”Rusinat pullasta isovanhemmat” surettavat – muita?
Ennen lapsen syntymää isovanhemmat olivat aivan tohkeissaan ensimmäisestä lapsenlapsesta. Puhuivat, kuinka aikovat osallistua ja auttaa lapsen kanssa. Lapsen synnyttyä haluttiin heti katsomaan vauvaa, mutta into lapsesta laantui nopeasti. Isovanhemmilta on pyydetty apua, mutta he eivät jaksa/halua auttaa. Jaksamista riittää isovanhemmilla kaikkeen muuhun: ovat virkeitä eläkeläisiä. Harrastavat paljon liikuntaa ja ovat jatkuvasti menossa, eli eivät ole huonokuntoisia. Yksi isovanhemmista jopa palasi töihin eläkkeeltä, kun aika kävi eläkkeellä pitkäksi.
On ollut vaikea käsittää, miksi isovanhemmat eivät olekaan halunneet auttaa lapsen kanssa (lapsemme on yhä heille ainoa lapsenlapsi). Kyse ei ole siitä, että kaipaisimme esimerkiksi viikoittaista apua. Olisimme toivoneet, että isovanhemmat olisivat hätätapauksissa voineet auttaa tai vaikka kerran kuussa katsoneet lasta pari tuntia, jotta olisi voinut käydä asioilla/levätä/lähteä vaikka ilman lasta lenkille. Tämä ei ole isovanhemmille sopinut: kun isovanhemmat ovat tulleet käymään, he tulevat kuin vieraiksi. Ruoat/kahvit pitää olla heille laitettuna, haluavat seurustella koko vierailun ajan ja ihastella lasta. Jos lapselle tulee itku, niin heti lapsi tyrkätään vanhemman syliin. Jos lapsi on ollut tosi itkuinen, ovat isovanhemmat jopa saattaneet lähteä pois ja naureskelleet lähtiessä "pärjäilkää". Lapsi tuntuu kelpaavan isovanhemmille vain silloin, kun on hyvällä tuulella ja ”käyttäytyy kiltisti”. Lapsen pahaa oloa ei siedetä ollenkaan. Jos on hätätilanne, niin apua on turha kysyä, koska ”itse pitää teillä pärjätä eikä me noin vain voida tulla auttamaan”.
Isovanhemmat haluavat lapsenlapsesta rusinat pullasta. Haluavat hyvät hetket lapsen kanssa, mutta eivät kestä mitään ikävää (lapsen itku ja paha mieli). Lasta haluttaisiin hemmotella syöttämällä jatkuvasti herkkuja ja antamalla kaikkea krääsää lahjaksi. Lapsesta halutaan paljon valokuvia ja videoita, jotta niitä voidaan esitellä mummokavereille ja sukulaisille. Kun tullaan käymään, niin hoetaan koko ajan kuinka ”mummon mussukka on niin ihana ja mummolle niin läheinen!”, vaikka lastenlasta ei edes nähdä usein. Isovanhemmat eivät ole kiinnostuneita lapsenlapsen kehityksestä eikä aikuisen lapsensa kuulumisista: eivät soita ja kysy kuulumisia, eivät laita viestiä. Saattaa mennä toista kuukauttakin, että isovanhemmista ei kuulu mitään (ellemme itse soita/laita viestiä ensin).
Miten te muut jaksatte näiden rusinat pullasta -isovanhempien kanssa? Tiedän, että kaikilla ei ole lainkaan isovanhempia, mutta nämä rusinat pullasta -isovanhemmat ovat myös raskaita. Tuntuu, että mitään apua ei saa, mutta silti pitää huolehtia, että isovanhemmat näkevät lapsenlapsen kanssa. Pahimmillaan isovanhempi esittää sukulaisille ja ystävilleen olevansa todella osallistuva isovanhempi, vaikka ei oikeasti auta lapsenlapsen kanssa.
Kommentit (110)
On hyvin yleinen ajatus, että isovanhemmilla juuri on oikeus niihin rusinoihin pullassa. Kuten teillä aikanaan.
Tottakai ymmärrän, että tuntuu pahalta, jos edes oikeassa hädässä ei saa yhtään apua, mutta sitä pidän normaalina, että isovanhemmat kylään tullessaan käyttäytyvät kuten vieraat. Niin minusta pitääkin. Ja kiukutteleva vauva annetaan oman vanhemman syliin, sekin kuulostaa oikealta. Te olette aikuisia ihmisiä ja kyse on teidän lapsestanne.
Ap, kerro rehellisesti kuinka usein olet hoitanut muiden lapsia? Niin että jonkun muun pieni lapsi on kokonaan sinun vastuulla? Se on raskasta ja väsyttävää nuorellekin ihmiselle - voit vaan kuvitella millaista on, kun hoitajalla on ikää 60+ vuotta.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan se tuli. Varmaan kuvittelivat ruusunpunaisten lasien läpi, miten ihanaa olisi kun saa lapsenlapsen, mutta into laantui kun tajusivat, että ai niin, tätähän se on, parkumista ja raskasta hoitamista. Eivät jaksakaan vaivautua.
