Lue keskustelun säännöt.
Miehen raskas lapsi vie järjen
Huono äitipuoli
02.03.2022 |
En oikeastaan tiedä, mitä haen tällä julkaisulla. Ehkä jonkunlaista vertaistukea, mutta ymmärrän, että aihe voi nostattaa myös tunteita pintaan ja olen valmis ottamaan myös vastaan kaiken kritiikin jota on tulevaksi.
En pidä mieheni lapsesta. Niin kamalalta kun se kuulostaakin, en edes siedä häntä. Ainut syy, miksi olen tässä suhteessa on mahdottoman suuri rakkaus miestäni kohtaan. Olen itse lapseton, enkä halua omia lapsia tulevaisuusessakaan. Lapsi on pian 9-vuotias, käytökseltään mielestäni lähempänä 5-vuotiaan tasoa. Lapsi ei osaa tehdä itse mitään, vaan kaikki tehdään hänen puolestaan.
”Isi anna mulle lasi kaapista!”
”Isi laita mulle hammastahna hammasharjaan!”
”Isi laita laturi mun puhelimeen kiinni!”
Ja isihän tekee. Lapsi ei kykene edes yrittämään tehdä asioita itse. Hän myös saattaa herättää meidät keskellä yötä kertoakseen että hänellä on kuuma tai jano. Lapsi ei halua pestä hampaitaan, harjata hiuksiaan tai käydä suihkussa. Perushygienia-asioista joutuu käymään taistelua jatkuvasti ja yleensä lapsi myös haisee pahalta, koska ei todennäköisesti osaa tai halua pyyhkiä vessassa käydessä itseään. Suihkussa lapsi myös vain seisoo paikallaan, ei pese mitään intiimialueitaan. Lapsi ei joka päiväisistä muistutuksista huolimatta suostu edes pesemään käsiään vessassa. Lapsi myös mässyttää, sotkee, läärää, piereskelee ja on todella ällöttävä. Minun kodissani, oksettaa.
Lapsi ei usko mitään ja saa kaiken periksi huutamalla. Jos hän haluaa jotain, hän huutaa siihen asti että saa asian periksi. Itse en haluaisi antaa periksi mutta isä taipuu tahtoon. Monesti olen asiasta sanonut mutta siihen ei tule muutosta. Lapsi myös jatkuvasti ravaa meidän makuuhuoneessa kielloistani huolimatta, koska se on ainut asia jonne en lasta halua - oma rauhallinen paikkani ilman ällöttäviä likaisia käsiä ja rääkymistä. Lapsi raivoaa muutenkin, ei osaa hallita tunteitaan. On myös aika empatiakyvytön tapaus ja todella raskas, lapsellinen lapsi ikäisekseen. Puhuu ikäisekseen todella lapsellisia asioita, eikä voi keskustella normaalisti. Välillä myös tuntuu olevan vaikeuksia selittää jotain asiaa. En tiedä onko hänellä jotain kehitysviivettä, vanhemmat ei ole kiinnostuneita tutkimaan.
En tiedä millaista lapsella on äidillään. Äiti on ainakin todella raskas tapaus myös. Raivoaa lapsen isälle usein pienistäkin asioista eikä ole kovin tasapainoisen oloinen mitä olen hänestä kuullut. Vihaa myös minua vaikkei olla koskaan juteltu - yllättävää.
Kaikista näistä tunteista huolimatta en näytä lapselle mitään vihan tunteita. Hän kyllä selittää minulle paljon asioita ja katsoo ehkä jollain tavalla ylöspäin minua, en usko siis että hän vaistoaa sen, miten paljon inhoan olla tässä tilanteessa. Katson leffoja, leikin ja ulkoilen lapsen kanssa, höpötän ja hassuttelen - vihaan jokaista hetkeä.
Tiedän että ero on aina ratkaisu tähän, olen sitä miettinyt kyllä mutta vielä rakkaus miestäni kohtaan on aina voittanut. Meillä on maailman ihaninta joka toinen viikko kun lapsi ei ole meillä, silloin olen tosi onnellinen. Lapsen tulo meille kuitenkin ahdistaa aina niin paljon, että olen kireä ja itkuinen viimeisen päivän ennen lapsen saapumista.
Haluaisin tietää, mitä mieltä olette lapsen käytöksestä? Onko tämä osaamattomuus ihan tyypillistä yli 8-vuotiaalle vai pitäisikö vanhempia yrittää vain painostaa avun piiriin? Mitä minä voin tehdä voidakseni paremmin? Otan ilolla vastaan jokaisen kommentin.
Kommentit (196)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä on nähty. Ihan tosielämässä ja paljon. Miehet on näissä tilanteissa niin vässyköitä, kun heillä ei ole kykyä nähdä miten asiat oikeasti on. Luulen, että ap:n lapsipuoli on melko tavallinen 9-vuotias lapsi. Hän haiseekin ap:n nenään pahalta, koska ap on syvällä sydämessään niin mustasukkainen kaikesta. Naiset on niin kieroja..Tosielämän esimerkkejä: eräs sanoi tekevänsä lapsipuolelle aina vähän huonommat eväät kuin omilleen. Tai eräs yritti ohjata miehen lasta terapiaan, koska ”kaikki erolapset tarvitsevat sellaista” kun todellisuudessa se on se kateellinen äitipuoli, joka terapiaa tarvitsisi. Yksi taas teki lapsen äidistä täysin perättömiä lasuja. Hohhoijaa.
