Miten ihmisestä tulee sellainen ettei ollenkaan kuuntele mitä toinen sanoo

Vierailija kirjoitti:

Varmaaan ruotsi on bisneksisssään menestynyt suomea paremmin siinä että siellä osataan keskustella asioista paremmin.

Rankka historia. EI ole olllut vaihtoehtoja selviytymisessä ja kaiken maaailman lässytys on tulkittu heikkoudeksi. Ja sitten nämä terapoimattomat on sukupolvelta toiselle kulkeneet lieveilmiöinä kasvatuksen kautta että esiim tunteista ei ole voinut puhua vaaan se on hoidettu lähinnä viiinalla.

Minusta se keskustelu tilanne oli vain huvittava, enkä pitänyt hänen käytöstään häiritsevänä.

Tosin minulla on hyvin pitkä pinna, jopa niin pitkä, että joskus muut ovat pahoittaneet mielensä minun puolestani, kun en "ymmärrä" loukkantua, minulle mitättömistä asioista.

En osaa sanoa. Isäni on aina ollut tuollainen ja anoppi myös. Eivät ole kovin vanhoja edes. Jostain syystä heillä ei vain ole kykyä nähdä tilannetta toisen näkökulmasta.

Keksitty esimerkki: Taloni on palanut. Kun kerron tilanteestani, nämä kaivavat jostain oman kokemuksensa, joka etäisesti muistuttaa talon palamisesta ja jaarittelevat siitä sitten ummet ja lammet kuin mitkäkin asiantuntijat. Normaalit tekevät tällaisen peilauksen hiljaa mielessään ja antavat toisen kertoa.

Tuo sama ilmiö esiintyy usan ja eu maiden päättäjillä hyvinkin selkeästi.

Vierailija kirjoitti:

Nötkötti kirjoitti:

Minulle tuli mieleeni eräs keskustelu, muistaakseni työkaverini kanssa.

Joka "keskusteli," käyttäen sanoja: Joo, niin, vai niin.

Kun aloin epäilemään, ettei hän edes kuuntele minua, niin aloin esittämään typeriä kysymyksiä:

-Onko sinulla housut päässäsi?

-Joo.

-Oletko käynyt viimeksi vessassa kuukausi sitten?

-Joo.

-Mikä sinun nimesi olikaan?

-Niin.

Tässä kohtaa tuli muita työkavereita seuraamaan tilannetta ja heillä oli todella vaikeuksia pitää pokkaa yllä.

-Kuulin, että sinulla on oikea norsu akvaariossa?

-Joo.

-Paljonko on 5+19?

-.Joo.

...

Sitten, myöhemmin kun hän tajusi tilanteen, hän häipyi aika vikkelään paikalta. Mutta onneksi hän otti asian huumorilla, eikä pahoittanut mieltään.

Hän ei pahoittanut mieltään?! :D Hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi, kun on niin k-päinen tapaus.

Minusta se keskustelu tilanne oli vain huvittava.

Tosin minulla on todella pitkä pinna, josta saan kiittää, erästä sukulaista, joka on todella vaikea persoona.

Minun pinna on jopa niin pitkä, että muut ihmiset ovat loukkaantuneet puolestani, kun en "ymmärrä" loukkaantua, minulle mitättömistä asioista.

Naisille tyypillistä, vaikka ajatus katkeaa niin suu jauhaa edelleen kuten keskustan Saarikolla.

Juntti ei kuuntele,niin turha on niille mitään selvittää.Menee vaan hukkaan jutut.

Täsmälleen sama kokemus. Onkohan aloitus minun? En kyllä muista.

Itsekeskeisyys, epävarmuus, seuraa koko ajan omaa käytöstään, eikä keskity muihin ihmisiin.

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys, epävarmuus, seuraa koko ajan omaa käytöstään, eikä keskity muihin ihmisiin.

Tuollaisen kanssa ei pidä olla tekemisissä.

Ap:n teksti vaikutti kun olisin sen itse kirjoottanut. 

Muisrisairauden tai jonkun muun aivorappeuman ensioireita selvästi. Äidilläni tuli näitä esille pikkuhiljaa jo jossain 65v tienoolla. Tosin on aina ollut kova puhumaan ja puhunut toisten päälle. Ymmärrän tuon tarpeen koska elävät vähäpuheisen miehensä kanssa oikeedti korvessa, eivät harrasta mitään muuta kuin omassa pihapiirissä tapahtuvia asioita eli ei ole mitään järjellistä kontaktia muihin ihmisiin muutakuin terveyskeskus ja ruokakauppakäynnit jolloin jutustelevat vanhojen tuttujen kanssa. Joten on varmadti ollutkin hirveä tarve saada asiansa sanotuksi.

