ja menin siinä aika pitkälle järkevien rajojen ylitse.
Nyt sitten mies vihoittelee ja syyttää minua siitä, että en suostu yrittämään enää raskautta. Olen sanonut hänelle monta kertaa, että suhteemme ei ole tällä hetkellä sellainen, että uskaltaisin siihen lapsen tehdä.
Kommentit (41)
Abortti ei ole mikään ehkäisy jota mietitään etukäteen kun raskaus on vieläpä tahalleen yritetty! Nyt järki ja ehkäisy käyttöön!!
.
Voitko edes tosissaan tällaista miettiä?! En tiedä muutenkaan, miksi teet lasta kun kirjoituksestasi saa sellaisen kuvan ettet itse edes niin sitä haluaisi??
-Lapseton 6vuotta, oikeasti lapsen tahtova.
Mitä helvettiä? Oikeastiko harkitset tekeväsi abortin etkä käyttäväsi ehkäisyä? Mikä sinua ap vaivaa? Ja miten luulet suhteenne kestävän vauva-ajan kun se ei meinannut kestää suhteen alkuakaan, joka yleensä on huumaa.
Älä lisäänny.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:05"]
Koskaan ei ole täydellinen hetki hankkia lapsia. Jos todella joskus haluat lapsia, älä aikaile, kun hedelmällisyys on mennyttä, se on mennyttä. Lapsi sinullaon toivottavasti lopun ikäsi, kävi suhteelle miten vain. 50% vanhemmista eroaa kuitenkin joskus:)
[/quote]
Lähde väitteelle, että 50% vanhemmista eroaa.
Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä, jos olet valmis keskeyttämään pitkään yrittämänne raskauden vain siksi ettei puitteet ole täydelliset. Varsinkin kun hedelmällistä aikaa ei mitä ilmeisimmin kauhean montaa vuotta ole jäljellä.
En oikein osaa 'auttaa' tämän paremmin. Hämmentävä aloitus sinulta.
Olen joskus lukenut jostain että on pahempi olla huonossa suhteessa 20 vuotta ja yksi päivä, kuin sen 20 vuotta. Noin ohiksena.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:18"]
Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä, jos olet valmis keskeyttämään pitkään yrittämänne raskauden vain siksi ettei puitteet ole täydelliset.
[/quote]
Ai täydelliset?
Mies on koko suhteemme ajan lytännyt ja painostanut minua erilaisissa asioissa, melkeinpä kaikkiin elämän alueisiin liittyen. Viimeisin painostuksen aihe oli se, että hän haluaa sivusuhteen (ei pelkkää seksiä vaan rakkaussuhteen). Minulle ei olisi hänen mukaansa saanut tulla paha mieli tästä toiveesta, ja kun ahdistuin painostuksesta, se oli minun vikani koska olisin milloin tahansa voinut muuttaa asennettani niin, että en olisi enää kokenut painostusta ongelmaksi. Tässä nyt pieni murunen kaikesta paskasta, jota olen sietänyt.
En ole ajatellut sietää tällaista loputtomasti, mutta en myöskään oikeasti uskalla tehdä lasta ennen kuin tämä paska on takanapäin niin, että voin myös uskoa parannuksen olevan pysyvä. Kuten sanottu, luulin jo näin käyneen mutta sitten tapahtui kaikkien aikojen pahin romahdus. Mies ei ole pahoitellut tekojaan eikä myönnä käyttäytyneensä vahingollisesti.
ap
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:14"]
Mitä helvettiä? Oikeastiko harkitset tekeväsi abortin etkä käyttäväsi ehkäisyä? Mikä sinua ap vaivaa? Ja miten luulet suhteenne kestävän vauva-ajan kun se ei meinannut kestää suhteen alkuakaan, joka yleensä on huumaa.
Älä lisäänny.
[/quote]
Mielestäni ei näistä lähtökohdista kestäkään.
ap
No et todellakaan tee lasta tuolle miehelle! Eroa.
Voi ap, olet opettettu vissiin olemaan arvostamatta itseäsi. Opettele, suosittelen. Et todellakaan tässä hetkessä ala lisääntymään!!!
