Lue keskustelun säännöt.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Tervetuloa lukemaan keskusteluja! Kommentointi on avoinna klo 7 - 23.
Alue: Aihe vapaa
Mitä jos oman lapsensa kanssa ei tule millään toimeen?
24.02.2022 |
Meillä on yksi lapsi joka on usein täydellinen vastakohta kuin minä. Meillä on aina ollut hankaluuksia tulla toimeen. Riitaa on kaikesta. Lapsi on tyytymätön, epäkiitollinen ja röyhkeä. Ei arvosta mitään mitä teen tai sanon. Perhe-elämä on yhtä hampaidenkiristelyä. Olen aina luullut että olen pitkäpinnainen ja hyväksyvä ihminen mutta lapsen kanssa olen hermoheikko raivopää ja hän osaa aina niin taitavasti saada minut melkein hulluuden partaalle.
Ihan oikeasti olen alkanut pelkäämään että hänestä ei tule mitään kunnollista kansalaista... en sano että olen täydellinen äiti, mutta nyt on viimeaikoina ollut erityisen vaikeaa. Olen harkinnut vakavasti eroa miehestäni (joka on lapsen biologinen isä). En usko että kukaan pystyy auttamaan meitä. Olen luopunut toivosta.... olo on kuin nurkkaan ahdistettu eläin.
Kommentit (63)
Minusta vähän tuntuu, että kiittämättömyys on sellaisten lasten ja nuorten, joista on aina pidetty huolta, perusominaisuus. Kuuluu ikään.
Kyllä minäkin kiukkusin 16-vuotiaana äidilleni, kun en saanut huoneeseeni sellaista kattolamppua, kuin halusin (haluamani oli monta kertaa kalliimpi kuin se, minkä sain). Ja vielä parikymppisenäkin kiukuttelin isälleni, kun oli maalannut asuntoni seinät väärällä sävyllä.
No nyt tiedän, ettei aikuisilla ole yleensä ilmaisia maaleja ja se on hitonmoinen homma, minkä isäni teki poistaessaan vanhat tapetit ja maalatessaan.
Vuosi sitten sisareni 11-vuotias oli luonani viikon,kun sisareni oli työmatkalla. Voi kun oli ruoka joskus pahaa ja itsestään selvää se, että kun tilataan pizzat, aikuinen maksaa.
Aikuisena, jolla ei oo lapsia, sitä mietti että huh, tuommosiako ne on. Niin on. Mut kyl ne oppii, minäkin opin.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Onko pois suljettu add/Adhd?
Mietin vaan, että kuulostaa erittäin tutulta ja johtuu adhd:sta.
Onko ainoa lapsi? Meillä on monta ja tämmösiä ongelmia ei muilla,kuin Adhd lla.
Raskasta. Varsinkin nyt, kun on vielä murrosikä päälle.
Jankkaamista, jatkuvaa pyytämistä, arvostelua you name it.
Yrittää myös määräillä. ( omista säännöistään, saako tuoda vieraita yöks kylään) Semmoset niiku normaalit säännöt ja rajoitukset ei kiinnosta. Jatkuvaa vääntöä..
Olekin osittain luovuttanut. En jaksa sitä jatkuvaa vääntöä ja tappelua.
Tehköö mitä huvittaa. Maailma opettaa.
Meillä on samanlainen lapsi, mutta 7v. Pienestä asti ollut aina negatiivinen ja vaikea, aina naama nurinpåin. Ei tottele mitään. Vanhempienikin mielestä lapsi on poikkeuksellisen negatiivinen ja haastava. Olen ajatellut lähteä purkamaan tätä vyyhtiä perheneuvolaan.. Usein on mietitty mikä on mennyt pieleen ja pahaa pelkään että tuo lapsi joutuu tulevaisuudessa vielä jonnekin sijoitukseen.. Meillä myös nuorempi lapsi joka vaikuttaa täysin päinvastaiselta persoonalta.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Onko pois suljettu add/Adhd?
Mietin vaan, että kuulostaa erittäin tutulta ja johtuu adhd:sta.
