Lue keskustelun säännöt.
Mistä tukea, kun voimat ovat loppu?
04.07.2015 |
Mistä voi saada tukea jos tuntuu siltä, että on ihan täysin jumissa elämässä ja ei pääse eteenpäin? Olen nyt elänyt liian kauan stressissä ja epävarmuudessa, elämäntilanne on melko kuormittava ja tulevaisuus ahdistaa. Koin nyt hiljattain todella suuren pettymyksen, mikä tuntuu katkaisseen kamelin selän kokonaan. Ahdistaa ihan kamalasti. Vastoinkäymiset alkavat olla liikaa ja kaikki tuntuu toivottomalta. Lääkärille meno epäilyttää, koska todennäköisesti sieltä ei saa muuta kun pillerireseptin kouraan ja se ei tilannettani ratkaise, koska kyseessä ovat elämäntilanteeseen liittyvät tekijät, jotka saavat voimaan huonosti. Toki lääkkeillä voisi mahdollisesti lieventää ahdistuneisuutta. Nämä elämäntilanteeseen liittyvät tekijät ovat sellaisia, että en pysty niihin tällä hetkellä oikein vaikuttamaan. Joka tapauksessa tuntuu siltä, että en vain jaksa enää soutaa vastatuuleen. Olen opiskelija ja psykologin kanssa keskustellut aiemmin, enkä ole oikein kokenut saaneeni hyötyä.
Kommentit (76)
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:52"]
"Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.
Sen sijaan hän kysyi hymy kasvoillaan: "Kuinka raskas tämä vesilasi on?” Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.
Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu. "
Hän jatkoi: "Stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut etkä kykene tekemään mitään. "
On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön.
Muista laittaa lasi alas!"
[/quote]
Miten se "lasi" laitetaan alas. On aivan eri asia laittaa konkreettinen vesilasi pöydälle, kuin pyyhkiä pyyhekumilla vaikeat asiat päästään pois.
Minne laitan tämän vaikean masennukseni pois? Joka paikassa muistutetaan etten ole minkään arvoinen ja elämäni on turhaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Olet syntynyt tänne maailmaan = olet arvokas. Jumalan silmissä olet arvokas. Sanon tämän, vaikken ole erityisen uskonnollinen.
Nro 12 ei siis ollut ap.
Tänään en ole mitään muuta tehnyt kun istunut sisällä vatvomassa asioitani, en vaan kykene lähtemään ulos koska olen niin stressaantunut ja ahdistunut. Ap
Seurakunnassakin on perheneuvojia ja diakoniatyöntekijöitä. He voivat paitsi kuunnella, antaa myös konkreettisia neuvoja/jopa rahallista apua kriisitilanteessa.
Tiedän kyllä mitä tarkoitat. Konkreettinen apua auttaa paljon paremmin kuin jutustelu.
Oon ite kolmen lapsen äiti. Ja ainoa asia mitä toivon että lapsillani olisi kavereita. Vaan eipä oo, varsinkaan näin kesällä kun kaikki ovat ties missä.
Yritäppä tässä sitten olla onnellinen äiti. Mulla on kyllä kavereita, mutta heillä ei ole lapsia tai ovat jo aikuisia lapsia.
Koita edes pienen hetken tehdä jotakin itsellesi mieluista;edes hetkeksi saisit ajatuksesi irti murheesta
Ymmärrän se ei ole helppoa kun voimat vie paha olo.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Oletko yths:n piirissä? Siellä on paremmat mt-palvelut kuin julkisella, en tiedä jonoista. Jos edellisen psykologin kanssa ei synkannut, pyydä toinen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:07"]
Oletko yths:n piirissä? Siellä on paremmat mt-palvelut kuin julkisella, en tiedä jonoista. Jos edellisen psykologin kanssa ei synkannut, pyydä toinen.
