Vaikuttiko Niinistö hieman pelokkaalta puhuttaessa natosta?
A-studiossa eilen haastateltiin tasavallan presidentti Sauli Niinistöä. Kysyttäessä mahdollisesta Natoon hakemisesta, Niinistö puhui että "on melkoinen ero niiden, jotka ovat vastuussa ja niiden jotka eivät ole, ajatusten välillä."
Eli pelkääkö presidentti nyt kantaa vastuuta ja siksi ei uskalla viedä meitä Natoon? .
Niinistö myös sanoi että natoa harkitessa pitää miettiä myös niitä vastavaikutuksia. Tämä on mielestäni presidentiltä vaarallinen lausunto, sillä tuo lause viestii venäläisille että meitä voi ja kannattaa pelotella.
Mielestäni presidentin pitäisi nyt viestiä, että venäläisten toimilla ja pelotteluilla ei ole vaikutusta siihen, mitä päätöksiä teemme. Valtionjohdon ei saisi nyt julkisissa esiintymisissä näyttää yhtään pelokkaalta. Pitää olla rohkea ja peloton kuten Zelenski, ja uskaltaa kantaa vastuu vaikeista päätöksistä.
NATOn suhteen meillä ei ole aikaa odottaa seuraavia eduskuntavaaleja, eikä varsinkaan presidentinvaaleja. Poliitikot puhuu että ratkaisujen aika on vasta kun kriisi on ohi. Mihin perustuu olettamus, että kriisi jossain vaiheessa olisi ohi, ilman että se koskettaa Suomea? Voi olla niin, että kriisi pysyy mutta siirtyy Suomen rajoille. Tarkoitan, että välttämättä ei tule tätä parempaa aikaa liittyä .
Kommentit (237)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tämän ketjun trolleille kysymys: MIssä kulkee raja että kuinka paljon annetaan valtaa Putinille? Ei liitytä natoon koska putin voi suuttua, erotaan eu:sta ja puolustusliitosta ruotsin kanssa, koska putin ja pommit, täytetään hallitus venäläisillä, koska putin ja pommit, nostetaan venäjän lippu salkoon suomessa, koska putin ja pommit? Luuletteko todella että suomi on turvassa koska ei liity natoon? Luuletteko oikeasti että se on Putinin ainoa vaatimus, kun hän huomaa että Suomi alistuu ja pelkää häntä? Olisiko parempi liitty venäjään jo tänään tai huomenna, koska Putin voi harmistua muuten..? Missä kulkee se raja, miten paljon Putinin annetaan päättää itsenäisen suomen omista asioista?
Ainoastaan Natoon liittyminen on punainen vaate Venäjälle. Helposti kaikkien muiden osa-alueiden kanssa on edetty tähänkin asti.
Ukrainan sotakin päättyy, jos Nato-hakemus vedetään takaisin.
Ja tästä syystä Venäjän vaatimuslista tulitauolle sisältää mm. Krimin tunnustamisen osaksi Venäjää, armeijan riisumisen aseista ja Venäjälle myötämielisen hallituksen?
Krimin tunnustaminen osaksi Venäjää kuuluu tuon lisäksi vaatimuslistaan. Eli tilanne on sama mikä oli ennen näitä rähinöitä. Muilta osin väitteesi eivät pidä paikkaansa. Lue vaikka lehtiä eiliseltä päivältä.
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen tieto ja kokemus ovat täällä vauvapalstalla aivan huippua verrattuna presidentti Niinistöön, eiks vaan?
Niinistö vaihtoon. Ei sano juuta eikä jaata mihinkään. Nyt tarvitaan jämäkkää johtajaa kuten Ukrainassa.
Toimittajien tulisi painostaa enemmän Niinistöä ja eduskuntaa. Käydä kunnollista keskustelua aiheesta. Toivon todella, ettei Niinistö käperry omaan tyytyväisyyteensä, vaan kuuntelee eri osapuolia ja asiantuntijoita. Johtajilla on vaarana saada ympärilleen auktoriteettipelkoisia samanmielisiä nuoleskelijoita, vaikka ajattelun kehittäminen vaatii nöyryyttä. Sauli on erehtyväinen ja sen hinta voi muodostua kovaksi.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tässä tämän ketjun trolleille kysymys: MIssä kulkee raja että kuinka paljon annetaan valtaa Putinille? Ei liitytä natoon koska putin voi suuttua, erotaan eu:sta ja puolustusliitosta ruotsin kanssa, koska putin ja pommit, täytetään hallitus venäläisillä, koska putin ja pommit, nostetaan venäjän lippu salkoon suomessa, koska putin ja pommit? Luuletteko todella että suomi on turvassa koska ei liity natoon? Luuletteko oikeasti että se on Putinin ainoa vaatimus, kun hän huomaa että Suomi alistuu ja pelkää häntä? Olisiko parempi liitty venäjään jo tänään tai huomenna, koska Putin voi harmistua muuten..? Missä kulkee se raja, miten paljon Putinin annetaan päättää itsenäisen suomen omista asioista?