Onko ainoa lapsi? Meillä on monta ja tämmösiä ongelmia ei muilla,kuin Adhd lla.Raskasta. Varsinkin nyt, kun on vielä murrosikä päälle.
Jankkaamista, jatkuvaa pyytämistä, arvostelua you name it.
Yrittää myös määräillä. ( omista säännöistään, saako tuoda vieraita yöks kylään) Semmoset niiku normaalit säännöt ja rajoitukset ei kiinnosta. Jatkuvaa vääntöä..
Olekin osittain luovuttanut. En jaksa sitä jatkuvaa vääntöä ja tappelua.Tehköö mitä huvittaa. Maailma opettaa.
Joo... en tiedä onko mahdollista että onko add/adhd, voisi kyllä tutkituttaa. Lapsemme ei mielestäni ole ollut erityisen ketterä liikkeissään mutta sitäkin vilkkaampi mielikuvitus, todella kekseliäs professori. Ei ole ikinä ollut suunapäänä missään jos minua ei ole ollut rinnalla. Aina ollut sellainen hitaastilämpiävä äitiintakertuja. Ainut lapsi kyllä.
Eniten on huolestutti juuri nuo raivokohtaukset (2-4-vuotiaana) jotka olivat joskus pitkään kestäviäkin ja jos joku siihen puuttui, raivari paheni, tämä ihmetytti minua, koska yleensä lapsi rauhoittuu kun joku ulkopuolinen siihen puuttuu. Tätä tapahtui vain silloin kun olin läsnä. Koulussa ei ole ongelmia, eikä kavereiden kanssa. Sanoo ettei kukaan kiusaa. Kova puhumaan ja erityisen hyvä muisti sellaisissa asioissa mitä häntä kiinnostavat.
Voi olla että ihan normaali lapsi mutta onko sitten kyseessä vuorovaikutusongelma minun ja hänen välillään vai mikä, vaikea sanoa. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pois suljettu add/Adhd?
Mietin vaan, että kuulostaa erittäin tutulta ja johtuu adhd:sta.
Onko ainoa lapsi? Meillä on monta ja tämmösiä ongelmia ei muilla,kuin Adhd lla.Raskasta. Varsinkin nyt, kun on vielä murrosikä päälle.
Jankkaamista, jatkuvaa pyytämistä, arvostelua you name it.
Yrittää myös määräillä. ( omista säännöistään, saako tuoda vieraita yöks kylään) Semmoset niiku normaalit säännöt ja rajoitukset ei kiinnosta. Jatkuvaa vääntöä..
Olekin osittain luovuttanut. En jaksa sitä jatkuvaa vääntöä ja tappelua.Tehköö mitä huvittaa. Maailma opettaa.
Joo... en tiedä onko mahdollista että onko add/adhd, voisi kyllä tutkituttaa. Lapsemme ei mielestäni ole ollut erityisen ketterä liikkeissään mutta sitäkin vilkkaampi mielikuvitus, todella kekseliäs professori. Ei ole ikinä ollut suunapäänä missään jos minua ei ole ollut rinnalla. Aina ollut sellainen hitaastilämpiävä äitiintakertuja. Ainut lapsi kyllä.
Eniten on huolestutti juuri nuo raivokohtaukset (2-4-vuotiaana) jotka olivat joskus pitkään kestäviäkin ja jos joku siihen puuttui, raivari paheni, tämä ihmetytti minua, koska yleensä lapsi rauhoittuu kun joku ulkopuolinen siihen puuttuu. Tätä tapahtui vain silloin kun olin läsnä. Koulussa ei ole ongelmia, eikä kavereiden kanssa. Sanoo ettei kukaan kiusaa. Kova puhumaan ja erityisen hyvä muisti sellaisissa asioissa mitä häntä kiinnostavat.
Voi olla että ihan normaali lapsi mutta onko sitten kyseessä vuorovaikutusongelma minun ja hänen välillään vai mikä, vaikea sanoa. Ap
Usko jo, ongelma on sinussa, ei lapsessa.
-Eri
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Miltä tuntui hetkenä, jolloin levitit reitesi ja sallit munan painautua sisääsi ja suorittaa siittäminen?