[/quote]
Olen yths:n piirissä. Itseasiassa olen viimeiset kaksi kuukautta käynyt myös ihan psykoterapiassa, mutta tapaamiset ovat kesätauolla tällä hetkellä. Terapiassa eteneminen on hyvin hidasta ja en uso sen tuovan nyt tähän hetkeen oikein apua. Tämä viimeisin elämäntapahtuma on nyt laukaissut aika voimakkaan stressireaktion... Ap
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Minkä tyyppinen tämä viimeinen elämäntapahtuma oli?
Onko sulla ystäviä?
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:31"]
Minkä tyyppinen tämä viimeinen elämäntapahtuma oli? Onko sulla ystäviä?
[/quote]
Suuri pettymys eräässä asiassa jonka eteen olin nähnyt hurjasti vaivaa ja johon olin tähdännyt pitkään, vaikuttaa moneen elämänalueeseen. Tämän asian onnistuminen oli oikeastaan ainoa oljenkorsi johon olin turvannut, olin jaksanut sen avulla sinnitellä vaikka on jo aiemminkin ollut murheita. Tie tuntuu nousseen pystyyn ja ei vaan jaksaisi enää hakata päätä seinään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
22 oli siis ap. Minulla on muutamia hyviä ystäviä, silti tunnen oloni todella yksinäiseksi. Kaikille heistä en pysty täysin avoimesti puhumaan ja ne joille pystyn... no, olen heistä äärimmäisen kiitollinen, mutta eiväthän he pysty asioitani taikomaan kuntoon. Pelkään nykyään yksinoloa, koska silloin on kaikkein vaikeinta, yksin omien murheiden kanssa.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:52"]
"Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.
Sen sijaan hän kysyi hymy kasvoillaan: "Kuinka raskas tämä vesilasi on?” Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.
Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu. "
Hän jatkoi: "Stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut etkä kykene tekemään mitään. "
On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön.
Muista laittaa lasi alas!"
[/quote]
Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu!!!! Meidän perheelläkin on ollut viimeiset pari vuotta äärimmäisen raskasta. Itsellä on välillä olo, että tulee hulluksi ja mieli hajoaa. Välillä saan itseni ihan vauhkoon tilaan. Mieheni taas on henkisesti vahva kuin kallio. Hänellä on taito hetkittäin olla ajattelematta mitään, vain siis olla. Hän saa noista hetkistä voimaa taas jaksaa. Itse yritän päästä tuohon. Se on vaikeaa. Mutta jokainen tarvitsee hengähdyshetkiä omista murheistaan. Toiset osaavat itse terapioida itseään esim piirtämällä, maalaamalla, soittamalla jotain soitinta, kuuntelemalla musiikkia, joogaamalla jne.
Elämä on välillä ihan hirveän raskasta. Toisille raskaampaa, kuin toisille. Toisille annetaan suurempi taakka kannettavaksi. Välillä on seesteistä ja sitten taas koetellaan ja kovaa. Se kuuluu vain elämään.
Mä en osaa sanoa, kuin, että väliaikaista kaikki on vaan. Yritä muistaa, että tuokin tuska loppuu aikanaan. Joskus pitää vain kestää se, mitä annetaan ja sietää tuska ja kipu. Se on normaalia, että kun tapahtuu pahoja asioita itselle, niin se sattuu ja lujaa. Pitääkö siitä tunteesta pyristellä väkisin eroon? En usko, että se onnistuu. Pitää vaan jaksaa tarpoa läpi. Sitä ihminen kun on yllättävän vahva. Vaikka välillä toivoisi, niin sitä ei vaan lyyhisty maahan ja kuole.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:38"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:31"]
Minkä tyyppinen tämä viimeinen elämäntapahtuma oli? Onko sulla ystäviä?
[/quote]
Suuri pettymys eräässä asiassa jonka eteen olin nähnyt hurjasti vaivaa ja johon olin tähdännyt pitkään, vaikuttaa moneen elämänalueeseen. Tämän asian onnistuminen oli oikeastaan ainoa oljenkorsi johon olin turvannut, olin jaksanut sen avulla sinnitellä vaikka on jo aiemminkin ollut murheita. Tie tuntuu nousseen pystyyn ja ei vaan jaksaisi enää hakata päätä seinään.
