Miksi perheellisillä pitäisi olla etuoikeus loma-aikoihin?
Idea ketjuun lähti tuosta Ikea-ketjusta, jossa tuli esille ihmisten kokemuksia siitä, että perheelliset jostain syystä kokevat, että heillä on etuoikeus ilta- ja viikonloppuvapaisiin kaupan alalla, koska on kurjaa olla perheen luota pois.
Sama kokemus loma-aikoina, perheelliset vaativat aina ensimmäisenä kaikki koulujen lomat vapaaksi.
Joulu on pahin, lapsettomat pitäisi muka jättää yksin pyörittämään kauppoja jotta lapselliset pääsevät lomalle hamstraamaan lahjoja pikkupilteilleen.
Mikä homma? Eikö nää oman navan tuijottajat tajua, että lapset eivät ole koko maailma? Että lapsettomillakin on perheitä, joiden kanssa haluavat lomailla ja viettää esimerkiksi joulua? Mitäs sitten kun koko tiimillä onkin lapsia? Kenellä silloin on etuoikeus? Se jolla on pienin lapsi? Se joka on pusertanut ulos niitä eniten? Se joka on lähimpänä burnoutia ruuhkavuosien takia? Se jonka mies jätti kun ei jaksanut marmattavaa mammaansa?
Kommentit (1267)
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein, että lapsiperheiden tarpeet ohittavat lapsettomien lomatoiveet?
– Lain mukaan ei ole. Työnantajan pitää kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon työntekijän toiveet.
– Hyvä periaate on, että loma-ajat annetaan mahdollisimman tasapuolisesti. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että lomia ei saa jakaa niin, että lapsiperheet saavat loman aina heinäkuussa ja lapsettomat esimerkiksi toukokuussa. Jokin tasapuolisempi periaate täytyy löytyä.
olisihan se hyvä, että tämä ei olisi mikään joko-tai kysymys, eli että onnistuttaisi löytämään ratkaisu, joka olisi kaikille suht hyvä. itse lapsettomana voin välillä joustaa, koska esimerkiksi yksinhuoltajalla voi olla raskas elämäntilanne. mutta en ole valmis joustamaan aina. vastuu lapsesta on kuitenkin sillä yksinhuoltajalla.
Vierailija kirjoitti:
Perheellisillä pitää olla oikeus lomiin samaan aikaan kun muullakin perheellä. Miksi ei pitäisi?
Kuka hyötyy kun perhe ei näe toisiaan koskaan? Ei ainakaan lapset.
Mielenterveyden ohgelmat ja huolet lisääntyvät.
Jotain kunnioitusta pitäisi myös ydinperheitä kohtaan olla.
Suomalaiset ovat nykyään niin kummallisen itseriittosia ja typeriä. Tämä asia pitäis säätää lailla, jos on perhettä kaikki saavat lomailla samaan aikaan.
ruotsissa alle 12-vuotiaiden vanhemmilla on oikeus pitää tietty määrä vanhampainvapaapäiviä milloin haluavat, eikä työnantaja voi vaikuttaa tähän asiaan. tämä on johtanut siihen, että monissa työpaikoissa on vajaamiehitys esim. jouluna. ja seuraukset on sen mukaiset: sairaaloissa ei ole riittävästi kätilöitä, päivystyksissä ei toiminta suju jne. eli nyt siellä ollaan alettu kyseenalaistamaan tuon oikeuden järkevyyttä. noilla lapsiperheiden eduilla on aina seurauksensa, myös lapsiperheille.
Lomat arvotaan jos perheelliset ei kestä sitä,get over it
Siksi että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hoitopaikkoja lapsille loma-ajoiksi, vaan kaikille tulee halvemmaksi järjestää vanhempien lomat niin, että hoitavat itse lapsensa.
Minä ihmettelen oikeasti enemmän perheettömiä ihmisiä, joilla pitää olla esim. koulujen hiihtolomaviikolla loma. Kun ei oikeasti ole mitään tarvetta olla juuri tuolla viikolla. Ex-anoppi oli vielä 80v niin juuttunut hiihtolomaan, pääsiäislomaan, heinäkuun lomaan jne. Vaikka oli ollut jo eläkkeellä 20 vuotta. Ihminen on outo laumasielu.
