Mitä jos oman lapsensa kanssa ei tule millään toimeen?

0/5

Kun kyseessä 9-vuotias lapsi, niin ei taida olla kyse henkilökemioista, vaan sinulla on joku muu jaksamiseen liittyvä ongelma, kun olet vajonnut lapsen tasolle ihan yksinkertaisissa kasvatuksellisissa asioissa.

Tuskinpa huostaanottoon on mitään edellytyksiä. Hakekaa vaan rohkeasti apua ja ottakaa kaikki tarjottu apu vastaan. Kannattaa toimia pian, sillä kaiken avun piiriin pääsyä joutuu yleensä jonottamaan, ei niihin kovin helpolla pääse. Ja välit olisi hyvä saada toimiviksi ennen lapsen murrosiän myllerryksiä.

Minä olen itse lapsi, joka ei koskaan tullut äitinsä kanssa toimeen. Jo varhain koin, ettei äitini rakasta minua. Hän oli hyvin estoinen tunne-elämältään, ei paha ihminen mutta kyvytön. Jäin vaille normaalia rakkautta, joka äidin ja tyttären välillä kaiketi pitäisi olla. Näin minusta kasvoi ahdistunut, pelokas lapsi, mutta ei suinkaan heikko piipittäjä vaan sellainen ahdistunut, joka purkaa ahdistustaan olemalla vihainen, koska on niin peloissaan. Oma lapsesi ei kuulosta tällaiselta tapaukselta, mutta mietin vaan, että onko hänen vääristyneen käytöksensä takana jokin polku, erilainen kuin minulla mutta sillä tavalla samanlainen, että hänen törkeän käytöksensä takana on jokin lopultakin aika vastakkainen tunne samaan tapaan kuin itselläni oli vihaisuuden takana pelko ja ahdistus? En syytä sinua rakkaudettomuudesta, se liittyy tuohon omaan ongelmaiseen äitisuhteeseeni. Olen pahoillani teidän molempien puolesta. Onneksi lapsesi on vielä nuori ja teillä on mahdollisuus korjata tilanne. Toivon teille molemmille hyvää ja voimia sinulle. Itse olin kammottava lapsi, ja tiedän, että äidilläni oli rankkaa.

Kun vanhemmalla on hermot kireällä, niin lapsi aivan varmasti siihen reagoi. Toimii myös toisin päin. Suhtautumista kannattais aikuisen lähteä muuttamaan, koska se on aikalailla ainut mihin tilanteessa voi vaikuttaa

Oma lapsi voi ja saa herättää kaikenlaisia tunteita. Ihan ensiksi salli ne kaikki itsellesi, siis kaikki. Viha, suru, pelko, pettymys ja sitten päästä irti . 9 vee on vielä tosi pieni. Koita saada käsiteltyä omat tunteesi niin pystyt osoitta lapselle aidosti rakkautta ja myönteisiä tunteita.

Tuo pettymyksesi heijastelee varmasti lapseen ja pienenä ei osaa tilanteeseen muuten reagoida.

Jollainlailla pitäis saada katkaistua tuo kierre.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen lapsi on?

Mitä luulet, miksi hän on tyytymätön, epäkiitollinen ja röyhkeä? Onko hän yleensä aina tai kaikkia kohtaan sellainen?

Hän on aina ollut. Jos esim, tuon tuliaisia joltain reissulta niin on vaan loukkaantunut ja naama nurinpäin 'miksi vain nämä?'. Siis oikeasti, miten hän kehtaa? Joskus hän on muka vitsin varjolla sanonut että meillä pitäisi olla parempi koti. Me asumme suht uudessa omakotitalossa. Jos haluan avoimuutta asioista niin hän huutaa että minun pitää olla hiljaa. Huutaa isälle kuin minullekin. En jaksa. Ap

Lapsi on 9-vuotias. Ap

Ei ole aina ollut tuollainen. Vauvat eivät ole epäkiitollisia eikä röyhkeitä.