[/quote]
Mikähän tuo on? Voin kertoa että mä satsasin lääkärikäynteihin ja aikaa meni sekä rahaa.
En saanut Kelan tukea.
Ystäviä ei juuri ole.
Mitenkä pääsisit nyt eteenpäin?
Ota yksi askel kerralla.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:52"]
"Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.
Sen sijaan hän kysyi hymy kasvoillaan: "Kuinka raskas tämä vesilasi on?” Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.
Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu. "
Hän jatkoi: "Stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut etkä kykene tekemään mitään. "
On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön.
Muista laittaa lasi alas!"
[/quote]
Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu!!!! Meidän perheelläkin on ollut viimeiset pari vuotta äärimmäisen raskasta. Itsellä on välillä olo, että tulee hulluksi ja mieli hajoaa. Välillä saan itseni ihan vauhkoon tilaan. Mieheni taas on henkisesti vahva kuin kallio. Hänellä on taito hetkittäin olla ajattelematta mitään, vain siis olla. Hän saa noista hetkistä voimaa taas jaksaa. Itse yritän päästä tuohon. Se on vaikeaa. Mutta jokainen tarvitsee hengähdyshetkiä omista murheistaan. Toiset osaavat itse terapioida itseään esim piirtämällä, maalaamalla, soittamalla jotain soitinta, kuuntelemalla musiikkia, joogaamalla jne.
Elämä on välillä ihan hirveän raskasta. Toisille raskaampaa, kuin toisille. Toisille annetaan suurempi taakka kannettavaksi. Välillä on seesteistä ja sitten taas koetellaan ja kovaa. Se kuuluu vain elämään.
Mä en osaa sanoa, kuin, että väliaikaista kaikki on vaan. Yritä muistaa, että tuokin tuska loppuu aikanaan. Joskus pitää vain kestää se, mitä annetaan ja sietää tuska ja kipu. Se on normaalia, että kun tapahtuu pahoja asioita itselle, niin se sattuu ja lujaa. Pitääkö siitä tunteesta pyristellä väkisin eroon? En usko, että se onnistuu. Pitää vaan jaksaa tarpoa läpi. Sitä ihminen kun on yllättävän vahva. Vaikka välillä toivoisi, niin sitä ei vaan lyyhisty maahan ja kuole.
[/quote]
Onko se sitten mitään "vahvuutta" jos ei mieti/ajattele/tunne mitään. Minusta sellainen on vahvempi joka pysyy hengissä siitä huolimatta että kannettavana on hirveä taakka.
Kaikilla kun ei tuota taitoa ole, silloin joutuu kärsimään enemmän kuin sellaine jolla on armolahjana saatu kyky nollata itsensä.
Luulen että miesten aivot ovat erillaiset kuin naisten (noin keskimäärin, eli älkää tulko länkyttämään, siis keskimäärin, ymmärrättekö) Naisilla on siis aivoissa enemmän liikettä. Aktviisisemmpin kokoaivot ovat sähköiset. Miehillä on vain yhdessä kohdassa aktiivista liikettä kerrallaan, noin karkeasti sanottuna.
Kai se on helppo miehenä siiten vaan keskittyä siihen tyhjään ei mihinkään kohtaan, kuin naisensa saada kokoaivot jäähdytettyä.
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:56"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 16:43"]
[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:52"]
"Psykologi opetti stressin hallintaa yleisölle. Kun hän nosti lasin vettä, kaikki odottivat, että hän kysyy, onko se puoliksi tyhjä vai puoliksi täynnä.
Sen sijaan hän kysyi hymy kasvoillaan: "Kuinka raskas tämä vesilasi on?” Arvauksia huudettiin grammojen tarkkuudella.
