Tapahtumat

Kun kirjaudut sisään näet tässä ilmoitukset sinua kiinnostavista asioista.

Kirjaudu sisään

Mistä johtuu, että pahoja vastoinkäymisiä kokeneista osa katkeroituu

Vierailija
04.07.2015 |

ja osa taas vahvistuu entisestään, muuttuu empaattiseksi muita kohtaan jne.?

Kommentit (57)

Vierailija
1/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:19"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:03"]

Se johtuu siitä, että jälkimmäiset antavat anteeksi ja ensimmäiset eivät. Katkeruus on aina padottua vihaa.

 

[/quote]

Tämä. 

[/quote]

olen itse aina ajatellut että toiset osaavat käsitellä asiat nopeammin kuin toiset ja tavallaan nämä kulkevat käsi kädessä.

Vierailija
2/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Kyllä minä entisenä narkomaanina sanoisin, että suuri osa ihmisten ongelmista on itseaiheutettuja, väärien valintojen seurausta. Mutta toinen asia on, että kipeä menneisyys tekee joskus ihmisestä sellaisen, ettei hän osaa tai halua tehdä itselleen hyvää tekeviä valintoja. Eli tavallaan mikään ei olisi itsesiheutettua. En suostu uskomaan, ettei ihmisen vapailla valinnoilla olisi merkitystä!

Minä en ole katkera. Elin 15 vuotta totaalisessa helvetissä, huumeita, kuolemaa, pitkiä psyk. hoitoja, teho-osastolla monesti, itsetuhoa..
Sain hyvää hoitoa ja toivuin. Maksoin kyllä itse hoidosta aika paljon. Mutta nykyään tykkään ihmisistä, olen onnellinen perheestä ja läheisistä, hyvässä duunissa.

Mun asenne on, että ei se haittaa. Kaikki on hyvin (vaikka ei oikeasti olisi, mutta tämä auttaa asennoitumaan oikein. Vaikea selittää). Elää on ihanaa. Kun hymyilee, ihmiset hymyilee takaisin. Masennus mua vaanii, se voi tulla takaisin ja on tullutkin, mutta sitten se hoidetaan. Vaikka osastolla, jos täytyy. Nelikymppisenä masennuskaudet on helpompia, kun osaa asennoitua niihin. Elämä opettaa.

Mun psykiatri sanoi, että minut on pelastanut turvallinen ja hyvä varhaislapsuus. On ollut se yksi tärkeä kiintymyssuhde. Ongelmat perheessä alkoivat myöhemmin, huumeet aloitin vasta 15-vuotiaana. Mutta siis jotenkin niin, että on ollut joku perusta, mille rakentaa toipuessa. Mielen perusrakenteissa on jotain ihan ok.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
3/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:16"]Kyllä minä entisenä narkomaanina sanoisin, että suuri osa ihmisten ongelmista on itseaiheutettuja, väärien valintojen seurausta. Mutta toinen asia on, että kipeä menneisyys tekee joskus ihmisestä sellaisen, ettei hän osaa tai halua tehdä itselleen hyvää tekeviä valintoja. Eli tavallaan mikään ei olisi itsesiheutettua. En suostu uskomaan, ettei ihmisen vapailla valinnoilla olisi merkitystä!

Minä en ole katkera. Elin 15 vuotta totaalisessa helvetissä, huumeita, kuolemaa, pitkiä psyk. hoitoja, teho-osastolla monesti, itsetuhoa..
Sain hyvää hoitoa ja toivuin. Maksoin kyllä itse hoidosta aika paljon. Mutta nykyään tykkään ihmisistä, olen onnellinen perheestä ja läheisistä, hyvässä duunissa.

Mun asenne on, että ei se haittaa. Kaikki on hyvin (vaikka ei oikeasti olisi, mutta tämä auttaa asennoitumaan oikein. Vaikea selittää). Elää on ihanaa. Kun hymyilee, ihmiset hymyilee takaisin. Masennus mua vaanii, se voi tulla takaisin ja on tullutkin, mutta sitten se hoidetaan. Vaikka osastolla, jos täytyy. Nelikymppisenä masennuskaudet on helpompia, kun osaa asennoitua niihin. Elämä opettaa.

