Kehtaisitko olla antamatta häälahjaa tai edes korttia?
Tuoretta hääparia täällä vähän ihmetyttää, vaikkei olekaan pääasia.
Mentiin kolme viikkoa sitten naimisiin. Toivottiin kutsussa rahaa häämatkaan ja lahjalistalla oli "treffi" lahjoja, kuten lahjakortteja ravintolaan/keilaamaan/huvipuistoon/leffaan jne. Mitään tavaraa meiltä ei puutu eikä sellaista haluttu, mutta opiskelijoille varsinkin nuo treffijutut olisivat luksusta.
Vieraita oli 50 (kaikki aikuisia). Häihin tuotiin 3 korttia ja 13 vierasta laittoi rahaa tilille.
Ei olla rahanahneita tai yritetä maksattaa häitä vierailla. Ollaan molemmat opiskelijoita ja jouduttiin säästämään vuosia, tekemään älyttömästi töitä ja elämään niukasti jotta saatiin se häihin mennyt 8000 euroa kasaan. Olisi mahtavaa lähteä ulkomaille ensimmäistä kertaa yhdessä, sekin kun on melko luksusta opiskelijoille. Emme missään vaiheessa ajatelleet saavamme tai edes haluavamme satoja euroja per naama. Laskimme, että jos jokainen laittaa edes 20e, pääsisimme varmasti viikon äkkilähdöllä etelään. 20e ei pitäisi olla mahdoton summa aikuiselle. Tiesin, että vieraissa on muutama opiskelija ja työtön, jotka eivät välttämättä laita ollenkaan ja se on ihan ok, mutta työssäkäyviltä aikuisilta tämä on mielestäni hämmentävää..
Vaikkei ne lahjat olekaan kovin tärkeä asia häissä niin kyllä vähän surullinen fiilis tuli :(
Kommentit (103)
Luulisi, että opiskelijalla tai työttömälläkin on varaa ostaa lahjaksi vaikkapa kaksi leffalippua, jos haluaa häihin vieraana osallistua.
Vähän ohiksena, mutta eikö teidän olisi kannattanut käydä kaksin maistraatissa ja sitten käyttää se 8 000 euroa unelmienne matkaan? Nyt hassasitte monen vuoden säästöt yhdessä päivässä yhteen juhlaan.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 13:10"]
Ettei noissa 13 tilipanossa olisi mukana kimppalahjoja? Kuinka suurista summista on kyse? Kuinka arvokkaita nämä "treffilahjakortit" olivat? Mietin vaan, että monilla on periatekysymys, että eivät rahaa anna lahjaksi, niin silloin voi kynnyskysymykseksi nousta lahjalistan artikkeleiden kova hintataso.
Ja vastaus varsinaiseen kysymykseen, en kehtaisi mennä häihin ilman lahjaa.
[/quote]
No esim leffaliput ovat noin 10-12e/kpl, keilaus 10e. Eli siis ei todellakaan mitään kalliita. Kuten sanoin alotuksessa, emme kaipaa suuria lahjoja tai suuria summia, ja kun opiskelijoita ollaan itsekin niin ymmärretään tiukka taloudellinen tilanne. Huomattavasti edullisempia verrattuna useimpiin näkemiini lahjalistoihin. Ollaan itse ostettu kavereiden ja sukulaisten häihin 50-100e arvoinen lahja.
Me ollaan annettu sekä onnittelukortti, että laitettu rahaa tilille (siis silloin kun hääpari on näin toivonut). En todellakaan kehtaisi mennä ilman lahjaa.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:56"]
Maistraatti + juhlalounas 200 €. 8000€-200€=7800€, ei olisi tarvinnu olla edes niin äkkiä lähtö. Valintakysymyksiä....
[/quote]
Niin kyllä, meidän valintamme oli pitää kunnolliset häät, koska halusimme juhlia häitämme perinteisillä juhlilla. Ja siksi säästimmekin vuosia. Valitsimme myös mennä naimisiin nyt, eikä esimerkiksi kahden vuoden päästä jolloin olisimme saaneet säästettyä myös häämatkan verran rahaa. Kyllä, meidän valintoja. Minusta kuitenkin edes pieni muistaminen kuuluu hyviin tapoihin.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 13:04"]
Nykymeininki, kaikki pitää olla vaikka ei olisi varaa. 8000 € häihin!!??
[/quote]
Olihan meillä varaa vuosien säästämisen jälkeen. Ja 8000e on melko keskivertobudjetti ellei allekin, jos järjestää kunnon juhlat. Paikka ja pitopalvelu vei jo 4000e. Loput mekkoon, miehen pukuun, kampaajaan, meikkiin, koristeluun, bändiin, alkoholiin, bussikuljetukseen paikalle (jotta vieraille ei tulisi taksikustannuksiakaan)..