Ja tuon miehen kanssa ehket koskaan.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 20:51"][quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:18"]
Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä, jos olet valmis keskeyttämään pitkään yrittämänne raskauden vain siksi ettei puitteet ole täydelliset.
[/quote]
Ai täydelliset?
Mies on koko suhteemme ajan lytännyt ja painostanut minua erilaisissa asioissa, melkeinpä kaikkiin elämän alueisiin liittyen. Viimeisin painostuksen aihe oli se, että hän haluaa sivusuhteen (ei pelkkää seksiä vaan rakkaussuhteen). Minulle ei olisi hänen mukaansa saanut tulla paha mieli tästä toiveesta, ja kun ahdistuin painostuksesta, se oli minun vikani koska olisin milloin tahansa voinut muuttaa asennettani niin, että en olisi enää kokenut painostusta ongelmaksi. Tässä nyt pieni murunen kaikesta paskasta, jota olen sietänyt.
En ole ajatellut sietää tällaista loputtomasti, mutta en myöskään oikeasti uskalla tehdä lasta ennen kuin tämä paska on takanapäin niin, että voin myös uskoa parannuksen olevan pysyvä. Kuten sanottu, luulin jo näin käyneen mutta sitten tapahtui kaikkien aikojen pahin romahdus. Mies ei ole pahoitellut tekojaan eikä myönnä käyttäytyneensä vahingollisesti.
ap
[/quote]
Ja sä olet katsellut tuota 11 vuotta??!! Ja suunnittelet lasta sen kanssa? Terapeutti vois auttaa, sulla ei nyt kyllä ole kaikki kohdallaan. Älä hyvä nainen tuhlaa enää päivääkään elämästäsi tuollaiseen. Terve parisuhde ei ole tuollainen jossa lytätään ja painostetaan hyväksymään sivusuhteet.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 20:51"]
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 19:18"]
Vaikutat aika kylmältä ihmiseltä, jos olet valmis keskeyttämään pitkään yrittämänne raskauden vain siksi ettei puitteet ole täydelliset.
[/quote]
Ai täydelliset?
Mies on koko suhteemme ajan lytännyt ja painostanut minua erilaisissa asioissa, melkeinpä kaikkiin elämän alueisiin liittyen. Viimeisin painostuksen aihe oli se, että hän haluaa sivusuhteen (ei pelkkää seksiä vaan rakkaussuhteen). Minulle ei olisi hänen mukaansa saanut tulla paha mieli tästä toiveesta, ja kun ahdistuin painostuksesta, se oli minun vikani koska olisin milloin tahansa voinut muuttaa asennettani niin, että en olisi enää kokenut painostusta ongelmaksi. Tässä nyt pieni murunen kaikesta paskasta, jota olen sietänyt.
En ole ajatellut sietää tällaista loputtomasti, mutta en myöskään oikeasti uskalla tehdä lasta ennen kuin tämä paska on takanapäin niin, että voin myös uskoa parannuksen olevan pysyvä. Kuten sanottu, luulin jo näin käyneen mutta sitten tapahtui kaikkien aikojen pahin romahdus. Mies ei ole pahoitellut tekojaan eikä myönnä käyttäytyneensä vahingollisesti.
ap
[/quote]
Mä en edes harkitsisi lisääntymistä moisen miehen kanssa, joka on käyttäytynyt noin huonosti puolisoaan kohtaan jo vuosia. Haloo?
Jätä se kiukuttelemaan ja hanki partneri joka oikeasti arvostaa sua. Ton miehen dna ei sovi yhteen sun dna:n kanssa, siksi keskenmenot.
Onhan sinulta varmasti tarkistettu kilpirauhasarvot? Jos ne on pielessä voi raskautuminen olla vaikeaa ja/tai tulee paljon keskenmenoja. Et sitä kysynyt, mutta mietin ihan sen kannalta, jos vielä yrität lasta jonkun kanssa, vaikka et tuohon suhteeseen.
No miksi vitussa te yritätte lasta jos meinaat kuitenkin abortoida sen? Haloo, idiootti. Ette kuulosta kovin tasapainoisilta ihmisiltä kummatkaan. Jättäkää lapset tekemättä, jos ette halua saada jotain traumatisoituneita kakaroita jotka joutuu käymään elämänsä terapiassa.
Mikä oikeuttaa mielestäsi miehesi käytöksen?
