Onko täällä muita, joiden mielestä vanhemmuus on lähinnä kärsimystä?

Ketjun avatessani luulin löytäväni eniten nimenomaan äitien ja isien kokemuksia asiasta, en lapsettomien, joilla asiasta ei ole kokemusta. Ilmeisesti kysymys kuitenkin oli tarkoitettu juuri vanhemmille, eikä ihmisille, jotka eivät lapsia haluakaan, joten en ymmärrä miksi täällä lapsettomat vouhkaa.
-nainen25, lapseton

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:02"]Ketjun avatessani luulin löytäväni eniten nimenomaan äitien ja isien kokemuksia asiasta, en lapsettomien, joilla asiasta ei ole kokemusta. Ilmeisesti kysymys kuitenkin oli tarkoitettu juuri vanhemmille, eikä ihmisille, jotka eivät lapsia haluakaan, joten en ymmärrä miksi täällä lapsettomat vouhkaa.
-nainen25, lapseton
[/quote]

No lue ketju läpi niin sit ehkä selviäis,.ei oo kauhee homma...

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 06:58"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 01:57"]

Olen +30-vuotias nainen. Väitän tietäväni lapsiperhe-elämästä jotain sen perusteella, että olen itse ollut lapsi ja muistan asioitani lapsuudesta, ja sillä perusteella, että kaikilla kavereillani on nykyään lapsia, ja pääsen seuraamaan heidän elämäänsä aika lailla lähietäisyydeltä. Minä en jaksaisi. Musta ei vaan olisi siihen. Mun pää on räjähtämispisteessä jo kun olen tunnin lapsiperheen luona. Pennut mekkaloivat, riehuvat, sotkevat, huutavat, selvittelevät välejään, vaativat perseenpyyhkijää ja vaipanvaihtajaa, kaatavat astiat, vetävät kissaa hännästä...Ja ei, kyseessä ei ole mitkään kauhukakarat, vaan varsin  normaalinoloiset taaperot/leikki-ikäiset, joilla omistautuneet vanhemmat ja tiukka kuri.

Minä en vaan pystyisi. Olemaan 100% skarppi koko ajan. Ei hetkeäkään vuosiin, että saisi levätä. Paitsi ehkä silloin kun pennut mummolassa. Ruokapöydässä ei saa syödä, koska kaikki huomio menee pentujen tekemisten vahtimiseen. Koko ajan pitää siivota. Koko ajan pitää juosta lapsen perässä, sekunniksikaan ei saa päästää pois silmistään. Öitä ei nukuta vuosiin. Mä olen ainakin tillintallin 24h työvuoron jälkeen, vaikka olisinkin saanut nukkua jonkun 5-6 tuntia. Kuinka hirveä se olotila mahtaakaan olla, kun esim. 5 vuoteen et saa nukkua. Et vaan saa. Sydän hakkaa, kärsit rytmihäiriöistä ja vapinasta, meinaat nukahtaa istuallesi, päähän sattuu, silmiä kivistää, oksettaa...mutta et saa nukkua. Ja se jatkuva huuto! Ja se, että sitä omaa aikaa on joku samperin yksi tunnin jumppa viikossa tai se 10min minkä luet sängyssä kirjaa ennen nukahtamista. Mitä siitä mistään lomareissustakaan nauttii kun sekin on sitä vahtimista ja kiljumisen kuuntelemista ja huoltojoukkoina toimimista. Onko nälkä, onko jano, nyt pissalle, ei mennä sinne, sinne ei saa kiivetä, nyt mennään tänne, katsopas mikä tuolla on, nyt otapas siitä mehua...mä tosiaan näännyn jo sitä kun katselen ja kuuntelen sitä lapsiperheiden säätämistä.

Mä olen kai sitten laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta kun katsoo sitä touhua niin en vaan pystyisi! Luulen oikeasti, että olisin jossain kohtaa niin epätoivoinen, niin loppu, että alkaisin tosissani harkita itsemurhaa tai sitten vain romahtaisin ja joutuisin johonkin lataamoon. Ja nämä supervanhemmat vielä tietty käyvät töissä, tekevät väitöskirjaa, remppaavat omakotitaloa ja kesämökkiä jne siinä samalla. Ja mä kun kuormitun jo 50-60h/vko työstä + 2,5/pvä työmatkoista enkä aina jaksa lähteä edes niihin kivoihin ja mieluisiin harrastuksiin vaan on pakko jäädä nukkumaan päiväunet. Miten sitten ikinä voisin jaksaa jonkun kirkuvan kuolanaaman passaamista, jonka kokisin jo lähtökohtaisesti erittäin vastenmieliseksi ja katkeroittavaksi?

