Miten selvisitte vauvavuodesta?

Up

Minkä ikäinen vauva? Meillä oli yli vuosi ihan hvettiä, olin väsynyt ja vihainen ja mies pakeni sitä pois kotoa eli olin vielä väsyneempi ja vihaisempi. Kun sain vihdoin nukuttua ja hormonit tasaantui, vauva ei ollut niin riippuvainen äidistään niin mieskin mahtui osaksi perhettä. Nyt lapsi 2v ja parisuhde parempi kuin koskaan. Koittakaa siis jaksaa!

Ei olla riidelty vielä kertaakaan ja vauva puolivuotias.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:14"]Ei olla riidelty vielä kertaakaan ja vauva puolivuotias.
[/quote] oltu varmaan viilipyttyjä ihmisinä.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:20"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:14"]Ei olla riidelty vielä kertaakaan ja vauva puolivuotias.
[/quote] oltu varmaan viilipyttyjä ihmisinä.
[/quote]
Ja vauva kanssa. Oletko kateellinen?

Unenpuute kiduttaa. Yrittäkää jotenkin järjestää itsellenne unta. Tavalla tai toisella!!

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:21"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:20"][quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:14"]Ei olla riidelty vielä kertaakaan ja vauva puolivuotias.
[/quote] oltu varmaan viilipyttyjä ihmisinä.
[/quote]
Ja vauva kanssa. Oletko kateellinen?
[/quote] vittumaisia silti, tai ainakin sä. Eli en ole.

Meillä vuosi tuli vasta täyteen ja selvitty on hammasta purren. Mulla ainakin hormonit jylläsi kovasti ja pimahdin milloin mistäkin. Ukko otti päähän välillä tosissaan, mutta jotenkin ajattelin, että ei se kuitenkaan sen vika ole, että tää elämä on nyt tälläistä. Mutta minun puolelta meidät yhdessä aika pitkälle piti ajatus siitä, että en halua lasteni vanhempien eroavan. Nyt taas joskus jopa pystyn näkemään meidät onnellisena perheenä. Minä en tiedä mikä miehen on tässä pitänyt. Mutta yrittäkää jaksaa. Se on kuitenkin se sama ihminen, jonka kanssa on joskus halunnut hynttyyt yhteen lyödä. Nyt vaan olosuhteet on toiset ja kestää hioa taas teidän suhde niihin olosuhteisiin.

Meillä on nyt vauva 10kk ja en voi hirveästi valittaa. En oikein ymmärrä mikä ne riidat aiheuttaa tai voiko joku avata miksi pitää tapella ja kiristellä hampaita? Tuleeko Se vaan siitä väsymyksestä vai miksi? Meillä on ilmeisesti Suht helppo vauva, pienempänä oli yöheräämisiä ja yösyöttöjä, mutta noin 6kk ikäisestä on nukkunut yöt 20-6.30 läpi. Vauva toki vaatii huomiota ja seuraa, mutta Se ei tullut yllärinä. Vauvamme on todella allerginen ja iho-oireinen, ei mahaoireita, kutisee ja raapii paljon ja ihon hoito on aikaa vievää aamu ja iltakylpyineen ja rasvauksineen sekä uusien ruoka-aineiden yrittämisineen. Vauvalla on maitoproteiiniallergia ja olemme löytäneet vasta 5 kiinteää ruoka-ainetta mitkä sopivat. Meillä on alusta asti ollut selvää Se, että koska minä olen kotona ja mies töissä hoidan minä yösyötöt ja mies nukkuu, minä voin nukkua päikkärit lapsen kanssa, mies ei voi töissä torkkua. Tämä on ihan minun päätös, mies kyllä auttaisi jos sitä haluaisin. Vloppuisin tällaiset asiat hoidetaan yhdessä ja yleensä mies la tai su aamuna nousee vauvan kanssa ja jättävät minut vähin äänin nukkumaan ja saan nukkua niin pitkään kun haluan, tämä tekee paljon jaksamisen kannalta. Kotityöt hoidan pääsääntöisesti minä, koska olen kotona ja mies tekee pitkää päivää. Olemme ottaneet rennosti ja sovimme jo ennen vauvaa, että parisuhdetta ei päästetä kuralle vaikka olisi kuinka raskasta ja väsy. Puhumme asioista ja annamme toisillemme aikaa kun vauva nukkuu, esim kun menee yöunille. Seksin määrä on tippunut noin kertaan viikossa, mutta ei Se maailmaa kaada. Olen alusta asti ottanut oeriaatteeksi, että vauvan kanssa kuljetaan normaalisti, käyn lasten kanssa kaupassa (myös eskari kotona), kaupungilla, kavereilla jne. Olisin tullut hulluksi jos linnoittautuisin kotiin. Uskon, että lapsi on reipas myös siksi, että on tottunut kulkemaan autossa ja rattaissa ja vieraissa paikoissa. Toki olemme onnekkaita, kun lapsi ei ole esim koliikkivauva, mutta eihän suurin osa ole. Vauvalla on tarpeet ja vanhempien kuuluu ne täyttää, olimme varautuneet että lapset muuttavat elämää.