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 20:59"]Ja sä olet katsellut tuota 11 vuotta??!! Ja suunnittelet lasta sen kanssa? Terapeutti vois auttaa, sulla ei nyt kyllä ole kaikki kohdallaan. Älä hyvä nainen tuhlaa enää päivääkään elämästäsi tuollaiseen. Terve parisuhde ei ole tuollainen jossa lytätään ja painostetaan hyväksymään sivusuhteet.
[/quote]
Kuten kerroin, terapian olemme aloittaneet.
Miehen mielestä on nyt ilmeisesti kohtuutonta, että olen keskeyttämässä lapsenteon. Hän sanoi jopa tämän olevan sen merkki, että suhdetta ei yritetä saada kuntoon. :/ Tiedän, että olen ollut aivan liian lapatossu tähän asti ja nyt on vaikeaa tehdä siitä loppua. Terapia auttaa tähän ja jaksan uskoa, että tällä kerralla oikeasti saamme suhteen kuntoon (meillä on myös niin paljon hyvää yhdessä, että kesken kaiken en haluaisi luovuttaa).
Mutta terapia auttaa hitaasti. Mies haluaa vauvan nopeasti. Minä en voi sitä tällä hetkellä yrittää. Miten tällaisesta pattitilanteesta ylipäänsä voi selvitä kunnialla?
Menkää te nuoremmat parit sinne terapiaan heti ensimmäisellä tai toisella kerralla kun tulee paha ristiriita, varsinkin jos aiheet ovat aina samoja ja luulitte että ne asiat oli saatu jo ratkaistua. Minä olen ollut niin tyhmä, että jaksoin liian monta kertaa uskoa, että saimme suhteen korjattua, vaikka samat ongelmat (eri vaatteissa) tulivat pintaan aina parin vuoden välein.
ap
No mitä miehesi ajattelee ristiriidoistanne? Kuulostaa sille kuin hänestä kaikki ratkeaisi vain jos sä teet kuten hän haluaa. Ettei sulla ole oikeutta nousta häntä vastaan. Vain todella tasapainoiset puolisot voivat rakentaa sellaista suhdetta, etkä nyt kuulosta tällaiselle ihmiselle, eikä tämä ole moite.
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 21:10"]
No mitä miehesi ajattelee ristiriidoistanne? Kuulostaa sille kuin hänestä kaikki ratkeaisi vain jos sä teet kuten hän haluaa. Ettei sulla ole oikeutta nousta häntä vastaan. Vain todella tasapainoiset puolisot voivat rakentaa sellaista suhdetta, etkä nyt kuulosta tällaiselle ihmiselle, eikä tämä ole moite.
[/quote]
Siis tarkoitan todella tasapainoinen puoliso yksikössä
[quote author="Vierailija" time="27.07.2015 klo 21:02"]
Mikä oikeuttaa mielestäsi miehesi käytöksen?
[/quote]
Ei mikään, mutta pystyn hänen taustansa huomioiden ymmärtämään, miksi hän käyttäytyy noin. Lisäksi olen itse omalla käytökselläni mahdollistanut tuota, tajuamatta asiaa itse. Terapian avulla olen tajunnut paremmin ja nyt on tarkoitus lopettaa mahdollistaminen. Tämä aloitusviestissä kuvattu toiminta oli juuri sitä, ja minä typerys menin vielä siinäkin tekemään virheen. Tämä tapahtui vieläpä terapiaistunnon aikana.
Jälkikäteen olen ajatellut, että alitajuisesti varmaan hain mieheltä reaktiota ja menin siksi noin äärimmäisyyksiin. Ongelmamme on ollut, että mies tekee niin kuin minä toivon, ja on sitten minulle vihainen siitä että hänen "täytyy" tehdä niin, vaikka en olisi mitenkään vaatinut tai painostanut häntä toimimaan niin. Hänen oma tahtonsa on jossain piilossa (paitsi sitten noissa painostamistilanteissa, ristiriitaista ehkä). Ehkä yritin vain tehdä jotain niin järjetöntä, että mies kerrankin havahtuisi sanomaan, ettei se käy. Eipä havahtunut, vaan kohautti vain olkiaan ja sanoi asian olevan ok.