Sepä se.... Hassu juttu vaa et osa ihmisistä on "valmis kivittämään" huom! lainausmerkit! lapsen pelkästään anonyymin henkilön kirjoituksen perusteella... Kukaan ei tunnu edes yrittävän käsittää et tarina voi olla 99% totta tai 50% totta tai täyttä paskapuhetta....
Totta voi olla se, että lapsella ei ole sääntöjä, eroisät on niissä hieman huonoja monesti syyllisyyden takia. Mutta vaikka lapsi noudattaisi näitä kaikkia sääntöjä, se ei saa ap:ta pitämään lapsesta yhtään sen enempää. Kyse on kontrolloinnista ja paljon syvemmistä ongelmista siellä ap:n pään sisällä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis miksi olet muuttanut yhteen tuossa tilanteessa? Tuskin ihan yllätyksenä tuo käytös tuli vasta siinä vaiheessa. Olisit pitänyt oman kämpän ja nähnyt miestä vain kun lapsi ei ole siellä. Näin minä toimin, tosin minulla on ne lapset. Juuri tuon ikäisiä ja ei todellakaan kuulosta normaalilta käytökseltä. Ja muista että se ihana mies on sen lapsen kasvattanut ja se ex nainen on ollut joskus sen kanssa myös.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Näitä on nähty. Ihan tosielämässä ja paljon. Miehet on näissä tilanteissa niin vässyköitä, kun heillä ei ole kykyä nähdä miten asiat oikeasti on. Luulen, että ap:n lapsipuoli on melko tavallinen 9-vuotias lapsi. Hän haiseekin ap:n nenään pahalta, koska ap on syvällä sydämessään niin mustasukkainen kaikesta. Naiset on niin kieroja..Tosielämän esimerkkejä: eräs sanoi tekevänsä lapsipuolelle aina vähän huonommat eväät kuin omilleen. Tai eräs yritti ohjata miehen lasta terapiaan, koska ”kaikki erolapset tarvitsevat sellaista” kun todellisuudessa se on se kateellinen äitipuoli, joka terapiaa tarvitsisi. Yksi taas teki lapsen äidistä täysin perättömiä lasuja. Hohhoijaa.
Sepä se.... Hassu juttu vaa et osa ihmisistä on "valmis kivittämään" huom! lainausmerkit! lapsen pelkästään anonyymin henkilön kirjoituksen perusteella... Kukaan ei tunnu edes yrittävän käsittää et tarina voi olla 99% totta tai 50% totta tai täyttä paskapuhetta....
Totta voi olla se, että lapsella ei ole sääntöjä, eroisät on niissä hieman huonoja monesti syyllisyyden takia. Mutta vaikka lapsi noudattaisi näitä kaikkia sääntöjä, se ei saa ap:ta pitämään lapsesta yhtään sen enempää. Kyse on kontrolloinnista ja paljon syvemmistä ongelmista siellä ap:n pään sisällä.
Juurikin näin... Mutta kun selvästi herää itsellä kysymys että onko kertomus 100% totta.... Voi olla mutta mitäs jos se onkin "väritetty" totuus....? 99% totuus kun tuppaa olemaan jo hieman erilainen.... Pitäisi tietää myös ns "kolikon toinen puoli".... kahden ihmisen kertomus samasta asiasta "riitatilanteessa" kun tuppaa olemaan erilainen....
Toi pesemättömyys voi liittyä itseinhoon, jonka pohja on varmuus siitä, että kukaan ei välitä tästä lapsesta ja siksi lasta itseäänkin inhottaa koskeaa itseensä. Minulla on tämä sama ja olen aikuinen ihminen. Minulla oli hyvin rakkaudeton koti, isäni oli alkoholisti ja pelkäsin suurimman osan lapsuuttani, että isä tappaa äidin tai itsensä. Avioero tutkimustenkin mukaan voi olla lapselle traumatisoivampaa kuin jopa toisen vanhemman kuolema.
En tiedä, mikä ap sinua auttaisi. Vaikka itselläni on tämä oma tragediani ja sen seurauksena ongelmat, en tunne mitään sympatiaa tuota lasta kohtaan. Jos olisin sinä, inhoaisin häntä varmasti samalla tavalla ja hajottaisin siinä pääni. Tilanteesi on vaikea. Ja koska itse olen ravannut terapioissa saamatta apua, en pysty ehdottamaan sitäkään, en sinulle enkä tuolle lapselle. Mikä mahtaa elämässä olla tärkeintä, mielenterveys vai se rakkaus mieheen...? Tuumin vaan, että kestätkö sä tota lasta seuraavat 16 vuotta teidän elämässä ilman, että sä prakaat. Vai voisiko tulevaisuus tuoda vielä suuremman ja helpomman rakkauden, jos uskalaisit lähteä tilanteesta?