No ihan ekaksi keskustelette ja teette selväksi sen,että nyt ette ole omia itsejänne tai ainakaan sinä et ole.tämä vuosi on väliaikainen,ja hormonien takia käytös voi olla välillä kummallista. Samoin unen puute aiheuttaa kärsimättömyyträ ja tyytymättömyyttä. Niiden takia ei kannata erota! Parisuhde sinällään ei ole muuttunut. Kunhan vauva kasvaa,tilanne helpottaa. Tärkeintä on teidän kahden avoin keskustelu tilanteesta.

En itse ollut parisuhteessa vauvavuotena, mutta täysin ajatusleikkinä mietin että voisiko auttaa, jos saisitte järjestettyä toisinaan ihan aikaa keskenänne ja yksinänne? Jos vaikka isovanhemmista/sisaruksistanne olisi apuja?

Itselleni henkireikä oli juurikin aina hetket yksin, siis parikin tuntia jolloin sai ihan vain levätä, syödä rauhassa tai käydä pienellä kävelyllä. Nähdä ystäviä ja nauttia hetki itsekseen.

Olin myös välillä aika hermoheikko, koska väsymys vaati veronsa.

Ensimmäinen vuosi kohta takana. Enemmän sain apua äidiltäni ja siskoltani kuin lapsen isältä. Milloin piti olla missäkin tekemässä jtn.

Lopputulos: muutin äidilleni vauvavuoden ajaksi. Olin erittäin väsynyt ja lähellä masennusta.
Mies hoksasi asian, alkoi auttamaan ja pääsin muuttamaan takaisin kotiin.

Tuliko hankittua vauva liian nopeasti? Ei kestävässä ja tasapainoisessa parisuhteessa vauvavuosi ole ongelma.

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 07:14"]Ei olla riidelty vielä kertaakaan ja vauva puolivuotias.
[/quote]

Sama meillä. Ei oikein riidellä muutenkaan, ja nyt vauva-aikana tuetaan toinen toisiamme, annetaan välillä toisen nukkua ja herätään neljältä leikkimään vauvan kanssa, siis vuorotellen. Kahdestaan oltiin treffeillä vauvan ollessa 3kk, mummi tuli vahtimaan ja tultiin puolilta öin kotiin. Tuntuu että tämä vauva-aika on vaan lujittanut suhdetta.

Teidän pitää puhua. Jos riidat johtuu väsymyksestä, sovitte että ette välitä joka tunteenpurkauksesta puolin ja toisin. Pysykää yhdessä vaikka mikä olisi tämä eka vuosi, sitten pitäis helpottaa!

[quote author="Vierailija" time="07.07.2015 klo 08:08"]Meillä on nyt vauva 10kk ja en voi hirveästi valittaa. En oikein ymmärrä mikä ne riidat aiheuttaa tai voiko joku avata miksi pitää tapella ja kiristellä hampaita? Tuleeko Se vaan siitä väsymyksestä vai miksi? Meillä on ilmeisesti Suht helppo vauva, pienempänä oli yöheräämisiä ja yösyöttöjä, mutta noin 6kk ikäisestä on nukkunut yöt 20-6.30 läpi. Vauva toki vaatii huomiota ja seuraa, mutta Se ei tullut yllärinä. Vauvamme on todella allerginen ja iho-oireinen, ei mahaoireita, kutisee ja raapii paljon ja ihon hoito on aikaa vievää aamu ja iltakylpyineen ja rasvauksineen sekä uusien ruoka-aineiden yrittämisineen. Vauvalla on maitoproteiiniallergia ja olemme löytäneet vasta 5 kiinteää ruoka-ainetta mitkä sopivat. Meillä on alusta asti ollut selvää Se, että koska minä olen kotona ja mies töissä hoidan minä yösyötöt ja mies nukkuu, minä voin nukkua päikkärit lapsen kanssa, mies ei voi töissä torkkua. Tämä on ihan minun päätös, mies kyllä auttaisi jos sitä haluaisin. Vloppuisin tällaiset asiat hoidetaan yhdessä ja yleensä mies la tai su aamuna nousee vauvan kanssa ja jättävät minut vähin äänin nukkumaan ja saan nukkua niin pitkään kun haluan, tämä tekee paljon jaksamisen kannalta. Kotityöt hoidan pääsääntöisesti minä, koska olen kotona ja mies tekee pitkää päivää. Olemme ottaneet rennosti ja sovimme jo ennen vauvaa, että parisuhdetta ei päästetä kuralle vaikka olisi kuinka raskasta ja väsy. Puhumme asioista ja annamme toisillemme aikaa kun vauva nukkuu, esim kun menee yöunille. Seksin määrä on tippunut noin kertaan viikossa, mutta ei Se maailmaa kaada. Olen alusta asti ottanut oeriaatteeksi, että vauvan kanssa kuljetaan normaalisti, käyn lasten kanssa kaupassa (myös eskari kotona), kaupungilla, kavereilla jne. Olisin tullut hulluksi jos linnoittautuisin kotiin. Uskon, että lapsi on reipas myös siksi, että on tottunut kulkemaan autossa ja rattaissa ja vieraissa paikoissa. Toki olemme onnekkaita, kun lapsi ei ole esim koliikkivauva, mutta eihän suurin osa ole. Vauvalla on tarpeet ja vanhempien kuuluu ne täyttää, olimme varautuneet että lapset muuttavat elämää.
[/quote]

