Mitä tehdä? Puoliso haluaa nykyään kaikessa eri asiaa kuin minä
Ollaan oltu vuosia yhdessä, kaksi pientä lastakin on. Ensimmäiset vuodet meni niin että tykättiin samoista asioista ja haluttiin samoja asioita. Oli kyse sitten vapaa-ajasta, lomanvietosta, sisustuksesta, ruoasta, perheen perustamisesta tai mistä vain.
Nyt hän haluaa joka pikkuasiassakin eri asiaa kuin minä. Yhtään mikään ei onnistu kitkatta enää. Isoista asioista päättäminen on muuttunut niin mahdottomaksi että niihin ei enää voida edes ryhtyä. Lomareissuille ei päästä kun halutaan niin täysin eri asioita.
Puoliso ei jousta yhtään. Minä joustan välillä, mutta en aina. Kun ehdotan kompromissia niin vastaus on mallia ei käy. Välillä ei riidellä vaan tehdään sitten vain erikseen asioita, syödään eri aikaan eri ruokaa, ulkoillaan eri aikaan eri suunnissa, vietetään lomat erikseen jne. Välillä tulee riitaa koska puoliso loukkaantuu ja suuttuu siitä että haluan eri asiaa kuin hän. Ihan hirvittävän uuvuttavaa ja ahdistavaa elämä näin.
Onko tästä enää paluuta hyvää arkeen?
Kommentit (165)
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Nyt otat vähän omaa aikaa. Sanot pe iltana, että
Lähdet nyt juoksulenkille. Tulet su iltana takas. Teet jotain mistä nautit ja annat miehesi opetella hoitamaan lapsia .Tällainen ”nerokas” neuvo täällä usein annetaan. Mutta kuka oikeasti uskaltaa vain häipyä ja jättää lapset isälle, joka ei koskaan edes leikkipuistoonkaan suostu niiden kanssa lähtemään. Lapset ei ole mitään pelinappuloita.
Tämä. Nämä neuvojat ei ikinä itse vastaavassa tilanteessa noudattaisi tuota neuvoa.
Usko jo, sitä ei vain kiinnosta.
En haluaisi olla tuollaisen miehen kanssa.
Miksi hän ei suostu tekemään lasten kanssa mitään? Ei leikkikentälle koskaan, ei lomalla mitään (vaan on lomat muualla tai yhdessä maalla ollessa on vain omissa hommissaan.
Hänestä on tullut isä. Minkälainen ihminen hänen oma isänsä on? Oma isä on miehen isän malli.