[/quote]

Hienoa, että myönnät rehellisesti asiat. Ei minustakaan ollut siihen hommaan.

t. mies
[/quote]
Tuohan on vastuutonta jos/kun ei hoida omaa velvollisuuttaan.

On eri asia olla tekemättä lapsia kuin tehdä ja kääntää selkänsä.

Hyi helvetti

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:02"]Ketjun avatessani luulin löytäväni eniten nimenomaan äitien ja isien kokemuksia asiasta, en lapsettomien, joilla asiasta ei ole kokemusta. Ilmeisesti kysymys kuitenkin oli tarkoitettu juuri vanhemmille, eikä ihmisille, jotka eivät lapsia haluakaan, joten en ymmärrä miksi täällä lapsettomat vouhkaa.
-nainen25, lapseton
[/quote]

Sama. Mitä varten lapseton edes kokee tarvetta kertoa miksi vanhemmuus on heistä kurjaa (wtf?).

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:05"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:02"]Ketjun avatessani luulin löytäväni eniten nimenomaan äitien ja isien kokemuksia asiasta, en lapsettomien, joilla asiasta ei ole kokemusta. Ilmeisesti kysymys kuitenkin oli tarkoitettu juuri vanhemmille, eikä ihmisille, jotka eivät lapsia haluakaan, joten en ymmärrä miksi täällä lapsettomat vouhkaa.
-nainen25, lapseton
[/quote]

No lue ketju läpi niin sit ehkä selviäis,.ei oo kauhee homma...
[/quote]

Suurin osa pelkkää turhaa vääntämistä.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 06:58"][quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 01:57"]

Olen +30-vuotias nainen. Väitän tietäväni lapsiperhe-elämästä jotain sen perusteella, että olen itse ollut lapsi ja muistan asioitani lapsuudesta, ja sillä perusteella, että kaikilla kavereillani on nykyään lapsia, ja pääsen seuraamaan heidän elämäänsä aika lailla lähietäisyydeltä. Minä en jaksaisi. Musta ei vaan olisi siihen. Mun pää on räjähtämispisteessä jo kun olen tunnin lapsiperheen luona. Pennut mekkaloivat, riehuvat, sotkevat, huutavat, selvittelevät välejään, vaativat perseenpyyhkijää ja vaipanvaihtajaa, kaatavat astiat, vetävät kissaa hännästä...Ja ei, kyseessä ei ole mitkään kauhukakarat, vaan varsin  normaalinoloiset taaperot/leikki-ikäiset, joilla omistautuneet vanhemmat ja tiukka kuri.

Minä en vaan pystyisi. Olemaan 100% skarppi koko ajan. Ei hetkeäkään vuosiin, että saisi levätä. Paitsi ehkä silloin kun pennut mummolassa. Ruokapöydässä ei saa syödä, koska kaikki huomio menee pentujen tekemisten vahtimiseen. Koko ajan pitää siivota. Koko ajan pitää juosta lapsen perässä, sekunniksikaan ei saa päästää pois silmistään. Öitä ei nukuta vuosiin. Mä olen ainakin tillintallin 24h työvuoron jälkeen, vaikka olisinkin saanut nukkua jonkun 5-6 tuntia. Kuinka hirveä se olotila mahtaakaan olla, kun esim. 5 vuoteen et saa nukkua. Et vaan saa. Sydän hakkaa, kärsit rytmihäiriöistä ja vapinasta, meinaat nukahtaa istuallesi, päähän sattuu, silmiä kivistää, oksettaa...mutta et saa nukkua. Ja se jatkuva huuto! Ja se, että sitä omaa aikaa on joku samperin yksi tunnin jumppa viikossa tai se 10min minkä luet sängyssä kirjaa ennen nukahtamista. Mitä siitä mistään lomareissustakaan nauttii kun sekin on sitä vahtimista ja kiljumisen kuuntelemista ja huoltojoukkoina toimimista. Onko nälkä, onko jano, nyt pissalle, ei mennä sinne, sinne ei saa kiivetä, nyt mennään tänne, katsopas mikä tuolla on, nyt otapas siitä mehua...mä tosiaan näännyn jo sitä kun katselen ja kuuntelen sitä lapsiperheiden säätämistä.

Mä olen kai sitten laiska ja mukavuudenhaluinen, mutta kun katsoo sitä touhua niin en vaan pystyisi! Luulen oikeasti, että olisin jossain kohtaa niin epätoivoinen, niin loppu, että alkaisin tosissani harkita itsemurhaa tai sitten vain romahtaisin ja joutuisin johonkin lataamoon. Ja nämä supervanhemmat vielä tietty käyvät töissä, tekevät väitöskirjaa, remppaavat omakotitaloa ja kesämökkiä jne siinä samalla. Ja mä kun kuormitun jo 50-60h/vko työstä + 2,5/pvä työmatkoista enkä aina jaksa lähteä edes niihin kivoihin ja mieluisiin harrastuksiin vaan on pakko jäädä nukkumaan päiväunet. Miten sitten ikinä voisin jaksaa jonkun kirkuvan kuolanaaman passaamista, jonka kokisin jo lähtökohtaisesti erittäin vastenmieliseksi ja katkeroittavaksi?