Minkä ikäinen hän oli, kun röyhkeä käyttäytyminen alkoi?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko minkä ikäinen lapsi on ja kuinka pitkään tätä käytöstä on kestänyt? Oletko puhunut tilanteesta kenenkään perheen ulkopuolisen ja mieluiten ammattilaisen kanssa?

Haluaisin puhua ammattilaisen kanssa mutta pelkään huostaanottoa... Meillä on muuten puitteet kunnossa mutta meidän kommunikointi tökkii paljon. Olemme miettineet että menen mieheni kanssa perheneuvolaan (olen ollut puhelinyhteydessä sinne) mutta on vain lykkääntynyt eteenpäin koska on kuitenkin tilanteita että menee suht hyvin. Kotona tuntuu vain kaikki kaatuu päälle. Ap

Että minua ärsyttää nämä ihmiset, jotka eivät suostu hakemaan apua lapsilleen ja itselleen jonkun kuvitellun huostaanottomörön pelossa. Minä oireilin lapsuudessani samalla tavalla naapurin namusedän takia, mutta vanhempia ei kiinnostanut, koska huostaanotto.

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on vanhempiensa peili

Lapsi on ihminen ja persoona. Sen verran lohduttaisin ap:ta, että jos lapsi on pienenä ja  murrosiässä hankala ja etsii rajojaan, se yleensä loppuu sitten siinä aikuisuuden kynnyksellä. Oma lapseni oli äärimmäisen helppo tapaus vauvana, taaperona, teininä. Ongelmat alkoivat sitten todella rankkoina siinä armeija-aikaan ja vähän ennen. 

Ja minun luonteellani on hän, näen itseni luonteessaan. Isänsä kanssa ei tule toimeen, mutta minun kanssani niin paljon samaa luonteessa, että pärjätään hyvin. Vaikka vaikeaa, siis oikeasti rankkoja ongelmia ja ajoittain oma elämänikin niiden vuoksi painajaismaista.

Kaikki kääntyy hyväksi, usko vaan!

Käsittelisin ensin omia tunteitani ammattilaisen kanssa ja vasta sen jälkeen ottaisin lapsen siihen rinnalle.

Todennäköisesti sun oma suhtautuminen ja turhautuminen/ ärsyyntyminen vaikuttaa lapseen.

Hyvinvoivat vanhemmat - hyvinvoiva lapsi.

Aloita vaikka siitä, että seuraavan kerran kun narisee tuliaisista, otat ne tyynesti pois ja sanot että ei sitten kun ei kelpaa. 

Oma äitini, joka vaati koko lapsuuteni tuota kiitollisuutta ja arvostusta on diagnosoitu narsisti. Oli muuten todella pska lapsuus. Mene hoitoon AP.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Minkä ikäinen lapsi on?

Mitä luulet, miksi hän on tyytymätön, epäkiitollinen ja röyhkeä? Onko hän yleensä aina tai kaikkia kohtaan sellainen?

Hän on aina ollut. Jos esim, tuon tuliaisia joltain reissulta niin on vaan loukkaantunut ja naama nurinpäin 'miksi vain nämä?'. Siis oikeasti, miten hän kehtaa? Joskus hän on muka vitsin varjolla sanonut että meillä pitäisi olla parempi koti. Me asumme suht uudessa omakotitalossa. Jos haluan avoimuutta asioista niin hän huutaa että minun pitää olla hiljaa. Huutaa isälle kuin minullekin. En jaksa. Ap

Lapsi on 9-vuotias. Ap

Ei ole aina ollut tuollainen. Vauvat eivät ole epäkiitollisia eikä röyhkeitä.

Minkä ikäinen hän oli, kun röyhkeä käyttäytyminen alkoi?