Mun psykiatri sanoi, että minut on pelastanut turvallinen ja hyvä varhaislapsuus. On ollut se yksi tärkeä kiintymyssuhde. Ongelmat perheessä alkoivat myöhemmin, huumeet aloitin vasta 15-vuotiaana. Mutta siis jotenkin niin, että on ollut joku perusta, mille rakentaa toipuessa. Mielen perusrakenteissa on jotain ihan ok.
[/quote] Uskon tuohon, että yksikin hyvä kiintymyssuhde ihan ensimmäisinä ikävuosina rakentaa vankan pohjan. Perusturvallisuuden.

Vierailija
4/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"]

Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus.

Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille.

[/quote]

Ihan just päinvastoin.

Vierailija
5/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:16"]

Kyllä minä entisenä narkomaanina sanoisin, että suuri osa ihmisten ongelmista on itseaiheutettuja, väärien valintojen seurausta. Mutta toinen asia on, että kipeä menneisyys tekee joskus ihmisestä sellaisen, ettei hän osaa tai halua tehdä itselleen hyvää tekeviä valintoja. Eli tavallaan mikään ei olisi itsesiheutettua. En suostu uskomaan, ettei ihmisen vapailla valinnoilla olisi merkitystä! Minä en ole katkera. Elin 15 vuotta totaalisessa helvetissä, huumeita, kuolemaa, pitkiä psyk. hoitoja, teho-osastolla monesti, itsetuhoa.. Sain hyvää hoitoa ja toivuin. Maksoin kyllä itse hoidosta aika paljon. Mutta nykyään tykkään ihmisistä, olen onnellinen perheestä ja läheisistä, hyvässä duunissa. Mun asenne on, että ei se haittaa. Kaikki on hyvin (vaikka ei oikeasti olisi, mutta tämä auttaa asennoitumaan oikein. Vaikea selittää). Elää on ihanaa. Kun hymyilee, ihmiset hymyilee takaisin. Masennus mua vaanii, se voi tulla takaisin ja on tullutkin, mutta sitten se hoidetaan. Vaikka osastolla, jos täytyy. Nelikymppisenä masennuskaudet on helpompia, kun osaa asennoitua niihin. Elämä opettaa. Mun psykiatri sanoi, että minut on pelastanut turvallinen ja hyvä varhaislapsuus. On ollut se yksi tärkeä kiintymyssuhde. Ongelmat perheessä alkoivat myöhemmin, huumeet aloitin vasta 15-vuotiaana. Mutta siis jotenkin niin, että on ollut joku perusta, mille rakentaa toipuessa. Mielen perusrakenteissa on jotain ihan ok.

[/quote]

Sullahan on itselläsi aivan järjetön etuoikeus muihin, paljon kärsineisiin, koska sulla on ollut turvallinen lapsuus. Hienoa ylimmältä tuomiotuolilta kertoa muille miten ongelmat on itseaiheutettuja kun et edes tiedä millaisia ongelmia ihmiset ovat kohdanneet :D Hyi saatana inhoan tuollaista ylimielisyyttä ihmisissä.

Vierailija
6/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Katkerat ovat realistisempia eivätkä pysty sivuuttamaan faktoja. Huolettomampien pitää pystyä vähän huijaamaan itseään, kuvitella asiat hyviksi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
7/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"]

Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus.

Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille.

[/quote]

Ihan just päinvastoin.
[/quote]
Niinpä. Mun tuttavapiirissä juuri uhrin osan ottaneet ovat niitä, jotka jumittavat menneisyyteen. He eivät näe itsessään mitään vikaa, syyttelevät muita, elävät menneisyydessä, ja odottavat, että joku ulkopuolinen tulee ja korjaa kaiken. Yksikin väitti, että hänen ainoa ongelmansa on siinä, että kaikki muut ihmiset suhtautuvat häneen väärin. Asiat korjaantuisivat, jos lääkäreistä lähtien tultaisiin pyytämään häneltä anteeksi.

Sitä paitsi jaottelu itseaiheutettuihin ja muihin ongelmiin on hölmöä. Jos lapsuuden traumat ajavat ihmisen tekemään vääriä valintoja, onko se itseaiheutettua? Loppujen lopuksi, vaikka kuinka kokisi olevansa uhri, muuttaa ei voi kuin itseään.