Terveisin
Ihan hyvältä, kiitos kysymästä. Ap
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko pois suljettu add/Adhd?
Mietin vaan, että kuulostaa erittäin tutulta ja johtuu adhd:sta.
Onko ainoa lapsi? Meillä on monta ja tämmösiä ongelmia ei muilla,kuin Adhd lla.Raskasta. Varsinkin nyt, kun on vielä murrosikä päälle.
Jankkaamista, jatkuvaa pyytämistä, arvostelua you name it.
Yrittää myös määräillä. ( omista säännöistään, saako tuoda vieraita yöks kylään) Semmoset niiku normaalit säännöt ja rajoitukset ei kiinnosta. Jatkuvaa vääntöä..
Olekin osittain luovuttanut. En jaksa sitä jatkuvaa vääntöä ja tappelua.Tehköö mitä huvittaa. Maailma opettaa.
Joo... en tiedä onko mahdollista että onko add/adhd, voisi kyllä tutkituttaa. Lapsemme ei mielestäni ole ollut erityisen ketterä liikkeissään mutta sitäkin vilkkaampi mielikuvitus, todella kekseliäs professori. Ei ole ikinä ollut suunapäänä missään jos minua ei ole ollut rinnalla. Aina ollut sellainen hitaastilämpiävä äitiintakertuja. Ainut lapsi kyllä.
Eniten on huolestutti juuri nuo raivokohtaukset (2-4-vuotiaana) jotka olivat joskus pitkään kestäviäkin ja jos joku siihen puuttui, raivari paheni, tämä ihmetytti minua, koska yleensä lapsi rauhoittuu kun joku ulkopuolinen siihen puuttuu. Tätä tapahtui vain silloin kun olin läsnä. Koulussa ei ole ongelmia, eikä kavereiden kanssa. Sanoo ettei kukaan kiusaa. Kova puhumaan ja erityisen hyvä muisti sellaisissa asioissa mitä häntä kiinnostavat.
Voi olla että ihan normaali lapsi mutta onko sitten kyseessä vuorovaikutusongelma minun ja hänen välillään vai mikä, vaikea sanoa. Ap
Hyvinkin voi olla add.. Siihen ei kuulu mikään ylivilkkaus. Enemmänkin omiin ajatuksiin uppotuminen, hajamielisyys, periksiantamattomuus, jankkaaminen, tavaroiden hukkaaminen, sotkukuisuus ( ei havannoin sotkua, jättää tavarat mihin sattuu)
vaikea noudattaa sääntöjä ym. Nämä nyt murrosiässä.
Pienempänä raivarit, jotka kesti pitkään, uhmakkuus, huonosti nukkuminen, jääräpäisyys, jankkaaminen.
Onha noita muitakin mut tässä nyt osa.
Koulussa yläkouluun saakka ok. Murrosiän alkaessa päin sitä itteesä. Myöhästely (usein)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ja usein add/Adhd kuuluu impulsiivisuus. Sanoo pahojakin asiota, koska puuttuu semmonen suodatin, joka yleensä on.
Ei ajattele, ennen ku sanoo.
Vierailija kirjoitti:
Ja usein add/Adhd kuuluu impulsiivisuus. Sanoo pahojakin asiota, koska puuttuu semmonen suodatin, joka yleensä on.
Ei ajattele, ennen ku sanoo.
Ei kyllä ADD kuulu impulsiivisuus.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ja usein add/Adhd kuuluu impulsiivisuus. Sanoo pahojakin asiota, koska puuttuu semmonen suodatin, joka yleensä on.
Ei ajattele, ennen ku sanoo.Ei kyllä ADD kuulu impulsiivisuus.
Kyllä muuten kuuluu. Ei siinäkään KAIKILLA oo samat oireet. Meillä on Adhd ja add täällä. Ja kummallakin kuuluu impulsiivisuus oirekuvaan.
Uskon, että ymmärrän sua ap. Mun esikoinen oli hyvin samanlainen kuin kuvailit ja koko lapsuus oli todella, todella rankkaa.
Tämä muutti meillä suunnan: päätin, että rakastan tätä lasta ihan hirveästi.
