Lue keskustelun säännöt.
Mistä tukea, kun voimat ovat loppu?
04.07.2015 |
Mistä voi saada tukea jos tuntuu siltä, että on ihan täysin jumissa elämässä ja ei pääse eteenpäin? Olen nyt elänyt liian kauan stressissä ja epävarmuudessa, elämäntilanne on melko kuormittava ja tulevaisuus ahdistaa. Koin nyt hiljattain todella suuren pettymyksen, mikä tuntuu katkaisseen kamelin selän kokonaan. Ahdistaa ihan kamalasti. Vastoinkäymiset alkavat olla liikaa ja kaikki tuntuu toivottomalta. Lääkärille meno epäilyttää, koska todennäköisesti sieltä ei saa muuta kun pillerireseptin kouraan ja se ei tilannettani ratkaise, koska kyseessä ovat elämäntilanteeseen liittyvät tekijät, jotka saavat voimaan huonosti. Toki lääkkeillä voisi mahdollisesti lieventää ahdistuneisuutta. Nämä elämäntilanteeseen liittyvät tekijät ovat sellaisia, että en pysty niihin tällä hetkellä oikein vaikuttamaan. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että en vain jaksa enää soutaa vastatuuleen. Olen opiskelija ja psykologin kanssa keskustellut aiemmin, enkä ole oikein kokenut saaneeni hyötyä.
Kommentit (76)
Jos olet suomalainen, et mistään. Jos olet maahanmuuttaja, niin apu löytyy heti mamupalveluista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:20"]
Mee johonkin hoitoon joka sua elvyttäis ja piristäisi. Mene metsään kävelemään.
[/quote]
Metsässä kävely ja liikunta ylipäätään ovat kyllä yleensä tehokkaita mielen puhdistajia. Huolestuneisuus ja lamaannus on jotenkin vaan niin voimakasta, että en pysty oikein edes lenkkipolulla olemaan rauhallisin mielin. Ap
Lenkkipolut, puhaltelut ja lehtivihreän ihmettelyt auttavat pikkustressiin ja vähäiseen masennukseen.
Kun keho on pullollaan kortisolista ja stressihormoonit kuristavat keuhkosi ja kurkkusi tukehduksiin, noilla neuvoilla ei tee yhtään mitään.
Ainoa mikä voisi auttaa on se kun saa puhuttua ja kerrottua ongelmansa jollekin tolkun ihmiselle joka on samaa mieltä että taakka on kohtuuton. Puhuminen ei auta mitään jollekin joka mitätöi kärsimyksesi ja käskee olemaan stressaamatta.
Jossain käyminen ja pikku irtiotto saattaisi olla suositeltavaa. Päätään on pakko välillä tuulettaa, ei se ainakaan huononna tilannetta.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:20"]
Mee johonkin hoitoon joka sua elvyttäis ja piristäisi. Mene metsään kävelemään.
[/quote]
Metsässä kävely ja liikunta ylipäätään ovat kyllä yleensä tehokkaita mielen puhdistajia. Huolestuneisuus ja lamaannus on jotenkin vaan niin voimakasta, että en pysty oikein edes lenkkipolulla olemaan rauhallisin mielin. Ap
[/quote]
Joo, mutta sitä suuremmalla syyllä.
Kun oot ollu tarpeeksi kauan, se helpottaa.
Minä sinuna vaihtaisin maisemaa!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:55"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:45"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 18:20"] Mee johonkin hoitoon joka sua elvyttäis ja piristäisi. Mene metsään kävelemään. [/quote] Metsässä kävely ja liikunta ylipäätään ovat kyllä yleensä tehokkaita mielen puhdistajia. Huolestuneisuus ja lamaannus on jotenkin vaan niin voimakasta, että en pysty oikein edes lenkkipolulla olemaan rauhallisin mielin. Ap [/quote] Joo, mutta sitä suuremmalla syyllä. Kun oot ollu tarpeeksi kauan, se helpottaa. Minä sinuna vaihtaisin maisemaa!