Hän vastasi: "Absoluuttisella painolla ei ole väliä. Se riippuu siitä, kuinka kauan pidän sitä. Jos minä pidän sitä hetken, paino ei ole ongelma. Jos pidän sitä tunnin, kättäni alkaa jo särkeä. Jos pidän sitä koko päivän, käteni muuttuu tunnottomaksi ja käsi tuntuu halvaantuneelta. Kussakin tapauksessa paino lasissa ei muutu, mutta mitä kauemmin kannattelen sitä, sen raskaammaksi se muuttuu. "
Hän jatkoi: "Stressi ja huolet elämässä ovat kuin tuo vesilasi. Ajattelet ja pohdit huoliasi ja mitään ei tapahdu. Kun ajattelet niitä hieman pidempään ne alkavat satuttaa. Ja jos ajattelet niitä koko päivän, tunnet olevasi halvaantunut etkä kykene tekemään mitään. "
On tärkeää muistaa päästää irti huolistasi. Niin pian kuin voit, laita kaikki taakka pois. Älä kanna niitä läpi päivän, illan ja yön.
Muista laittaa lasi alas!"
[/quote]
Tämä oli kyllä niin hyvin sanottu!!!! Meidän perheelläkin on ollut viimeiset pari vuotta äärimmäisen raskasta. Itsellä on välillä olo, että tulee hulluksi ja mieli hajoaa. Välillä saan itseni ihan vauhkoon tilaan. Mieheni taas on henkisesti vahva kuin kallio. Hänellä on taito hetkittäin olla ajattelematta mitään, vain siis olla. Hän saa noista hetkistä voimaa taas jaksaa. Itse yritän päästä tuohon. Se on vaikeaa. Mutta jokainen tarvitsee hengähdyshetkiä omista murheistaan. Toiset osaavat itse terapioida itseään esim piirtämällä, maalaamalla, soittamalla jotain soitinta, kuuntelemalla musiikkia, joogaamalla jne.
Elämä on välillä ihan hirveän raskasta. Toisille raskaampaa, kuin toisille. Toisille annetaan suurempi taakka kannettavaksi. Välillä on seesteistä ja sitten taas koetellaan ja kovaa. Se kuuluu vain elämään.
Mä en osaa sanoa, kuin, että väliaikaista kaikki on vaan. Yritä muistaa, että tuokin tuska loppuu aikanaan. Joskus pitää vain kestää se, mitä annetaan ja sietää tuska ja kipu. Se on normaalia, että kun tapahtuu pahoja asioita itselle, niin se sattuu ja lujaa. Pitääkö siitä tunteesta pyristellä väkisin eroon? En usko, että se onnistuu. Pitää vaan jaksaa tarpoa läpi. Sitä ihminen kun on yllättävän vahva. Vaikka välillä toivoisi, niin sitä ei vaan lyyhisty maahan ja kuole.
[/quote]
Onko se sitten mitään "vahvuutta" jos ei mieti/ajattele/tunne mitään. Minusta sellainen on vahvempi joka pysyy hengissä siitä huolimatta että kannettavana on hirveä taakka.
Kaikilla kun ei tuota taitoa ole, silloin joutuu kärsimään enemmän kuin sellaine jolla on armolahjana saatu kyky nollata itsensä.
Luulen että miesten aivot ovat erillaiset kuin naisten (noin keskimäärin, eli älkää tulko länkyttämään, siis keskimäärin, ymmärrättekö) Naisilla on siis aivoissa enemmän liikettä. Aktviisisemmpin kokoaivot ovat sähköiset. Miehillä on vain yhdessä kohdassa aktiivista liikettä kerrallaan, noin karkeasti sanottuna.
Kai se on helppo miehenä siiten vaan keskittyä siihen tyhjään ei mihinkään kohtaan, kuin naisensa saada kokoaivot jäähdytettyä.
[/quote]
No mä ajattelen, että se on vahvuutta hallita mieltä. On asioita, joille ei vaan voi kertakaikkiaan mitään. Ja se, että niitä pyörittää sen 24/7 mielessä ei saa muuta aikaan, kuin täydellisen mielen kaaoksen.
Ymmärrän kyllä tunteesi, sillä olen nainen ja ajattelen, kuten nainen. Olen itse ihan hirveässä kuilussa. Vatvon asioita yömyöhään. Näännytän itseni murehtimalla. Mulla ja mun miehellä on yhteinen tuska, koska kyseessä on meidän lapsi ja hänen sairautensa. Mies vain jaksaa ja jaksaa, kun minä itken, huudan, romahtelen, masennun. On päiviä, etten jaksaisi sängystä nousta. Olen hakannut nyrkillä seinään. Mutta mitä tämä auttaa? Olen ihan loppu.