Minä ymmärrän vallan hyvin työkaverieni tarpeen lomiin silloin kun lapsilla on kouluista lomaa, erityisesti jos on sen ikäisiä, että kotona päivät yksin on vielä sillä rajalla, että pärjääkö. Minulla ei ole mitään tarvetta tunkea itseäni lomalle samaan aikaan. Olen tosin päivätyössä ja pyhät on aina vapaita, joten jossain vuorotyössä jouluaatot yms. on vähän eri asia.
Vierailija kirjoitti:
Mieti omaa lapsuuttasi. Olisitko ottanut kotona olevat vanhemmat vai töissä olevat vanhemmat?
Vinkki, kotona olevat vanhemmat suuremmalla todennäköisyydellä kasvattavat empaattisempia lapsia joille toisten etu ei ole itseltä pois.
Joulu ja pääsiäinen se on ei perheelliselläkin.
Tiesitkö muuten, että työnantaja ei saa toimia niin, että perheellisiä suositaan lomissa ja työvuoroissa. Se on työsyrjintää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Joko taas 🙄
Kyllä, taas. Kunnes asia muuttuu.
Vaikkapa yrittäjiä ajatellen: hinnat huipuissaan, kun perheet lomailevat ja kuluttavat yhdessä. Sinkulle ei varmaan haittaa tehdä vaikkapa risteilyä tai kylpyläkäyntiä hiihtoloman jälkeisellä viikolla, huomattavasti edullisempaan hintaan. Terv sinkku.
Vierailija kirjoitti:
Siksi että yhteiskunnalla ei ole osoittaa hoitopaikkoja lapsille loma-ajoiksi, vaan kaikille tulee halvemmaksi järjestää vanhempien lomat niin, että hoitavat itse lapsensa.
Niin, hoitavat lapsensa ja työnsä.
Se nyt vielä puuttuisi, että olisi lainmukaista evätä työntekijän kesäloman pito keskikesällä jollei ole pieniä lapsia.
Jos joku haluaa siirtää kesälomansa kevääseen tai syksyyn niin ok, mutta se ei todellakaan ole velvollisuus.
Cauhee vinkuminen jos ei kestä että lomat ei aina osu kohilleen,niin lopettaa työt. Itse onnellinen että lapset ja työ,ei tulisi mieleen enää ulista mistään lomista kun muu elämässä kohdillaan. Hävetkää ulisijat!!!
Elämää ei sen enempää kirjoitti:
Kyllä se vaan niin on, että yhteiskunnan ja työnantajien on syytäkin tukea perheellisiä.
On ihan oikein, että lapseton joustaa, jotta se äiti-ihminen pääsee edes joskus olemaan lastensa kanssa yhtäaikaa lomalla. Perhe-elämä on tärkeää. Jos äitinä ei voi satsata niin, että on 100% kotiäiti, vaan joutuu käymään töissä, niin on kohtuullista, että edes illat, viikonloput ja lomat saa olla perheensä kanssa.
Piste.
Tai lisäänpä vielä, että kukin vuorollaan sitten. Kun itse lisäännyt, osaat arvostaa sitä, että vastaavasti joku nuorempi lapseton joustaa töissä sinun vuoksesi.
Työnantaja ei ole mikään lapsiperheiden tukipalvelu. Ihan lain mukaan työntekijöitä pitää kohdella tasa-arvoisesti, eli lapsiperheillä ei ole etuoikeutta loma-aikojen valinnassa.
Vierailija kirjoitti:
Onko oikein, että lapsiperheiden tarpeet ohittavat lapsettomien lomatoiveet?
– Lain mukaan ei ole. Työnantajan pitää kuitenkin mahdollisuuksien mukaan ottaa huomioon työntekijän toiveet.
– Hyvä periaate on, että loma-ajat annetaan mahdollisimman tasapuolisesti. Tämä merkitsee esimerkiksi sitä, että lomia ei saa jakaa niin, että lapsiperheet saavat loman aina heinäkuussa ja lapsettomat esimerkiksi toukokuussa. Jokin tasapuolisempi periaate täytyy löytyä.
Monilla työpaikoilla (naisvaltaisilla) jyräävät sisäpiirin rouvat, joilla on"saavutettu etuoikeus" valita lomansa ensin. Jokainen heinäkuu, joka joulu ja välipäivät, jolloin saa parilla arkipäivällä pitkän loman. Tähän ryhmään eivät lähiesimiehet, eikä kukaan muukaan uskalla puuttua. Kirjoittamaton laki.
