Miksei suomalaiset osaa kävellä oikealla puolella?!
Jatkuvasti saa väistellä vastaantulijoita milloin oikealle ja milloin vasemmalle.
Mikä siinä oikealla puolella kävelemisessä on niin vaikeaa?
Kommentit (126)
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 20:19"]Mikä on oikealla puolella kävelyä? En ole ikinä kuullut kävelysäännöistä, liikennesäännöistä kyllä?
Aasi, laissa sanotaan kummalla puolella on käveltävä
Laissa sanotaan, että jalankulkijan on käytettävä jalkakäytävää tai kevyenliikenteen väylää tai näiden puuttuessa ajoväylän piennarta/reunaa. Tien puolta, jota jalankulkijan tulisi käyttää, ei ole laissa määritelty
Kuoppamäen Jukkis kertoi aikoinaan lehtihaastattelussa, että Saksaan muutettuaan oli aluksi pieni järkytys, kun jalkakäytävällä kävellessään joutui aina siirtymään pois muiden edestä, ettei olisi tullut jyrätyksi. Luuli vissiin melkein olevansa näkymätön ja itsetuntokin saattoi saada väliaikaisen alennuksen. Liekö sitten hortoillut väärässä paikassa vai tunnistettiinko ulkomaalaiseksi? Veikkaan, että Pohjois-Korea on ainoa paikka jossa ei hortoilla. Japanistakaan en tiedä, mutta arvaan että siellä ei ainakaan irvistellä vastaantulijoille.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ole mitään yleistä sääntöä, että pitäisi kävellä oikeaa laitaa. Maantiellä käveltäessä sen sijaan pitää kävellä vasenta laitaa. Itse koiraa ulkoiluttaessa todellakin kävelen vasenta laitaa, koira kulkee muutenkin aina vasemmalla puolella. Siinä olen samaa mieltä, että tiellä ei seilata yllättäen laidalta toiselle, vaan huomioidaan aina muu liikenne, sillä takaa saattaa tulla esim. pyöriä. Toki pyöräilijöidenkin pitää asettaa vauhtinsa sellaiseksi, etteivät aiheuta varaa kanssakulkijoille.
Voitko selittää, miksi kuljet koiran kanssa vasenta laitaa? Tämä on tosi hankalaa muille, vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä liikkujille. Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja minä käytän tietysti koirieni kanssa oikeaa laitaa. Kun kevyenliikenteen väylä on sallittu myös pyöräilijöille, he liikkuvat myös oikeanpuolisen liikenteen mukaisesti. On tosi hankalaa väistellä koirakkoja, jotka tulevat vastaan vasenta laitaa. Ja näitä on paljon! Siinä sitten muut kevyenliikenteen väylää käyttävät joutuvat olemaan tosi varovaisia, kun yksi ryhmä ei halua pelata samojen sääntöjen mukaan.
Koska tottelevaisuuskoulutuksessa koira opetetaan kulkemaan ihmisen vasemmalla puolella. Tämä on autotien laidassa erittäin järkevää, jolloin koira ja ihminen ovat lain mukaisesti vasemmassa reunassa.
-eri
Tottelevaisuuskoulutus ei kyllä saisi mennä turvallisuuden ja yleisen maalaisjärjen edelle. Eiköhän se koira opi kävelemään ihmisen molemmilla puolilla, tilanteen mukaan. Koira taitaa tässä tapauksessa olla taas ihmistä älykkäämpi.
Tämä. On se jännä kun tokoa ja agilityä harrastavat koirat (ja omistajat) ovat niin simppeleitä, että osaavat juuri ja juuri kävellä yhdellä puolella katua. Sitten löytyy näitä omia puskarekkuja jotka eivät osaa tempun temppua, mutta kävelevät silti nätisti omistajan vierellä puolesta riippumatta.
Vierailija kirjoitti:
Itse puolikuurona (vasen korva on kuuro) kävelen aina kävelytien vasenta laitaa, koska silloin kuulen paremmin takaa lähestyvät pyöräilijät, jotka eivät aina välitä edes antaa äänimerkkiä. Tähän minulla mielestäni on oikeus.
Olen kokonaan kuuro, saanko kävellä keskellä tietä? Kukaan pyörä ei ole vielä lyhyehkön 17-vuotisen elämäni aikana ajanut yli, vaikka menen oikeaa reunaa. Vilkuilen kyllä vähän väliä taakse tarkistaakseni etten ole mitenkään tiellä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Itse kävelen kelvin oikeassa reunassa, paitsi en tietenkään vesisateella silloin, kun autot kulkisivat ihan vierestä. Joskus myös suuressa kelvin alamäessä tekee mieli kävellä vasemmalla, kun takaapäin tulee fillareita 50km/h.
