Puutarhan hengettäret 2022!
Mites teidän puutarhasuunnitelmat kesälle 2022?
Onko siementilaukset tehty? Onko jotain jo esikasvatuksessa?
Mitä uutta aiot kokeilla tänä kesänä?
Saitko talven yli pidettyä hengissä esim. paprikaa tai muuta josta odotat satoa tulevana kesänä/syksynä?
Kommentit (660)
Viimevuodesta viisastuneena kylvän kurkun vasta toukokuun lopulla, niitä 2 metrin liaaneja jotka roikkui verhotangoissa oli niin hankala siirtää 🤣 mutta tulipahan testattua että meillä vois kasvattaa sisällä kurkkua ympärivuoden, varmaan 20 kurkkua tuli ennen kuin sain ne edes siirrettyä kasvihuoneeseen. Tomaatit epäonnistui ihan kokonaan vaikka sitä edellisenä vuonna ne onnistui järjettömän hyvin. Nyt ostan valmiina taimet jos ostan. Kukkalinjalla mennään ehkä enemmän tää kesä, minkähänlainen kesä sieltä tulee?
Nyt on vasta joitain koristekukkia kylvetty, kuten mustasilmäsusannaa ja viisastenkukkaa eli tsinniaa. Tsinnia olikin vaikuttavan kestävä viime vuonna paahteisella parvekkeella.
Myöhemmin keväällä laitan esikasvatukseen ainakin ruusupapua ja ihan viimeiseksi kurpitsan siemenet. Kurpitsa pääsee kasvamaan kompostikasaan valoisalle paikalle. Ruusupapu kaipaa myös paljon valoa ja lämpöä. Niitä saatuaan se peittää vauhdilla kaikenlaiset kehikot. Toki lannoittaa pitää myös, mutta vähätyppisellä lannoitteella. Typen pavut osaavat kerätä itse.
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita, jotka yrittää kasvattaa ruusuja paljon pihaan? Mulla on ollut kokeilussa jo muutaman vuoden, mutta taas näyttää siltä, että ruusut talven aikana mustuneet ja kuolleet. Maa pitäisi olla niille sopiva ja suojauksetkin talveksi tehty kunnolla. Aina vaan saa pettyä, kun lumet sulaa ja kurkkaa missä kunnossa siellä ollaan. :/ Harmittaa, jos taaskaan yksikään noista ei jaksa ja kuolee pois.
Ovatko olleet vartettuja jaloruusuja? Omajuuriset pensasruusut pitäisi pärjätä hyvin. Jalojuuriset pitää istuttaa syvään, n. 30-40 cm mullan alle jalostuskohta. Ja silti tuppaavat kuolemaan talven aikana. Hanki kestäviä pensasruusuja omajuurisena.
Kiitoksia juuresvinkeistä, täytyy koittaa vaikka ihan muutamaa kasvattaa terassilla edes ❤️
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita, jotka yrittää kasvattaa ruusuja paljon pihaan? Mulla on ollut kokeilussa jo muutaman vuoden, mutta taas näyttää siltä, että ruusut talven aikana mustuneet ja kuolleet. Maa pitäisi olla niille sopiva ja suojauksetkin talveksi tehty kunnolla. Aina vaan saa pettyä, kun lumet sulaa ja kurkkaa missä kunnossa siellä ollaan. :/ Harmittaa, jos taaskaan yksikään noista ei jaksa ja kuolee pois.
Ovatko olleet vartettuja jaloruusuja? Omajuuriset pensasruusut pitäisi pärjätä hyvin. Jalojuuriset pitää istuttaa syvään, n. 30-40 cm mullan alle jalostuskohta. Ja silti tuppaavat kuolemaan talven aikana. Hanki kestäviä pensasruusuja omajuurisena.
Jaloruusuja kyllä. Vanhassa kodissa onnistui erittäin hyvin, mutta nyt ei millään. Pohjoisemmaksi emme muuttaneet, että kyse on nyt jostain muusta kyllä. En vain oikein käsitä, että mistä. Seuraavaksi kokeilen pensasruusuja, mutta en niistä tykkää niin paljon.
Mä vasta aloittelee kotipuutarhurin elämää, ostimme viime kesänä omakotitaloon ja ajattelin heti lumien sulattua pystyttää pihalle neljä lavakaulusta. Sinne tulee ihan helppoja peruskasveja näin alkuun: kurkkua, kesäkurpitsaa, salaattia, pinaattia, perunaa, porkkanaa, retiisiä ja sit paria eri kukkasta houkuttelemaan pölyttäjiä ja torjumaan tuholaisia.
Tomaattia ja mansikoita olisi kiva kokeilla erikseen ihan ruukuissa, mutta taidan nyt tänä vuonna vähän oikaista ja ostaa taimet suoraan valmiina.
En malta odottaa lumien lähtöä!
