Viimeisenä keinona avioliiton pelastamiseksi kokeilen seuraavaa:

Puoli vuotta kai seisoo vaikka päällään

Toi on se klassinen vika puoli vuotta, kun mies kuvittelee vaimon olevan vihdoin tyytyväinen (valitus on lakannut) ja on puulla päähän lyöty erosta. 90 % todennäköisyydellä hukkaan heitettyä aikaa.

Aika lapsellista leikkimistä. Taas pitäisi jonkun miehen lukea rivien välistä ja osata lukea ajatuksia. Puhu sen miehesi kanssa tai jätä samantien.

Avioliitto on nimenomaan toisesta oppimisen mahdollisuus, ei mitään toisen muuttumaan pakottamista. Mennään vasta- ja myötämäkiä, eikä takerruta toisen heikkouksiin, vaan keskustellaan ja selvitellään. Voit hyvin päättää toimia toisin kuin olet toiminut ja katsoa, auttaako tilannetta. Toiselle pitää voida myös esittää omia toiveitaan.

Toivotaan nyt, että liittonne kestää koettelemukset, sillä niistä selvittyänne olette niitä koetuksia lujempia yhdessä.

Oon huomaamattani elänyt pitkään liitossa, jossa toinen koko ajan kyttää huomauttamalla kaikesta pienestä. Tavasta laittaa astiat kaappiin, tavasta imuroida, tavasta siivota, epähygieenisyydestä (esim tavasta pestä kädet tms - vaikka koulutuksen puolesta osaan työskennellä puhdastiloissa), vitsaillen huomauttaa ulkonäöstä tai älystä jne jne. Kun lasten myötä tuli lisää tekemistä niin olen saanut kuulla äitiydestäni huomauttelua. En ole tarpeeksi sitä ja tätä jne. Olen nyt vasta havahtunut mietttimään ettei mieheni ole tyytyväinen mihinkään ja syyttää minua negatiivisuudesta. Olen rautalangasta joutunut vääntämään lapsiperheen arjen esimerkkejä hänelle, mutta ei silti pysty sopimaan asioista. Hänen työaikansa mm. eivät ole olennaista tietoa perheelle. Kun olimme pariskunta ilman lapsia, eivät nämä piirteet häirinneet niin koska teimme paljon omia juttuja tahoillamme. Opiskeltiin, urheiltiin jne. Kun miehen olisikin pitänyt huomioida perheen aikataulut niin alkoi ongelmat. Perheen aikataulut henkilöityivät minuun, vaikka selitin ettei lasten päivärytmi riipu minusta. Vaikka en olisi edes paikalla niin lapset pitää syöttää ja nukuttaa jne.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 09:00"]Oon huomaamattani elänyt pitkään liitossa, jossa toinen koko ajan kyttää huomauttamalla kaikesta pienestä. Tavasta laittaa astiat kaappiin, tavasta imuroida, tavasta siivota, epähygieenisyydestä (esim tavasta pestä kädet tms - vaikka koulutuksen puolesta osaan työskennellä puhdastiloissa), vitsaillen huomauttaa ulkonäöstä tai älystä jne jne. Kun lasten myötä tuli lisää tekemistä niin olen saanut kuulla äitiydestäni huomauttelua. En ole tarpeeksi sitä ja tätä jne. Olen nyt vasta havahtunut mietttimään ettei mieheni ole tyytyväinen mihinkään ja syyttää minua negatiivisuudesta. Olen rautalangasta joutunut vääntämään lapsiperheen arjen esimerkkejä hänelle, mutta ei silti pysty sopimaan asioista. Hänen työaikansa mm. eivät ole olennaista tietoa perheelle. Kun olimme pariskunta ilman lapsia, eivät nämä piirteet häirinneet niin koska teimme paljon omia juttuja tahoillamme. Opiskeltiin, urheiltiin jne. Kun miehen olisikin pitänyt huomioida perheen aikataulut niin alkoi ongelmat. Perheen aikataulut henkilöityivät minuun, vaikka selitin ettei lasten päivärytmi riipu minusta. Vaikka en olisi edes paikalla niin lapset pitää syöttää ja nukuttaa jne.
[/quote] meillä myös osittain tuollaista. Toisaalta mies kylläkehuukin, jos skarppaan joissakin asioissakin osa kritiikistä on ihan ansaittua. Pahinta on se, etten useinkaan kykene henkisesti rentoutumaan kotona, kun mietin koko ajan, mitä ikävää saan seuraavaksi kuulla. Negatiiviseen juuttuminen taas on oma huono piirteeni. Ap