Yksi juttu: osa pesemättömyyttäni johtuu siitäkin, että kärsin ihan hirveästi kylmän suihkun takia. Jos teillä olisi sauna ja saunan voisi lämmittää lapselle peseytymistä helpottamaan, asia voisi alkaa sujua! Itse ainakin peseytyisin useammin, jos minulla olisi mahdollisuus saunoa tai jollain muulla tavalla saada suihku lämpimämmäksi. On olemassa muuten suihkutilan lämmittäjiäkin, sellaisia vedenkestäviä. Voisihan lapselta kysyä, onko haluttomuus peseytyä peräisin jostain tällaisesta.
Vierailija kirjoitti:
Toi pesemättömyys voi liittyä itseinhoon, jonka pohja on varmuus siitä, että kukaan ei välitä tästä lapsesta ja siksi lasta itseäänkin inhottaa koskeaa itseensä. Minulla on tämä sama ja olen aikuinen ihminen. Minulla oli hyvin rakkaudeton koti, isäni oli alkoholisti ja pelkäsin suurimman osan lapsuuttani, että isä tappaa äidin tai itsensä. Avioero tutkimustenkin mukaan voi olla lapselle traumatisoivampaa kuin jopa toisen vanhemman kuolema.
En tiedä, mikä ap sinua auttaisi. Vaikka itselläni on tämä oma tragediani ja sen seurauksena ongelmat, en tunne mitään sympatiaa tuota lasta kohtaan. Jos olisin sinä, inhoaisin häntä varmasti samalla tavalla ja hajottaisin siinä pääni. Tilanteesi on vaikea. Ja koska itse olen ravannut terapioissa saamatta apua, en pysty ehdottamaan sitäkään, en sinulle enkä tuolle lapselle. Mikä mahtaa elämässä olla tärkeintä, mielenterveys vai se rakkaus mieheen...? Tuumin vaan, että kestätkö sä tota lasta seuraavat 16 vuotta teidän elämässä ilman, että sä prakaat. Vai voisiko tulevaisuus tuoda vielä suuremman ja helpomman rakkauden, jos uskalaisit lähteä tilanteesta?
Yksi juttu: osa pesemättömyyttäni johtuu siitäkin, että kärsin ihan hirveästi kylmän suihkun takia. Jos teillä olisi sauna ja saunan voisi lämmittää lapselle peseytymistä helpottamaan, asia voisi alkaa sujua! Itse ainakin peseytyisin useammin, jos minulla olisi mahdollisuus saunoa tai jollain muulla tavalla saada suihku lämpimämmäksi. On olemassa muuten suihkutilan lämmittäjiäkin, sellaisia vedenkestäviä. Voisihan lapselta kysyä, onko haluttomuus peseytyä peräisin jostain tällaisesta.
Miten sinulla voi olla sympatia äitipuolta kohtaan? Lapsi se tässä kärsii.... Ihan sinun omakohtaisten kokemustesi perusteella omasta lapsuudestasi, luulisi edes sinun olevan lapsen puolella? Kestääkö se lapsi tässä tuon lopun lapsuusajan???
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi pesemättömyys voi liittyä itseinhoon, jonka pohja on varmuus siitä, että kukaan ei välitä tästä lapsesta ja siksi lasta itseäänkin inhottaa koskeaa itseensä. Minulla on tämä sama ja olen aikuinen ihminen. Minulla oli hyvin rakkaudeton koti, isäni oli alkoholisti ja pelkäsin suurimman osan lapsuuttani, että isä tappaa äidin tai itsensä. Avioero tutkimustenkin mukaan voi olla lapselle traumatisoivampaa kuin jopa toisen vanhemman kuolema.
En tiedä, mikä ap sinua auttaisi. Vaikka itselläni on tämä oma tragediani ja sen seurauksena ongelmat, en tunne mitään sympatiaa tuota lasta kohtaan. Jos olisin sinä, inhoaisin häntä varmasti samalla tavalla ja hajottaisin siinä pääni. Tilanteesi on vaikea. Ja koska itse olen ravannut terapioissa saamatta apua, en pysty ehdottamaan sitäkään, en sinulle enkä tuolle lapselle. Mikä mahtaa elämässä olla tärkeintä, mielenterveys vai se rakkaus mieheen...? Tuumin vaan, että kestätkö sä tota lasta seuraavat 16 vuotta teidän elämässä ilman, että sä prakaat. Vai voisiko tulevaisuus tuoda vielä suuremman ja helpomman rakkauden, jos uskalaisit lähteä tilanteesta?
Yksi juttu: osa pesemättömyyttäni johtuu siitäkin, että kärsin ihan hirveästi kylmän suihkun takia. Jos teillä olisi sauna ja saunan voisi lämmittää lapselle peseytymistä helpottamaan, asia voisi alkaa sujua! Itse ainakin peseytyisin useammin, jos minulla olisi mahdollisuus saunoa tai jollain muulla tavalla saada suihku lämpimämmäksi. On olemassa muuten suihkutilan lämmittäjiäkin, sellaisia vedenkestäviä. Voisihan lapselta kysyä, onko haluttomuus peseytyä peräisin jostain tällaisesta.