Vierailija
8/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:16"]

Kyllä minä entisenä narkomaanina sanoisin, että suuri osa ihmisten ongelmista on itseaiheutettuja, väärien valintojen seurausta. Mutta toinen asia on, että kipeä menneisyys tekee joskus ihmisestä sellaisen, ettei hän osaa tai halua tehdä itselleen hyvää tekeviä valintoja. Eli tavallaan mikään ei olisi itsesiheutettua. En suostu uskomaan, ettei ihmisen vapailla valinnoilla olisi merkitystä! Minä en ole katkera. Elin 15 vuotta totaalisessa helvetissä, huumeita, kuolemaa, pitkiä psyk. hoitoja, teho-osastolla monesti, itsetuhoa.. Sain hyvää hoitoa ja toivuin. Maksoin kyllä itse hoidosta aika paljon. Mutta nykyään tykkään ihmisistä, olen onnellinen perheestä ja läheisistä, hyvässä duunissa. Mun asenne on, että ei se haittaa. Kaikki on hyvin (vaikka ei oikeasti olisi, mutta tämä auttaa asennoitumaan oikein. Vaikea selittää). Elää on ihanaa. Kun hymyilee, ihmiset hymyilee takaisin. Masennus mua vaanii, se voi tulla takaisin ja on tullutkin, mutta sitten se hoidetaan. Vaikka osastolla, jos täytyy. Nelikymppisenä masennuskaudet on helpompia, kun osaa asennoitua niihin. Elämä opettaa. Mun psykiatri sanoi, että minut on pelastanut turvallinen ja hyvä varhaislapsuus. On ollut se yksi tärkeä kiintymyssuhde. Ongelmat perheessä alkoivat myöhemmin, huumeet aloitin vasta 15-vuotiaana. Mutta siis jotenkin niin, että on ollut joku perusta, mille rakentaa toipuessa. Mielen perusrakenteissa on jotain ihan ok.

[/quote]

Sullahan on itselläsi aivan järjetön etuoikeus muihin, paljon kärsineisiin, koska sulla on ollut turvallinen lapsuus. Hienoa ylimmältä tuomiotuolilta kertoa muille miten ongelmat on itseaiheutettuja kun et edes tiedä millaisia ongelmia ihmiset ovat kohdanneet :D Hyi saatana inhoan tuollaista ylimielisyyttä ihmisissä.
[/quote]
Mistäpä sinä tiedät minun vaikeuksistani? Kerroin pikku palan vain. Tämä on raivostuttava piirre teissä uhri-ihmisissä, aletaan kilpailla kurjuudella. Ei se auta sua, päinvastoin. Ihan mitä tahansa sinulle on tapahtunut, ympäröivää maailmaa et voi muuttaa. Voit muuttaa vain itseäsi.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
9/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:37"]

ja osa taas vahvistuu entisestään, muuttuu empaattiseksi muita kohtaan jne.?

[/quote] Varmaan älyllisestä kapasiteetista käsitellä asioita + siitä että jotkut saavat terapiaa asioiden käsittelyyn.

Vierailija
10/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Sekin vaikuttaa, onko mahdollista jäädä katkeroitumaan vai onko pakko mennä eteenpäin. Esimerkiksi jos tulee petetyksi, voi jäädä piehtaroimaan miehet on sikoja - itsesääliin kun ukko lähtee nuoremman matkaan. Mutta jos ukko lähtee ja jättää lapset exälleen, ei nainen voi jäädä tuleen makaamaan, vaan arjen on pyörittävä jotta lasten elämä ei mene raiteiltaan.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
11/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"]

Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus.

Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille.

[/quote]

 

Samaa mieltä. Jos kumppanisi pettää sua ja jätät sen saman tien, et ehkä katkeroidu. Jos taas et jätä ekasta syrjähypystä, vaan vasta kahdenkymmenen vuoden ja sadan salarakkaan jälkeen, on suuri vaara katkeroitua ajatuksella kunpa olisin jättänyt sen jo vuonna 1995 niin mulla olisi ihan erilainen elämä.

Vierailija
12/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:35"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:23"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:16"]

