Olisiko mielestäsi ok puolisosi tällainen suhde terapeuttiinsa?

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi terapeutti on kertonut puolisolleni, että heissä on paljon samaa.

Ap

Ei vaikuta tämä terapeutti olevan ihan tehtäviensä tasalla.

Vierailija kirjoitti:

Terapeuttiin ihastuminen on suorastaan luonnollista, kukapa ei tuntisi erittäin myönteisiä tunteita sellaista henkilöä kohtaan joka kuuntelee kiinnostuneena juuri sinua, muistaa asiat joista olet puhunut ja on aina ystävällinen. Se mikä tuossa ei ole luonnollista saati ammattimaista on viestittely. Terapeutti saattaa rikkoa ammattietiikkaansa.

Miksi nämä viestit ulkopuolella sovitun ajan ? Mitä ne koskee? Jos terapeutti lähettää sydämiä, ammattietiikka on ihan varmasti rikottu.

Kerro tarkemmin, mitä viestit koskee.

Vierailija kirjoitti:

En ota kantaa, mutta kerron kokemuksena, että kävin miehen kanssa pariterapiassa ja siellä naispuolinen terapeutti ihastui silmin nähden mieheeni. Heillä sattui olemaan sama harrastus, josta jauhoivat. Minä istuin hiljaa ja mietin, milloin palataan aiheeseen.

Ihmisiä ne terapeutitkin on ja kaikki on mahdollista.

Kaikki on mahdollista, muttei kaikkea tarvitse hyväksyä.

Itse olen ollut nuorena ´sielunhoitajan `hoidossa, joka manipuloi törkeästi ja kiusasi minua.

Täällä terapiassa käymisen ammattilainen. Kokemuksella voin sanoa, että yksikään terapeuttini ei ole ikinä lähettänyt viestejä kuin akuutissa tilanteessa esim. käynnin peruuntuminen, terapeutti ei kerro peruuntumisen syytä. Samoin asiakkaalla on mahdollista laittaa viesti akuutissa tilanteessa. Mutta ei mitään jonnin joutavaa viestien vaihtoa tai hymiöitä. Viestit ja puhelut ovat laskettavissa yhden käden sormilla vuodessa.

Oletko tarkistanut että terapeutilla on koulutus psykoterapiaan? Terapiaa voidaan antaa vaikka millä nimikkeellä ja koulutuksella.

Kuulostaa siltä että heillä on muuta tekemistä kuin terapiaa. Helppo tavata, kun on muka terapiaa.

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Ainoa ongelma tässä on ap:n mustasukkaisuus

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi terapeutti on kertonut puolisolleni, että heissä on paljon samaa.

Ap

Ei vaikuta tämä terapeutti olevan ihan tehtäviensä tasalla.

Ei tällainen huono sanavalinta tee kenestäkään ammattitaidotonta. Samaistumisen kokemus voi olla olennaista terapiaprosessissa. Se, millä tavalla se illuusio on paras luoda, riippuu asiakkaasta. Toiset ovat joko niin tiukasti omien ongelmiensa otteessa tai sosiaalisesti sen verran taitamattomia, että on parempi jättää mahdollisimman vähän tulkinnanvaraa.

Ap:lle: On ihan normaalia, että terapiassa asiakkaasta tuntuu siltä, että terapeutti on ainoa, joka voi ymmärtää. Siksihän sinne terapiaan moni hakeutuukin ja saa sieltä juuri sen vuoksi avun.

Erikoista, jos terapeutilla on viikottaisten (?) tapaamisten ja muiden asiakkaiden lisäksi aikaa paljonkin viestitellä. Jos asiaa vaivaa, ottaisin yhteyttä suoraan terapeuttiin ja kysyisin -asiallisesti-, millä tällaiset käytännöt ovat perusteltavissa. Ei tarvitse mennä sisällöllisiin yksityiskohtiin, yhteydenpito on oltava perusteltavissa muutoinkin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Lisäksi terapeutti on kertonut puolisolleni, että heissä on paljon samaa.

Ap

Ei vaikuta tämä terapeutti olevan ihan tehtäviensä tasalla.

Turhaa tällaista spekuloit mustasukkaisen kumppanin puheiden perusteella.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Terapiasta turvallista tekee siinä olevat aikuiset rajat. Terapeutti on luotettavasti paikalla ja tavoitettavissa sovittuna aikana. 24/7 tavoitettavissa oleva terapeutti on itse rajaton. Pitää sekin ymmärtää, että kyse on työstä ja muu aika on terapeutin yksityistä elämää. Asiakkaita on lisäksesi monta muutakin. Vaikka aikuinen ihminen taantuu lapsen tasolla, hänellä on kyky ratkaista miten pärjätä tunteen kanssa silloinkin kun terapeutti ei ole heti paikalla saatavilla.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta turvallista tekee siinä olevat aikuiset rajat. Terapeutti on luotettavasti paikalla ja tavoitettavissa sovittuna aikana. 24/7 tavoitettavissa oleva terapeutti on itse rajaton. Pitää sekin ymmärtää, että kyse on työstä ja muu aika on terapeutin yksityistä elämää. Asiakkaita on lisäksesi monta muutakin. Vaikka aikuinen ihminen taantuu lapsen tasolla, hänellä on kyky ratkaista miten pärjätä tunteen kanssa silloinkin kun terapeutti ei ole heti paikalla saatavilla.

