Mikä on ollut elämäsi vaikein asia hyväksyä, miten onnistuit?

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:39"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 14:35"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 13:59"] Että olen vahvasti narsismiin ja jopa sosiopatiaan taipuvainen. Osaan esittää kaikkia tunteita mutta en tunne juuri mitään aidosti, vaikkakin suren syvästi isäni kuolemaa. En siis ole toivoton tapaus, mutta en kykene esim. parisuhteeseen koska aiheutan vain sydänsurua ja aina jotenkin ajaudun manipuloimaan miesystäviäni, tai pettämään. Olen siis hyväksynyt ajatuksen yksinäisestä loppuelämästä, ellen löydä pysyvää avointa suhdetta. N30 [/quote]   Oletko yrittänyt saada ammattiauttajan tukea? Kyllähän narsistisista piirteistä (jos niistä tosiaan on kyse) voi jotenkin parantua, jos kerran itse tunnistaa ongelman. Narsistien parantumisen esteenä on ilmeisesti yleensä se, että eivät katso itsessään olevan mitään vikaa, koska vika on vain muissa.  [/quote] Kiitos empatiasta. Olen käynyt terapiassa, sekä psykoterapiassa että kognitiivisessa ahdistuksen takia. Yritin vuosia muuttaa itseäni mutta epäonnistuin aina ja ahdistuin, kun muut joutuivat kärsimään masennuskausieni takia. Masennuin ja ahdistuin niin pahasti, että lakkasin yrittämästä olla ns. normaali ja sen sijaan elää elämääni niin, etten enää onnistu satuttamaan ihmisiä. Joitakin asioita en tosin saa "kytkettyä pois päältä", esim. mulle on hirveän vaikeaa olla neutraali ja kylmä uusille miestuttavuuksille koska he ihastuvat aina valloittavuuteeni. Tämä valloittavuus tulee siis luonnostaan (jo lapsena hurmasin kaikki aikuiset) ja sitten joudun hankaliin tilanteisiin kun miehet luulevat että olen oikeasti kiinnostunut. Nautin suunnattomasti huomiosta ja pienestä jännityksestä, mutta oikeasti en ole erityisen seksuaalinen enkä missään nimessä halua vakavaa suhdetta. Hullua on se, etten ole edes hoikka enkä mikään klassinen kaunotar, vaan enemmänkin hiukan erikoisen näköinen. Tarkkailen jatkuvasti ihmisiä ja näen paljon salattuja motiiveja ja tunteita. Joskus huvikseni teen psykologisia kokeita uhreillani näiden tietämättä. En satuttaakseni, vaan mielenkiinnosta. On jännää tarkkailla, miten ihmiset reagoivat kaikenlaiseen. Olen vahva johtajatyyppi mutta aidosti ilkeiden ihmisten edessä pelkään ja voin huonosti.

[/quote]

Mulla on samaa. Voimia sinulle. 

Olen myös käynyt paljon terapiassa, mutta siellä EI TAJUTA ongelman luonnetta, että sitä todella tarttis APUA, eikä jotain laimeaa lässytystä. Mut mä veikkaan, että narsismia ymmärtäviä terapeutteja on liian vähän. Ei ihme, ettei apua saa, kun se terapeutti kuvittelee, että meidän elämässä on päteneet jotkut normaalit lainalaisuudet. Kun ei ole. Vanhemmistahan tää on lähtöisin. Kun on vino malli niin mitä sitä sitten itse on :(

[/quote]

Onko se jotenkin patologista että tekee psykologisia testejä nähdäkseen miten ihmiset reagoivat? Siis ei mitään pahoja asioita, vaan lähinnä sellaisia joissa he näyttävät todelliset motiivinsa ja tunteensa... teen sellaisia aika usein esim. työkavereille, se on melkeinpä automaattista.