Miten sinulla voi olla sympatia äitipuolta kohtaan? Lapsi se tässä kärsii.... Ihan sinun omakohtaisten kokemustesi perusteella omasta lapsuudestasi, luulisi edes sinun olevan lapsen puolella? Kestääkö se lapsi tässä tuon lopun lapsuusajan???
Sä et selvästikään suhtaudu tähän esitettyyn keissiin ihan vaan keissinä. Sä olet se, joka projisoi tähän jotain omia traumojaan. Koita nyt vaan jaksaa. Toisten ihmisten murheet on toisten ihmisten murheita. Se sun hätä, mikä ikinä se onkaan, on sun murhe. Käsittele sitä sellaisena. Älä yritä käsitellä sitä muiden ihmisten elämäntilanteiden kautta. Sitä sinä tässä ketjussa juuri parhaillaan teet.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi pesemättömyys voi liittyä itseinhoon, jonka pohja on varmuus siitä, että kukaan ei välitä tästä lapsesta ja siksi lasta itseäänkin inhottaa koskeaa itseensä. Minulla on tämä sama ja olen aikuinen ihminen. Minulla oli hyvin rakkaudeton koti, isäni oli alkoholisti ja pelkäsin suurimman osan lapsuuttani, että isä tappaa äidin tai itsensä. Avioero tutkimustenkin mukaan voi olla lapselle traumatisoivampaa kuin jopa toisen vanhemman kuolema.
En tiedä, mikä ap sinua auttaisi. Vaikka itselläni on tämä oma tragediani ja sen seurauksena ongelmat, en tunne mitään sympatiaa tuota lasta kohtaan. Jos olisin sinä, inhoaisin häntä varmasti samalla tavalla ja hajottaisin siinä pääni. Tilanteesi on vaikea. Ja koska itse olen ravannut terapioissa saamatta apua, en pysty ehdottamaan sitäkään, en sinulle enkä tuolle lapselle. Mikä mahtaa elämässä olla tärkeintä, mielenterveys vai se rakkaus mieheen...? Tuumin vaan, että kestätkö sä tota lasta seuraavat 16 vuotta teidän elämässä ilman, että sä prakaat. Vai voisiko tulevaisuus tuoda vielä suuremman ja helpomman rakkauden, jos uskalaisit lähteä tilanteesta?
Yksi juttu: osa pesemättömyyttäni johtuu siitäkin, että kärsin ihan hirveästi kylmän suihkun takia. Jos teillä olisi sauna ja saunan voisi lämmittää lapselle peseytymistä helpottamaan, asia voisi alkaa sujua! Itse ainakin peseytyisin useammin, jos minulla olisi mahdollisuus saunoa tai jollain muulla tavalla saada suihku lämpimämmäksi. On olemassa muuten suihkutilan lämmittäjiäkin, sellaisia vedenkestäviä. Voisihan lapselta kysyä, onko haluttomuus peseytyä peräisin jostain tällaisesta.
Miten sinulla voi olla sympatia äitipuolta kohtaan? Lapsi se tässä kärsii.... Ihan sinun omakohtaisten kokemustesi perusteella omasta lapsuudestasi, luulisi edes sinun olevan lapsen puolella? Kestääkö se lapsi tässä tuon lopun lapsuusajan???
Sä et selvästikään suhtaudu tähän esitettyyn keissiin ihan vaan keissinä. Sä olet se, joka projisoi tähän jotain omia traumojaan. Koita nyt vaan jaksaa. Toisten ihmisten murheet on toisten ihmisten murheita. Se sun hätä, mikä ikinä se onkaan, on sun murhe. Käsittele sitä sellaisena. Älä yritä käsitellä sitä muiden ihmisten elämäntilanteiden kautta. Sitä sinä tässä ketjussa juuri parhaillaan teet.
Ei minulla mitään hätää ole... Ystävä hyvä... Mutta etkö ymmärrä että joskus jonkun kertoma juttu ei välttämättä ole 100% totuus... Varsinkin kun sen anonyyminä esittää.... Tolla lapsella tässä on se hätä.... Lue sinä vaa joku kertomus jostain jonka selvästi katkeroitunut henkilö on kirjoittanut mutta lapsellinen olet jos et voi käsittää että se ei välttämättä ole 100% totuus tuo "keissi" Olihan tuossa joku aika sit joku henkilö "pahoinpidelty nyrkein" suojatiellä... Kunnes sattu tulemaan toinen "kuvakulma" asiaan.... :-)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
9-vuotias on vielä kuitenkin ihan lapsi. Itselläni 11 ja 9 vuotiaat pojat. Ja hyvin huomaa eron kun toinen on esiteini ja toinen paljon lapsellisempi. Kuulostaa että lapsi on ihan hukassa, yksinäinen ja huono itsetunto.
Meidän 9v on kavereiden seurassa "tosi iso", mutta kotona tulee mielellään välillä äitin syliin ja halailee. Saako tuo lapsi rakkautta äiditä/isältä? Kuulostaa että kaipaa turvaa, rakkautta, rohkaisua. Ja varmaan kahdenkeskistä aikaa isä kanssa, eikä sitä että äitipuoli hengaa mukana!
