Mistä johtuu, että pahoja vastoinkäymisiä kokeneista osa katkeroituu

Itse asiassa se ei mene noin. Mä olen katkeroitunut mutta olen myös hyvin empaattinen. Katkeroitunut olen niille joiden olisi kuulunut auttaa mua. Empaattinen olen niille joilla menee vielä huonommin kuin muilla, joilla on samankaltaisia kokemuksia jne. Lisäksi haluan sanoa että empatia harvoin auttaa mitä auttaa. Tuki auttaa mutta empatia ei ole tukea välttämättä, jos se on sellasta voivottelua ja voikunharmi meininkiä.

Se johtuu siitä, että jälkimmäiset antavat anteeksi ja ensimmäiset eivät. Katkeruus on aina padottua vihaa.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:02"]

Itse asiassa se ei mene noin. Mä olen katkeroitunut mutta olen myös hyvin empaattinen. Katkeroitunut olen niille joiden olisi kuulunut auttaa mua. Empaattinen olen niille joilla menee vielä huonommin kuin muilla, joilla on samankaltaisia kokemuksia jne. Lisäksi haluan sanoa että empatia harvoin auttaa mitä auttaa. Tuki auttaa mutta empatia ei ole tukea välttämättä, jos se on sellasta voivottelua ja voikunharmi meininkiä.

[/quote]

Just näin. Olisi sairasta muuttua empaattiseksi kiusaajiaan kohtaan. Kohtalotovereita ymmärrän.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 10:58"]

Niin.

En muuten tiedä.

Katkeruudenkin ymmärtää vielä, mutta entä täysin mätä kiero kiusaaja, miksi joistakin tulee riippuvaisia kiusaamisesta eli pyrkivät pitämään addiktoituneesti isoa hovia, manipuloimaan ja pyörittämään ja jotkut tulevat varovaiseksi ihmisten suhteen?

[/quote]

Mätä kiero kiusaaja on sellanen aina. Oli sillä vastoinkäymisiä tai ei.

Minusta nämä katkeroituvat ovat itsekkäämpiä ihmisiä kuin vastoinkäymisissä vahvistuvat. Siis enemmän sellaisia omaan itseen tuijottajia ja ei-katkeroitujat taas elämää enemmän kokonaisuutena ja ehkä ulkopuolisinkin silmin katsovia.

Katkeroitujilla on lisäksi ollut suuret toiveet elämänsä suhteen, ei-katkeroitujilla taas ei toiveita tai pienet sellaiset. 

Minä on diagnosoitu addi ja kuulun niihin jotka antavat anteeksi. Ehkä se että tiedän oman epätäydellisyyteni antaa armoa ja ymmärrystä. Pystyn päästää menemään. Let it go. Itken paljon ja se puhdistaa.

Olen sekä empaattinen että katkera. Mielialasta riippuen.

En tiedä, minä entinen positiivinen ja empaattinen, kaikken auttaja, olen tuleva katkera, tunnen sen. Jos ja kun murheet selätetään, en varmasti palaudu entiseksi itsekseni, vaikka haluaisin.

Tämä on mielenkiintoinen juttu. Kuka osaa vastata? Itse en tiedä.

Se on jännä, että kun joku on niin katkera, vaikka siitä lapsuudestaan, kun se oli periaatteessa sitä samaa paskaa mitä muillakin, puhun nyt siis vanhoista ihmisistä. 

toinen on sen jälkeen saanut hyvän puolison,  on kertynyt paljonkin omaisuutta, on terveet lapset, on saanut olla terveenä hyvällä eläkkeellä vuosikymmeniä (jäi vähän reilu 50 ikäisenä kun oli kerännyt sitä vapaaehtoista jemmaan), on terve, mutta ei pysty elää ilman että itkettää joka vaiheessa oma lapsuus ja ollaan kateellisia jopa lastenlapsille, näillekin vain aina sitä miten on joutunut tehdä työtä.

Toinen on saanut huonon puolison, eronnut, tehnyt työtä työtä työtä, auttanut lapsiaan pienemmistä rahoista enemmän kuin tämä jolla olisi varaa, tekee työtä vaikka takana lievä infarkti, ei ole perinyt mitään, tämä ensimmäinen on, silti tämä jälkimmäinen on empaattinen, auttavainen, ahkera, ei puhu omista vastoinkäymisistään ja itke ja hae sääliä joka käänteessä.

