Yksinäiset, kuinka pärjäätte kipeinä? kuka teitä hoitaa?

122 ja 123

Hukkaan meni viestin ironia...

Kaikkea muuta kuin mukavana ihmisenä toivon, että teille käy samoin. Kirjoitellaan sen jälkeen lisää marttyyriudesta. 

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 20:26"]

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 20:20"][quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 20:06"]Ei kukaan. Tosin aina kun olen kipeä rupean miettimään töitä kotona ja ravaan työpaikalla. Näin siinä käy kun työ on elämä ja rakkaus. (Ja ei, ennen kuin kukaan valittaa siitä että tartutan työtoverit, kukaan ei ole koskaan tullut kipeäksi samaan aikaan kuin minä). [/quote] Et kyllä tosi kipeä edes ole ollutkaan jos töihin jaksat. [/quote] Oi kyllä olen ollut kovassa kuumeessa. Ja kun minua aikoinaan ammuttiin, menin heti töihin vaikka olisi pitänyt olla kotona lepäämässä. Tunnen suurta intohimoa työtäni kohtaan, enkä luovu siitä.

[/quote]

Et pysty antamaan intohimollesikaan sataprossasta panosta jos menet töihin puolikuntoisena, kipeänä, ja tietty riski tartuttaa muita (taas: kohtele muita niin kuin toivoisit itseäsi kohdeltavan!). Parempi levätä kunnolla se pari päivää ja sitten palata skarppina töihin takaisin.

Iän karttuessa myös fyysinen kunto väistämättä rapistuu, hautaan käy tiemme, ja tulee helpommin vanhempana jälkitauteja hoitamattomista sairauksista, jolloin paraneminen pitenee, ja työt silloin lykkääntyy :/

Think smart. Kiva, että työsi on intohimosi, olet siunattu siinä, mutta järki käteen ;)

ei kukaan

En muista että koskaan olisin ollut niin kipeä, että jonkun olisi pitänyt hoitaa. Saan ihan itse ruokaa ja juomaa, vaikka sairaana olisinkin, ja jos en voi kauppaan lähteä, tilaan kotiin. Jos on niin sairas, ettei pysty itse kaapille kävelemään ja ruokaa tilaamaan, kannattaa mennä sairaalaan.

Saat sairastaa. Äiti joutuu hoitamaan ne kipeät lapsetkin samalla.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:24"]

Tuli vaan mieleen, kun viime yönä oksensin ja olo oli niin paha kuin vaan voi olla. Ikää tulee, eikä kumppania löydy eikä lapsia ole. Kaikki läheisetkin on nyt reissussa, enkä juuri olisi apua saanut mistään jos olisin tarvinnut, mutta onneksi nyt on vähän parempi olo ja pääsen kauppaan sentään.

[/quote]

No mitä ne olisi yöllä voineet tehdä? Yölläkö sinne kauppaan olisi pitänyt lähteä vai pitää kädestä kiinni vai mitä? Ihan itse ne pahoinvoinnit pitää kärsiä.

Opiskelijana viimevuonna oli äärimmäisen hankalaa. Asuin yksin ja ruokaa ei ollut varaa tilata kotiin (opiskelinabudjetti). Vessaan ja keittiöön pääsin jotenkin. Kaveri kävi silloin puolestani kaupassa.

Jokin aika takaperin sain noroviruksen, oksentaminen ja paskantaminen kesti tasan 24h. LUOJAN KIITOS mulla oli vieressä poikaystävä hoitamassa, koska en loppupeleissä päässyt sängystä ylös itse (lihakset oli niin kipeät ja surkastuneet). Huh..

 Me olimme kerran koko porukka viikon kovassa kuumeessa yhtä aikaa, joten ei se muillakaan aina helppoa ole. Mulla kun kuume laski 38 asteeseen, kävin kaupassa hakemassa juomista ja jotain kevyttä ruokaa, onneksi matkaa vain puoli kilometriä. Aina kannattaa pitää hätävaraa kaapissa, sen opin tuosta.  

Ei kukaan hoida tai auta. Koira pitää käyttää lyhyillä lenkeillä buranan voimin ja mahataudissa sitten pitää kotityöt tehdä oksennusämpärin kanssa yms.

Ruokaa pitää aina olla sen verran (kuivatarvikkeita), että muutaman päivää pärjää. Tuoretuotteet voi tilata kotiin. Esim. kipsipotilaana voi tilata kerran viikossa yksityisen kodinhoitajan siivoamaan. Joskus vakuutuskin voi korvata kodinhoitajan. Tosi kipeänä pääsee ambulanssilla sairaalaan, ei tarvitse itse kävellä.

Miten pärjään? Huonosti. Jos saisin jonkun sairaskohtauksen, niin yksiöni lattialle kuolisin. Onneksi olen vielä nuori ja erittäin harvoin kipeä. Mutta viime talvena iski harvinaisen kova kuumetauti joka kaatoi sänkyyn neljäksi päiväksi. Juuri olivat ruoat kaapista loppuneet enkä päässyt kauppaan joten olin neljä päivää syömättä. Sellainen ei pahemmin edesauta paranemista. (Pitsatakseihin tai vastaaviin ei ole varaa, olen köyhä ja lasken euroja taskun pohjalla.) Minulla tosiaan ei ole ainuttakaan kaveria, eikä perheenjäseniä kaupungissa, joten siksi ei ollut mistään mitä apua pyytää. Mitä mukamas tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa 112:een ja sanoa että minulla on pieni kuume ja tarvitsen hoivaajaa?