Mikä kelvetin KELVI? Mitä kelvettiä?
Itse asiaan, tehkää jääräpäisimmät koirakot vihdoin palvelus ja siirtykää oikeanpuoliseen liikenteeseen ja opettakaa koiranne kulkemaan myös oikealla puolella. Ei se, että jossain maalla, jossa ei ole kevyenliikenteen väylää ja kävellään ajotien vasemmalla puolella, pitäisi vaikuttaa siihen, että taajamassa jokainen kulkee OIKEALLA puolella.
LAIN MUKAAN VASEN!
Lain mukaan kävelemme vasemmalla puolella
Vasemmalla
VASEN!
Laki sanoo, että vasemmalla puolella tai kummalla puolella vaan.
VASEN
vasen
VASEN!
Vierailija kirjoitti:
Rautalangasta, koska kukaan ei tajua nimityksiä:
Maantiellä kävelijä kulkee maantien vasenta reunaa = vastaantulevia autoja vastaan. Turvallisempaa näin.
Pikkukylän maantien reunaa kulkevalla yhdistetyllä pyörä/jalankulkutiellä kävelijä kulkee oikeaa laitaa. Fillaroitsijat ohittavat vasemmalta heidät.
Kaupungin talonreunustaa kulkevalla jalkakäytävällä (trottoar, rotuaari) jalankulkija kulkee oikeaa reunaa, ellei ole omituinen haahuilija ja vastavirtaan vaikeasti kulkija. Pyöräilijällä ei ole näille edes asiaa lain mukaan ellei siinä jalkakäytävän vierellä ole (maahan piirretyllä viivalla erotettu) erillinen pyörätie. Siinäkin on normaali oikeanpuoleinen liikenne fillaroitsijoilla. Sille taas ei ole jalankulkijalla asiaa.
En tiedä, miksi juuri viime vuosina on tullut tätä, että jalankulkijat hortoilevat muita jalkamiehiä vastaan miten sattuu. Tai kulkevat keskellä kulkuväylää kuin lihava keisari, josta ei toiset pääse yli eikä ympäri.
Koska noudatamme lakia ja kuljemme vasenta laitaa :)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ole mitään yleistä sääntöä, että pitäisi kävellä oikeaa laitaa. Maantiellä käveltäessä sen sijaan pitää kävellä vasenta laitaa. Itse koiraa ulkoiluttaessa todellakin kävelen vasenta laitaa, koira kulkee muutenkin aina vasemmalla puolella. Siinä olen samaa mieltä, että tiellä ei seilata yllättäen laidalta toiselle, vaan huomioidaan aina muu liikenne, sillä takaa saattaa tulla esim. pyöriä. Toki pyöräilijöidenkin pitää asettaa vauhtinsa sellaiseksi, etteivät aiheuta varaa kanssakulkijoille.
Voitko selittää, miksi kuljet koiran kanssa vasenta laitaa? Tämä on tosi hankalaa muille, vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä liikkujille. Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja minä käytän tietysti koirieni kanssa oikeaa laitaa. Kun kevyenliikenteen väylä on sallittu myös pyöräilijöille, he liikkuvat myös oikeanpuolisen liikenteen mukaisesti. On tosi hankalaa väistellä koirakkoja, jotka tulevat vastaan vasenta laitaa. Ja näitä on paljon! Siinä sitten muut kevyenliikenteen väylää käyttävät joutuvat olemaan tosi varovaisia, kun yksi ryhmä ei halua pelata samojen sääntöjen mukaan.
Koska tottelevaisuuskoulutuksessa koira opetetaan kulkemaan ihmisen vasemmalla puolella. Tämä on autotien laidassa erittäin järkevää, jolloin koira ja ihminen ovat lain mukaisesti vasemmassa reunassa.
-eri
Tottelevaisuuskoulutus ei kyllä saisi mennä turvallisuuden ja yleisen maalaisjärjen edelle. Eiköhän se koira opi kävelemään ihmisen molemmilla puolilla, tilanteen mukaan. Koira taitaa tässä tapauksessa olla taas ihmistä älykkäämpi.