Ainoastaan Natoon liittyminen on punainen vaate Venäjälle. Helposti kaikkien muiden osa-alueiden kanssa on edetty tähänkin asti.
Ukrainan sotakin päättyy, jos Nato-hakemus vedetään takaisin.
Ukrainan Nato-hakemus on aivan kuvitteellinen syy sodalle, koska Natoon ei voi liittyä sotaa käyvä maa. Sen tietävät kaikki ko. sodan osapuolet.
Tuo kerrottiin Venäjän puolelta syyksi, Toimittaja kysyi Ukrainan edustajalta että vedättekö hakemuksen takaisin kun Venäjä uhkaa muuten sodalla. Päättivät että eivät vedä. Nyt Venäjä on asettanut hakemuksen takaisin vetämisen rauhan ehdoksi.
Mielestäni tuossa näkyy aika selvästi mitä Venäjä ajaa takaa.
Sen takia itänaapurin rosvojoukko uhittelee Suomea mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, koska menettää silloin etulyöntiaseman Suomeen. On sieltä Putelta tullut Suomestakin hyvin samansuuntaista kommenttia kuin Ukrainasta. Esim. että Suomi on saanut itsenäisyytensä "lahjana" Venäjältä. Vadofl Putler kiisti kans Ukrainan olemassaolon oikeutuksen ja kuinka koko maa saa kiittää siitä vain Venäjää.
Ja nyt on Putte toimillaan osoittanut 100% selkeästi ettei millään "erityislaatuisilla suhteilla" ole mitään merkitystä. Venäjä kun heittää sopimuksilla ja diplomatialla vesilintua heti kun heille sopii. Näin ollen tasan 0 syytä luottaa mihinkään Venäjän "hyväntahtoisuuteen". Sellaista ei ole olemassa.
Näyttää aika paljon pienemmältä riskilta se Natoon liittyminen kuin se, että ollaan vaan tässä hullun naapurin uhkailun alla ja toivotaan parasta.
Vierailija kirjoitti:
Ulko- ja turvallisuuspoliittinen tieto ja kokemus ovat täällä vauvapalstalla aivan huippua verrattuna presidentti Niinistöön, eiks vaan?
Älä nyt viitsi ilkeillä. On tärkeää, että kokoomusta mädättävät ja Niinistöä vastustavat persuhenkisetkin kokoomuslaiset saavat äänensä kuuluviin.
Vierailija kirjoitti:
Valtiojohdon epätarkkuus ja jopa suoranainen valehtelu oman NATO-kannan esittämisessä on täysin perusteltua, koska sillä estetään tehokkaasti Venäjän johtoa saamaan informaatiota päätöksenteosta, joka Suomen ja NATO:n johdon välillä tehdään jäsenyyden konkreettiseen loppuunsaattamiseen liittyen.
Tuki jäsenyydelle on jo varmistettu jokaisen NATO-maan johdossa, siitä ei tarvitse täälläkään spekuloida onko sitä vai ei. Ellei olisi lobbailtu jo, ei valtiojohtomme tai vaikkapa NATO:n pääsihteeri käyttäisi niitä sanavalintoja, joita käyttää.
Nyt odotetaan oikeaa hetkeä. Jäsenyyden hakeminen uutisoidaan sitten kun se on jo faktuaalisesti tehty.
Niinistö sanoi, ettei natomaat voi päättää uusista jäsenistä ilman, että niiden parlamenteissa äänestetään.
Tämän vuoksi se ei käy hissun kissun salaa.
Talouselämä 8.10. 2021 Suomi-Venäjä-seura kerrytti miljoonaomaisuuden veronmaksajien tuella.
Suomi-Venäjä-seuralla on mittava varallisuus, käy ilmi Talouselämän saamista asiakirjoista. Valtion tuella toimiva yhdistys on maksanut toimitiloistaan vuokraa itse omistamalleen yritykselle.