Ensimmäistä ei jaksa kukaan lapsistaan pitkiä aikoja. On jotenkin vioittunut.

toinen asia:

Mistä johtuu että jotkut sairastuvat mieleltään ja heistä tulee kiusaamisesta riippuvaisia, tyyliin kiusaa tai tule kiusatuksi. Tunnen pari tällaista mielisairasta jotka pyrkivät koko ajan etsimään jotain jolle nauretaan tai kiusaamaan /ärsyttämään jotain kokoaikaisesti (kuin 2-vuotias) jolloin tämä joku reagoi jolloin voi tehdä itsestään uhrinsa uhrin jonka kimppuun yrittää ajaa kaikki ihmiset. Aivan täysin mielisairas ihminen, jolla ei ole mitään sisällä kuin toiset ihmiset ja piirileikit. Manipuloiva sosiopaatti, jolla hovi joka paikassa.

Kun taas toinen saman tai huonomman lapsuuden kokenut tulee ehkä varovaiseksi ihmisten suhteen tai itsetuhoiseksi, mutta ei pura muihin?

Mielenkiintoinen kysymys ap, johon minulla ei ole vastauksia.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:03"]

Se johtuu siitä, että jälkimmäiset antavat anteeksi ja ensimmäiset eivät. Katkeruus on aina padottua vihaa.

[/quote]

Tämä. 

Olen katkera ja ihmissuhteista miltei täysin vetäytynyt, se ei tee minua silti empatiakyvyttömäksi tai heikoksi.

Minä lähtisin väittämään, että katkeroituneet ovat itse aiheuttamiensa ongelmien takia kokeneet vaikeutensa ja heille on siksi vaikeampaa käsitellä asiaa, koska pitäisi myöntää oma vajavaisuus.

Kun taas ilman omaa syytään vaikeuksia kokeneet voivat paremmalla mielin jatkaa eteenpäin ja omatunto on puhdas ja voi olla rehellinen itselleen ja muille.

Kyllä siinä vähän katkeraksi tulee, kun saa tietää miehellään parinkymmenen vuoden suhteen jälkeen olleen salarakas vuosia ja jättää sitten perheensä yhtäkkiä ilman varoitusta sen naisen takia. Eikä tilannetta helpota, että heitä joutuu näkemään ja heistä kuulemaan harva se päivä, kun asutaan samalla alueella. Sattuu, mutta haluaisin pystyä antamaan anteeksi olematta katkera. Muissa asioissa annan helposti anteeksi, enkä ole koskaan ollut katkera ennen tätä. 

En tiedä. Itse yritän päästä eroon katkeruudesta, välillä se kuitenkin nostaa päätään. "Hyvähän hänen on, kun..." ja niin edelleen. Katkeruus tulee esille sellaisissa asioissa, joihin en ole itse voinut vaikuttaa, esim. hyvä ja turvallinen lapsuus. Tunnen siis katkeruutta siitä, että jotkut ovat saaneet hyvän lapsuuden ja näin ollen joiltain osin paremmat eväät elämään ja päässeet tavallaan vähemmällä ja helpommalla.

Mutta, toisaalta itse osaa arvostaa ja olla kiitollinen asioista eri tavalla, mikään ei ole itsestäänselvyys. Sitä on myös vähempäänkin tyytyväinen.

Miksi käytit sanamuotoa itseaiheutetut ongelmat? Onko kaikki ongelmat universaalisti itseaiheutettuja? Tyypillinen syyllistäminen, aina etsitään vikaa masentuneesta. Ei voida myöntää, että edes jossain tilanteessa, masentunut on myös uhri. Sairas maailma.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:34"]

Miksi käytit sanamuotoa itseaiheutetut ongelmat? Onko kaikki ongelmat universaalisti itseaiheutettuja? Tyypillinen syyllistäminen, aina etsitään vikaa masentuneesta. Ei voida myöntää, että edes jossain tilanteessa, masentunut on myös uhri. Sairas maailma.

[/quote]

Niinpä. Miten ihminen, joka on katkera esim. todella rankan lapsuuden takia olisi vastuussa mistään tuolloin itselle tapahtuneesta? Ei mitenkään. Ihan yhtälailla aikuisuudessa on tapahtumia, joihin itsellä ei ole valtaa kuten vaikka pitkäaikaisen kumppanin pettäminen.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 11:18"]

En tiedä, minä entinen positiivinen ja empaattinen, kaikken auttaja, olen tuleva katkera, tunnen sen. Jos ja kun murheet selätetään, en varmasti palaudu entiseksi itsekseni, vaikka haluaisin.

[/quote]

Ajan myötä helpottaa.