Huono äitipuoli kirjoitti:
Kiitos kommenteista, arvasinkin, että tämä aihe nostattaa varmasti paljon tunteita, mutta kiva nähdä, että tänne kommentoidaan myös asiallisesti!
Aluksi heti kerron, että olemme puhuneet asiasta miehen kanssa, niiiiiiiin paljon, että enää en jaksaisi asiasta enää puhua. Mies jaksaa hetken aikaa pitää sääntöjä yllä, mutta niistä aletaan heti seuraavalla viikolla lipsumaan. Ja tietysti asia turhauttaa kun sovituista jutuista aletaan lipsumaan.
Toiseksi haluan sanoa sen, että tiedän oikein hyvin, että ongelmakäyttäytyminen ja minun omat tunteet eivät ole lapsen vika! Lapsen käytökselle on aina jokin syy, enkä syytä mistään lasta. Valitettavasti en nyt tänne keskustelupalstalle saa lapsen näkökulmaa kirjoitettua asiasta. Tämä avautuminenkin oli lähinnä itseäni varten, tuntuu että oikeita tunteita on pakko päästä purkamaan jonnekin. Asioista täytyy puhua niin hienovaraisesti, en halua syyllistää miestäni tai varsinkaan lasta.
Olen myös hienovaraisesti yrittänyt puhua miehelleni koulun kautta saatavasta avusta, koulupsykologista tms. Vielä asiaa ei olla saatu eteenpäin, mutta ehkä yritän ottaa asiaa vielä isommin puheeksi, itse koen että lapsi tarvitsisi apua ja jonkinlaista diagnoosia kodin ulkopuolelta. Kommenteista huolimatta tiedän, etten ole empatiakyvytön tai paha ihminen, huolehdin lapsesta päivittäin siitä huolimatta miten rankkaa se on minulle. Kehun lasta paljon silloin kun hän suoriutuu hyvin ja muulloinkin ihan muutenvaan.
Miten se mies alkaa jo seuraavalla viikolla lipsumaan jos lapsi kuitenkin vko/vko systeemillä? Tee selväksi asiat ja säännöt jo sinä päivänä kun lapsi tulee. Päivittäin peseydytään jne. Vaikutat kuitenkin ihan fiksulta ihmiseltä.
Tsemppiä sulle jokatapauksessa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Siis sinä ap koet että lapsi tarvitsisi diagnoosin ja apua? Lapsen vanhemmat ja muut läheiset eivät niin koe mutta sinä ulkopuolisena henkilönä koet?
Se olet ap sinä, joka kaipaat psykiatrista apua. Ei lapsi. Sapettaa kun tällaiset tyypit väkisin tunkevat johonkin uusperhekuvioihin, ei löydy älliä sen vertaa että joko a) etsisi lapsettoman miehen tai b) ei löisi hynttyitä yhteen vaan eläisi omassa asunnossa ja tapailisi miestä ainoastaan vapaa-ajalla
Voisiko olla mahdollista että asuisit muualla nämä lapsiviikot? /tekisit omia hotellilomia, matkoja ystäville yms?
Kamala ja raastava tilanne. Voimia sinulle. En itse sietäisi hetkeäkään, olisin varmaan jo tappanut lapsen.. Erokin on hirveä vaihtoehto, jos toista rakastaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Jos vanhemmat erosivat silloin kun lapsi oli vauva, niin millainen asumisratkaisu tehtiin? Mistä lähtien hän on ollut vuoroasumisessa?
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Toi pesemättömyys voi liittyä itseinhoon, jonka pohja on varmuus siitä, että kukaan ei välitä tästä lapsesta ja siksi lasta itseäänkin inhottaa koskeaa itseensä. Minulla on tämä sama ja olen aikuinen ihminen. Minulla oli hyvin rakkaudeton koti, isäni oli alkoholisti ja pelkäsin suurimman osan lapsuuttani, että isä tappaa äidin tai itsensä. Avioero tutkimustenkin mukaan voi olla lapselle traumatisoivampaa kuin jopa toisen vanhemman kuolema.
En tiedä, mikä ap sinua auttaisi. Vaikka itselläni on tämä oma tragediani ja sen seurauksena ongelmat, en tunne mitään sympatiaa tuota lasta kohtaan. Jos olisin sinä, inhoaisin häntä varmasti samalla tavalla ja hajottaisin siinä pääni. Tilanteesi on vaikea. Ja koska itse olen ravannut terapioissa saamatta apua, en pysty ehdottamaan sitäkään, en sinulle enkä tuolle lapselle. Mikä mahtaa elämässä olla tärkeintä, mielenterveys vai se rakkaus mieheen...? Tuumin vaan, että kestätkö sä tota lasta seuraavat 16 vuotta teidän elämässä ilman, että sä prakaat. Vai voisiko tulevaisuus tuoda vielä suuremman ja helpomman rakkauden, jos uskalaisit lähteä tilanteesta?
