Lue keskustelun säännöt.
olen yksinäinen
13.07.2015 |
Olen otsikon mukaisesti ihan sairaan yksinäinen ihminen. Työpaikan jutustelujen lisäksi mulla ei ole juurikaan kontakteja aikuisiin ihmisiin. Olen ollut nuoruudessa todella sosiaalinen mutta viime vuosina luisunut pikkuhiljaa epäsosiaaliseksi erakoksi. Kanssani työskentelevät ihmiset ei ikinä uskoisi musta että koen näin. Jotain tapahtui sen jälkeen kun veljeni teki itsemurhan reilu kaksi vuotta sitten. Sen jälkeen suurin osa tuttavista, kavereista ja niisyä joita luulin ystävikseni, on kaikonnut. Pahimman kriisin aikaan sain tekstareita ja viestejä facessa että osanottoni ja sydämiä. Mutta siihen ne on jäänyt. Ainoastaan yksi henkilö tuli käymään. En silloin jaksanut itse olla yhteydessä tyyppeohin, olin niin rikki. Teinkö silloin virheen että jäin kotiin? Nyt saan maksaa siitä etten ollut itse tekemässä aloitetta olla yhtdydessä.
Kaikkein eniten satuttaa nähdä fb-kavereiden iloisia kesäpäivityksiä, milloin oltu kuuntelemassa jotain bändiä, on ollut naisteniltaa, saunailtaa..mua ei kutsuta ikinä mukaan! Miks mää en kelpaa enää?!
Kommentit (29)
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 22:19"]Minullakin on miesystävä, jolla on "miljoonia kavereita". En ole koskaan rajoittanut hänen menojaan enkä haluakaan, olen itsekin aika itsenäinen. Jatkuva yksinäisyys pistää vaan kyllä välillä aika koville.
Asun itse Pohjois-Karjalassa, harmi :l
T. nro 2
[/quote]
Täällä kans P-K
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei oo mullakaan kuin mies, lapset ja työkaverit. Lisäksi hyvänpäiväntuttuja, mutta ei ketään jonka kanssa voisi soitella tai lähteä esim. viettämään tyttöjen iltaa.
Oma tilanteeni alkoi kun muutin uudelle (pienemmälle) paikkakunnalle vajaa 10 v sitten ja ne vähät ystävyyssuhteet joita minulla oli jäivät siinä unholaan. Koskaan ei ole ollut ns. bestistä vaan aina olen ollut yksinäinen susi tai kaveriporukan ylimääräinen.
Olen entisen Oulun läänin alueelta.
Täälläkin yksinäinen Jyväskylästä. Minua vain eniten harmittaa se, etten kelpaa exälleni, jota yhä vain rakastan. Olisi helpompaa unohtaa hänet, jos olisi edes jotain muuta elämää, eikä vain vuosi tolkulla surra.
n28, Keljo
Voi ap. Kirjoituksesi oli melkein kuin omasta elämästäni. Itsekin olen jäänyt yksin läheisen itsemurhan jälkeen. Tänään just ajattellin että ei kait se auta kun hyväksyä tämä yksinäisyys, kait jotkut ihmiset on vain tarkoitettu elämään yksin.
Tulin surulliseksi luettuani tekstisi, koska minun menneisyyteni ja nykyinen elämäni on ihan samanlaista. Olen (olin) mielestäni sosiaalinen, huumorintajuinenkin ja hauska. En ikinä mikään puheliain, mutta läheisten ystävien kanssa meillä oli ihan mahtavia juttuja.
Nyt mulla ei ole ketään. Kohokohtani päivässäni on, kun istun koneen ääreen, katson netflixiä, juon ehkä siiderin tai pari yksikseni. Ei ole edes ketään kelle soittaa.