Suomi-Venäjä-seuralla (SVS) on arvopapereista, osakehuoneistoista ja yritystoiminnan tuotoista kertynyt miljoonaomaisuus, käy ilmi Talouselämän haltuunsa saamasta yhdistyksen kirjanpitoaineistosta. Yhdistyksen varallisuus on karttunut valtion tuella.
- 😂
Ei hän voi yksin viedä Suomea NATOon eikä myöskään kertoa kaikkea avoimesti julki. Tarvitaan mm. eduskunnan tuki. Eduskunta keskustelee asiasta tänään.
Käykääs allekirjoittamassa uusi kansaIaisaIoite:
aloite.fi/fi/aloite/9997
(Tänne ei pysty laittamaan toimivaa linkkiä, mutta löytyy siis palvelun etusivulta, se on numero 9997.)
Siinä pyydetään suoraan NATOon liittymistä. Siellä on jo yli 26 000 allekirjoitusta, määrä kasvaa kovaa vauhtia. Kerätään tänään se 50k täyteen ja lähetetään sillä viesti eduskuntaan!
Tämä on siis eri aloite kuin se, jossa pyydettiin vain kansanäänestystä, joka olisi hidas ja huono prosessi tällaiseen asiaan.
Niinistö ja muut korkean tason päättäjät tietävät jotain, mitä me emme.
Luulen, että Venäjä uh kaa meitä sillä, että päästävät kansaa rajan läpi miljoonia Siitä antoivat jo pienen näytteen aiemmin.
Suomi on ollut saamaton. Hallitus on ollut saamaton. Hallituksessa vihreät ja vasemmisto vastustavat varmaan, mutta Suomeen pitäisi saada pikaisesti laki, että jo rajalla saa käännyttää tulijan.
Tuo laki käyttöön ja lisää valvontaa rajalle ja sitten Natoon.
TERVETULOA TUTUSTUMAAN SUOMI–VENÄJÄ-SEURAAN!
Suomi–Venäjä-seura tarjoaa tietoa ja mahdollisuuksia tutustua Venäjän monimuotoiseen kulttuuriin, arkeen, yhteiskuntaan, kieleen ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Tuomme yhteen suomen- ja venäjänkielisiä ja kannustamme venäjän kielen opiskeluun sekä tarjoamme mahdollisuuksia harjoittaa kielitaitoa.
Autamme löytämään yhteistyökumppaneita Venäjältä sekä toteutamme kansainvälisiä hankkeita. Tiedotamme myös muiden järjestämistä Venäjä-tapahtumista sekä teemme Suomea ja suomalaista kulttuuria tunnetuksi Venäjällä. Olemme kaikille avoin, poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Voit osallistua toimintaamme eri puolilla Suomea. Tervetuloa!
Saamme toimintaamme avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
- varmaan me vieläkin avustetaan tuota ( en viitsi nyt tähän kirjottaa sanaa joka mun mielessä on )
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ylen uutisissa oli Hollantilaisperhe jotka mökkeilevät Suomen Lapissa ilmeisesti Sallassa, olivat hiihtäneet lähellä rajaa ja ihmettelivät mikä rajan takana kolisee. Paikalliset kertoneet että Venäjällä sotaharjoitukset rajan tuntumassa. Harjoittelevat siellä parhaillaan vaikka sota menossa toisaalla. P.... on virkakautenaan sotinut muutaman vuoden välein jossain päin. Että kai jatkaa Suomen kanssa kun edellinen ohi. Ei sitä asiaa voi ohittaa.
Kuulin myös tuon uutisen. Ihme kun meillä ei siitä ole mitään uutisoitu virallisesti. Kuullaan asiasta vahingossa turistien suusta.
Sallan korkeudella on n 50km päässä Suomen rajasta puna-armeijan 80. Erillinen moottoroitu jalkaväkiprikaati Alakurtin varuskunnassa. Tämä eliittiyksikkö on suunniteltu ja koulutettu Suomen kahtia jakamiseen, hyökkäyslinjalla Salla-Oulu sekä Kajaanin lentokentän valtaamiseen sillanpääasemaksi myöhemmille joukoille.
Ihan rauhaa rakastava itänaapuri se siellä vain harjoittelee.
Aika provosoivaa mennä juuri nyt harjoittelemaan ihan Suomen rajan pintaan. Vaikka Venäjä ei nyt tällä hetkellä mitään hyökkäystä suunnittelisikaan niin tämä on aika selkeä viesti Natosta haaveilevalle Suomelle.