[/quote]

Hienoa, että myönnät rehellisesti asiat. Ei minustakaan ollut siihen hommaan.

t. mies
[/quote]
Eihän tuo vissiin ole tehnytkään lapsia juuri noista syistä. Toisin kuin sinä joka teet muksut ja laistat.

Omakohtaisesti voin sanoa että vanhemmuus on kaikkea muuta kuin kärsimystä. Ainoa mikä minulle on tuottanut tuskaa oli esikoisen kuolema. Sellaisen rinnalla joku maitomukin kaatuminen ei saa päivää saati elämää pilattua sitten millään. Sanoisin että hyvä vanhemmuus vaatii henkistä tasapainoa, muutoin seinät kaatuu päälle pikkujutuistakin.

Niin siis tän ketjunhan tarkotus ei ollu kertoo kuinka ihanaa on olla vanhempi...

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 20:00"]

Komppaan seiskaa. Sen jälkeen kun sain lapsia en ole osannut mitään tehdä oikein. Nyt jo kouluikäisiä, mutta vilma on täynnä opettajien huomautuksia. Lisäksi olen koko ajan väsynyt. Koskaan ei ole lomaa. Suvulta saa arvosteluja, muttei apua.

[/quote]

No ensinnäkin, eikö sun lapsilla ole myös toinen vanhempi? Ja jos ovat jo kouluikäisiä, ovat myös itse tekemisistään vastuussa. Jos et ole muuten vittumainen mulkku, väkivaltainen tai alkoholisti, olet varmasti tarpeeksi hyvä äiti. En usko että sun väsymys johtuu lapsista, nehän on jo isoja, ja hoitaa paljon asioitaan itse, ja osan kotitöistä. Sinä olet varmasti masentunut ym. Ja myöskään en ymmärrä mitä ne sukulaiset kaukaa arvostelee jos eivät ole olleet auttamassa silloin kun lapset oli pieniä? Jos sun lapset on jotain kouluhäiriköitä, pitää hakea ammattiapua. Jos taas opettajat huomauttelee turhista, sanot niille että lopettakaa tuollainen kun siitä ei ole kuin pahaa mieltä.

Ainainen väsymys ja riittämättömyyden tunne. Kotona melu ja sotku, koskaan ei saa olla rauhassa. Lapset valittaa ja riitelee, positiivista palautetta harvoin. Ei kahdenkeskistä aikaa miehen kanssa koskaan. Jos olisin tiennyt, että tää on näin rankkaa, olisin jättänyt väliin ja nauttinut elämästäni. 

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 18:52"]Liikaa vaivaa, rajoituksia, vapauden ja rahan menoa. Palkkioksi ei saa mitään arvokasta. Vanhemmuus ottaa enemmän kuin se antaa. Siksi en hanki lapsia.
[/quote]

En ole ihan samaa mieltä siitä, että palkkioksi ei saisi mitään arvokasta. Vaikka välillä vanhemmuus onkin rankkaa, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Lapseni ovat minulle maailman rakkaimmat ja se on ainakin itselleni jo niin arvokas "palkkio" etten mitään muuta palkkiota kaipaakaan. Toki tämä on vain oma kokemukseni.

Itse ymmärrän kyllä hyvin miksi joku ei halua lapsia ja kunnioitan heidän päätöstään. Onhan lapsista seurauksena juuri mainitsemaasi rahan menoa, vapauden vähenemistä yms mutta se, että sanoo että lapsista ei saa mitään arvokasta on mielestäni aika kapeakatseinen kommentti. Kyllä lapset tuovat elämään paljon iloa, rakkautta ja muuta hyvää. Ei koko elämä lasten saannin jälkeen ole vain hampaat irvessä vääntämistä ja riitelyä.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 20:00"]

Komppaan seiskaa. Sen jälkeen kun sain lapsia en ole osannut mitään tehdä oikein. Nyt jo kouluikäisiä, mutta vilma on täynnä opettajien huomautuksia. Lisäksi olen koko ajan väsynyt. Koskaan ei ole lomaa. Suvulta saa arvosteluja, muttei apua.

[/quote]

Miksi et lopettanut yhteen lapseen jos et osannut ensimmäistäkään hoitaa?