Yksi juttu: osa pesemättömyyttäni johtuu siitäkin, että kärsin ihan hirveästi kylmän suihkun takia. Jos teillä olisi sauna ja saunan voisi lämmittää lapselle peseytymistä helpottamaan, asia voisi alkaa sujua! Itse ainakin peseytyisin useammin, jos minulla olisi mahdollisuus saunoa tai jollain muulla tavalla saada suihku lämpimämmäksi. On olemassa muuten suihkutilan lämmittäjiäkin, sellaisia vedenkestäviä. Voisihan lapselta kysyä, onko haluttomuus peseytyä peräisin jostain tällaisesta.
Miten sinulla voi olla sympatia äitipuolta kohtaan? Lapsi se tässä kärsii.... Ihan sinun omakohtaisten kokemustesi perusteella omasta lapsuudestasi, luulisi edes sinun olevan lapsen puolella? Kestääkö se lapsi tässä tuon lopun lapsuusajan???
Sä et selvästikään suhtaudu tähän esitettyyn keissiin ihan vaan keissinä. Sä olet se, joka projisoi tähän jotain omia traumojaan. Koita nyt vaan jaksaa. Toisten ihmisten murheet on toisten ihmisten murheita. Se sun hätä, mikä ikinä se onkaan, on sun murhe. Käsittele sitä sellaisena. Älä yritä käsitellä sitä muiden ihmisten elämäntilanteiden kautta. Sitä sinä tässä ketjussa juuri parhaillaan teet.
Ei minulla mitään hätää ole... Ystävä hyvä... Mutta etkö ymmärrä että joskus jonkun kertoma juttu ei välttämättä ole 100% totuus... Varsinkin kun sen anonyyminä esittää.... Tolla lapsella tässä on se hätä.... Lue sinä vaa joku kertomus jostain jonka selvästi katkeroitunut henkilö on kirjoittanut mutta lapsellinen olet jos et voi käsittää että se ei välttämättä ole 100% totuus tuo "keissi" Olihan tuossa joku aika sit joku henkilö "pahoinpidelty nyrkein" suojatiellä... Kunnes sattu tulemaan toinen "kuvakulma" asiaan.... :-)
En tiedä kuka on lapsellinen vai onko kukaan, mutta miten voit haukkua lapselliseksi vain sen takia, että jollain on eri mielipide kuin sinulla? Ja haukkua ap:n, joka kertoo tunteistaan?
Av ei ole mikään tuomioistuin, jossa sinun pitää vakuuttaa valamiehistö ja saada se ajattelemaan just niin kuin haluat.
En usko, että saat ketään "puolellesi" nimittelemällä lapselliseksi, enkä usko että saat ap:n ajattelemaan asiaa laajemmin syyllistämällä ja haukkumalla.
Sivusta
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oksetus. En voisi asua saman katon alla sian kanssa joka ei pyyhi berberiään ja haisee.
Siksi neuvoni on että muuta omaan asuntoon ja jatkakaa seurustelua. Et vain tapaa lasta enää.
Äläkä pode huonoa omatuntoa. On luonnollista olla kiintymättä lapseen joka ei ole oma, ja tässä tapauksessa jopa todennäköistä. Olet yrittänyt parhaasi, suojele omaa mielenterveyttäsi.
Itkuhan näitä kommentteja lukiessa tulee, koska tiedän että nämä omat tunteeni ovat vääriä ja ymmärrän jokaisen haukkujan pointin asiaan. En kiellä hetkeäkään sitä, että joku muu olisi varmasti parempi äitipuoli lapselle ja tästä olen puhunut myös miehelleni. Harmittaa myös tahallinen väärinymmärtäminen ja asioiden oletus pelkästään parin kirjoituksen takia, mutta ymmärrän myös sen.
Tiedän, että kirjoitukseni kuulostaa rajulta, mutta toivottavasti jokainen ymmärtää, että kirjoitin tekstiin vain omaa ajatuksen virtaa kaikista rankimmista asioista. Totta kai se kuulostaa tällöin todella rajulta. En kiellä sitä, että meillä on myös hyviä hetkiä ja tunnen välillä myös jonkinlaista rakkautta lasta kohtaan. Nykyään nämä ongelmat vain hautaavat kaikki hyvät hetket allensa. Olemme olleet mieheni kanssa kolme vuotta yhdessä ja alku oli paljon helpompi varmasti osittain sen takia kun asuimme erillään ja pääsin välillä rauhoittumaan omaan kotiini. Tällöin ongelmat eivät olleet itselläni tiedossa tai niitä ei vielä eskariaikana ollut. Koulun aloituksen jälkeen alamäki on alkanut.
Annan paljon aikaa myös lapselle ja isälle touhuta kahdestaan, en todellakaan tunge joka juttuun mukaan enkä ole koskaan kokenut asiasta mustasukkaisuutta - päinvastoin. Olen viettänyt aikaa lapsen kanssa kaksin ja yhdessä kolmestaan. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että nykyään elämä omassa kodissa on tosi raskasta. Olen miettinyt myös muuttoa takaisin omiin koteihin mutta sekin tuntuu todella raskaalta päätökseltä ja mietin mitä lapsi ajattelisi, jos en hänen kanssaan viettäisi enää aikaa. Kokisiko lapsi sen niin, että olen halunnut muuttaa yksin hänen takiaan?
