Ranskassa viiniä lipitetään aamuin illoin lasten kanssa, Suomessa kielletty
Holhotaan taas aivan turhaan.
Kommentit (38)
Suomessa ei ole kielletty, vaan jonkun tiukkapipoisen baarimikon päässä.
MIelenkiintoista tilastoa
"
1960-luvulla Suomi alhaisen kulutuksen maa Länsi-Euroopassa
Länsi-Euroopan maihin verrattuna 1960-luvun Suomen alkoholinkulutuksen vähäisyys korostuu entisestään. Kun Suomessa juotiin vuonna 1968 noin 3,6 litraa alkoholia asukasta kohti, vastaava luku oli alkoholijuomien kulutuksen kärkimaassa Ranskassa 1960-luvulla 18 litran tienoilla."
...
Euroopan tasolla erilaiset alkoholin kulutuksen kehityssuunnat ovat merkinneet, että tällä hetkellä alkoholin kulutuksen huippumaita ovat sellaiset itäisen Euroopan maat kuten Tšekki, Unkari, Slovenia ja Romania. Suomea enemmän alkoholia kulutetaan yhä muutamassa Etelä-Euroopan viinimaassa ja useimmissa Keski-Euroopan olutmaista.
Nykyään Suomen kulutus Pohjoismaiden kärjessä
Suomessa alkoholin kulutuksen kasvu on kuitenkin ollut sitä luokkaa, että kulutustasomme on ohittanut sekä Italian ja Espanjan että Belgian, Hollannin ja Sveitsin, ja että Suomessa alkoholin kulutus on nyt Pohjoismaiden kärjessä."
No ero on siinä että ranskalainen mamma juo sitä viiniä muutaman senttilitran.. Suomimamma kiskoo alas kaiken minkä saa, pullotolkulla...
Tuskin se Eerikäinenkään pullotolkulla kiskoi, kun autolla lähti. Ja lasuilmoitois siitä lähti kuitenkin.
Ranskassa ihmiset ei konttailekaan pitkin katuja perjantai-iltaisin. Suomalainen vetää pään täyteen, ja siksi meitä pitääkin vähän vahtia.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:55"]
Ranskassa ihmiset ei konttailekaan pitkin katuja perjantai-iltaisin. Suomalainen vetää pään täyteen, ja siksi meitä pitääkin vähän vahtia.
[/quote]
Kyllä konttailee. Sama 10% siellä on alkoholin väärinkäyttäjiä kuin Suomessakin...
Ranskassa alkoholin käyttö näkyy ainakin maksasairauksien määrässä erittäin hyvin. Vaikka humalahakuista juomista ei olisikaan siinä määrin kuin Suomessa, niin jatkuva ja jokapäiväinen viinin horiminen rasittaa maksoja myöskin.
Paitsi Ranskassakin on jouduttu alkoholilakia tiukentamaan nuorten lisääntyneiden alkoholin käytöstä johtuvien ongelmien vuoksi.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:50"]
No ero on siinä että ranskalainen mamma juo sitä viiniä muutaman senttilitran.. Suomimamma kiskoo alas kaiken minkä saa, pullotolkulla...
[/quote]
Katsopa uudelleen näitä tilastoja
Alkoholinkulutus EU:n jäsen- ja hakijamaissa sekä Norjassa ja Sveitsissä 2011
100 % alkoholina laskettu kulutus, litraa henkeä kohden
1. Tsekin tasavalta 16,61
2. Romania 16,30
3. Slovenia 15,31
4. Slovakia 14,59
5. Unkari 14,15
6. Viro 14,05
7. Puola 13,60
8. Portugali 13,43
9. Espanja 13,07
10. Liettua ja Montenegro 13,02
12. Itävalta 13,00
13. Bulgaria 11,45
14. Irlanti ja Saksa 12,87
16. Tanska 12,80
17. Kroatia ja Luxemburg 12,76
19. Ranska 12,70
20. Britannia 12,52
Euroopan keskiarvo 12,45
21. Suomi 12,27
22. Belgia 12,00
23. Sveitsi 10,76
24. Kreikka 10,55
25. Alankomaat 9,73
26. Italia 9,59
27. Kypros 9,53
28. Ruotsi 8,85
29. Norja 8,30
30. Malta 8,01
31. Islanti 7,93
32. Makedonia 6,84
33. Turkki 3,64
(Latvian tiedot puuttuvat)
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:57"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:55"]
Ranskassa ihmiset ei konttailekaan pitkin katuja perjantai-iltaisin. Suomalainen vetää pään täyteen, ja siksi meitä pitääkin vähän vahtia.
[/quote]
Kyllä konttailee. Sama 10% siellä on alkoholin väärinkäyttäjiä kuin Suomessakin...