No siis 3-vuotiaana oli vahvat uhman merkit. Monet kerrat jouduin kantamaan lapsen väkisin kun huusi kuin peijoona, potki ja löi. Ei siis mitenkään erilaista, omapäisen lapsen uhmaa. Nyt on lyöminen jäänyt pois mutta tilalle on tullut kiero ja henkinen pahoinpitely (joskus myös uhka lyömisestä tai jonkun tavaran rikkomisesta). Ei ole niin pahana isää kuin minua kohtaan. Ap

Meidän tavallaan herkin tyttö on käyttäytynyt huonosti tavallista enemmän mm. kun paras kaveri muutti. On muutenkin vähän hankala hänen kertoa mistä tuulee tai jos tahtoisi apua vaan käyttäytyy silloin muita useammin negatiivisesti. Se on kyllä vähän helpottanut kun en ole itse provosoitunut huonosta käytöksestä vaan sanonut, että kerro nyt mitä oikeasti tahdot ja mikä on pielessä niin autetaan. Ei tarvitse olla ilkeä muille. On alkanut jo käyttäytyä paremmin muita kohtaan ja tuntuu aika kivalta kun lapsi osaa käsitellä pettymyksiä paremmin ja käyttäytyy paremmin. Vähän tälleen ohiksena

Vierailija kirjoitti:

Älä antaudu lapsen kanssa samalle tasolle, vaan ole auktoriteetti joka kieltää lapselta rumat puheet ihan periaatteen vuoksi. Tee siis lapsen puheista ja suhtautumistavasta puhdas kurinpidollinen kysymys jossa on käytössä nollatoleranssi rikkeille.

Despoottimaisen tiukka kuri harvoin tekee kroonisen negatiivisesta ihmisestä paljon positiivisempaa.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Kerrotko minkä ikäinen lapsi on ja kuinka pitkään tätä käytöstä on kestänyt? Oletko puhunut tilanteesta kenenkään perheen ulkopuolisen ja mieluiten ammattilaisen kanssa?

Haluaisin puhua ammattilaisen kanssa mutta pelkään huostaanottoa... Meillä on muuten puitteet kunnossa mutta meidän kommunikointi tökkii paljon. Olemme miettineet että menen mieheni kanssa perheneuvolaan (olen ollut puhelinyhteydessä sinne) mutta on vain lykkääntynyt eteenpäin koska on kuitenkin tilanteita että menee suht hyvin. Kotona tuntuu vain kaikki kaatuu päälle. Ap

Ei sitä lasta heti ensimmäisen ongelman ilmettyä huostaanoteta. Ei edes lastensuojeluilmoitusta tehdä tuosta, jos perheneuvolaan tms. menette juttelemaan.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lapsi on vanhempiensa peili

Työnnä kuule se peilis ja syvälle

Lapsi syntyy maailmaan ja vanhemmat on ne jotka alkaa lasta ohjelmoimaan jo kohdusta alkaen. Lapset kirjaimellisesti on vanhempiensa olemuksen tuotos. Vanhemmat lapset toki heijastaa muutakin ulkoista maailmaa, mutta vanhempien rooli siinäkin on todella iso. Voi olla vaikea ja epämukava nähdä lapsen epäkohtia omanaan, joten on aika normaalia sulkea siltä silmänsä. Ehdotonta rakkautta tarvis mitä tahansa lasta kohtaan harjoittaa, joka tarkoittaa siis sitä, että rakastaa lastaan riippumatta hänen "vioistaan". Se on tärkein asia mitä lapset tarvii ja saa yleisesti liian vähän. Helpompi keskittyä ulkoisten juttujen parantelemiseen, millä loppupeleissä on suhteellisen vähän merkitystä.

On se vaikeeta asettaa rajoja lapselle! Vaikea teini- ikä edessä!

Joillain ihmisillä ei vain henkilökemiat kohtaa, vaikka sattuisikin olemaan kyseessä sukulainen tai oma lapsi. Eipä tuolle mitään mahda.

Itse en koskaan ole tullut toimeen äitini kanssa, edes silloin kun olin lapsi. Oli suuri helpotus molemmille kun muutin pois kotoa.

Nykyään olemme etäisen asiallisissa väleissä, lähinnä muiden sukulaisten vuoksi

Vierailija kirjoitti:

Näin tänään Porvoossa

Nämä kurittomuusprovot ovat suosittuja, koska ne herättävät niin paljon keskustelua. Moni täällä on erikoistunut niiden kirjoittamiseen, ja niitä julkaistaankin iso määrä joka päivä.