Haluan vielä painottaa, että en koskaan anna lapselle signaaleja siitä, että hän jotenkin ärsyttäisi ja inhottaisi minua. Totta kai häntä käsken niinkuin läheisen aikuisen tuleekin pitää rajoja, mutta myös välitän ja huolehdin. Voitte ajatella tästä mitä vain mutta lapsi on omassa kodissaan välitetty ja rakastettu. Isoin ongelma on siinä, että vanhemmat eivät vain osaa pitää rajoja tai halua ymmärtää näitä mahdollisia kehitysviiveitä. Kaikki mitä itse toivoisin olisi se, että he antaisivat mahdollisuuden ulkopuoliselle avulle tai kävisivät edes katsomassa, mitä ammattilainen sanoo lapsesta.
Kiitos kommenteista.
Käy sääliksi lasta. Kahden kodin perheissä on riski, että lapsen toivottaisiin kummassakin olevan mahdollisimman vähän vaivaksi. Kestetään viikko ja sitten on taas toisen ”ongelma”.
Meidän 9-vuotias pesee hampaat vain kun sitä jaksetaan vahtia, eikä mene oma-aloitteisesti suihkuun eikä vaihda vaatteita. Komentamisella ja rutiineilla mennään. Ihan normaali, fiksu lapsi on. Mutta on vielä ihan lapsi.
Huono äitipuoli kirjoitti:
Itkuhan näitä kommentteja lukiessa tulee, koska tiedän että nämä omat tunteeni ovat vääriä ja ymmärrän jokaisen haukkujan pointin asiaan. En kiellä hetkeäkään sitä, että joku muu olisi varmasti parempi äitipuoli lapselle ja tästä olen puhunut myös miehelleni. Harmittaa myös tahallinen väärinymmärtäminen ja asioiden oletus pelkästään parin kirjoituksen takia, mutta ymmärrän myös sen.
Tiedän, että kirjoitukseni kuulostaa rajulta, mutta toivottavasti jokainen ymmärtää, että kirjoitin tekstiin vain omaa ajatuksen virtaa kaikista rankimmista asioista. Totta kai se kuulostaa tällöin todella rajulta. En kiellä sitä, että meillä on myös hyviä hetkiä ja tunnen välillä myös jonkinlaista rakkautta lasta kohtaan. Nykyään nämä ongelmat vain hautaavat kaikki hyvät hetket allensa. Olemme olleet mieheni kanssa kolme vuotta yhdessä ja alku oli paljon helpompi varmasti osittain sen takia kun asuimme erillään ja pääsin välillä rauhoittumaan omaan kotiini. Tällöin ongelmat eivät olleet itselläni tiedossa tai niitä ei vielä eskariaikana ollut. Koulun aloituksen jälkeen alamäki on alkanut.
Annan paljon aikaa myös lapselle ja isälle touhuta kahdestaan, en todellakaan tunge joka juttuun mukaan enkä ole koskaan kokenut asiasta mustasukkaisuutta - päinvastoin. Olen viettänyt aikaa lapsen kanssa kaksin ja yhdessä kolmestaan. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että nykyään elämä omassa kodissa on tosi raskasta. Olen miettinyt myös muuttoa takaisin omiin koteihin mutta sekin tuntuu todella raskaalta päätökseltä ja mietin mitä lapsi ajattelisi, jos en hänen kanssaan viettäisi enää aikaa. Kokisiko lapsi sen niin, että olen halunnut muuttaa yksin hänen takiaan?
Haluan vielä painottaa, että en koskaan anna lapselle signaaleja siitä, että hän jotenkin ärsyttäisi ja inhottaisi minua. Totta kai häntä käsken niinkuin läheisen aikuisen tuleekin pitää rajoja, mutta myös välitän ja huolehdin. Voitte ajatella tästä mitä vain mutta lapsi on omassa kodissaan välitetty ja rakastettu. Isoin ongelma on siinä, että vanhemmat eivät vain osaa pitää rajoja tai halua ymmärtää näitä mahdollisia kehitysviiveitä. Kaikki mitä itse toivoisin olisi se, että he antaisivat mahdollisuuden ulkopuoliselle avulle tai kävisivät edes katsomassa, mitä ammattilainen sanoo lapsesta.
Kiitos kommenteista.
Miksi ihmeessä tunteesi olisivat vääriä? Mikä olisi tuollaisessa kiirastulessa oikea tunne, ja kuka sen määrittelee?
Tulin pahoinvoivaksi jo aloitusta lukiessani, en kestäisi tuollaisen kakaran läsnäoloa päivääkään. Muista ettei hänen ongelmansa ole sinun ongelmiasi, vaan hänen vanhempiensa ja viime kädessä valtion instanssien. Et voi pelastaa ja sääliä kaikkia maailman lapsia.