[/quote]
Maiseman vaihtaminen on kieltämättä kyllä käynyt mielessä, mutta käytännön syistä ei onnistu ihan noin vaan. Ylipäätään päätösten tekeminen tällä hetkellä tuntuu hyvin vaikealta, pöyrittelen loputtomasti eri vaihtoehtoja mielessäni tulematta mihinkään lopputulokseen. Jokaisessa vaihtoehdossa myös on jotain mikä aiheuttaa ahdistusta. Ap
Ymmärrän tuskasi. Minäkin olen yliopisto-opiskelija ja elämäni on ollut lapsesta asti kamppailua. Minulla ei ole edes turvaverkostoa, jolta saisin tukea ahdingossani. Nuorempana pääsin yli köyhyydestä, kiusaamisesta ja yksinäisyydestä keskittämällä ajatukseni tulevaan. Onnettomasta lapsuudesta huolimatta päätin että voin kuitenkin saada onnellisen aikuisuuden tekemällä töitä sen eteen. Päätin opiskella ahkerasti, luoda uraa ja hyviä ihmissuhteita ja hankkia ihanan kodin. Nyt kolmekymppisenä minulla ei ole mitään niistä, paitsi loppusuoralla olevat opinnot, joihin en ole kyennyt keskittymään pitkään aikaan. Olo on juuri tuollainen, mitä kuvasit - ahdistunut ja stressaantunut, en kykene tekemään päätöksiä. Tein alusta asti töitä opintojen ohella, välillä näytti jopa lupaavalta, minulla oli oman alan mielenkiintoinen työpaikka (vaikkakin avustavan tason), kunnes tulin irtisanotuksi. Keräsin itsetuntoni rippeitä pari vuotta, tein hanttihommia ja sitten sain uuden mahdollisuuden, oman alan työpaikan. Mutta tulin siitäkin irtisanotuksi :( Lisäksi ollut vaikeita parisuhteita, jotka ovat pahentaneet masennustani. Nyt olen tippunut alemmaksi kuin koskaan. Ahdistaa ihan valtavasti.
Miten pääsisi eroon tästä kroonisesta stressistä ja ahdistuksesta, joiden vuoksi en saa nukuttua öisin? Miten pääsisin tästä itsesäälikierteestä eroon? Minulla on niin taloudellisia kuin ihmissuhteisiinkin liittyviä suuria huolia, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa. Opinnot ovat nyt toissijaisia. Olen sairaslomalla enkä ota niistä nyt paineita, vaikka kyllä nekin kummittelevat koko aika taustalla ja lisäävät kuormaa entisestään.
Oloa ahdistaa entisestään se, kun kavereilla menee paremmin kuin minulla. Heistä kukaan ei ole joutunut kärsimään pitkistä työttömyyjaksoista, yksinäisyydestä tai taloudellisista huolista. Silti he jaksavat valittaa pikku asioista eikä heiltä riitä juurikaan empatiaa ja ymmärrystä minua kohtaan. En jaksa tosin minäkään olla aidosti huolissaan heidän pikku ongelmistaan, kun itse painin paljon suurempien ongelmien kanssa vähäisempien resurssien kanssa.
Saako YTHS:ltä apua? Itse olen muutama vuosi sitten kokenut, ettei saa. Kehottivat hakemaan terapiaa yksityiseltä. Olinkin terapiassa vajaan vuoden, mutta se tuli kalliiksi ja tuntui, etten saanut rahoilleni vastinetta. Nythän YTHS mielenterveyspuolelta on vähennetty entisestään resursseja, joten en oikein usko, että sieltä saisi mitään apua.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Seurakunnan diakoni auttaa mielellään. Sinne vaan matalalla kynnyksellä juttelemaan, heillä on vaitiolovelvollisuus ovat kaikenlaista nähneet ja kuulleet.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 19:09"]
Ymmärrän tuskasi. Minäkin olen yliopisto-opiskelija ja elämäni on ollut lapsesta asti kamppailua. Minulla ei ole edes turvaverkostoa, jolta saisin tukea ahdingossani. Nuorempana pääsin yli köyhyydestä, kiusaamisesta ja yksinäisyydestä keskittämällä ajatukseni tulevaan. Onnettomasta lapsuudesta huolimatta päätin että voin kuitenkin saada onnellisen aikuisuuden tekemällä töitä sen eteen. Päätin opiskella ahkerasti, luoda uraa ja hyviä ihmissuhteita ja hankkia ihanan kodin. Nyt kolmekymppisenä minulla ei ole mitään niistä, paitsi loppusuoralla olevat opinnot, joihin en ole kyennyt keskittymään pitkään aikaan. Olo on juuri tuollainen, mitä kuvasit - ahdistunut ja stressaantunut, en kykene tekemään päätöksiä. Tein alusta asti töitä opintojen ohella, välillä näytti jopa lupaavalta, minulla oli oman alan mielenkiintoinen työpaikka (vaikkakin avustavan tason), kunnes tulin irtisanotuksi. Keräsin itsetuntoni rippeitä pari vuotta, tein hanttihommia ja sitten sain uuden mahdollisuuden, oman alan työpaikan. Mutta tulin siitäkin irtisanotuksi :( Lisäksi ollut vaikeita parisuhteita, jotka ovat pahentaneet masennustani. Nyt olen tippunut alemmaksi kuin koskaan. Ahdistaa ihan valtavasti.