Meillä riitaa aiheutti minun unen ja omannajan vähyys. Kun vauva nukkui, minä siivosin. Mies kyllä vaati työpäivän jälkeen omaa aikaa ja että hän saa nukkua. Vklp hän vietti harrastuksissa. Minä siis 7pv/vkossa hoidin (helpon aktiivisen) lapsen, siivosin, kävin kaupassa ja tein ruoan. Kun kerroin miehelle etten ole vielä tyytyväinen kroppaanii tokaisi hän että minun on lähdettävä lenkille/salille. Kun kysyin missä kohtaa, hän ei vastannu.

Sinun miehesi kuulostaa ymmärtäväiseltä. Minun miehellä kesti tajuta se. Siitä riidat

Mä olen ollut niin umpirakastunut vauvaan, että vauva-vuosi on mennyt hymyillessä. Se kokonaisvaltainen onnen ja mielihyvän tunne on tähän asti kantanut myös läpi haasteiden (parin tunnin yöunet, sairastelut yms). Mies on samanlainen. Lapsista iloitaan ja kotona erityisen ihana ilmapiiri vauva-vuotena. Lapsia kolme.
-
Kun kuulen naisista, jotka kokevat vauva-vuoden ahdistavana tai rankkana, mietin seuraavia vaihtoehtoja: synnytyksen jälkeinen masennus; älytön univelka ja kukaan ei auta, jotta äiti pääsisi lepäämään; mies ei tajua elämän uusia realiteettia ja nainen kokee jäävänsä yksin; naiselle vauvan hoitaminen on suorittamista, eikä äitiyden iloa ole vielä löydetty; äiti tarvitsee "omaa aikaa", hetkiä jolloin vain saisi olla, mutta mies ei tajua sitä; vauva on ns. vaativa ja kun siihen yhdistyy oma väsymys, rajallisuuden tunne ja esim. riidat miehen kanssa ja vaikkapa raha-huolet, kiitos hormonienkin tilanne voi välillä tuntua melkein ylivoimaiselta.

Jäin henkiin. Se lienee päälimmäisenä mielessä. Vauva valvotti koko vuoden, ihan helvetillinen vuosi, enkä muista siitä yhtään mitään. En olisi jaksanut tapellakaan kenenkään kanssa. Laihduin 20 kg ja päässä surisi.

Nippa nappa selvisin täälläkin. Kun vauvalla tuli vuosi täyteen alkoi pääsääntöisesti nukkua yöt hyvin. Tämä ratkaisi. Unenpuute on ihan hirveä asia ja vieläkin jos joskus joutuu useita kertoja yöllä heräämään huomaa kyllä eron levänneen ja uupuneen minän välillä. Mä ainakin kilahtelin, muutuin ärsyttäväksi marttyyriksi vaikka ei miehelläkään herkkua ollut! Pikkuhiljaa tässä on menty hyvään suuntaan ja jälkiviisaana voin sanoa että ihan normaali puhe miehelle ja SUORAAN nätisti sanominen huokailun ja mäkätyksen sijaan on ollut paljon tehokkaampia keinoja saada mieskin tajuamaan asioiden oikea laita. Ymmärrän myös hyvin senkin ettei rättiväsyneenä halua asettua sen toisen ihmisen asemaan, mutta silloin istutaan oikeesti persuksille ja puidaan oikein olan takaa mistä pohjimmiltaan kiikastaa. Me käytiin miehen kanssa muistaakseni kaksi sellaista "vakavempaa" keskustelua hyvässä hengessä sen jälkeen kun minä aloin skitsoilla uupuneena. Pakko myöntää että mieskin sai kestää aika paljon kuraa minulta mutta ymmärsi myös tunteeni tai ainakin kovasti yritti. Mua auttoi myös paljon omat menot päivisin ihan minne vaan, kunhan ei tarvinnut joka päivä kotona olla ja ystävystyin yhden äidin kanssa joka oli samassa tilanteessa. Ei todellakaan huvittanut aina lähteä mihinkään mutta hitto se vaan auttaa kun lähtee!

No nyt menny 10kk ja elämä rupee taas pikku hiljaa tuntumaan pääsääntöisesti kivalta. Ei me sinänsä olla riidelty erityisen paljon, mut oon ollu aika loppu. Mies on nyt osallistunut enemmän ehkä 7-8kk iästä saakka ja on kyllä arki helpottunut huomattavasti. Yhden yön oon joulun jälkeen nukkunut "kokonaan"; eli yli 4h putkeen. Kyllä sellainen on raskasta.