Tämä. On se jännä kun tokoa ja agilityä harrastavat koirat (ja omistajat) ovat niin simppeleitä, että osaavat juuri ja juuri kävellä yhdellä puolella katua. Sitten löytyy näitä omia puskarekkuja jotka eivät osaa tempun temppua, mutta kävelevät silti nätisti omistajan vierellä puolesta riippumatta.
Vasen reuna on ainoa laillinen reuna ja turvallisin ihmiselle, joka näkee vastaantulijan.
Koska rahvaat kävelevät oikealla, porvarit kulkevat vasenta puolta

Ihmisen silmät sijaitsevat otsapuolella, joka suunnataan yleensä menosuuntaan. Selän takaa tuleva samansuuntainen liikenne on turvallisuusuhka.
Vierailija kirjoitti:
[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 20:19"]Mikä on oikealla puolella kävelyä? En ole ikinä kuullut kävelysäännöistä, liikennesäännöistä kyllä?
Aasi, laissa sanotaan kummalla puolella on käveltävä
Voisitko laittaa sitaatin kyseisistä kohdista?
Tietääkseni maantiellä vasemmassa reunassa kävely on suositus. Ja yhdistetyllä kevyenliikenteen väylällä jalankulkijan pitää käyttää jompaakumpaa reunaa. Jalkakäytävällä ei ole määrätty oikeanpuoleista kävelyä.

Suomessa noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä, niin autoilla kuin jaloilla. Poikkeuksena maantie eli autotie böndellä. Siellä kävelijä kulkee autoja vastaan eli vasenta puolta.

Joo ei ole määritelty mutta se helpottaa suuresti elämää, jos kaikki jalankulkisivat kaupungin jalkakäytävillä oikeaa reunaa, kuten ennenkin. Esim. Japanissa kaikki toimii, kun ihmiset kulkee kuten pitää.
Nämä kelvit kulkevat näköjään nykyään missä sattuu, muita väistelemättä.
Vierailija kirjoitti:
Tuo sama on ihmetyttänyt jo vuosikymmeniä minua täällä Stadissa.
Ainakin yksi syy on se, että landelta tulleet uuvatit kävelevät autoteiden piennarta juuri päinvastoin - eli autoja vastaan - joka on siinä kohtaa juuri oikein.
Mutta koska ovat tottuneet siihen, kävelevät he myös jalkakäytäviä pitkin vastavirtaan.
Ja muutenkaan landeilla ei ole liikenteessä oikein mitään logiikkaa tai sääntöjä.
Siellä vaan painellaan - joko muiden perässä kuin ajatusta vailla olevat aasit - tai sitten mennään eteen päin muista välittämättä kuin norsut.
Stadilainenhan osaa kulkea jollain moodilla ja logiikalla.
Stadilaisia vaan on enää vähemmistö - joten tuo kulkeminen on siitä kiinni, montako savolaista siellä milloinkin on haahuilemassa..
Eiköhän moni haahuilija ole ihan stadilainen. Eräskin stadissa ikänsä asunut nainen minulle kerran kertoi, että MS-taudin takia käveleminen on vaikeaa, ja jalat viettävät aina vasemmalle ja jos joku ihminen tulee vastaan, niin jotenkin ne jalat vie sen vastaantulijan luo. Kukaan lähipiiristäni ei kyllä kulje vasemmalla, ellei ole pakko.
Voisit ensi kerralla kysyä, että mistäs päin nämä vasemman puolen kulkijat ovat.
Harvemmin nuoriso on tullut käymään Helsingissä, että luulen kyllä olevan ihan paikallisia niiden nuorten, jotka liukuportaissa valtaavat koko rapun niin, ettei siitä vasemmalta pääse ohittamaan. Näitä kuitenkin on viikottain. Luulisi espoolaisten ja vantaalaistenkin osaavan olla liukuportaissa.
T. Helsingissä asuva kainuulainen
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ole mitään yleistä sääntöä, että pitäisi kävellä oikeaa laitaa. Maantiellä käveltäessä sen sijaan pitää kävellä vasenta laitaa. Itse koiraa ulkoiluttaessa todellakin kävelen vasenta laitaa, koira kulkee muutenkin aina vasemmalla puolella. Siinä olen samaa mieltä, että tiellä ei seilata yllättäen laidalta toiselle, vaan huomioidaan aina muu liikenne, sillä takaa saattaa tulla esim. pyöriä. Toki pyöräilijöidenkin pitää asettaa vauhtinsa sellaiseksi, etteivät aiheuta varaa kanssakulkijoille.