Missä päin asut? Meistähän voisi tulla ystäviä :D
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Juuri samat aatteet ja puuhat mullakin. Työpäivä ohi, syön, puuhailen pakollisia, pyykkejä, tiskejä yms. Käytän ehkä koiraa ulkona. Sohvalle, läppäri eteen ja selailen areenasta joitain dokkareita, sellaisia mikä ei liikuta millään lailla. Jotain karkkia ja suklaata toisinaan..ja ajatus että voi kun ois joku jonka kans tehdä jotain tyttöjen juttuja! Mies on tosi sosiaalinen, koko ajan puhelimessa, nauraa selittää jotain jollekki kamulleem, kohta auto pihassa ja joku kaveri tulee kahville tms. Minä painelen huoneeseen kun hävettää niin paljon. Vähän mä oon luuseri!
Keski-Suomi.
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Niin minulla ei ole edes niitä työkavereita. Missään ei voi tavata ketää. Pikkukaupunki. Pitäisi kai muuttaa, en tiedä auttaisiko sekään.
Minullakin on miesystävä, jolla on "miljoonia kavereita". En ole koskaan rajoittanut hänen menojaan enkä haluakaan, olen itsekin aika itsenäinen. Jatkuva yksinäisyys pistää vaan kyllä välillä aika koville.
Asun itse Pohjois-Karjalassa, harmi :l
T. nro 2
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Voi sua.. Tsemppiä! Minkä ikäinen olet?
Aika samanlaista itselläkin.. En oikeasti usko, että olen tylsä tai huono tyyppi kaveriksi. Niitä kavereita ei vaan enää ole ja aikuisena tuntuu vaikealta niitä mistään 'hankkia'..
Viimeksi sain puhelun 1995. Kai puhelin on ihan turha?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minäkään en rajoita mieheni menoja, päinvadtoin yritän että hän pääsee omien harrastusten ja kavereiden pariin usein. Ei nyt joka päivä kun on nuo lapsetkin mutta pari kertaa viikossa. Meillä tämä on riitelyn aihe. Mies ei ymmärrä, voi sanoa tosi ilkeästikin ohimennen että täällä se pitää seiniä taas pystyssä tms muka hauskaa. Muutenkin möläyttelee kaikista asioista, ei vain osaa miettiä ennenkuin sanoo. Mulle tekis niin hyvää joku mökkiviikonloppu naisseurassa, saunomista ja rupattelua. En muuta tarvis. Tuntuu että onko se multa nyt niinkuin loppuiäksi mennyttä? Yhteen entiseen työkaveriin olin yhteydessä ja pyysin lenkkiseuraksi. Meni monta viikkoa ennenkuin hän ehti, sitten käytiin tunti lenkillä, kuuntelin mitä hälle kuului ja thats it. Seuraavana päibänä hänen päivitys facessa: oli niin ihana käydä parantamassa maailmaa Jaanan kanssa, kiitos! Ja mä en ole siis Jaana. Itkin.
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 22:20"]Voi sua.. Tsemppiä! Minkä ikäinen olet?
Aika samanlaista itselläkin.. En oikeasti usko, että olen tylsä tai huono tyyppi kaveriksi. Niitä kavereita ei vaan enää ole ja aikuisena tuntuu vaikealta niitä mistään 'hankkia'..
[/quote]
Olen aloittanut kaksikin uutta harrastusta, kumpikin sellaisia porukkajuttuja. Aikuisena uudien kavereiden löytäminen on tosi hankalaa! Töissä olen esimiesasemassa. Kukaan ei tosiaan uskoisi että olen tällainen nyhverö oikeasti
Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 22:29"][quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 22:20"]Voi sua.. Tsemppiä! Minkä ikäinen olet?
Aika samanlaista itselläkin.. En oikeasti usko, että olen tylsä tai huono tyyppi kaveriksi. Niitä kavereita ei vaan enää ole ja aikuisena tuntuu vaikealta niitä mistään 'hankkia'..
[/quote]
Olen aloittanut kaksikin uutta harrastusta, kumpikin sellaisia porukkajuttuja. Aikuisena uudien kavereiden löytäminen on tosi hankalaa! Töissä olen esimiesasemassa. Kukaan ei tosiaan uskoisi että olen tällainen nyhverö oikeasti
Ap
[/quote]
Ikä 36v. Tarkennan vielä että tunnen itseni aina jälkikäteen tyrkyksi jos olen heittänyt jollekin harrastuskaverille juttua. Kun mun yritykset ei tuota mitään. Itsetunto laskee nollaan..