Kyllä minä entisenä narkomaanina sanoisin, että suuri osa ihmisten ongelmista on itseaiheutettuja, väärien valintojen seurausta. Mutta toinen asia on, että kipeä menneisyys tekee joskus ihmisestä sellaisen, ettei hän osaa tai halua tehdä itselleen hyvää tekeviä valintoja. Eli tavallaan mikään ei olisi itsesiheutettua. En suostu uskomaan, ettei ihmisen vapailla valinnoilla olisi merkitystä! Minä en ole katkera. Elin 15 vuotta totaalisessa helvetissä, huumeita, kuolemaa, pitkiä psyk. hoitoja, teho-osastolla monesti, itsetuhoa.. Sain hyvää hoitoa ja toivuin. Maksoin kyllä itse hoidosta aika paljon. Mutta nykyään tykkään ihmisistä, olen onnellinen perheestä ja läheisistä, hyvässä duunissa. Mun asenne on, että ei se haittaa. Kaikki on hyvin (vaikka ei oikeasti olisi, mutta tämä auttaa asennoitumaan oikein. Vaikea selittää). Elää on ihanaa. Kun hymyilee, ihmiset hymyilee takaisin. Masennus mua vaanii, se voi tulla takaisin ja on tullutkin, mutta sitten se hoidetaan. Vaikka osastolla, jos täytyy. Nelikymppisenä masennuskaudet on helpompia, kun osaa asennoitua niihin. Elämä opettaa. Mun psykiatri sanoi, että minut on pelastanut turvallinen ja hyvä varhaislapsuus. On ollut se yksi tärkeä kiintymyssuhde. Ongelmat perheessä alkoivat myöhemmin, huumeet aloitin vasta 15-vuotiaana. Mutta siis jotenkin niin, että on ollut joku perusta, mille rakentaa toipuessa. Mielen perusrakenteissa on jotain ihan ok.

[/quote]

Sullahan on itselläsi aivan järjetön etuoikeus muihin, paljon kärsineisiin, koska sulla on ollut turvallinen lapsuus. Hienoa ylimmältä tuomiotuolilta kertoa muille miten ongelmat on itseaiheutettuja kun et edes tiedä millaisia ongelmia ihmiset ovat kohdanneet :D Hyi saatana inhoan tuollaista ylimielisyyttä ihmisissä.
[/quote]
Mistäpä sinä tiedät minun vaikeuksistani? Kerroin pikku palan vain. Tämä on raivostuttava piirre teissä uhri-ihmisissä, aletaan kilpailla kurjuudella. Ei se auta sua, päinvastoin. Ihan mitä tahansa sinulle on tapahtunut, ympäröivää maailmaa et voi muuttaa. Voit muuttaa vain itseäsi.
[/quote] Siis miten voit väittää kirjoittajaa ylimieliseksi, jos hän toteaa että varhaislapsuus oli sentään turvallinen? Sehän on vain hienoa, että tuntee elämässään olleen jotain positiivista. Minullakin on äitinä syyllisyyttä erosta, siitä että lapseni tunsi varmasti hylkäämisentunteita kun tapasin uuden miehen enkä aina huomioinut lasta niin paljon kun olisi pitänyt. Syyllisyydestä huolimatta tunnen lämpöä siitä, että tyttäreni on fiksu ja avarakatseinen, että olin läsnä hänelle ainakin koko varhaislapsuuden. Syyllisyys on paha taakka ja jos kaikessa näkee edes jotain hyvää, on jo paremmalla tiellä.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
13/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Mulla on ollut semmosta mistä oon ollut katkeroitunut. Mutta sitte on ollut niitä hyviäkin asioita. Se on mut pelastanut.

Vierailija
14/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:38"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:37"]

ja osa taas vahvistuu entisestään, muuttuu empaattiseksi muita kohtaan jne.?

[/quote] Varmaan älyllisestä kapasiteetista käsitellä asioita + siitä että jotkut saavat terapiaa asioiden käsittelyyn.
[/quote]
Olen se ex-nisti. Nämä voin lisätä listaani. Eli:
-turvallinen varhaislapsuus
-riittävä kapasiteetti käsitellä asioita, äly tosin aiheuttaa myös aika lailla pulmia
-HYVÄ HOITO! Akuuttihoito psyk. sairaalassa, pitkä ja tasokas terapia sitten kun sen aika tulee. Näin mulla meni.

Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija
15/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Hyvä kysymys! Varmaan paljon on luonne-eroista kiinni, toki kokemusten määrä, raakuus, ympäristö matkan varrella vaikuttaa. Olen nyt jo nelikymppinen nainen, lapsesta lähtien empaattinen ja herkkä, oli sitten itse ihmisistä kyse tai eläinten ahdingosta. Naivismi paljolti on kadonnut hyvien vaikeiden kokemusten myötä, mutta olen silti kiltti, empaattinen ihminen. En halua loukata ketään, hyväksyn ihmiset sellaisina kuin ovat, aina. Neljäänkymmeneen vuoteen mahtuu vain muutama kohdattu ihminen joille en kykene antamaan anteeksi, ja joita voisin loukata pahastikin sanallisesti jos joutuisimme kohtaamaan. Näitäkin olen mielessäni yrittänyt ymmärtää, mutta kun ei..Mitä katkeroitumiseen tulee, niitäkin hetkiä ja ajanjaksoja tulee. Eräs läheiseni on peruskatkera kaikesta ja olen päättänyt ettei minusta sellaista tule. Omat väkivaltakokemukset sairastumiset ja itsemurhayritykset koen nyt ehkä jättäneen ikuisia säröjä, mutta myös vahvistaneet haluani auttaa ja ymmärtää, loukkaamatta vaan mielummin kunnioittavasti ja kauniisti hyväksyen, tukien. Luonne on se perusjuttu, kuitenkin.

Vierailija
16/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"] Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus. Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille. [/quote] Ihan just päinvastoin. [/quote] Niinpä. Mun tuttavapiirissä juuri uhrin osan ottaneet ovat niitä, jotka jumittavat menneisyyteen. He eivät näe itsessään mitään vikaa, syyttelevät muita, elävät menneisyydessä, ja odottavat, että joku ulkopuolinen tulee ja korjaa kaiken. Yksikin väitti, että hänen ainoa ongelmansa on siinä, että kaikki muut ihmiset suhtautuvat häneen väärin. Asiat korjaantuisivat, jos lääkäreistä lähtien tultaisiin pyytämään häneltä anteeksi. Sitä paitsi jaottelu itseaiheutettuihin ja muihin ongelmiin on hölmöä. Jos lapsuuden traumat ajavat ihmisen tekemään vääriä valintoja, onko se itseaiheutettua? Loppujen lopuksi, vaikka kuinka kokisi olevansa uhri, muuttaa ei voi kuin itseään.

[/quote]

Hienosti vääristelet mun tänne kirjoittamia viestejä. Ei vika ei ole kaikissa muissa, se on muutamissa ihmisissä, esim. sun kaltasissa. Ja kyllä, lääkärien vilpitön anteeksipyyntö olisi mielestäni ihan hyvä ensimmäinen askel hoitovirheen käsittelyssä. Jahka olen selvinnyt teen kyllä asiasta valituksen ja mahdollisesti vien sen julkisuuteen.

Vierailija
17/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:30"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"] Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus. Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille. [/quote] Ihan just päinvastoin. [/quote] Niinpä. Mun tuttavapiirissä juuri uhrin osan ottaneet ovat niitä, jotka jumittavat menneisyyteen. He eivät näe itsessään mitään vikaa, syyttelevät muita, elävät menneisyydessä, ja odottavat, että joku ulkopuolinen tulee ja korjaa kaiken. Yksikin väitti, että hänen ainoa ongelmansa on siinä, että kaikki muut ihmiset suhtautuvat häneen väärin. Asiat korjaantuisivat, jos lääkäreistä lähtien tultaisiin pyytämään häneltä anteeksi. Sitä paitsi jaottelu itseaiheutettuihin ja muihin ongelmiin on hölmöä. Jos lapsuuden traumat ajavat ihmisen tekemään vääriä valintoja, onko se itseaiheutettua? Loppujen lopuksi, vaikka kuinka kokisi olevansa uhri, muuttaa ei voi kuin itseään.

[/quote]

Hienosti vääristelet mun tänne kirjoittamia viestejä. Ei vika ei ole kaikissa muissa, se on muutamissa ihmisissä, esim. sun kaltasissa. Ja kyllä, lääkärien vilpitön anteeksipyyntö olisi mielestäni ihan hyvä ensimmäinen askel hoitovirheen käsittelyssä. Jahka olen selvinnyt teen kyllä asiasta valituksen ja mahdollisesti vien sen julkisuuteen.
[/quote]
Eli vika on minussa, tuntemattomassa nettikeskustelijassa, joka totesin sulle, että myös asenne vaikuttaa. :/ Älä huoli, tunnen ihan oikeassakin elämässä teitä anteeksipyynnön odottelijoita. Kauan saat odottaa, mutta sehän on oma valinta. Tsemppiä!