Meillä on muutaman kymmenen työntekijän työpaikalla lomalista, mihin jokainen merkkaa toiveensa. Toiveet ovat vuosien myötä tulleet tutuiksi, yksi haluaa pihan haravointi lomaa, toinen puunteko, metsästys jne. Jos heinäkuulle on liian monta toivetta, pomo katsoo kiertolistasta, kuka on oikeutettu. Meille on vuosien myötä tullut muutamia ketjuja, kun X: n loma loppuu, Y jää ja sitten vuorossa on Z. Kun tulen syyskuussa omalta lomaltani, tiedän ehdin olla muutaman päivän töissä, kun.....
Kun on noin pieni ja vuosia yhdessä ollut porukka, jokainen saa toiveen mukaisen loman, nyt oli jo keskusteluissa, haluaako ylioppilaan äiti lomaa ennen juhlia, vai haluaako kerätä vapaapäiviä, vai......
Vierailija kirjoitti:
Ei pitäisi eikä ole. Nämä ovat niitä kuuluisia ammatinvalintakysymyksiä.
Ammatinvalinnalla ei ole asian kanssa mitään tekemistä. Perheellisellä ei ole lomien ajankohtaiin mitään etuoikeutta. Kaikkia koskee yhdenvertaisuus sekä töissä että vapaa-ajalla. Mikäli työpaikkasi asettaa perheelliset etusijalle loma-aikojen suhteen, niin voit kertoa yhdenvertaisuuslaista ja mikäli asia ei edelleenkään muutu niin keskustele asiasta luottamusmiehen kanssa. Asioista pitää ottaa selvää ja omia etujaan pitää puolustaa eikä valittaa täällä koska se ei asiaasi auta.
Zxy kirjoitti:

Työnantajalla on ihan täysi oikeus arvioida ja arvottaa työntekijänsä. Jos olet surkea, joustamaton ja keskenkasvuinen, et pärjää siinä kilpailussa.

Ai olet joustamaton työntekijä jos haluat pitää kesälomasi kesällä?

Sinulta puuttuu tiimihenki, joustavuus ja yhteistyökyky.
Luulisi elämässä olevan tärkeämpiä asioita kuin lomat. Lasten kanssa tai ilman.
Ennnen lapsia joustin lomissani, kas kummaa lapsien saamisen jälkeen joustan edelleen. Ihan yksilöistä kiinni. Nytkin töissä kun muut viettävät hiihtolomaa sinkkuna tai lapsien kera. Teen etätöitä ja koitan olla muutamia hetkiä lasten kanssa päivällä. Koitetaan lähteä lomalle joku sellainen hetki kun työt ja järkevämmät matkat voi rahallisesti toteuttaa hiihtolomien jälkeen. Olen viimeksi saanut "pitää" kesäloman heinäkuussa kun olin pitkäaikaisella sairaslomalla. Muuten heinäkuut mennyt aina töissä. Meillä on kolme lasta ja koitetaan toteuttaa taloudellisesti ja muutenkin järkevämpiä matkoja kuin änkeä samaan aikaan kaikkien lapsiperheiden kanssa jonnekin. Tämä ei ole valitus vaan toteamus miten asiat on. En ainakaan itse koe, että minulla olisi mitään etua lomien pitämisessä vaikka minulla on lapsia, saatika sitten oikeutta sellaiseen.
Nyt kuitenkin mietin enemmän tulevaisuutta ja toivon, ettei minun lapset joudu kokemaan sitä mitä esim. Ukrainassa tapahtuu. Lomista viis.
Meillä priorisoidaan heinäkuun lomatoiveet pienten koululaisten vanhemmilta. Niitä on kaksi kesää per lapsi. Koululaisille on todella vaikea järjestää sitä hoitoa heinäkuussa. Varsinkin näinä kahtena kuluneena kesänä tämä on ollut ilmeistä, koska ne leiritkin on olleet tauolla, joten ongelma on todella iso ja stressaava.
Seuraavana tulee sitten päiväkotilasten vanhemmat, joiden toiveita kuunnellaan siinä vaiheessa, jos sen toisenkaan vanhemman työnantaja ei pysty järjestämään asiaa. Mutta päivähoitoa kuitenkin yleensä on, vaikka se ei välttämättä ole siellä omassa päiväkodissa.
Miksi ahneet yksineläjät vaativat itselleen sunnuntai ja iltavuoroja sillä perusteella kun he joutuvat kustantamaan pienellä palkalla yksin asumisensa? Näitäkin löytyy. Suomalaiset ovat varmaan maailman idootein kansa, siitä se vain johtuu.