Kyllä, se selkeä viesti on mahdollisimman pikainen NATO-jäsenyys ja nimenomaan niin, että jäsenyysprosessista ei huudella julkisuudessa ennenkuin se on tapahtunut tosiasia.
NATO-maahan Venäjä ei uskalla hyökätä.
Jotenkin liikuttavan naivia tuo "ei uskalla", tässä kohtaa, kun puhutaan mieleltään mitä ilmeisimmin vakavasti sairaan diktaattorin reaktioista.
Vierailija kirjoitti:
Vaikutti pelkäävän Venäjää. Miksi meillä on tuollaisia päättäjiä, jotka pelkäävät vastuuta? Mitä se Venäjälle kuuluu, liitymmekö me, itsenäinen maa, Natoon?!
Vastuuta on myös se, että muodostaa mielipiteensä itse, eikä mene enemmistön mielipiteen mukaan, vaikka sillä omaa suosiotaan kasvattaisi.
Ja kyllä realiteetit kannattaa mielessä pitää. Jos tulee laskelmissaan siihen tulokseen, että turvallisempaa on pysytellä Naton ulkopuolella, niin sen mukaan kai on yritettävä toimia?
Eihän asia tietenkään Venäjälle kuulu, mutta arvaa vain, ollaanko Venäjällä samaa mieltä?
Kuulostat jalankulkijalta, joka ehdoin tahdoin astuu suojatielle, koska on oikeus, vaikka lähestymässä on säännöistä piittaamaton kaahari. Keskustelussa kannattaisi pitää erillään se, mihin on oikeus (kyllä, tietenkin Suomella on oikeus hakea Nato-jäsenyyttä, jos niin päätämme), ja mikä on järkevää.
Vierailija kirjoitti:
Sen takia itänaapurin rosvojoukko uhittelee Suomea mahdollisesta Nato-jäsenyydestä, koska menettää silloin etulyöntiaseman Suomeen. On sieltä Putelta tullut Suomestakin hyvin samansuuntaista kommenttia kuin Ukrainasta. Esim. että Suomi on saanut itsenäisyytensä "lahjana" Venäjältä. Vadofl Putler kiisti kans Ukrainan olemassaolon oikeutuksen ja kuinka koko maa saa kiittää siitä vain Venäjää.
Ja nyt on Putte toimillaan osoittanut 100% selkeästi ettei millään "erityislaatuisilla suhteilla" ole mitään merkitystä. Venäjä kun heittää sopimuksilla ja diplomatialla vesilintua heti kun heille sopii. Näin ollen tasan 0 syytä luottaa mihinkään Venäjän "hyväntahtoisuuteen". Sellaista ei ole olemassa.
Näyttää aika paljon pienemmältä riskilta se Natoon liittyminen kuin se, että ollaan vaan tässä hullun naapurin uhkailun alla ja toivotaan parasta.
Ja tähän vielä lisäykseksi: sieltä idän rosvojoukolta tuli kans nyt sodan aikaan TÄYSIN SUORA kommentti siitä kuinka Venäjä EI TARVITSE diplomaattisia suhteitä länteen. Toisin sanoen suora tunnustus siitä, että diplomatiaan nojaavien suhteiden ylläpitoon (ts. venäjän miellyttämiseen) ei mitään syytä.
Vierailija kirjoitti:
TERVETULOA TUTUSTUMAAN SUOMI–VENÄJÄ-SEURAAN!
Suomi–Venäjä-seura tarjoaa tietoa ja mahdollisuuksia tutustua Venäjän monimuotoiseen kulttuuriin, arkeen, yhteiskuntaan, kieleen ja suomalais-ugrilaisiin kansoihin. Tuomme yhteen suomen- ja venäjänkielisiä ja kannustamme venäjän kielen opiskeluun sekä tarjoamme mahdollisuuksia harjoittaa kielitaitoa.Autamme löytämään yhteistyökumppaneita Venäjältä sekä toteutamme kansainvälisiä hankkeita. Tiedotamme myös muiden järjestämistä Venäjä-tapahtumista sekä teemme Suomea ja suomalaista kulttuuria tunnetuksi Venäjällä. Olemme kaikille avoin, poliittisesti sitoutumaton kansalaisjärjestö. Voit osallistua toimintaamme eri puolilla Suomea. Tervetuloa!