Minäkin aikanaan aloin uskoa eksää, että olen negatiivinen ja pessimistinen ja lisäksi aloinkin olla epätasapainoinen. Lisäksi yritti uskotella, että olen epäluotettava (hutsu), wt, tuhlaileva, epäsiisti, perheeni huono, hyödyn hänestä taloudellisesti (itse maksoin enemmän kaikesta, koska hän opiskeli ja minä töissä). Koskaan ei pyytänyt anteeksi, kannustanut tai kehunut. Eron jälkeen aloin olla iloinen ja vapaa, positiivinen ja pärjäävä oma itseni ja tasapainokin palasi.

Oisko täällä jotain arvokkaita ajatuksia:
http://www.suhdesoppa.fi/parisuhde/lopeta-parisuhteen-valtataistelu/

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 09:10"]Minäkin aikanaan aloin uskoa eksää, että olen negatiivinen ja pessimistinen ja lisäksi aloinkin olla epätasapainoinen. Lisäksi yritti uskotella, että olen epäluotettava (hutsu), wt, tuhlaileva, epäsiisti, perheeni huono, hyödyn hänestä taloudellisesti (itse maksoin enemmän kaikesta, koska hän opiskeli ja minä töissä). Koskaan ei pyytänyt anteeksi, kannustanut tai kehunut. Eron jälkeen aloin olla iloinen ja vapaa, positiivinen ja pärjäävä oma itseni ja tasapainokin palasi.
[/quote] no minä olen nykyään positiivisempi kuin ennen, En voi syytää miestä negatiivisuudestani. Eikä meillä muutenkaan noin huonosti mene, sillä olen myös saanut kannustusta ja kehuja. Ja olen itsekin käyttäytynyt monesti epäreilusti ja erittäin rasittavasti miestä kohtaan, usein silloinkin kun ei edes ole (sillä hetkellä) tehnyt mitään väärin. Ap

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 08:01"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 07:16"]Onneksi en ole mennyt naimisiin. 22 vuotta avoliitossa mitä kauneimman ja viisaimman naisen kanssa. Kyllä, me rakastetaan toisiamme Mies [/quote] Miten se avioliitto sitten mielestäsi pilaa suhteen ja lopettaa rakkauden? Vai...?

[/quote]

Kyllä tuossa jokin viisaus on; avioliitto on näennäisesti turvallisempi ja joissakin tapauksessa oikeastikin, koska avioero on joillekin tosi paha juttu vieläkin. 

Itse ihailen ihmisiä, jotka eivät jää huonon suhteen panttivangeiksi vaan menevät eteenpäin. Tiedän monia, joilla takana kolmekin liittoa. Ei tietenkään tavoiteltavaa sinänsä, mutta jotain rohkeaa siinä kuitenkin on. 

Hieno irtiotto negatiivisesta 26!

Juuri tuollaisesta minä haaveilen, sillä elän hieman kuvaamasi kaltaisen miehen kanssa. Miehen, joka osaa mitätöidä, vähätellä, halveksua, haukkua, kiroilla, nimitellä, olla kuuntelematta jne. Luotettava ja mukava mies on juuri silloin, kun itse haluaa, ja mitään muuta on turha odottaa. Ei vaikka miten päin anelisi tai pyytäisi.

Olen jaksanut odottaa muutosta avoimen rehdisti ja rakentavastikin ongelmistamme keskustellen (tai yrittäen keskustella, mies kun ei liiemmälti keskustele). Mutta ei.

Mies ehkä lopettaa pahimmat mokansa hetkeksi, mutta annas olla kun seuraava "tosikoitos" tulee eteen, niin johan alkaa taas haukunnat ynnä muut.

Elämästä on tullut ahdistavaa pakkopullaa... Ja tämä mies osaa vongata seksiäkin tyyliin: "ANNA SEKSII, ANNA ANNA!", "MIKSET SÄ ANNA?", "MÄ RAISKAAN SUT", "OTA SUUHUN" ym. Ja minähän annoin, mutta kun piti antaa aina kun hra sattui haluamaan, vaikka olin 40 asteen kuumeessa tms.