Ihan sama vaikka en tajua, mikä hänen päässään liikkuu ja miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Koskaan, koskaan lapsessa ei ole vika. En ymmärrä häntä, mutta minä olen hänet tähän maailmaan saattanut ja minulla on vastuu. Ei se voi mennä niin, että lapsen pitää muuttua erilaiseksi. Ei hän osaa.
Yritin aina ymmärtää lapsen ajatuksenjuoksua, mutta en kertakaikkiaan tajunnut häntä. Siksi luovutin ja kertakaikkiaan päätin, että vaikka kukaan muu ei hänestä tykkäisi, minä hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on ja rakastan häntä aina. Se alkaa ihan vaikka siitä, millä äänensävyllä lapselle puhuu ja miten häntä katsoo. Lapsi vaistoaa että hän on hyvä ja toimii sen mukaisesti.
Tsemppiä sulle ap!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko koskaan kokeillut sanoa lapselle, että nyt suu kiinni, kukaan ei jaksa kuunnella jatkuvaa valitusta ja marinaa? Jos kiukuttelee jostain tuliaisista, niin ne otetaan pois ja seuraavalla kerralla ei tuoda mitään.
Jos lapsen on pienestä asti annettu tertorisoida perhettä, niin se vain pahenee kohti murrosikää mentäessä.
Kyllä lapsiltakin voi vaatia käytöstapoja ja kohteliaisuutta muita perheenjäseniä kohtaan. Huonosta käytöksestä tulee aina jokin sanktio sen sijaan että muu perhe luimistelee ja alistuu sylkykuppina olemiseen.
Teidän selän takana jo tehdään moniammatillista arviota.
Pakatkaa huostalaukku valmiiksi, ja mielellään myös mielisairaalakamat. Sinne vanhemmat heitetään.
Irtisanoutukaa nyt jo työpaikoistanne, ja hankkikaa hyvä vakuutus kattamaan asianajaja ja neuroleptit ja terapiat.
Lykkyä vaan.
Lastensuojelu pystyy tekemään perheille monenlaista muutakin kiusaa kuin vain sen huostaanoton.
Tämä voisi olla minun äitini aikoinaan aloittama ketju, jos en olisi jo yli 30 nainen. Olin esikoinen, suurperhe. Minut ja pari nuorempaa sisarustani äiti sai teininä, myöhemmin lisää.
Koko kouluajan olin kiusattu, jokapäiväinen rääkki. Siihen puututtiin muutamia kertoja vuosien mittaan. Pahin tai oli kuitenkin kotiinpaluu.
Hlvetti saattoi revetä mistä vain vanhempien riidoissa, sisarusten kanssa pelättiin välillä sitä kotikuria. Nykyisin olisi ladun paikka se mitä me kestimme.
Kun oireilin kiusaamista koulusta, sitä ei siedetty. Jälkeenpäin tajusin aikuisena, että jossakin ne tunteet piti näyttää. Kun koulussa oli pakko mennä hyvin ja julkisesti, niin kotona oli ainoa vaihtoehto.
Äitini ei jaksanut kanssani, vaistosi sen jo nuorena. Kasvatti kyllä aikuiseksi, mutta tiesin että hän ei pidä minusta ihmisenä. Ulospäin piti näyttää kuitenkin, että hyvin menee. Murros ja teini-iän vakavaan masennukseen ei kumpikaan vanhemmistani puuttunut.
Nuorena aikuisena masennus vaan jatkui, koitin tosissani sen vuoksi itsemurhaa. Vanhempiani ei kiinnostanut mikään muu, kuin uhkailla että "ensi kerralla jum*lauta viemme sinut psikiatrian polille".
Sen jälkeen ei koskaan palattu itsariyritykseen, vaikka olin nuori aikuinen jo mutta silti - luulisi, että omia vanhempia oisi kiinnostanut sen vertaa?
Äiti myös mm tuhosi lähes täysin jo lapsuudessani estoillaan suhteeni omaan naiseuteeni ja seksuaalisuuteen. Yhtään miestä en ole vienyt kotiin näytille.