Voitko selittää, miksi kuljet koiran kanssa vasenta laitaa? Tämä on tosi hankalaa muille, vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä liikkujille. Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja minä käytän tietysti koirieni kanssa oikeaa laitaa. Kun kevyenliikenteen väylä on sallittu myös pyöräilijöille, he liikkuvat myös oikeanpuolisen liikenteen mukaisesti. On tosi hankalaa väistellä koirakkoja, jotka tulevat vastaan vasenta laitaa. Ja näitä on paljon! Siinä sitten muut kevyenliikenteen väylää käyttävät joutuvat olemaan tosi varovaisia, kun yksi ryhmä ei halua pelata samojen sääntöjen mukaan.
Koska tottelevaisuuskoulutuksessa koira opetetaan kulkemaan ihmisen vasemmalla puolella. Tämä on autotien laidassa erittäin järkevää, jolloin koira ja ihminen ovat lain mukaisesti vasemmassa reunassa.
-eri
Tottelevaisuuskoulutus ei kyllä saisi mennä turvallisuuden ja yleisen maalaisjärjen edelle. Eiköhän se koira opi kävelemään ihmisen molemmilla puolilla, tilanteen mukaan. Koira taitaa tässä tapauksessa olla taas ihmistä älykkäämpi.
Tämä. On se jännä kun tokoa ja agilityä harrastavat koirat (ja omistajat) ovat niin simppeleitä, että osaavat juuri ja juuri kävellä yhdellä puolella katua. Sitten löytyy näitä omia puskarekkuja jotka eivät osaa tempun temppua, mutta kävelevät silti nätisti omistajan vierellä puolesta riippumatta.
Vasen reuna on ainoa laillinen reuna ja turvallisin ihmiselle, joka näkee vastaantulijan.
Eri suuntaan muun liikenteen kanssa kulkeminen ei ole turvallista vaan aiheuttaa huomattavasti enemmän sähellystä kun vaihdellaan puolia. Yritä mennä vaikka portaita muuta liikennettä vastaan. Vasen puoli sopii Japaniin tai Englantiin muttei maahan josa on oikeanpuoleinen liikenne. Tahallaan vastaan muuta virtaa kulkeva ei ole liikkumisen kannalta turvallisuutta lisäävä tekijä. Luulisi näkevän sen sekamelskan mitä auheuttaa jos kenkien tuijottelultaan ehtii.
Saksasta olen itse tehnyt huomion että naiset saavat paremmin tilaa kuin Suomessa ja miehiä ei erikseen väistellä koon takia. Itse olen 185cm mies ja koin ettei minulle anneta tietä kuten Suomessa on tapana. Ihan virkistävää. Saksassa myös saattaa saada kiitoksen kun väistää, tämä oli minulle yllätys kun Suomessa ei varmasti kiitetä.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ap, ei ole mitään yleistä sääntöä, että pitäisi kävellä oikeaa laitaa. Maantiellä käveltäessä sen sijaan pitää kävellä vasenta laitaa. Itse koiraa ulkoiluttaessa todellakin kävelen vasenta laitaa, koira kulkee muutenkin aina vasemmalla puolella. Siinä olen samaa mieltä, että tiellä ei seilata yllättäen laidalta toiselle, vaan huomioidaan aina muu liikenne, sillä takaa saattaa tulla esim. pyöriä. Toki pyöräilijöidenkin pitää asettaa vauhtinsa sellaiseksi, etteivät aiheuta varaa kanssakulkijoille.
Voitko selittää, miksi kuljet koiran kanssa vasenta laitaa? Tämä on tosi hankalaa muille, vilkkaalla kevyenliikenteen väylällä liikkujille. Suomessa on oikeanpuoleinen liikenne, ja minä käytän tietysti koirieni kanssa oikeaa laitaa. Kun kevyenliikenteen väylä on sallittu myös pyöräilijöille, he liikkuvat myös oikeanpuolisen liikenteen mukaisesti. On tosi hankalaa väistellä koirakkoja, jotka tulevat vastaan vasenta laitaa. Ja näitä on paljon! Siinä sitten muut kevyenliikenteen väylää käyttävät joutuvat olemaan tosi varovaisia, kun yksi ryhmä ei halua pelata samojen sääntöjen mukaan.
Koska tottelevaisuuskoulutuksessa koira opetetaan kulkemaan ihmisen vasemmalla puolella. Tämä on autotien laidassa erittäin järkevää, jolloin koira ja ihminen ovat lain mukaisesti vasemmassa reunassa.