Saamme toimintaamme avustusta opetus- ja kulttuuriministeriöltä.
- varmaan me vieläkin avustetaan tuota ( en viitsi nyt tähän kirjottaa sanaa joka mun mielessä on )
Luultavasti kyllä, mutta tuo seura on aivan vastikään irtisanoutunut tuosta Venäjän hyökkäyksestä eikä tue sitä. Oliko se eilen.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Tiedustelulähteet voivat tietää jotain Suomeen liittyvää myös - minkä Niinistö tietää.
Niinistön viime aikainen käytös (haastattelut ulkolaisissa lehdissä jne.) on ollut pöyristyttävän ylimielistä. Nyt hänellä on sitten paskat housussa.
Olin odottanut Niinistöltä Johtajuutta. Petetty olo. Kriisitilanteessa se tosi johtajuus mitataan!
Nyt ei ole väliä sillä, miten historiankirjat muistavat Niinistön, vaan Suomen turvallisuudesta!!
Minulla heräsi oksetus ja valtava myötähäpeä näistä Niinistön "Putin-kuiskaaja" -jutuista. Kehuskeli maailman medioissa miten tuntee muka Putinin hyvin ja ennusteli tämän tekemisiä ja ajatuksia. Kaikki ennustukset menivät päin seiniä. Niinistö ei kykene johtamaan Suomea tässä tilanteessa, se on ilmiselvää. Pressanvaaleihin on aivan liian kauan aikaa, voi v...
Mistäs sinä tiedät, mitä Niinistö on sanonut Putinista muille maille?
https://www.hs.fi/paakirjoitukset/art-2000008646132.html
Ja tässä lainaus:
"Kun Niinistöltä kysyttiin, mitä Putin mahtaa Ukrainassa tehdä, tämä piti rajoitettua hyökkäystä todennäköisempänä kuin täysimittaista sotaa.
Se siitä syvästä Venäjän tuntemuksesta."
Kyllä nyt on sellainen kiihkoilu ja pelko vallalla, että mitään järkevää on vissiin mahdotonta jopa Niinistön yrittää sanoa. Menee kuuroille korville, kun pelko on sulkenut ihmisiltä korvat - silloin kun suu on auki koko ajan ja siitä tulee kovaa huutoa, omat korvat tukkeutuu.
Mut kyllä tämä on hilpeää aikaa, ei voi muuta sanoa. Olen ottanut monen tyypin kommentteja ylös, on ne niin hauskoja myöhempää käyttöä varten. Mm. ehdotonta tasa-arvoa ja kiusaamiselle nollatoleranssia vuosikausia vaatineet tahot on nyt yhtäkkiä sitä mieltä, että on ihan ok kiusata ja vainota jotain yksittäistä henkilöä esim. jonkun valtion puuhien takia. Niin ne muuttuu mielipiteet, kun asia on ns. 'hyvä', 'oikea'. Kiihkossa vain suolletaan kaikenlaista ulos, kuka keksii vielä jonkun keinon nostattaa somepskmyrskyä.
Tulee mieleen esimerkki vastaavasta tuolta Suomen historiasta: sisällissodan aikaan porvaristo nousi propagandan ansiosta hirveään kiihkoon ja ne hyökkäilevät punarotat piti tuhot viimeiseen penskaan asti. Muutaman kuukauden päästä aika iso osa kiihkoilijoista jo häpesi purkauksiaan ja pyysi julkisesti anteeksi. Alkoi nimittäin se tavan arki, jossa pitää jatkaa sitä tavan elämää, tehdä kauppaa, ostaa ja myydä jne.
Jos länsimaat onnistuu muuten suuttuttamaan Kiinan, niin silloin alkaa täysi taloussota, sitten on naamiot riisuttu ja katsotaan kuka on kuka. Siinä voi nyt kiihkoissaan eteenpäin boikotteineen ja pakotteineen painava länsi saada lopulta turpaansa. Lännellä on sittenkin aika vähän ystäviä, siitä USA hyökkäyssotineen on vuosien varrella pitänyt huolta pommittamalla milloin mitäkin maata kivikaudelle. Missä muuten silloin oli nämä pöyristyjät, päivittelijät, kauhistelijat ja boikotoijat? Hilpeää.
Ukrainan Nato-hakemus on aivan kuvitteellinen syy sodalle, koska Natoon ei voi liittyä sotaa käyvä maa. Sen tietävät kaikki ko. sodan osapuolet.