Perheessämme on tosi paljon asioita, joista ei puhuta. Sisarusten takia koitan olla tekemisissä kaikkien kanssa, myös vanhempieni.
Että jatka AP samaa linjaa, tuhoat lapsesi noin - suosittelen raatorehellistä peiliin katsomista ja miettimistä, miksi sinun tunteesi lasta kohtaan menevät noin yli kasvatustilanteissa!
Vierailija kirjoitti:
Uskon, että ymmärrän sua ap. Mun esikoinen oli hyvin samanlainen kuin kuvailit ja koko lapsuus oli todella, todella rankkaa.
Tämä muutti meillä suunnan: päätin, että rakastan tätä lasta ihan hirveästi.
Ihan sama vaikka en tajua, mikä hänen päässään liikkuu ja miksi hän käyttäytyy niin kuin käyttäytyy. Koskaan, koskaan lapsessa ei ole vika. En ymmärrä häntä, mutta minä olen hänet tähän maailmaan saattanut ja minulla on vastuu. Ei se voi mennä niin, että lapsen pitää muuttua erilaiseksi. Ei hän osaa.
Yritin aina ymmärtää lapsen ajatuksenjuoksua, mutta en kertakaikkiaan tajunnut häntä. Siksi luovutin ja kertakaikkiaan päätin, että vaikka kukaan muu ei hänestä tykkäisi, minä hyväksyn hänet juuri sellaisena kuin hän on ja rakastan häntä aina. Se alkaa ihan vaikka siitä, millä äänensävyllä lapselle puhuu ja miten häntä katsoo. Lapsi vaistoaa että hän on hyvä ja toimii sen mukaisesti.
Tsemppiä sulle ap!
Olipa ihana kirjoitus! Esikoiseni on Asperger, johon nyt ainakin tässä tapauksessa kuului se, että hän oli aivan tavattoman itsepäinen. Hän ei uhmannut raivokkaasti juurikaan, mutta hän ei kerta kaikkiaan vain voinut tehdä miten sanottiin. Siinä ei ollut mitään ilkeää tai halua viedä valta vanhemmilta, hänen koko ajattelunsa oli vain täysin omaehtoista. Millään rangaistuksilla tai palkinnoilla ei ollut vaikutusta. Itse olen monissa asioissa aika joustava ja toinen lapsi on kanssa tällainen, että monesti kannattaa antaa vähän periksi, jotta päästään elämässä eteenpäin, ja minusta tällainen piittaamattomuus toisista oli suorastaan lamauttavaa. Joskin lapsi usein oli selvästikin pahoillaan siitä, että aiheutti harmia, mutta hän ei voinut itselleen mitään, mikään luovuttaminen tai joustaminen ei ollut jotenkin mahdollista niillä aivoilla. Ei siinä oikeasti ollut mitään muuta vaihtoehtoa kuin hyväksyä lapsi sellaisena kuin tämä oli, vaikka takaraivossa takoi koko ajan, että olen vain nössö curling-mamma, täysin kyvytön normaaliin kasvatukseen.
Usein jälkeenpäin voi viisaasti sanoa mitä olisi pitänyt tehdä ja mitä ei, mutta tässä tapauksessa en kyllä viisaastunut lainkaan. En edelleenkään tiedä miten olisi pitänyt toimia. Hassua vaan, että lopputulos on, että lapsi on nyt jo 18, valmistuu unelmiensa ammattiin, koulussa menee loistavasti, on todella kiva ja tasapainoinen nuori ja meillä on todella hyvät välit :) Selvästikin voi sanoa, että rakkaus kantaa pitkälle, ei kannata jumittua vertailemaan lasta toisiin ja jäädä jumiin ajatukseen, onko lapsi normaali. Hän on mikä on.
Vierailija<br />
Kuulostaa ihan teidän oman kasvatuksen hedelmältä.[/quote kirjoitti:Joo näin on! Kun lasta ei kasvateta, siitä tulee hirviö. Siitä sitten ihmettelemään!
Alue: Aihe vapaa
Mutta kun tämä ei valitettavasti ole provo vaan valitettavasti ihan totta. Ap