Kaffebulla kirjoitti:
Joku mainitsi maa-artisokan: mulla on ollut sitä kasvimaan reunassa. Kiva kasvi, jossa loppukesällä kauniit keltaiset kukatkin.
Mutta. Se on kuin 2 metriä korkeaksi kasvava minttu. Eli se leviää, eikä siitä pääse eroon. Eli se kannattaa laittaa tarkasti rajatulle alueelle.
Minun aatsipopat kasvaa melkein 3 m. Komeita kyllä ja kukinta on hieno. Sitä ei sitten enää ikinä tarvitse kylvää uudestaan, keväällä lähtee kasvamaan joka mukulan nökäreestäkin, joka on maahan jäänyt. Minun pitäisi harventaa kasvustot keväällä, koska 2 vuoteen en ole nostanut satoa, ja rupeaa tulemaan liian pientä naperoa, kun ovat liian ahtaassa. Satoa myös tulee yli oman tarpeen, naapurien tarpeen, ja sukulaisten ja tuttavien tarpeen...kiitollinen kasvatettava on!
Laatokan helmi luumupuu istutettu mökille äärettömän kuivaan paikkaan ja puu on kasvanut ja kukkinut ihan hyvin, mutta luumuja ei vielä ole tullut vaikka pitäisi olla varhaissatoinen lajike eli tulee nuorena tuotantoikään. Pari vuotta ollut Kuokkala vieressä, joten pölytysapua pitäisi nyt olla, tosin siitä jänis on metrisen hangen päältä syönyt kaikki oksat joihin ylsi, testasin vähän tarkoituksella riittäisikö pelkkä runkosuojaus. Jospa ensi kesänä.
Nyt jos laittaisin hedelmäpuut niin toisin paljon paljon enemmän uutta multaa alueelle, pohja tosiaan kuivaa metsämaata ja peruskallio vastassa jo alle metrissä.
Voisko ton maa-artisokan tunkea ihan omaan lavakaulukseen ja antaa siellä lisääntyä? Vai onko siinä ongelma, että sit se jää pieneksi, kun tila loppuu kesken? Saako sitä harvennettua hyvin vai onko se jo valmiiksi hävitty taistelu? Mä rakastan artisokkaa, mutta hirvittää jos se valloittaa koko postimerkin kokoisen pihan…
Vierailija kirjoitti:
Onko täällä muita, jotka yrittää kasvattaa ruusuja paljon pihaan? Mulla on ollut kokeilussa jo muutaman vuoden, mutta taas näyttää siltä, että ruusut talven aikana mustuneet ja kuolleet. Maa pitäisi olla niille sopiva ja suojauksetkin talveksi tehty kunnolla. Aina vaan saa pettyä, kun lumet sulaa ja kurkkaa missä kunnossa siellä ollaan. :/ Harmittaa, jos taaskaan yksikään noista ei jaksa ja kuolee pois.
Mulla on isot ruusupenkit. Asun lähellä Loviisaa. Hyvin täällä on kylminäkin talvina ruusut talvehtineet, vaikka en edes suojaa niitä mitenkään.
Millaisia lajikkeita sulla on? Suosittelen Flammentanz-köynnösruusua, se ei mene hengiltä millään.
Onko sulla muuten liikaa talvimärkyyttä? Se voisi olla yksi syy.
Yleensä ruusujen maanpäälliset osat voivat mustua kokonaan, mutta juurakko elää ja työntää keväällä uudet.
Vierailija kirjoitti:
Voisko ton maa-artisokan tunkea ihan omaan lavakaulukseen ja antaa siellä lisääntyä? Vai onko siinä ongelma, että sit se jää pieneksi, kun tila loppuu kesken? Saako sitä harvennettua hyvin vai onko se jo valmiiksi hävitty taistelu? Mä rakastan artisokkaa, mutta hirvittää jos se valloittaa koko postimerkin kokoisen pihan…
Kyllä tuo voisi toimia. Kasvihan ei tee kovin syvälle ulottuvia juuria. 20-30 cm multatilaa voisi ehkä jopa riittää. Mikä estää kokeilemasta?
Vierailija kirjoitti:
Laatokan helmi luumupuu istutettu mökille äärettömän kuivaan paikkaan ja puu on kasvanut ja kukkinut ihan hyvin, mutta luumuja ei vielä ole tullut vaikka pitäisi olla varhaissatoinen lajike eli tulee nuorena tuotantoikään. Pari vuotta ollut Kuokkala vieressä, joten pölytysapua pitäisi nyt olla, tosin siitä jänis on metrisen hangen päältä syönyt kaikki oksat joihin ylsi, testasin vähän tarkoituksella riittäisikö pelkkä runkosuojaus. Jospa ensi kesänä.
Nyt jos laittaisin hedelmäpuut niin toisin paljon paljon enemmän uutta multaa alueelle, pohja tosiaan kuivaa metsämaata ja peruskallio vastassa jo alle metrissä.