No kerro nyt paljonko rahaa saitte yhteensä? Siitä pystyy vähän päättelemään kuinka moni on osallistunut esimerkiksi kimppalahjoihin.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 13:14"]
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:56"]Maistraatti + juhlalounas 200 €. 8000€-200€=7800€, ei olisi tarvinnu olla edes niin äkkiä lähtö. Valintakysymyksiä.... [/quote] Typerä vastaus. Ei naimisiinmeno (eli tuo tarkoittamasi vihkiminen maistraatissa) ole synonyymi häille (eli juhlille vihkimisen kunniaksi). Me menemme ainakin naimisiin eri syillä kuin järjestämme häät. Itse ainakin haluan järjestää hyvät juhlat (hyvä ruoka, hyvä bändi, hyvät tilat ja ilman odottelua ja leikkejä) vieraille. Ärsyttävä tuollainen asenne, että häät olisivat jokin kauhea riesa. Jos siltä tuntuu niin jätä kokonaan menemättä. Mutta ap, keksitkö mitään syytä miksi vieraat eivät antaneet lahjaa? Oliko teillä esim mainittu jotain "lahjaa emme tarvitse vaan suurin lahja on että saavutte paikalle, mutta jos haluatte muistaa niin..." -rimpsua? Tai pitikö lahjatoiveet kysellä erikseen kaasoilta tms? Mutta en kyllä siltikään ymmärrä, ettei edes korttia tuotu. Tiesikö vieraat että on oikeat juhlat, jos olettivat että vain kahvitus kerta olette opiskelijoita? Mutta onnea naimisiinmenosta kuitenkin! :)
[/quote]
Kiitos :) Emme laittaneet tuota rimpsua, koska kyllähän me mieluusti sen lahjan otimme vastaan. Tiedän ettei kaikki tykkää laittaa rahaa tilille, joten siksi oli myös tuo lahjalista, jossa muita vaihtoehtoja. Toki lista ulkopuoleltakin olisi voinut jotain tuoda. Lahjalista oli netissä ja kutsun infossa siihen ohjeet. Kyllä uskoisin, että kaikki tiesivät, kutsussa oli erikseen mainittu kirkkovihkiminen ja sen jälkeen hääjuhla paikassa x, sekä mainittu ruoka, juoma, livemusiikki ja jotain sellaista (en jaksa nyt kaivaa kutsua mistään) ja paikkana kunnon juhlapaikka, yleisesti hienoissakin häissä käytetty (ei ravintola, jossa voisi vaikka vain syödä). Eli mikään ei mielestäni viitannut siihen, ettei juhlita kunnolla :(
Sovin sukulaiseni kanssa, etten tuo lahjaa koska olin aivan pennitön ja tulossa toiselta puolelta Suomea kiireisellä aikataululla. Lisäksi he olivat aikuisia, joilla oli yhteenmuuton jälkeen kaksin kappalein kaikkea mahdollista, joten en halunnut turhaakaan krääsää heidän vaivoikseen työntää. Sukulaiseni sanoi, että on pääasia että itse tulen eikä todellakaan odota lahjaa tai korttia. Uskoin tämän, koska niin itsekin ajattelisin. Mukavat häät vietettiin, mutta vuosia myöhemmin riitaannuimme ja sukulainen alkoi syyttää minun itsekkyyttäni kun en edes lahjaa tuo häihin. Suoraan sanottuna vitutti, enkä luota enää ikinä mihinkään mitä tämä sukulainen sanoo. Enkä mene häihin ilman lahjaa vaikka hääpari esittäisi mitä. Näkeehän sen tästä ketjustakin, että vaikka sanotaan ettei lahjat ole tärkeitä, ne kuitenkin ovat.
En todellakaan kehtaa mennä häihin, synttäreille, tupareihin, rippijuhliin tai ylppäreihin ilman lahjaa. Lahjan annan aina mielelläni.
Jos menen pitkästä aikaa tai pidemmän matkan päähän kylään jonnekin vien tuliaisia mennessäni ja ilolla.
Töissä jos menen edustamaan yksikköäni uuteen yksikköön avajaisiin tai avoimiin oviin niin pidän huolen että meiltä hankitaan jokin muistaminen. Pieni ele, jolla on saa hyvän mielen.
Jos mennään tuttujen mökille kutsun saatua niin ostamme ruokaa porukalle ja anna isännille esim. viinilaatikon tms.
Kyllä ihmetyttää ihmisten junttimaisuus.
Vertailun vuoksi maalla vietetyt häät. Vieraita 75
Juhlapaikka 150e, ruuat ja pitopalvelu 700e, koristelut 300e, puvut 800e, juomat juhlaväelle 300e, sormus 750e. Yhteensä siis 3000e, juhlittiin aamuun asti, vierailla oli hauskaa ja häät onnistuneet. Toivottiin rahaa häälahjaksi, saatiinkin sitä 2500e ja omilta vanhemmiltani sponsorointia 1500e. Päästiin häämatkalle. Ei haluttu häitä vierailla maksattaa, mutta lähimmät sukulaiset olivat melko avokätisiä lahjarahojen suhteen.