Luultavasti äidin kuolema. En saa sitä kansiota koskaan suljettua, mietin sitä joka päivä. Odotan että kuulen sen ihanan helisevän naurun aamulla. Kaikki ne hetket, joita vietettiin sini-oranssi raidallisessa riippumatossa, salaisuuksia kertoen ja naureskellen. Kaikki ne kutittelut, reppuselässä kantamiset.. Äitini sai minut todella nuorena. Kuoli nuorena, viattomana uhrina. Kun ei ole enää sitä henkilöä jolle kertoo kaiken, ja voi olla varma että saa kannustusta, se on raskasta. Kun menin mieheni kanssa naimisiin, itkin koska tiesin äitini haluavan nähdä ne. En vain pysty kiittämään kaikesta ja sanoa rakastavani häntä enää koskaan.

Olen ollut yhdessä mieheni kanssa yli 15 vuotta. Vuoden ovat olleet tosi raskaita, on toki ollut paljon hyvääkin. 7 vuotta tapasin työn ja harrastuksen kautta erään miehen, ystävystyttiin. Olen vuosien aikana saanut tutustua häneen kaikessa rauhassa, ilman mitään taka-ajatuksia, ja nyt tajuan, että hän on se, jonka kanssa haluaisin vanheta. Mutta yhtälö on mahdoton, ja nyt on aikamoinen kriisi päällä. Mun omassa päässä, ja sen tuntuu kropassa asti. En uskalla puhua tuolle miehelle tunteistani, koska ainakin täällä jo pelkästään se tuomittaisiin pettämiseksi. Pelkään kuitenkin, että ystävyytemme katkeaa, ja menetän hänet elämästäni kokonaan. En siis tiedä vielä, miten tämä päättyy ja miten pääsen yli...

Toistaiseksi se, että edellisen suhteen loputtua olen huomannut ettei kukaan missään ole minusta kiinnostunut, eli tulen olemaan loppuelämäni yksin ilman parisuhdetta ja näköjään ilman mitään kevyttäkään meininkiä. Juuri kun olen suunnilleen alkanut kestää sen, kohta alkaa työttömyys ja pelkään kestääkö sekin koko loppuelämän. Eli kun juuri ja juuri yhdestä elämän kriisistä on selviytymässä, samalla kun taisteli vakavien terveydellisten ongelmien kanssa, toki elämä antaa lisää paskaa niskaan.

Kyllä se oli ehdottomasti äitini kuolema. Kuusikymppinen koko ikänsä täysin terveenä ollut, elämänsä kunnossa ollut ihminen vietiin puolessa vuodessa yhden tappavimman syövän toimesta. Sitä oli vierestä kamala katsoa kun mitään et voinut tehdä toisen auttamiseksi. Ihminen käytännössä syötiin sisältä kuoliaaksi.

Minun elämältäni vietiin pohja ja minulta vietiin paras ystävä, sielunsisko ja elämän kantava voima. Tapahtuneesta on pian kaksi vuotta. En ole itkenyt mutta katkeruus on elämässä mukana joka ikinen päivä. Miksi ja minkä ihmeen takia? Niihin kysymyksiin en tule koskaan saamaan vastausta. On vain hyväksyttävä tapahtunut ja jatkettava eteenpäin...

Diagnoosina epävakaa personallisuushäiriö oli kova pala. Se siis, ettei kysymys ole mistään ohimenevästä masennuskaudesta tai elämäntilanteesta johtuvasta draamasta, vaan vika on KOKO persoonallisuudessani, enkä parane koskaan. Oireet ovat tasaantuneet kyllä iän myötä ja elän ihan "normaalia" elämää, mutta tämä sairaus tulee olemaan aina osa minua, samoin varmaan lääkityksen laita.

Toisaalta helpottavaa kun lukuisten eri diagnoosien jälkeen sain sen oikean diagnoosin. Eli kai tässä jossakin hyväksynnän rajamailla ollaan. Silti ottaa usein koville, kun täällä kuvaillaan epävakaita hirviöiksi ja kehotetaan pysymään erossa niin kaveruuden kuin parisuhteenkin kannalta. Ja ihan silkat kusipäät tulkitaan usein keittiöpsykologiassa joko epävakaiksi tai narsisteiksi. 