Traumaterapiassa asiakkailla on usein mahdollisuus olla yhteydessä myös muulloin.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Terapiasta turvallista tekee siinä olevat aikuiset rajat. Terapeutti on luotettavasti paikalla ja tavoitettavissa sovittuna aikana. 24/7 tavoitettavissa oleva terapeutti on itse rajaton. Pitää sekin ymmärtää, että kyse on työstä ja muu aika on terapeutin yksityistä elämää. Asiakkaita on lisäksesi monta muutakin. Vaikka aikuinen ihminen taantuu lapsen tasolla, hänellä on kyky ratkaista miten pärjätä tunteen kanssa silloinkin kun terapeutti ei ole heti paikalla saatavilla.

Traumaterapiassa asiakkailla on usein mahdollisuus olla yhteydessä myös muulloin.

Hep! Mulla oli myös. Onneksi.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Sivusta, mutta eikö sydän ole eri asia kuin hymiö tai yläpeukku? Miten nuo merkit tulkitaan oikein? Itse olen saanut kuulla kritiikkiä yläpeukuistakin, etteivät nekään ole sopivia aina.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Sivusta, mutta eikö sydän ole eri asia kuin hymiö tai yläpeukku? Miten nuo merkit tulkitaan oikein? Itse olen saanut kuulla kritiikkiä yläpeukuistakin, etteivät nekään ole sopivia aina.

Freudilainen seisokki?

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Sivusta, mutta eikö sydän ole eri asia kuin hymiö tai yläpeukku? Miten nuo merkit tulkitaan oikein? Itse olen saanut kuulla kritiikkiä yläpeukuistakin, etteivät nekään ole sopivia aina.

Lisään, että jos terapeutti lähettäisi minulle sydämen, niin kokisin sen hyvin hämmentävänä. En itse lähettäisi lääkärillenikään sydäntä.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Sivusta, mutta eikö sydän ole eri asia kuin hymiö tai yläpeukku? Miten nuo merkit tulkitaan oikein? Itse olen saanut kuulla kritiikkiä yläpeukuistakin, etteivät nekään ole sopivia aina.

Lisään, että jos terapeutti lähettäisi minulle sydämen, niin kokisin sen hyvin hämmentävänä. En itse lähettäisi lääkärillenikään sydäntä.

Se on sinun tapasi. Muilla on muut.

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli traumaterapeutti johon sai olla 24/7 yhteyksissä. Takaumia kun voi iskeä milloin vain. Traumaterapiaprosessista sen verran, että se on hyvin intensiivistä ja siinä saatetaan taantua lapsenkaltaiseen tilaan ja terapeutti voi mallintaa aikuista turvaa ja lopulta terapoitava itse on se aikuinen turva itselleen tilanteessa kuin tilanteessa. Miehesi ei välttämättä ole mitenkään ihastunut terapeuttiin vaan on kiintynyt häneen kuin pikkulapsi. Menee ohi kyllä.

Tämä. Minulla oli myös tämä mahdollisuus (vuosia sitten). Taannuin totaalisen lapseksi ja itsetuhoiseksi kun asioita avattiin. Ulkopuolisesta tämä olisi varmasti näyttänyt ”rakkaudelta”, ja ”flirtiltä”, mutta itse terapiaprosessi oli täysi helvetti, juoksin sieltä vessassa oksentelemassa ja makasin lattialla sikiöasennossa kramppaamassa tuskaani. Ap näkee nyt jotakin tällaisin ulkopuolisin silmin, ja itse prosessihan ei hänelle millään tapaa kuulu - ei edes kuulu kuulua. Antaisin olla, kumppani tarvitsee ulkopuolista apua ja tukea - ja onnekkaana sitä saa. Ammattilaisia on kyllä rajat.

Yleensä toki ammatilaisilla on rajat, mutta virheitä ja väärinkäytöksiäkin sattuu ja tullut julkisuuteen. Itse pidän tätä viestittelyä sydämineen jonkinlaisena rajojen rikkomisena. Ei sydämet kuulu hoito-asiakassuhteeseen.

Voi jumalauta, oikeasti. Ne ovat hymiöitä - ei mitään muuta. Vaikeassa kohdassa ilmentävät välittämistä, sitä, että hädässä tietää jonkun välittävän. Ei mitään, rakkautta, seksuaalisuudesta puhumattakaan. Silloin kun ihminen on todella kovilla ja kestämisensä rajamailla, tuollaiset libidovetoiset liskoaivojutut ja kuvien symbolinen sopivuus eivät ole ihan sitä prioriteettiä - tai lähimainkaan. Se on lähinnä ojennettu käsi, merkki että ”mä tiedän, sä et huku”.

Sivusta, mutta eikö sydän ole eri asia kuin hymiö tai yläpeukku? Miten nuo merkit tulkitaan oikein? Itse olen saanut kuulla kritiikkiä yläpeukuistakin, etteivät nekään ole sopivia aina.

Lisään, että jos terapeutti lähettäisi minulle sydämen, niin kokisin sen hyvin hämmentävänä. En itse lähettäisi lääkärillenikään sydäntä.

Se on sinun tapasi. Muilla on muut.

Mutta juuri se aiheuttaa ongelmia, kun ihmiset eivät voi tietää, missä merkityksessä muut lähettävät eri symboleja.