Huono äitipuoli kirjoitti:
Itkuhan näitä kommentteja lukiessa tulee, koska tiedän että nämä omat tunteeni ovat vääriä ja ymmärrän jokaisen haukkujan pointin asiaan. En kiellä hetkeäkään sitä, että joku muu olisi varmasti parempi äitipuoli lapselle ja tästä olen puhunut myös miehelleni. Harmittaa myös tahallinen väärinymmärtäminen ja asioiden oletus pelkästään parin kirjoituksen takia, mutta ymmärrän myös sen.
Tiedän, että kirjoitukseni kuulostaa rajulta, mutta toivottavasti jokainen ymmärtää, että kirjoitin tekstiin vain omaa ajatuksen virtaa kaikista rankimmista asioista. Totta kai se kuulostaa tällöin todella rajulta. En kiellä sitä, että meillä on myös hyviä hetkiä ja tunnen välillä myös jonkinlaista rakkautta lasta kohtaan. Nykyään nämä ongelmat vain hautaavat kaikki hyvät hetket allensa. Olemme olleet mieheni kanssa kolme vuotta yhdessä ja alku oli paljon helpompi varmasti osittain sen takia kun asuimme erillään ja pääsin välillä rauhoittumaan omaan kotiini. Tällöin ongelmat eivät olleet itselläni tiedossa tai niitä ei vielä eskariaikana ollut. Koulun aloituksen jälkeen alamäki on alkanut.
Annan paljon aikaa myös lapselle ja isälle touhuta kahdestaan, en todellakaan tunge joka juttuun mukaan enkä ole koskaan kokenut asiasta mustasukkaisuutta - päinvastoin. Olen viettänyt aikaa lapsen kanssa kaksin ja yhdessä kolmestaan. Mikään ei kuitenkaan muuta sitä tosiasiaa että nykyään elämä omassa kodissa on tosi raskasta. Olen miettinyt myös muuttoa takaisin omiin koteihin mutta sekin tuntuu todella raskaalta päätökseltä ja mietin mitä lapsi ajattelisi, jos en hänen kanssaan viettäisi enää aikaa. Kokisiko lapsi sen niin, että olen halunnut muuttaa yksin hänen takiaan?
Haluan vielä painottaa, että en koskaan anna lapselle signaaleja siitä, että hän jotenkin ärsyttäisi ja inhottaisi minua. Totta kai häntä käsken niinkuin läheisen aikuisen tuleekin pitää rajoja, mutta myös välitän ja huolehdin. Voitte ajatella tästä mitä vain mutta lapsi on omassa kodissaan välitetty ja rakastettu. Isoin ongelma on siinä, että vanhemmat eivät vain osaa pitää rajoja tai halua ymmärtää näitä mahdollisia kehitysviiveitä. Kaikki mitä itse toivoisin olisi se, että he antaisivat mahdollisuuden ulkopuoliselle avulle tai kävisivät edes katsomassa, mitä ammattilainen sanoo lapsesta.
Kiitos kommenteista.
Ehkä sun tekisi hyvää saada hieman hengähdystaukoa. Kuulostaa myös tutulta sillä tavalla, että vanhemmuuteen kuuluu toisinaan vaikeita tunteita ja ihan se omakin lapsi voi ärsyttää. Aika paljon. Että ei nyt liikaa kannata itseään syytellä. Ja tilanne kuulostaa myös väsyttävältä ja väsymys sumentaa näkymiä usein.
Olisiko mahdollista panostaa jonkin aikaa ihan muihin asioihin? Joko perheenä tai sinä yksin? Kun asioihin saa hieman välimatkaa, uudenlaiset ratkaisukin on mahdollisia. Meistä varsinaisista vanhemmistakin ihan varmasti on aika moni miettinyt pelkän menolipun ostamista Goalle (mielellään 1 kpl). Yleensä ne hetket menee ohi (mutta on täällä rannalla aika mukavaa, terkkuja kotimaahan).
Kauanko on lapsen vanhempien erosta? Ihan ekaksi tuli mieleen särkynyt lapsi, joka oikuttelee koska vanhempansa ovat eronneet, eivätkä asu yhdessä.
Siitä on paras lähteä liikkeelle selvittämään ja auttamaan. Jos enää voi. Psykologia ym tullaan tarvitsemaan.
Tässä vaiheessa lapsen äiti puuttuu asiaan ja valittaa lastensuojeluun tms., että äitipuoli "kiusaa" lasta ym. ym. Olen itse äitipuoli (lapset jo aikuisia, meillä hyvät välit) ja jos tulee kiistaa huoltajuudesta tms. perheen koira on parempi asiantuntija lapsen asioissa kuin äitipuoli sossujen mielestä. Äitipuolen pitää toki joustaa ja kokata ja siivota ja kuskata, mutta Pyhään Kasvatukseen ei saa puuttua, häntä pidetään täysin aivokuolleena. Totta kai lapsen kannalta olisi hyvä olla täysipäisen aikuisen seurassa, mutta oikeasti siitä on vain harmia, jos äitipuoli yrittää puuttua asioihin. Jos isäpuoli on noin pihalla, en käsitä miten ap voi häntä ihmisenä kunnioittaa.