-eri
Tottelevaisuuskoulutus ei kyllä saisi mennä turvallisuuden ja yleisen maalaisjärjen edelle. Eiköhän se koira opi kävelemään ihmisen molemmilla puolilla, tilanteen mukaan. Koira taitaa tässä tapauksessa olla taas ihmistä älykkäämpi.
Tämä. On se jännä kun tokoa ja agilityä harrastavat koirat (ja omistajat) ovat niin simppeleitä, että osaavat juuri ja juuri kävellä yhdellä puolella katua. Sitten löytyy näitä omia puskarekkuja jotka eivät osaa tempun temppua, mutta kävelevät silti nätisti omistajan vierellä puolesta riippumatta.
Vasen reuna on ainoa laillinen reuna ja turvallisin ihmiselle, joka näkee vastaantulijan.
Suomessa noudatetaan oikeanpuoleista liikennettä, niin autoilla kuin jaloilla. Poikkeuksena maantie eli autotie böndellä. Siellä kävelijä kulkee autoja vastaan eli vasenta puolta.
Ei, jalankulkija ei ole ajoneuvo.
Liikenneturva:
Kysymys:
Onko meillä suomessa vielä oikeanpuoleinen liikenne kävely- ja jalkakäytävillä?
Nykyjään kaikki vastaantulijat tulevat vastaan vasenta puolta ja jos en anna tietä niin kyllä ne jotenkuten väistävät ja heti ohituksen jälkeen siirtyvät vasemmalle puolelle.
Vastaus:
Jalankulkijalla ei ole nykyään velvoitetta kulkea oikeassa reunassa jalkakäytävällä. Ajoneuvoilla kuten polkupyörällä on edelleen liikuttava oikeassa reunassa.
https://www.liikenneturva.fi/fi/kysymykset-ja-vastaukset/kavely-ja-pyor…
Minulla on eräs kaveri joka kävelee tahallaan vastoin muuta liikennettä, eli aina vasemmalla puolella eikä väistä ikinä, koska haluaa olla hankala. Hävettää kulkea hänen kanssaan.
Vierailija kirjoitti:
Rautalangasta, koska kukaan ei tajua nimityksiä:
Maantiellä kävelijä kulkee maantien vasenta reunaa = vastaantulevia autoja vastaan. Turvallisempaa näin.
Pikkukylän maantien reunaa kulkevalla yhdistetyllä pyörä/jalankulkutiellä kävelijä kulkee oikeaa laitaa. Fillaroitsijat ohittavat vasemmalta heidät.
Kaupungin talonreunustaa kulkevalla jalkakäytävällä (trottoar, rotuaari) jalankulkija kulkee oikeaa reunaa, ellei ole omituinen haahuilija ja vastavirtaan vaikeasti kulkija. Pyöräilijällä ei ole näille edes asiaa lain mukaan ellei siinä jalkakäytävän vierellä ole (maahan piirretyllä viivalla erotettu) erillinen pyörätie. Siinäkin on normaali oikeanpuoleinen liikenne fillaroitsijoilla. Sille taas ei ole jalankulkijalla asiaa.
En tiedä, miksi juuri viime vuosina on tullut tätä, että jalankulkijat hortoilevat muita jalkamiehiä vastaan miten sattuu. Tai kulkevat keskellä kulkuväylää kuin lihava keisari, josta ei toiset pääse yli eikä ympäri.
On olemassa yhdistettyjä pyörä- ja kävelyteitä joilla ei erottavaaa keskiviivaa ole ja kaikki hiekkatiet ovat tämmöisiä, kun aloit rautalangasta vääntämään ja neuvomaan muita niin olisit edes tarkistanut faktasi
Vierailija kirjoitti:
Jatkuvasti saa väistellä vastaantulijoita milloin oikealle ja milloin vasemmalle.
Mikä siinä oikealla puolella kävelemisessä on niin vaikeaa?
Tätä parkumista mä en tajua.
Väistelethän silloinkin kun joku kulkee edelläsi samaan suuntaan ja ohitat hänet.
Joskus on kaikkien kannalta turvallisempaa kävellä "väärällä" puolella jos esim. kapea kevyenliikenteen väylä jossa kävelijät ja pyöräilijät sikinsokin eikä kaista viivoja.
https://www.minilex.fi/a/jalankulkijan-paikka-tiellä
"Ei ole säännöksiä siitä tuleeko käyttää oikeaa vai vasenta reunaa kuljettaessa pyörä-, suoja-, tai kävelytiellä"