Ei ole kyllä sullakaan ap velvollisuutta kestitä ketään, jos et jaksa.
En onneksi tunne yhtään noin ajattelevaa isovanhempaa.
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan se tuli. Varmaan kuvittelivat ruusunpunaisten lasien läpi, miten ihanaa olisi kun saa lapsenlapsen, mutta into laantui kun tajusivat, että ai niin, tätähän se on, parkumista ja raskasta hoitamista. Eivät jaksakaan vaivautua.
Ei ole kyllä sullakaan ap velvollisuutta kestitä ketään, jos et jaksa.
Isovanhemmuuden ei kuulu olla raskasta hoitamista. Vaan iloa silloin tällöin tavatessa. Toki jos ei jaksa kestitä, ei ole pakko.
Vierailija kirjoitti:
En jaksa lukea aloitusta, jo sen takia, että otsikossa on virhe.
Ja sen takia, että tämä sama valitus tehdään joka viikko vain pienin sanamuutoksin.
Jollakin on pakkomielle haukkua mummoja. Pappoja ei niinkään, kun nehän on MIEHIÄ ja niillä ei ole velvollisuutta hoitaa lapsia
Vierailija kirjoitti:
N. kuusikymppisiä suomalaisia vaivaa pöyristyttävä itsekkyys joka asiassa. Tämän huomaa puheista, vaikka ei olisi yhdenyhtä lastakaan hankittuna, silti kaikki pyörii tuon ikäisillä vain oman navan ympärillä. Ensimmäinen huoli kuusikymppisellä tuttavalle oli Ukrainan sodan alkaessa ”miten pääsen pakenemaan maasta ennen kuin sota syttyy tännekin”
Muttei kolmekymppisillä itsekkyyttä?
Kohta hyökkää se narsistin lapsi tänne purkamaan traumojaan kymmeniä sivuja
Kun lapsi vähän kasvaa niin kannattaa tutustua niihin varamummo/pappa palveluihin. Monella ikäihmisellä ei ole omia lapsenlapsia tai ne asuvat kaukana, mutta haluaisivat viettää silti laatuaikaa jonkun lapsen kanssa.
Itsekkäiltä ihmisiltä kuulostavat. Kaikki minun tuntemani isovanhemmat ja mummot ovat hyvin auttavaisia ja todellakin ovat tukiverkkona.
Tuntuu vähän omituisilta nuo sinun isovanhempasi.
Joo, saahan sitä olla itsekäs ja vaikka kuinka töykeä, mutta turha on tuollaisten ihmisten olettaa sitten tai vaatia, että heitä omat lapset ja lapsenlapset vanhana hyppäisivät passaamassa ja auttamassa, kun kotona halutaan asua.
En auttaisi tuollaisia "mummoja" vaan antaisin heidän maksaa omasta pussistaan esperinsä.
Tosiaan on aina vähän kylmäävää ja jonkinlainen kulttuurishokki kun huomaa jossain lapsen tasolle jääneitä ihmisiä, jotka ovat siis kuin pentuja (ei aikuisia kypsiä ihmisiä) sen itsekkyytensä kanssa.
Sitä on näin maalla syntyneenä ja pitkään asuneena tottunut, että ihmiset ovat auttavaisia ja itsekkäitä ei kukaan edes tunne. Sitten kun muuttaa jonnekin etelämpään kaupunkiin, niin tulee vasten kasvoja se kulttuurishokki; aikuiset ja vanhemmatkin ihmiset ovat jotenkin nolon lapsekkaita sen minä-minä ja minun peffani asenteensa kanssa.
Oma äitini ei tulisi katsomaan eskari-ikäistä lastani edes muutamaksi tunniksi synnytyksen ajaksi.
En tosin ole synnyttämässä ketään, mutta hypoteettisessa tilanteessa apua en saisi äidiltäni.
Syy: järjetön itsekkyys
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan se tuli. Varmaan kuvittelivat ruusunpunaisten lasien läpi, miten ihanaa olisi kun saa lapsenlapsen, mutta into laantui kun tajusivat, että ai niin, tätähän se on, parkumista ja raskasta hoitamista. Eivät jaksakaan vaivautua.
Ei ole kyllä sullakaan ap velvollisuutta kestitä ketään, jos et jaksa.
En onneksi tunne yhtään noin ajattelevaa isovanhempaa.
Mä en nykyajan arvoista tiedä, mutta ysärillä oli ainakin omissa piireissä tosi yleistä, että isovanhemmat auttoivat jatkuvasti.
Tästä aiheesta on kymmeniä ketjuja tällä palstalla, lue niitä.
Moni isovanhempi ei tule myöskään saamaan apua, kun itse vanhenee.
Joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Vierailija kirjoitti:
Moni isovanhempi ei tule myöskään saamaan apua, kun itse vanhenee.
Joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Ei ole lakia, että lasten täytyisi auttaa.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tuossahan se tuli. Varmaan kuvittelivat ruusunpunaisten lasien läpi, miten ihanaa olisi kun saa lapsenlapsen, mutta into laantui kun tajusivat, että ai niin, tätähän se on, parkumista ja raskasta hoitamista. Eivät jaksakaan vaivautua.
Ei ole kyllä sullakaan ap velvollisuutta kestitä ketään, jos et jaksa.
Isovanhemmuuden ei kuulu olla raskasta hoitamista. Vaan iloa silloin tällöin tavatessa.
Isovanhemmuus on mitä kenellekin. Ymmärrän ap:n pettymyksen, kun lupailtiin apua, mutta halutaankin vain ne helpot hetket. Se täytyy ap nyt kuitenkin vain hyväksyä, että tulivat toisiin aatoksiin.
Vierailija kirjoitti:
N. kuusikymppisiä suomalaisia vaivaa pöyristyttävä itsekkyys joka asiassa. Tämän huomaa puheista, vaikka ei olisi yhdenyhtä lastakaan hankittuna, silti kaikki pyörii tuon ikäisillä vain oman navan ympärillä. Ensimmäinen huoli kuusikymppisellä tuttavalle oli Ukrainan sodan alkaessa ”miten pääsen pakenemaan maasta ennen kuin sota syttyy tännekin”
Ekaksi olin, kun luin ekan rivin, että höpö höpö, mutta kun luin vikan rivin, niin olin että, niin onkin.
Omat vanhempani ja sukulaiseni, ketkä on yli kuusikymppisiä, ovat hyvin auttavaisia ja ahkeria. Ihan liiankin kynnysmattoja.
Mutta tosiaan. Tuo lause: "Minne minä pakenen ja muutan karkuun? Ulkomaille?" Se tuli meidän kuusikymppiseltä, joka ei ole koskaan missään ulkomailla matkustellut, kun "ei kiinnosta".
Itse väittäisin, että niitä nyt 60-80 vuotiaita ei vaivaa mikään ilkeys tai laiskuus yleisesti, vaan tuon sukupolven synti on sellainen henkinen "paskahousuus" yleisesti.
Ovat monesti vähän sellaisia paskahousuja jos pitäisi esim. katsoa itseään peilistä tai ottaa vastuuta omista teoista ja pahanteoista. Eivät koskaan myönnä virheitään.
Vierailija kirjoitti:
Moni isovanhempi ei tule myöskään saamaan apua, kun itse vanhenee.
Joutuvat ostamaan kodin siivouksen.
Näin on. Anoppini on auttanut paljon lasten hoidossa ja aion auttaa häntä kun hän vanhana tarvitsee apua. Oma äitini on näitä "olen jo omat lapseni hoitanut"-tyyppejä joka ei lastani voinut tulla hoitamaan pariksi tunniksi edes hätätilanteessa, hän saa hoitaa omat asiansa sitten vanhana ihan itse.
Vierailija kirjoitti:
Kohta hyökkää se narsistin lapsi tänne purkamaan traumojaan kymmeniä sivuja
Suomessa on satoja tuhansia narsistien lapsia ja he ihan aiheesta valittavat vanhemmistaan. Haista sinä kuule pazka.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Meillä on ensimmäinen sukupolvi, joka ei kykene itse hoitamaan lapsiaan, joten isovanhemmat ovat ihmeissään. Lasten tekeminen on kivaa, hoitaminen ei, joten isovanhemmilta odotetaan hoitovastuuta kaikissa tilanteissa.
Itse toivon, että lastenlapset siirrettäisiin suoraa sairaalasta isovanhemmille, koska vanhemmat eivät osaa, jaksa tai viitsi hoitaa lapsiaan. Parempi, että lapset ovat pienestä pitäen siellä, missä heitä vanhempien mielestä tuleekin hoitaa eli mummolassa. Parisuhde ja etenkin äidin hyvinvointi ovat lapsen koti, joten kun äiti voi hyvin, voi lapsikin. Siellä mummolassa!
Sitten ihmettelette miksi äiti hukutti vauvansa rantaveteen eikä hakenut apua.
Miksi sitä ihmeteltäisiin? Jos ei osaa, niin ei osaa. Siksi lapset pitää antaa sairaalasta isovanhemmille, jotta vanhempien ei tarvitse hoitaa.
Tuossahan se tuli. Varmaan kuvittelivat ruusunpunaisten lasien läpi, miten ihanaa olisi kun saa lapsenlapsen, mutta into laantui kun tajusivat, että ai niin, tätähän se on, parkumista ja raskasta hoitamista. Eivät jaksakaan vaivautua.
Ei ole kyllä sullakaan ap velvollisuutta kestitä ketään, jos et jaksa.