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:34"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 18:52"]Liikaa vaivaa, rajoituksia, vapauden ja rahan menoa. Palkkioksi ei saa mitään arvokasta. Vanhemmuus ottaa enemmän kuin se antaa. Siksi en hanki lapsia.
[/quote]

En ole ihan samaa mieltä siitä, että palkkioksi ei saisi mitään arvokasta. Vaikka välillä vanhemmuus onkin rankkaa, en vaihtaisi sitä mistään hinnasta. Lapseni ovat minulle maailman rakkaimmat ja se on ainakin itselleni jo niin arvokas "palkkio" etten mitään muuta palkkiota kaipaakaan. Toki tämä on vain oma kokemukseni.

Itse ymmärrän kyllä hyvin miksi joku ei halua lapsia ja kunnioitan heidän päätöstään. Onhan lapsista seurauksena juuri mainitsemaasi rahan menoa, vapauden vähenemistä yms mutta se, että sanoo että lapsista ei saa mitään arvokasta on mielestäni aika kapeakatseinen kommentti. Kyllä lapset tuovat elämään paljon iloa, rakkautta ja muuta hyvää. Ei koko elämä lasten saannin jälkeen ole vain hampaat irvessä vääntämistä ja riitelyä.
[/quote]

Kyllä niitä fiksujakin lapsellisia löytyy.

Musta on hirveetä kun kumpikaan, ei isä eikä äiti, nauti vanhemmuudesta :( meillä on puolivuotias poika ja tunnen suurta häpeää että päivittäin mietin miten raskasta tämä on ja vihaan suorastaan välillä tätä. Silti rakastan lastani ja houdan hyvin mutta jos saisin palata ajasss tasksepäin... Niin.. En ehkä hankkisi ladta.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 07:26"]Niin siis tän ketjunhan tarkotus ei ollu kertoo kuinka ihanaa on olla vanhempi...
[/quote]

En muista nähneeni sellaisia kommentteja. Muutamat kyllä sanoi että negatiivisista asioista x ja y huolimatta vanhemmuus on ihan kivaa.

[quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 18:52"]

Liikaa vaivaa, rajoituksia, vapauden ja rahan menoa. Palkkioksi ei saa mitään arvokasta. Vanhemmuus ottaa enemmän kuin se antaa. Siksi en hanki lapsia.

[/quote]

Et voi vastata, koska kokemus puuttuu :D

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 01:02"]

Mammalahkolaisilla on pakonomainen tarve tuputtaa uskontoaan. Ei kaikkien naisten tarvitse olla äitejä. Miksi tarvitsisi? En myöskään ymmärrä käsitettä "haukkua velaksi"? Mitä paheksuttavaa kenelläkään on siinä, että joku nainen päättää olla lisääntymättä? Mikä siinä voi olla jollekin ongelma?

[/quote]

Miksi velat tulevat tuputtamaan omaa näkemystään vauva-palstalle? Oiskohan katkerille veloille oma palsta? Olen kolmen lapsen äiti ja entinen vela. En kaipaa enää samoja asioita, kuin nuorena. En ikinä vaihtaisi perhe-elämää entiseen elämääni, vaikka se ihan hyvää ja vauhdikasta aikaa olikin.

Taas vastataan ohi aiheen...

Oma kokemus. Lapset vei oman ajan, toi jatkuvan huolen, stressin, pelkoja, jatkuvan kierteen, parisuhteen, yöunet, sekoitti työelämän.

[quote author="Vierailija" time="23.07.2015 klo 00:10"][quote author="Vierailija" time="22.07.2015 klo 19:04"]

Minussa vanhemmaksi tuleminen vain pahensi lapsia ennen ollutta kuoleman ja menettämisen pelkoa. Nyt kärsin siis aivan hirveistä pelkotiloista että joko lapsille, minulle tai miehelleni tapahtuu jotain vakavaa. En tiedä mikä tähän auttaisi, lääkkeitä en haluaisi alkaa syömään sillä ne turruttavat myös ne ilon tunteet joita koen. Siinä mielessä vanhemmuus on minulle kärsimystä.

[/quote]

Meinasin kirjoittaa suurinpiirtein samanlaisen tekstin. Olen sanonut lapsettomille tutuilleni, että vanhemmuus on elämän suurin tuska, samalla kun se on maailman isoin onni. Pelkään lasteni puolesta aivan hirveästi. En kestäisi jos heille sattuisi jotain. Samoin pelkään nykyään omaa kuolemaani paljon entistä enemmän, koska mietin, miten rakkaat lapseni pärjäisivät, jos kuolen, kun he ovat vielä pieniä. Voi tätä rakkauden ja huolen määrää..
[/quote]

Tämä on omaa haavoittuvuutta ja kypsymättömyyttä.