Mulla on ajatuksissa ollut sama kombo, kakkosvaihtoehtona yksittäinen sinikka. Viime vuonna istutettiin kolme omenapuuta niin voishan se yksikin luumu riittää. Sitä vaan haluaisi vähän kaikkea.
Vierailija kirjoitti:
Voisko ton maa-artisokan tunkea ihan omaan lavakaulukseen ja antaa siellä lisääntyä? Vai onko siinä ongelma, että sit se jää pieneksi, kun tila loppuu kesken? Saako sitä harvennettua hyvin vai onko se jo valmiiksi hävitty taistelu? Mä rakastan artisokkaa, mutta hirvittää jos se valloittaa koko postimerkin kokoisen pihan…
Mulla kasvaa lavakauluksessa eikä ole levinnyt ulkopuolelle. Kun ottaa satoa joka vuosi ja istuttaa vain osan mukuloista takaisin niin pysyy kurissa ja mukulat kohtuullisen kokoisia.
Saimme viime kesänä itsellemme vanhan omakotitalon ja pihan monen vuoden tauon jälkeen. Piha oli pahasti päässyt ränsistymään ja viime kesänä keskityimme lähinnä vanhan poistoon. Useampi huonokuntoinen, ihan liian isoksi kasvanut puu sai lähtökäskyn samoin ylileveä vanha tuija-aita. Tämän kesän askareisiin sitten kuuluukin pihan uudelleen rakennus. Mattojen tamppaukselle pitää löytyä paikka jostakin, samoin pyykin kuivaamiselle - ja sen jälkeen päästään istuttamaan uutta. Sen tiedän, että jotakin pitää saada näköesteeksi ja yksi tai kaksi omenapuuta haluan, mutta loppu onkin sitten jotakin kaunista katseenvangitsijaa. Mitä - sitä en vielä tiedä. Sitten vasta päästään vauhtiin, kun tuo metrinen hanki ensi sulaa pois.
Ostin jo kuukausi sitten muutaman siemenpussin valmiiksi. Sormet jo syyhyää että pääsisi ulos aloittamaan.
Toivottavasti on lämmin, pitkä ja sopivan sateinen kesä. Eikä idästä tule sotilaallista uhkaa.
Tunnen itseni viherpeukaloksi kun sain itse siemenistä viime keväänä kasvattamani pelargonit säilymään talven yli. Kaksi niistä on jo aloittanut kukkimisen. Joka paikassa aina sanotaan, että pelargonit säilyvät ainoastaan viileässä kellarissa talvehtien. Kokeilin silti, jos ne säilyisivät huoneenlämmössä ja ainoastaan yksi tusinasta mädätti juurensa talven aikana.
Olen muutenkin innostunut pelargoneista, vaikka inhoan hajua, joka niistä tulee kun koskettaa kasvia. Ne on niin helppoja kasvattaa siemenistä, kestävät paahdetta ja kukat pysyvät kauan hyvinä haalistumatta. Taimet on jo hyvässä kasvussa ensi kesää varten ja ovat jo nyt söpöjä minipelargoneja.
Mitä täää lumi nyt on..... niin olin putsannut kasvihuoneen ympärykset jäästä/lumesta ja lavat oli jo 10cm sulaa multaaaaaa aaaa aaaa vaikka muuten puolen metrin hanget 🙃 en jaksais millään malttaa 😁 Jättiverbenan taimet muutti tänään viileään yläkertaan (varastona) kasvilamppujen kera
Oletteko muuten ostelleet kaupoista kukkivia ruukkukukkia kun kesään on vielä aikaa?
Vierailija kirjoitti:
Viimevuodesta viisastuneena kylvän kurkun vasta toukokuun lopulla, niitä 2 metrin liaaneja jotka roikkui verhotangoissa oli niin hankala siirtää 🤣 mutta tulipahan testattua että meillä vois kasvattaa sisällä kurkkua ympärivuoden, varmaan 20 kurkkua tuli ennen kuin sain ne edes siirrettyä kasvihuoneeseen.
Kriisiaikojen pelastus!
Onnistuu myös astiassa mutta pitää olla tarpeeksi syvä että ne mahtuu, eikä voi kylvää kovin tiheään. On myös lyhyempiä lajikkeita joille riittää matalampikin. Meillä myös myyriä mutta laitoin juureksille lavakauluksen pohjalle tiheän verkon ja tein kannen samasta verkosta, ne myyräthän ei kulje vaan alakautta, ainakin tulppaanin sipulit syötiin kun oli verkko vaan kukkalaatikon pohjalla, eikä päälle tietenkään voi laittaa kun ei ne mahdu kasvamaan. Lavakauluksia voi laittaa myös terassille, niihin on semmosia muovisia pohjia niin ei mee terassi pilalle, miksei parvekkeellekkin.