Miten pääsisi eroon tästä kroonisesta stressistä ja ahdistuksesta, joiden vuoksi en saa nukuttua öisin? Miten pääsisin tästä itsesäälikierteestä eroon? Minulla on niin taloudellisia kuin ihmissuhteisiinkin liittyviä suuria huolia, jotka ovat kietoutuneet toisiinsa. Opinnot ovat nyt toissijaisia. Olen sairaslomalla enkä ota niistä nyt paineita, vaikka kyllä nekin kummittelevat koko aika taustalla ja lisäävät kuormaa entisestään.
Oloa ahdistaa entisestään se, kun kavereilla menee paremmin kuin minulla. Heistä kukaan ei ole joutunut kärsimään pitkistä työttömyyjaksoista, yksinäisyydestä tai taloudellisista huolista. Silti he jaksavat valittaa pikku asioista eikä heiltä riitä juurikaan empatiaa ja ymmärrystä minua kohtaan. En jaksa tosin minäkään olla aidosti huolissaan heidän pikku ongelmistaan, kun itse painin paljon suurempien ongelmien kanssa vähäisempien resurssien kanssa.
Saako YTHS:ltä apua? Itse olen muutama vuosi sitten kokenut, ettei saa. Kehottivat hakemaan terapiaa yksityiseltä. Olinkin terapiassa vajaan vuoden, mutta se tuli kalliiksi ja tuntui, etten saanut rahoilleni vastinetta. Nythän YTHS mielenterveyspuolelta on vähennetty entisestään resursseja, joten en oikein usko, että sieltä saisi mitään apua.
[/quote]
Ymmärrän ihan liiankin hyvin... :( Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 19:11"]
Seurakunnan diakoni auttaa mielellään. Sinne vaan matalalla kynnyksellä juttelemaan, heillä on vaitiolovelvollisuus ovat kaikenlaista nähneet ja kuulleet.
[/quote]
Kiitos, tätä voisi itseasiassa harkitakin. Ap
Oikeestaan mullakin tuli seurakunta, paikallinen helluntaiseurakunta tai lestadiolaisten rauhanyhdistys mieleen heti kun luin aloituksesi, vaikken itse edes käy kirkollisissa tilaisuuksissa muuta kuin perhejuhlissa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="05.07.2015 klo 11:39"]
Jeesus auttaa. :)
[/quote]
Eipä siltä vaikuta... ap
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 15:45"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:52"]
"Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.
Sen sijaan hän kysyi hymy kasvoillaan: "Kuinka raskas tämä vesilasi on?” Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.
Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu. "
Hän jatkoi: "Stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut etkä kykene tekemään mitään. "
On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön.
Muista laittaa lasi alas!"
[/quote]
Miten se "lasi" laitetaan alas. On aivan eri asia laittaa konkreettinen vesilasi pöydälle, kuin pyyhkiä pyyhekumilla vaikeat asiat päästään pois.
Minne laitan tämän vaikean masennukseni pois? Joka paikassa muistutetaan etten ole minkään arvoinen ja elämäni on turhaa.