[/quote]
Kyllä, Ranskassakin on alkoholisteja. Mutta ne ovat sitten niitä alan ammattilaisia. Perjantai-illan känniläislauma ei todellakaan valtaa katuja samoin kuin Suomessa. Humaltuminen on hauskan illan sivutuote, ei elämänsisältö ja päämäärä.
t: Ranskassa asuva
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:59"]
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:50"]
No ero on siinä että ranskalainen mamma juo sitä viiniä muutaman senttilitran.. Suomimamma kiskoo alas kaiken minkä saa, pullotolkulla...
[/quote]
Katsopa uudelleen näitä tilastoja
Alkoholinkulutus EU:n jäsen- ja hakijamaissa sekä Norjassa ja Sveitsissä 2011
100 % alkoholina laskettu kulutus, litraa henkeä kohden
1. Tsekin tasavalta 16,61
2. Romania 16,30
3. Slovenia 15,31
4. Slovakia 14,59
5. Unkari 14,15
6. Viro 14,05
7. Puola 13,60
8. Portugali 13,43
9. Espanja 13,07
10. Liettua ja Montenegro 13,02
12. Itävalta 13,00
13. Bulgaria 11,45
14. Irlanti ja Saksa 12,87
16. Tanska 12,80
17. Kroatia ja Luxemburg 12,76
19. Ranska 12,70
20. Britannia 12,52
Euroopan keskiarvo 12,45
21. Suomi 12,27
22. Belgia 12,00
23. Sveitsi 10,76
24. Kreikka 10,55
25. Alankomaat 9,73
26. Italia 9,59
27. Kypros 9,53
28. Ruotsi 8,85
29. Norja 8,30
30. Malta 8,01
31. Islanti 7,93
32. Makedonia 6,84
33. Turkki 3,64
(Latvian tiedot puuttuvat)
[/quote]
En ole tuo lainaamasi, mutta kai sinäkin ymmärrät, että nuo Ranskan lukemat juodaan tasaisesti pitkin viikkoa, Suomessa taas vedetään viikonloppukännit.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:55"]
Ranskassa ihmiset ei konttailekaan pitkin katuja perjantai-iltaisin. Suomalainen vetää pään täyteen, ja siksi meitä pitääkin vähän vahtia.
[/quote]
Sä et ilmeisesti ole koskaan Ranskassa käynyt... tai sitten olet kulkenut pussi päässä koko reissun.
Ranskassa juodaan henkeä kohden enemmän kuin Suomessa. Mikä siinä on puolusteltavaa? Täällä on totuttu hokemaan, että suomalainen on juoppo juntti ja ranskalainen sivistynyt viininmaistelija, mutta yhtälailla sitä viinaa kuluu. Ranskassa kulunut pitkään ja paljon enemmän.
No Suomessa se johtuu siitä, että harva täällä osaa asiallisesti ottaa sitä alkoholia vaan sitten kun sitä otetaan niin örvelletään räkäkännissä menemään. Esimerkiksi juuri siellä Italiassa otetaan viiniä ihan vaan ruokajuomana ja juhlissakin vain muutama lasillinen eikä humalanhakuisesti.
Suomessa on niin vääristynyt suhtautuminen alkoholiin.
Juuri se, että jotkut pyrkii kieltämään normaalinkin käytön lasten seurassa, johtaa siihen ettei tulevakaan sukupolvi osaa suhtautua alkoholiin neutraalisti esim. normaalina ruokajuomana vaan se on jotain "lapsilta salassa tehtävää dokaamista".
Terveyshaitat ovat yhtä totta, kun litramäärät ovat tuota luokkaa, molemmissa maissa.
Miten niin harva osaa ottaa asiallisesti? Itse ja lähes koko tuttavapiirini osaa kyllä ottaa ihan asiallisesti esim. terassilla drinkin tai kaksi ja jatkaa sitten matkaa.
On ihan illuusio, että KAIKILLA suomalaisilla olisi joku tarve koko ajan vetää kaksin käsin. Väitän, että enemmistö suomalaisista osaa juoda ihan "eurooppalaisittain".
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 12:05"]Ranskassa juodaan henkeä kohden enemmän kuin Suomessa. Mikä siinä on puolusteltavaa? Täällä on totuttu hokemaan, että suomalainen on juoppo juntti ja ranskalainen sivistynyt viininmaistelija, mutta yhtälailla sitä viinaa kuluu. Ranskassa kulunut pitkään ja paljon enemmän.
[/quote]
Ranskassa viiniä/alkoholia juodaan yleensä vain ruuan kanssa ja toisten seurassa, eikä tarkoituksena ole vetää kännejä. Suomessa sen sijaan juodaan enemmän vain juomisen vuoksi ja humaltumistarkoituksessa ja vedetään kännejä jopa yksin. Tuossa ei paljoa merkitse, vaikka Ranskassa kokonaiskulutus olisi hieman suurempaa.
[quote author="Vierailija" time="14.07.2015 klo 11:54"]Tuskin se Eerikäinenkään pullotolkulla kiskoi, kun autolla lähti. Ja lasuilmoitois siitä lähti kuitenkin.
[/quote]
No martina on tuomittu rattijuopumuksesta...
No ei ne aamuisin viiniä litki, vaan ruoan kanssa