No nyt en enää edes anna. Kituuttelen vaan, vähän kuin tämän ketjun Ap.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 09:28"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 08:01"]

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 07:16"]Onneksi en ole mennyt naimisiin. 22 vuotta avoliitossa mitä kauneimman ja viisaimman naisen kanssa. Kyllä, me rakastetaan toisiamme Mies [/quote] Miten se avioliitto sitten mielestäsi pilaa suhteen ja lopettaa rakkauden? Vai...?

[/quote]

Kyllä tuossa jokin viisaus on; avioliitto on näennäisesti turvallisempi ja joissakin tapauksessa oikeastikin, koska avioero on joillekin tosi paha juttu vieläkin. 

Itse ihailen ihmisiä, jotka eivät jää huonon suhteen panttivangeiksi vaan menevät eteenpäin. Tiedän monia, joilla takana kolmekin liittoa. Ei tietenkään tavoiteltavaa sinänsä, mutta jotain rohkeaa siinä kuitenkin on. 

[/quote]

Minusta puolestan kuulostaa keskenkasvuiselta ja itsekkäältä. Kyvyttömyyttä elää elämää vastoinkäymisten kohdatessa. Miehen ex-vaimo on tuollainen "rohkea" ihminen, joka on kylävnyt myös lapsia näille miehilleen ja jättänyt taakseen.

Minäkään en ymmärrä miksi pitäisi kitua kitumisen takia. Parempi kaikille, että erotaan ja ollaan tyytyväisiä omaan elämään. Rahasta kai pakkoavioliitot nykyisin johtuvat, vaikka varallisuutta on keskimäärin enemmän kuin koskaan. Itsekin rääkkäsin itseäni vuosikaudet ahdistavassa avioliitossa ihan siksi, että pelkäsin etten yksinhuoltajana pärjäisi taloudellisesti. Sittemmin olen tullut siihen tulokseen, että mieluummin köyhä ja onnellinen kuin rikas ja jatkuvasti hermoromahduksen partaalla.

Jos mies sattuu vaikka kysymään olenko tyytyväinen tms. Niin vastaan kyllä rehellisesti että en todellakaan. Ap

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 06:45"]

Jos mies sattuu vaikka kysymään olenko tyytyväinen tms. Niin vastaan kyllä rehellisesti että en todellakaan. Ap

[/quote]

Onko se tähän mennessä koskaan kysynyt?

Teepä mieluummin niin, että esität puoli vuptta olevasi rakastunut mieheesi ja teet kaikenlaista hänen vuokseen, lempijuttuja ja erityisiä huomionosoituksia. Kehut miestä (vaikka sitten autonpesusta tai mistä vain pienestä) ja esität, että arvostat häntä. Takaan, että kantaa hedelmää ja mies alkaa arvostaa ja huomioida sinua. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olen varma, että alat itsekin rakastaa miestäsi enemmän.

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 06:58"]Teepä mieluummin niin, että esität puoli vuptta olevasi rakastunut mieheesi ja teet kaikenlaista hänen vuokseen, lempijuttuja ja erityisiä huomionosoituksia. Kehut miestä (vaikka sitten autonpesusta tai mistä vain pienestä) ja esität, että arvostat häntä. Takaan, että kantaa hedelmää ja mies alkaa arvostaa ja huomioida sinua. Niin metsä vastaa kuin sinne huudetaan. Olen varma, että alat itsekin rakastaa miestäsi enemmän.
[/quote] Ai takaat vai? No, joka tapauksessa tuohonkin kuuluisi ehdottomasti valittamatta oleminen ja hiljaa kärsiminen. Mutta ehkä tuollainen huijaus voisi auttaa jaksamaan. Miehess ei todellakaan ole kaikki vika kuten jo aloituksessa sanoin. Ap

Miksi valittamattomuuteen kuuluu se, että patoaa kaiken sisäänsä? Miksei epäkohdista voi keskustella rakentavasti? Niin me aidosti hyvissä parisuhteissa elävät teemme.

Onneksi en ole mennyt naimisiin. 22 vuotta avoliitossa mitä kauneimman ja viisaimman naisen kanssa. Kyllä, me rakastetaan toisiamme
Mies

[quote author="Vierailija" time="04.07.2015 klo 07:15"]Miksi valittamattomuuteen kuuluu se, että patoaa kaiken sisäänsä? Miksei epäkohdista voi keskustella rakentavasti? Niin me aidosti hyvissä parisuhteissa elävät teemme.
[/quote] koska hermot eivät veny rakentavaan keskusteluun. Aina tulee riita. Ap