Pitäisi saada lomaa omista tunteista. Koska on asioita, joille ei mahda mitään, niin silloin pitäisi osata välillä päästää irti.
[/quote]
No mä ajattelen, että se on vahvuutta hallita mieltä. On asioita, joille ei vaan voi kertakaikkiaan mitään. Ja se, että niitä pyörittää sen 24/7 mielessä ei saa muuta aikaan, kuin täydellisen mielen kaaoksen.
Ymmärrän kyllä tunteesi, sillä olen nainen ja ajattelen, kuten nainen. Olen itse ihan hirveässä kuilussa. Vatvon asioita yömyöhään. Näännytän itseni murehtimalla. Mulla ja mun miehellä on yhteinen tuska, koska kyseessä on meidän lapsi ja hänen sairautensa. Mies vain jaksaa ja jaksaa, kun minä itken, huudan, romahtelen, masennun. On päiviä, etten jaksaisi sängystä nousta. Olen hakannut nyrkillä seinään. Mutta mitä tämä auttaa? Olen ihan loppu.
Pitäisi saada lomaa omista tunteista. Koska on asioita, joille ei mahda mitään, niin silloin pitäisi osata välillä päästää irti.
[/quote]
No tunteissan ei pitäisi olla mitään väärää, oli ne tunteet sitten jotain muutakin kuin hyväksyttyjä ilon ja riemun kiljahduksia. Ei ne tunteet minnekään katoa jos laittaa päälle kattilan kannen ja antaa vain kiehua.
Minusta on hyvin tervettä ja normaalia olla väsynyt, raivostunut ja surullinen jos lapsi on sairas. Mitään vahvuutta en näe siinä että ei tunne mitään.
Vika ei siis ole sinussa vaan elämäntilanteessasi. Miehesi ei ole mikään "parempi" tai kypsempi kuin sinä.
Unohda monimutkaiset asiat. Madalla tavoitteitasi. Keskity yhteen asiaan kerrallaan.
Esim 1. Hengitä muutaman kerran syvempään kuin tavallisesti. Mieti saitko enemmän happea. Sait ja voit jatkaa taas.
Esim 2. Katso ulos ikkunasta ja mieti onko tietyn kasvin vihreän sävy muuttunut sitten eilisen tai viiimeviikon tai onko kasvin lehdenmuoto muuttunut kasvun myötä. Mieti missä kohti kesää mennään.
Esim 3. Aloita herääminen aukaisemalla ensiksi toinen silmäsi ja jos se tuntuu raskaalta sulje se vielä hetkeksi ja yritä uudestaan.
Kunpa pystyisikin jotenkin sulkemaan mielensä kaikelta murehtimiselta edes hetkeksi... vatsanpohjassa on jatkuvasti epämukava tunne, kurkkua kuristaa ja olen kovin stressaantunut. En saa tehtyä päätöksiä enkä saa oikein mitään muutakaan aikaiseksi. Mikään ei kiinnosta ja näen kaikissa vaihtoehdoissa negatiivisia puolia. Putosin jotenkin ihan pohjalle nyt viimeisimmän vastoinkäymisen vuoksi. Ehkä normaalisti pystyisin nyt järkeistämään tämänkin asian, laittamaan kaiken perspektiiviin, murehtimaan hetken ja kääntämään sitten ajatukset tulevaan. Mutta olen liian kauan joutunut elämään keskellä epävarmuutta ja huolta.... joudun pakon sanelemalla elämään sellaista elämää mitä en koe omakseni. Toivoin viimein nyt pääseväni siitä tilanteesta pois ja näin kovasti vaivaa muuttaakseni elämääni mielekkäämpään suuntaan... mutta lopputulos olikin vain kaamea pettymys ja pudotus entistä syvemmälle tähän kuoppaan mistä kaikin voimin yritin kammeta itseni pois. Turhaan. Ap
up