Se oli varmaan se, että pääsin ylitse siitä faktasta, että en mitä todennäköisimmin koskaan tule olemaan ammattinäyttelijä. Elämässäni on tapahtunut aika isojakin juttuja; isä yritti ampua minut ja äitini ennen kuin tappoi itsensä, isäpuoleni ja äitini erosivat 8 vuoden yhdessäolon jälkeen, olin koulukiusattu ja sairastuin eri pitkäaikaissairauksiin nuorena. Silti kaikista kovin vastoinkäyminen oli se, kun kävin useissa Nätyn ja Teakin pääsykokeissa ja lopulta jouduin myöntämään, että unelma, jota tavoittelin yli kymmenen vuotta, oli niin vaikeasti saavutettava, että jos haluan käyttää elämäni muuhunkin kuin pelkästään lähes mahdottoman tavoittelemiseen, minun täytyy luopua tuosta tavoitteesta.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:26"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 16:08"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:01"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 15:30"]

Pedofilia. En varmaan koskaan pääse siitä täysin yli.

[/quote]

Tarkoitat varmaan omaa pedofiliaasi?

[/quote]

Niin. Kai sitä saa surra? Ei tämä mitään mukavaa ole.

[/quote]

Mitä kaltaisesi hirviö tekee avlla?

[/quote]

Mistä päättelet hänen olevan hirviö? Pedofiili syntyy sellaisena kuin on ja hirviö hänestä tulee vain mahdollisten tekojen kautta. 

Moni pedofiliaan taipuvainen ihminen elää koko elämänsä toteuttamatta halujaan. Sellaisessa ihmisessä ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, häntä käy sairautensa vuoksi sääliksi. 

Oma halvaantuminen. En ole päässyt, enkä tule koskaan pääsemään tämän yli.

Hampaiden terveyden menettäminen. En pääse siitä ikinä yli ja mietin joka päivä itsemurhaa.

Näitä riittää. Töissä loukkaantuminen (väistin luotia, tipuin 3 metriä), siskon kuolema, miehen kolari ja se että hän joutui olemaan pyörätuolissa, talon palaminen, mies oli kateissa 3 vko, keskenmeno.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 19:59"]

Toistaiseksi se, että edellisen suhteen loputtua olen huomannut ettei kukaan missään ole minusta kiinnostunut, eli tulen olemaan loppuelämäni yksin ilman parisuhdetta ja näköjään ilman mitään kevyttäkään meininkiä. Juuri kun olen suunnilleen alkanut kestää sen, kohta alkaa työttömyys ja pelkään kestääkö sekin koko loppuelämän. Eli kun juuri ja juuri yhdestä elämän kriisistä on selviytymässä, samalla kun taisteli vakavien terveydellisten ongelmien kanssa, toki elämä antaa lisää paskaa niskaan.

[/quote]

voisi olla minun kirjoittamani :( tsemppiä! Mulla tosin on kevyttä meininkiä, mutta voit uskoa että sekin on raastavaa. Joudut kokemaansitä hylätyksi tulemisen tunnetta uudestaan ja uudestaan. Kun et kelpaa pysyvään suhteeseen. Olen innellisempi ilman "suhteita". Seksiä saa itseltäänkin, nainen vielä monesti parempaa.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 12:08"]Kummipoikani.

Lapsi on ok, mutta kaveriani en enää tapaisi varmaan ollenkaan, jos en aikanaan olisi kummiksi lupautunut.
[/quote]

Minulla sama juttu.
Ei ole lapsen vika että vanhemmat on syvältä.
Pakko kestää siihen saakka että kasvaa niin isoksi, jotta voi yhteyttä pitää suoraan lapseen itseensä.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 18:07"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 17:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:26"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 16:08"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:01"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 15:30"]

Pedofilia. En varmaan koskaan pääse siitä täysin yli.

[/quote]

Tarkoitat varmaan omaa pedofiliaasi?

