Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Millaiseen maanpuolustustoimintaan armeijaa käymätön voi osallistua?

Vierailija
22.02.2022 |

Kertokaa, asiasta tietävät! Olen kohta kolmekymppinen nainen enkä siis ole käynyt armeijaa, lähinnä kai siksi, etten oikeastaan osannut ajatella sellaista edes vaihtoehtona silloin kun sen aika olisi ollut. Lähipiirissä ei vaan ollut sellaista mallia ja toki olin muutenkin kiireinen opiskelujen ja töiden kanssa. Nyt se ikkuna onkin jo umpeutunut, sillä täytän kohta kolmekymmentä.

Olen kuitenkin tosi isänmaallinen, vanhemmiten vielä enemmän, ja nyt haluaisin kantaa korteni kekoon ja olla edes jollain tavalla "valmistautunut" kaikkiin mahdollisiin skenaarioihin näissä maailmanpolitiikan myllerryksissä. Ärsyttää tunne siitä, että tällä hetkellä sitä vain ajelehtii voimattomana ja odottaa paskat housussa, mitä tapahtuu. Tuntuisi varmaan paremmalta jos olisi edes jotain tietotaitoa näistä asioista. Olen hyvässä fyysisessä kunnossa ja järkikin leikkaa, joten varmasti voisin olla jotenkin hyödyksi. Koulutusta ja työkokemusta minulla on viestinnän alalta.

Kertokaa siis kokemuksia, ehdotuksia, mitä vaan! Mitä voisin tehdä? Oletteko itse mukana jonkinlaisessa toiminnassa?

Kommentit (98)

Vierailija
1/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katso Maanpuolustuskoulutuksen eli MPK:n sivut. En voi linkittää suoraan koska vauvapalsta on typerä ja sensuroisi. Ei kyllä ole omakohtaista kokemusta tuosta toiminnasta, mutta siellä näkyisi olevan jotain koulutusta tarjolla ihan kaikille.

Vierailija
2/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Minuakin kiinnostaa. Up.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Googlaa vapaaehtoinen maanpuolustus, siellä on varmaan linkkejä. Videokin voi jossain olla.

Vierailija
4/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kutoo villasukkia vanhuksille ja sotilaille ja keittää puuroa sekä ompelee rikkäisiä vaatteita ja korjailee varusteita.

Vierailija
5/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Joku ampumaharrastus nyt on sellainen, että sen voi kuka tahansa aloittaa omiin aikatauluihinsa sopivasti. Ampumataidot kun on hallussa niin siinä on jo aika hyvä pohja maanpuolustuskyvylle.

Vierailija
6/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

No esimerkiksi voitte rokottaa koiramme ja matolääkitä niin osa taudeista ei leviä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Miinanpolkijaksi korkeintaan.

Vierailija
8/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Ennen koronaa järjestettiin kesäsin eri puolilla Suomea eri tahojen järjestämiä koulutuksia. Martoillakin oli joku. Tehtävä ei lopu kriisitilanteessa, joten voi ottaa haltuun vaika kaiken tarjolla olevan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
10/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Itse olen jo monta vuotta ollut Maanpuolustusnaisten jäsen. Suosittelen.

N60

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Natolobbaamiseen, hybridivaikuttamiseen. Ainoa homma siis somesoturi.

Vierailija
12/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Auttelee kirjoitti:

Kutoo villasukkia vanhuksille ja sotilaille ja keittää puuroa sekä ompelee rikkäisiä vaatteita ja korjailee varusteita.

Osaan jo parsia ja keittää puuroa, mutta ei täällä rauhan aikana mitään sukankutojaa kaivata. Haluaisin oppia nimenomaan konkreettisempia maanpuolustustaitoja.

Kiitos kaikille jo vastanneille!

Ap

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo monta vuotta ollut Maanpuolustusnaisten jäsen. Suosittelen.

N60

Kudoitteko villasukkia laittomille?

Vierailija
14/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Niiille perustetaan oma ritsakomppania.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Pysykää te kiviaikavarpaat vaan poissa miesten tieltä

Vierailija
16/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kouluttamattomat jäävät auttamatta sodan jalkoihin, kun ei silloin aikoinaan ollut kanttia lähteä suorittamaan asevelvollisuutta. Nyt jälkeenpäin on asiaa aika paha alkaa korjailla millään  pikakursseilla.

Vierailija
17/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Itse olen jo monta vuotta ollut Maanpuolustusnaisten jäsen. Suosittelen.

N60

Kudoitteko villasukkia laittomille?

Ei kudota😆

Vierailija
18/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kouluttamattomat jäävät auttamatta sodan jalkoihin, kun ei silloin aikoinaan ollut kanttia lähteä suorittamaan asevelvollisuutta. Nyt jälkeenpäin on asiaa aika paha alkaa korjailla millään  pikakursseilla.

Höpönlöpö. Tietenkään en kuvittele, että minusta kuoriutuisi yhdessä yössä jokin supersotilas, mutta totta kai jonkinmoinen perusosaaminen on parempi asia kuin ei kerrassaan minkäänlaista osaamista ollenkaan. Jos sota syttyisi (kop kop), olisin sitä paitsi joka tapauksessa maanpuolustusvelvollinen, tavalla tai toisella.

Ap

Vierailija
19/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Osa taidoista on sellaisia, joita ei tarvitse opetella maanpuolustusnimikkeen alla. Esim. luonnonmuonasta ja muusta selviytymisestä ja retkeilystä opetetaan kansalaisopistojen kursseilla jne. Aika paljon löytyy ihan kirjallisuutta ja nämä yhdistyvät kätevästi harrastuksiin. 

Vierailija
20/98 |
22.02.2022 |
Näytä aiemmat lainaukset

Vierailija kirjoitti:

Kouluttamattomat jäävät auttamatta sodan jalkoihin, kun ei silloin aikoinaan ollut kanttia lähteä suorittamaan asevelvollisuutta. Nyt jälkeenpäin on asiaa aika paha alkaa korjailla millään  pikakursseilla.

Kuvitteletko sinä, että Suomen sotiin on ennen osallistunut vain jotain vanhoja sotilasmestareita? Siellä on sotineet suuret määrät nuoria pojanjolppeja, jotka on nypitty pelloilta ja joille on lyöty kivääri käteen ja sanottu että tervemenoa. Ja arvokas oli heidän panoksensa. Jotkut tietysti kuolivat, mutta sellainen on sodan tragedia.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: neljä kahdeksan neljä