Oli muutama kimppalahja, eli perheeltä/pariskunnalta. Suurin osa vieraistamme oli sinkkuja, ja vain yksi perheenä kutsuttu joilla teini-ikäinen.
Saimme minun ja miehen vanhemmilta yhteensä 250e, siinä siis 4hengen lahjat, lopuilta 9 henkilöltä yhteensä 150e joista yksi lahja tuon 3 henkisen perheen yhdessä laittama. Nämä jotka olivat kimpassa ostettu, niin viestissä luki Terveisin X Y ja Ö. Summat olivat siis muilta kuin meidän vanhemmilta pieniä, mutta se on ok eikä haittaa ollenkaan. En siis odottanut että kaverit laittavat useita kymppejä.
Mutta siis yhteensä 13 hengeltä tuli lahja, nuo kimpassa ostetut mukaanluettuna.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 12:56"]
En jaksa lukea vuodatustasi
[/quote]
Minä taas en käsitä näitä keskittymiskyvyttömiä kommentoijia, joiden on pakko kertoa, että aloitus on liian tylsä luettavaksi.
Todella noloa, miten kukaan kehtaa?
Tästä maasta löytyy kyllä ihan käsittämättömän junttia porukkaa. Painaisin kyllä mieleeni ne, jotka tulivat ilman lahjaa ja muistaisin sen jatkossa.
Mä oon kyllä pahoillani teidän puolesta. Ymmärrän täysin mielipahanne. En tajua teidän "kavereita". Uskomatonta.
[quote author="Vierailija" time="16.07.2015 klo 13:37"]
Sovin sukulaiseni kanssa, etten tuo lahjaa koska olin aivan pennitön ja tulossa toiselta puolelta Suomea kiireisellä aikataululla. Lisäksi he olivat aikuisia, joilla oli yhteenmuuton jälkeen kaksin kappalein kaikkea mahdollista, joten en halunnut turhaakaan krääsää heidän vaivoikseen työntää. Sukulaiseni sanoi, että on pääasia että itse tulen eikä todellakaan odota lahjaa tai korttia. Uskoin tämän, koska niin itsekin ajattelisin. Mukavat häät vietettiin, mutta vuosia myöhemmin riitaannuimme ja sukulainen alkoi syyttää minun itsekkyyttäni kun en edes lahjaa tuo häihin. Suoraan sanottuna vitutti, enkä luota enää ikinä mihinkään mitä tämä sukulainen sanoo. Enkä mene häihin ilman lahjaa vaikka hääpari esittäisi mitä. Näkeehän sen tästä ketjustakin, että vaikka sanotaan ettei lahjat ole tärkeitä, ne kuitenkin ovat.
[/quote]
Voi ei :( Jos joku olisi minulle sanonut, että nyt on tälläinen tilanne, ettei rahaa vain ole, niin olisin ollut ihan fine asian kanssa. Kuten alotuksessa sanoinkin, tiedän että joukossa on muutamia opiskelijakavereita ja työttömiä, joilla ei välttämättä ole penniäkään ylimääräistä. En minä kenellekään suutu siitä, ettei saa lahjaa, mutta harmittaa silti että suurin osa ei muistanut mitenkään, edes sillä kortilla. Me pyrimme siihen ettei vieraille tule juurikaan kuluja meidän häistä, eli järjestimme myös bussikuljetuksen paikalle, tarjosimme kaikki juomat illan aikana.
Itse en ostanut sukulaisten häihin lahjaa koska nimenomaan ilmaisivat toiveena - ei lahjaa, jos haluatte voitte antaa rahaa häämatkaan.
Osallistumisemme häihin matkoineen ja yöpymisineen oli jo tarpeeksi budjetillemme. Hääpari itsekin jo sanoi että tärkeintä on vieraiden läsnäolo heidän päiväään eikä lahjojen saaminen. Molemmat töissä käyviä aikuisia joilla jo on oma koti ja tarpeelliset tavarat.
No jopas on ollut moukkamaisia vieraita. Vastauksena kysymykseen: en todellakaan kehtaisi, vaikka opiskelija olen itsekin. Ymmärrän, että harmittaa.
Meillä oli häät vuosi sitten, eikä kukaan tainnut olla antamatta lahjaa ja toive oli sama kuin teilläkin: jotain aineetonta, vaikka leffaliput. Ja kortissa luki vielä, että pääasia että pääset itse paikalle ja voit antaa lahjaksi vaikka puheen tai lauluesityksen. Saimme lahjan myös niiltä vierailta, jotka eivät päässeet paikalle. Suurin osa vieraista antoi rahaa.
Yleensä pariskunnat tuovat yhteisen lahjan. Jos teillä oli 50 vierasta, se tekisi 25 paria. Jotkut kimpat on voineet olla useamman hmisen. Eli saitte 13+3 lahjaa=16. Jos noista on muutamassa lahjassa ollut useampi ihminen, niin ei siellä montakaan ole jättänyt lahjaa tuomatta.
Minkä verran sitten saitte rahaa?