Minua ei kukaan ole auttanut, ei halua auttaa, enkä edes halua apua. Tietysti sairauskohtauksessa saattaa kuolla asuntoonsa, mutta thats life.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:26"]Saat sairastaa. Äiti joutuu hoitamaan ne kipeät lapsetkin samalla.
[/quote]
Äiti on silloin ollut kuitenkin riittävän voimissaan jos pystyy lapsetkin hoitamaan. Käsitin, että ap, tarkoitti ihmistä joka on niin voimaton, ettei pysty mitään. Siinä tilanteessa kai sitten pitäisi soittaa ensiapuun.

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:30"]Opiskelijana viimevuonna oli äärimmäisen hankalaa. Asuin yksin ja ruokaa ei ollut varaa tilata kotiin (opiskelinabudjetti). Vessaan ja keittiöön pääsin jotenkin. Kaveri kävi silloin puolestani kaupassa.

Jokin aika takaperin sain noroviruksen, oksentaminen ja paskantaminen kesti tasan 24h. LUOJAN KIITOS mulla oli vieressä poikaystävä hoitamassa, koska en loppupeleissä päässyt sängystä ylös itse (lihakset oli niin kipeät ja surkastuneet). Huh..
[/quote]
Miks tätäkin on alapeukutettu?

[quote author="Vierailija" time="09.07.2015 klo 14:38"]

Miten pärjään? Huonosti. Jos saisin jonkun sairaskohtauksen, niin yksiöni lattialle kuolisin. Onneksi olen vielä nuori ja erittäin harvoin kipeä. Mutta viime talvena iski harvinaisen kova kuumetauti joka kaatoi sänkyyn neljäksi päiväksi. Juuri olivat ruoat kaapista loppuneet enkä päässyt kauppaan joten olin neljä päivää syömättä. Sellainen ei pahemmin edesauta paranemista. (Pitsatakseihin tai vastaaviin ei ole varaa, olen köyhä ja lasken euroja taskun pohjalla.) Minulla tosiaan ei ole ainuttakaan kaveria, eikä perheenjäseniä kaupungissa, joten siksi ei ollut mistään mitä apua pyytää. Mitä mukamas tuollaisessa tilanteessa pitäisi tehdä? Soittaa 112:een ja sanoa että minulla on pieni kuume ja tarvitsen hoivaajaa?

[/quote]

Komppi.

Mulla lähti tässä keväällä yhtäkkisen sisäisen verenvuodon vuoksi taju yksiöni lattialle.. lattialta sitten virkosin jossain vaiheessa ja taxilla sairaalaan.. silloin tajusin, että kuinka yksin todella olen..

Eikait ihmisen edes eläimenä kuuluisi elää näin. Vaan yhteisöissä.

Kannattaisi se vaimo hankkia.

No ei kukaan. Pitäisi varmaan olla se viikon parin kotivara aina varalla. Meneehän tuota päiviä että huimaa ja joskus olen loukannutkin itseni niin etten meinannut ylös päästä eikä pahemmin käsiä voinut käyttää joten eipä siinä paljon makaamista enempää tehnyt.

Pystyn tosin paastoamaan päiväkausia, mt-ongelmieni vuoksi en kauppaan pääse muutenkaan aina ajallaan.

Kotiinkuljetuksena täällä ei saa mitään, eikä julkista liikennettäkään ole, joten kaikki on oman ajokyvyn ja jaksamisen varassa.

Kyllähän välillä käy mielessä että kohta olen laitoskamaa, jollen jo nytkin. Jos sellaisia paikkoja vain sitten edes on.

Eipä hoida yhtään kukaan. Sen sijaan minä joudun hoitamaan pientä lastani silloinkin ja tekemään hänelle ruokaa, käsi suun edessä oksennusta pidätellen vaikken meinaisi pystyssä pysyä. Keuhkokuumeessa kun oltiin, oli helppoa kun molemmat vain makasi kuumehoureissa. Kun lapsi toipui minua nopeammin, alkoi hankaluus, koska itse yhä makasin tolkku pois pari viikkoa. Pari viikkoa lapsi söi jotain kuivamuonaa kaapista eikä ulkona käynyt tietenkään. Asunto oli mullin mallin, hikiset lakanat, homehtuneita astioita keittiössä, roskia, särkylääkepakkauksia yms. Naapuri kävi mulle kerran kaupassa mutta siinäpä se. 

Oma käsi

"Miksi te puolisolliset ihmiset selitätte, että teitä ei kukaan auta.. Onko oikeasti miehenne niin paska, ettei esim tuo teille vesilasia tjsp?? Koska yksin asuvana joutuu aivan kaiken tekemään yksin. Ei nyt tarkoiteta sitä, että joku istuisi vieressä ja hoivaisi vaan tosiaan se, että kun olet siinä kunnossa, ettet oikeinpystyssäkään pysy niin silti joudut tekemään kaiken yksin."

Ei se todellakaan ole itsestäänselvyys, että puoliso tuo edes vesilasia, jos kyseinen puoliso on mies. Kävin jo tuossa puhumattomien ketjussa kertomassa, kuinka meillä ei saa miehelle puhua, aiemmin ei mistään, nykyään jossain määrin arjen asioista. Kun miehellä on jotain "tärkeää", kuten vaikka harrastushuolia, ei saa keskeyttää, muuten seuraa järjetön kilari ja tavaroiden paiskelua. Tuossa tilanteessa olen sitten kunnon kuumeessa raahautunut kauppaan, kun jääkaapissa oli vain valot. Joskus kyllä on jonkinlaista myötäelämistä, jos se on itse sairastanut saman taudin ensin. Muutenkin kehitystä: on oppinut olemaan huutamatta minulle, kun sairastan. Viimeksi kun oksentelin, sain jopa ämpärin, kun pyysin. Silti kammottaa ajatuskin, että joutuisin johonkin leikkaukseen. En vain usko että roolit toimisivat niin päin, vaikka olenkin itse hoitanut miestä leikkaustoipilaana.