[/quote]

Niin. Kai sitä saa surra? Ei tämä mitään mukavaa ole.

[/quote]

Mitä kaltaisesi hirviö tekee avlla?

[/quote]

Mistä päättelet hänen olevan hirviö? Pedofiili syntyy sellaisena kuin on ja hirviö hänestä tulee vain mahdollisten tekojen kautta. 

Moni pedofiliaan taipuvainen ihminen elää koko elämänsä toteuttamatta halujaan. Sellaisessa ihmisessä ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, häntä käy sairautensa vuoksi sääliksi. 

[/quote]

Mistä tiedät, ettei tämä kyseinen henkilö ole tikittävä aikapommi, jonka halut ylittävät joskus tietyn rajan ja aiheuttavat peruuttamatonta haittaa viattomalle lapselle?

[/quote]

Hirviö hän ei edelleenkään ole, ennen kuin ryhtyy tekoihin. Lopeta siis sellaiseksi kutsuminen, jos et ole asiasta tietoinen. Miten luulet itse auttavasi ja ennaltaehkäiseväsi tätä aikapommia aukomalla päätäsi? 

Vaikutat itse olevan aika äkkipikainen, ettet vain löisi lastasi joku päivä? Omalla logiikallasi ymmärtänet itsekin olevasi tikittävä aikapommi muiden silmissä. 

Mä en koskaan hyväksy tekojani mitä tein ex naisystävälleni. Jumala varmaan hyväksyisi, ja antaisi anteeksi, mutta olisiko mulla sen jälkeen kuitenkaan hyvä omatunto? EI

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 17:54"]

Mä en koskaan hyväksy tekojani mitä tein ex naisystävälleni. Jumala varmaan hyväksyisi, ja antaisi anteeksi, mutta olisiko mulla sen jälkeen kuitenkaan hyvä omatunto? EI

[/quote]

Kun olet katunut olet saanut jo anteeksi, tehtäväsi on uskoa.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 17:00"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:26"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 16:08"]

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 16:01"]

[quote author="shatteredK" time="23.07.2015 klo 15:30"]

Pedofilia. En varmaan koskaan pääse siitä täysin yli.

[/quote]

Tarkoitat varmaan omaa pedofiliaasi?

[/quote]

Niin. Kai sitä saa surra? Ei tämä mitään mukavaa ole.

[/quote]

Mitä kaltaisesi hirviö tekee avlla?

[/quote]

Mistä päättelet hänen olevan hirviö? Pedofiili syntyy sellaisena kuin on ja hirviö hänestä tulee vain mahdollisten tekojen kautta. 

Moni pedofiliaan taipuvainen ihminen elää koko elämänsä toteuttamatta halujaan. Sellaisessa ihmisessä ei ole mitään pahaa. Päinvastoin, häntä käy sairautensa vuoksi sääliksi. 

[/quote]

Mistä tiedät, ettei tämä kyseinen henkilö ole tikittävä aikapommi, jonka halut ylittävät joskus tietyn rajan ja aiheuttavat peruuttamatonta haittaa viattomalle lapselle?

Ihmiset jotka neuvovat muita, sinun täytyy hyväksyä, milloin itsesi ym bla bla.  Miksei voi vain sanoa ettei tiedä mitä pitää tehdä.  Maailmaa ei voi hallita, eikä kukaan selviä psyykkaamisella.  Tunteet ovat näitä jotka pitää hyväksyä eikä liiskata kasaan.

Tympeys on vaarallista, vaikka kuinka vakuuttaa ei tarvitse tehdä mitään, silti säilyttää fiksuutensa.  Parempi olla rehellinen.

Alkoholistiäiti.

Salailu jatkuu edelleen, nykyisin myönnän asian itselleni enkä esitä että näin ei olisi. Kauan siinä kyllä kesti.

N35

Kummipoikani.

Lapsi on ok, mutta kaveriani en enää tapaisi varmaan ollenkaan, jos en aikanaan olisi kummiksi lupautunut.