Vierailija
18/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 13:08"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 13:04"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:30"] [quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 12:20"][quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:25"] Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus. Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille. [/quote] Ihan just päinvastoin. [/quote] Niinpä. Mun tuttavapiirissä juuri uhrin osan ottaneet ovat niitä, jotka jumittavat menneisyyteen. He eivät näe itsessään mitään vikaa, syyttelevät muita, elävät menneisyydessä, ja odottavat, että joku ulkopuolinen tulee ja korjaa kaiken. Yksikin väitti, että hänen ainoa ongelmansa on siinä, että kaikki muut ihmiset suhtautuvat häneen väärin. Asiat korjaantuisivat, jos lääkäreistä lähtien tultaisiin pyytämään häneltä anteeksi. Sitä paitsi jaottelu itseaiheutettuihin ja muihin ongelmiin on hölmöä. Jos lapsuuden traumat ajavat ihmisen tekemään vääriä valintoja, onko se itseaiheutettua? Loppujen lopuksi, vaikka kuinka kokisi olevansa uhri, muuttaa ei voi kuin itseään. [/quote]

Hienosti vääristelet mun tänne kirjoittamia viestejä. Ei vika ei ole kaikissa muissa, se on muutamissa ihmisissä, esim. sun kaltasissa. Ja kyllä, lääkärien vilpitön anteeksipyyntö olisi mielestäni ihan hyvä ensimmäinen askel hoitovirheen käsittelyssä. Jahka olen selvinnyt teen kyllä asiasta valituksen ja mahdollisesti vien sen julkisuuteen. [/quote] Eli vika on minussa, tuntemattomassa nettikeskustelijassa, joka totesin sulle, että myös asenne vaikuttaa. :/ Älä huoli, tunnen ihan oikeassakin elämässä teitä anteeksipyynnön odottelijoita. Kauan saat odottaa, mutta sehän on oma valinta. Tsemppiä!

[/quote]

Ensiksi sitä varmaan kannattaa pyytää. Todellakin uskon saavani pahoittelut, terveydenhuollosta, en miltään muulta elämääni loukanneelta taholta. Eri asia mitä väliä niillä on. Sulla on selkeästi vaikeuksia hahmottaa, että ihmisillä on eri tilanteita. Minä en ole mokannut elämässäni mitenkään: minulle tuli pari itsestä riippumatonta (tai hyvin vähän omaa vikaa olevaa) vastoinkäymistä ja siitä paha masennus. Kyllä minäkin voin nähdä miten alkoholisoidun mutta se on tulevaisuutta eikä menneisyyttä eikä mitään sellaista minulle ole tapahtunut.

Jos mietitään vaikka juutalaista natsi-Saksassa, niin ymmärrätkö jos hän oli masentunut, niin se ei johtunut siitä, että hänen asenteessaan oli vikaa vaan ympäristön suhtautumisesta?

Vierailija
19/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

Se on varmaan siinäkin, että miten ne vastoinkäiymiset saa purattua. Minä olen katkera ja vihainen vastoinkäymisten ja ihmisten käyttäytymisten takia. Mutta minulla ei ole ikinä ollut ketään, kuka olisi tukenut tai kelle olisin voinut purkaa asioita. Ne jää sisälle vellomaan.

Lisäksi se, ettei ole kuin pelkkiä vastoinkäymisiä ilman mitään hyvää siinä välillä, aiheuttaa enenmään jaksamattomuutta, katkeruutta, vihaa, aggressioita jne.

Mutta. Vastoinkäymiset on auttanut minua ymmärtämään muita paremmin. Ja ne on myös tehneet minusta auttavaisen ja empaattisen. Varsinkin se, etten itse ole ikinä esim. saanut apua lapsenhoidossa, vaikka suoraan pyysin monelta, niin itse tarjoan helposti auttavan käden tämä mielessä muille väsyneille.

Että on ne vastoinkäymiset jalostaneetkin minua. Vaikka edelleen olen vihainen, katkera, surullinen jne. Osaan kyllä hymyillä, ja olla pienistäkin onnellinen. Huumorintajua löytyy, mutta noita negatiivisia tunteita ei minun sisältä pois saa. Ja ne ovat aika voimakkaita...

Vierailija
20/57 |
04.07.2015 |
Näytä aiemmat lainaukset

moni asia vaikuttaa

- se miten sinut on kasvatettu

- se millaisia ihmissuhteita sinulla on ollut

- se miten suuntaat omat ajatukset

- terveydentilasi... masennuksenpohjamudissa oleva saattta olla hyvin katkera, mutta sen selätettyä hyvinkin optimisti

jne.

Kirjoita seuraavat numerot peräkkäin: yksi viisi kolme