[/quote]
Komppi.
Välillä vituttaa nämä "olet onnellinen kun alat vain olemaan onnellinen"- tyyliset kommentit. Ihme pätemistä. Jos se olisi noin hemmetin helppoa, niin eikait kukaan olisi masentunut. Menee samaan kategoriaan kuin Ota itseäsi niskasta kiinni niin kyllä se siitä..
*palmface
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Antaisin mitä vaan, että voisin olla onnellinen juuri nyt. Kesäkin on viimein saapunut, mutta tuntuu ettei jaksa nauttia siitä ollenkaan. Ap
Kuulostaa juurikin samanlaiselta oireilulta kuin minulla on, sekä henkistä että psyykkistä oireilua ja mulla myös ollut pitkään vaikeaa kunnes ero romahdutti sitten täysin. Haluaisitko vaihtaa sähköpostitse ajatuksia, jos haluat niin luo vaikka itsellesi joku anonyymi sähköposti jonka kautta voisi kirjoitella :) Mielelläni vaihtaisin ajatuksia ihmisen kanssa joka varmasti ymmärtää paremmin kuin esim.ystäväni joilla kaikilla menee suht hyvin ainakin kaikki elämässä.
Täällä istun ja itken. En pysty tällä hetkellä muuhun kuin istumaan tässä koneella ja ajattelemaan, että jossain muualla joku toinen istuu ja on yhtä pahoilla mielin ja ahdistunut. Minulla on poika, joka on opiskellut yliopistossa kaksi vuotta, kaukana kotoa. Ollaan pidetty yhteyttä, rakastan poikaani, mutta hän on ylpeä eikä ole halunnut kertoa pahasta olosta äidilleen. Nyt hän on kesätöissä ja asuu kotona. Olen koko ajan vaistonnut jotain, mutta eilen löysin piipun hänen huoneestaan. Asiat loksahtelevat paikoilleen, kaikki pienet yksityiskohdat, jotka kertovat hänen olleen todennäköisesti jo kauan huumeiden käyttäjä. En voi kertoa tästä muille kuin miehelleni. Äitini on vanha ja heikko. Isäni ei osaa keskustella. Muut lapseni ovat nuorempia ja eivät voi auttaa. Naisystävilleni en voi paljastaa tällaista, koska asun pienellä paikkakunnalla. Olen valmis kuolemaan, kun sieluuni sattuu niin. Minun rakas, lahjakas poikani...
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 15:59"]
Seurakunnassakin on perheneuvojia ja diakoniatyöntekijöitä. He voivat paitsi kuunnella, antaa myös konkreettisia neuvoja/jopa rahallista apua kriisitilanteessa.
Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Konkreettinen apua auttaa paljon paremmin kuin jutustelu.
Oon ite kolmen lapsen äiti. Ja ainoa asia mitä toivon että lapsillani olisi kavereita. Vaan eipä oo, varsinkaan näin kesällä kun kaikki ovat ties missä.
Yritäppä tässä sitten olla onnellinen äiti. Mulla on kyllä kavereita, mutta heillä ei ole lapsia tai ovat jo aikuisia lapsia.
Minulla on samat murheet kun joudun jättämään lapsen yksin nyt kesälomalla. Ahdistaa.
[/quote]
Kun on henkisesti väsynyt tai raisittunut, pitää rasittaa kehoa eli tunnin hikilenkki saa kaikki maailman huolet unohtumaan - eikä maksa mitään! Sen jälkeen maittaa unikin. Ilman hyvää unta kenekään pallo ei pysy kasassa.
Kirjoita joka päivälle pieni tehtävälista. Aloita pienistä asioista. Yritä miettiä, mitkä kaikki asiat ovat hyvin ja mistä olet kiitollinen ja mitkä kaipaavat korjaamista. Pyydä apua rohkeasti. Sukulaiset voivat varmaan auttaa talousasioissa tms.
Yths: 2 psykiatrin tapaamista plus n.5 psykologin käyntiä. Sit jatko muualla. Eli resursseja ei ole.
Mee johonkin hoitoon joka sua elvyttäis ja piristäisi.
Mene metsään kävelemään.