Ap
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 21:54"]Juuri samat aatteet ja puuhat mullakin. Työpäivä ohi, syön, puuhailen pakollisia, pyykkejä, tiskejä yms. Käytän ehkä koiraa ulkona. Sohvalle, läppäri eteen ja selailen areenasta joitain dokkareita, sellaisia mikä ei liikuta millään lailla. Jotain karkkia ja suklaata toisinaan..ja ajatus että voi kun ois joku jonka kans tehdä jotain tyttöjen juttuja! Mies on tosi sosiaalinen, koko ajan puhelimessa, nauraa selittää jotain jollekki kamulleem, kohta auto pihassa ja joku kaveri tulee kahville tms. Minä painelen huoneeseen kun hävettää niin paljon. Vähän mä oon luuseri!
Keski-Suomi.
Ap
[/quote]
Sulla on silti mies ja työpaikan ihmiset.
Mulla ei oo kumpaakaan.
[quote author="Vierailija" time="13.07.2015 klo 22:27"]
Yhteen entiseen työkaveriin olin yhteydessä ja pyysin lenkkiseuraksi. Meni monta viikkoa ennenkuin hän ehti, sitten käytiin tunti lenkillä, kuuntelin mitä hälle kuului ja thats it. Seuraavana päibänä hänen päivitys facessa: oli niin ihana käydä parantamassa maailmaa Jaanan kanssa, kiitos! Ja mä en ole siis Jaana. Itkin. Ap
[/quote]
Tuo kuulosti kyllä hirveältä :(
Minullakaan ei ole ketään, ei työkavereitakaan, eikä miestäkään. Tai tavallaan on sellainen exä jota tulee pari kertaa vuodessa tavattua ihan yksinäisyyttäni, vaikka hänen kanssaan on oikeasti huono olla eikä voi edes ystäväksi lukea.
Mutta minulla ei ole koskaan ollut oikein ystäviä tai kavereita, joten melko hyvin kai tähän on tottunut.
Mä olen kans ihan kamalan yksinäinen. :( Mullakin on mies, mutta siihenpä se sitten jääkin. Miehenkään kanssa ei mene hyvin, kun kaipaan niin paljon muitakin ympärilleni, ettei tuo oma mies enää jaksa kiinnostaa. Kyllästyttää kaikki aika olla vain yhden ja saman ihmisen kanssa ja etenkin kun se on miespuolinen. Kaipaan naisten juttuja. Naisten kanssa juttelua ja kaikkea muuta kuin vain parisuhdetta. Mutta ei vaan ole ketään. :( Nyt kun olen vielä työtön, niin päivät on ihan kamalia pelkkää seinän tuijottelua. Ei elämässä ole yhtään mitään, jos ei ole ystäviä. Vaikka se mies olisikin, niin paljo puuttuu jos ystäviä ei ole. Varsinkin tällaisessa pitkässä suhteessa, kun kaipaisi jo muutakin kuin vain sitä omaa kumppania...
Kyllä, jyväskylä tai tarkemmin lähialue siitä.
Meillä oli taas riitelyä aiheesta miehen kanssa :( itkettää niin ettei pysty kunnolla kirjoittamaan! Ärsyttää niin paljon kaikki, tämä oma paha ja turhautunut olo, mies ei pysty ymmärtämään. Haukkuu kun muka syytän häntä kaikesta kun sanoin että omaa fiilistä pahentaa se että hällä puhelin soi jatkuvasti. Enn mä sillä tarkottNu mitään syyttää, sanoin mikä on. Ja kun haluaisin niin paljon vain omaa aikuista seuraa, ei mitään lapsiperhejuttuja aina. Just oltu perheen kera tiiviisti kaksi viikkoa karavaanaamassa, kiitos riittää. Onko totaalisen väärin kaivata kaveria?!
Tuo vuodatus on vähän kuin miehelleni..
Ap
Te, joilla on kuitenkin mies ja mahdollisesti sosiaalinen mies: eikö miehen kavereiden puolisoista löydy seuraa?