Vierailin heillä ehkä pari kertaa vuodessa ja joka kerta huomasin mm tuon piirteen etenemisen, joskus meni hermo kun 3-4 x yritin saada suunvuoroa mut ei hän vaan korottaa ääntään niin minä korotin myös ja sanoin että ole nyt hetki hiljaa, kuuntele,  äläkä puhu kokoajan päälle, hän katsoi minua ihan hölmönä, oli hetken hiljaa kun sanoin asiani, vastadi siihen ja sama päällepuhuminen jatkui kohta jossain muussa asiassa. Jos aloitan puheen asiasta xx hän ei kommentoi sitä mitenkään vaan kääntää jutun heti itseensä liittyvään samankaltaiseen asiaan.  Mutta tämäkin on jännä kun jos häneltä kysyy jotain niin kyllä hän siihen vastaa, eli oli sitten kuitenkin kuunnellut. 

Nyt hän on jo 76, edellisen kerran kun kävin heillä, heille tulikin naapurin mies samaan aikaan, istuttiin kahvipöydässä niin eipä äiti hänen päälle puhunut. Eli onko kyseessä joku äiti-lapsi asetelma edelleen vaikka minäkin olen jo keski-ikäinen. Harmi ettemme siskoni kanssa käy samaan aikaan äidillä, olisi hauska katsoa miten hän kommunikoi siskoni kanssa joka oli lapsena selkeästi hänen suosikkinsa. 

Ja sitten on rasittavaa, kun jotkut eivät kuuntele lausetta loppuun ja ovat jo joo-o:ttelemassa, vaikka se saattaa juuri siinä loppua kohden muuttua vielä ratkaisevasti, mitä olen sanomassa. 

Tunnen vuosikymmenten ajalta erään nyt eläkkeelle jääneen tuttavan, jolla aloin huomata siinä kuudenkympin kohdalla näitä samoja ah niin ärsyttäviä piirteitä. Tämä ilmeni mm juuri jatkuvana päällepuhumisena, keskeyttämisenä, jos minä yritin saada suunvuoroa jatkaakseni jutun loppuun, hän oikein korotti ääntään että hän puhuu nyt. Joskus kun itse vaan puhuin jotta saan sanottua asiani, hän saattoi tiuskaista "minä puhun nyt", koska häntä ärsytti se että joutui kuuntelemaan. Hän on ollut aina kova puhumaan eikä jaksa kuunnella, yhtäaikaa päällepuhumisen kanssa alko tulla piirre jossa hän ikäänkuin arvaa toisen puheesta lopputuleman kesken jutun jotta pääsee itse taas ääneen. Ei siis jaksa yhtään kuunnella muita kuin muutamia lauseita. Sitten hän vielä arvasi lopputuleman usein väärin ja minä jouduin korjaamaan ja sitten meitä kiukutti molempia kun minä en saa sanoa asiaani loppuun (siis en tule kuulluksi) ja toista ärsyttää kun joutuu kuuntelemaan eikä saa itse olla kokoaikaa äänessä. Pari tuntia hänen seurassaan ja olin joskus haljeta kiukusta koska minäkin asun yksin ja olis kiva jutella vuorovaikutteisesti eikä niin että minä kuuntelen kun toinen puhuu ja tämä toinen ei suorastaan anna minun sanoa edes lausetta loppuun. Ihan helv...n ärsyttävää.

Hän on minua yli 10v vanhempi, mietin voisiko tässä olla kyse jostain ns tiedostamattomasta valtataistelusta että hän ikäänkuin vanhempana sanoo miten asiat on, neuvoo ja sanoo aina viimeisen sanan ja hänellä on oikeus keskeyttää, minulla ei. Joku outo juttu tässä on. 

Sitten alkoi tulla samoja piirteitä kun vanhalla äidilläni, että vaihtaa puheenaihetta ihan kesken jutun ihan johonkin muuhun mikä häntä kiinnostaa tai vaikka ohikulkevaan koiraan ja minulta loppui lause ihan kesken. Hän ei koskaan sen koirajuttunsa jälkeen palannut siihen aiheeseen mistä oltiin puhuttu ennekun hän alkoi puhumaan taas päälleni. 

Nyt hänessä on tullut esille ehkä jo aivojen suodattimen katoamista aika-ajoin, suusta tulee ulos suodattamatta se mitä ajattelee eli ei tajua mitä voi sanoa, paljasti itsensä eräässä tilanteessa ihan absurdilla tavalla jota en ikinä kehtaisi itse vanhalle tutulle sanoa, joka kanssa olemme olleet ihan "ystäviäkin" mielestäni. Hän on myös hidastunut toimiltaan huomattavadti, kaikki käy kuin hidastetussa filmissä. Veikkaan että hän tulee höperöitymään seuraavan 5v aikana ihan reippaasti, niin nopeadti on tullut nuo ensioireet. 

Eli kyllä näissä kaikissa jutuissa on varmaankin kyse aivojen toimintahäiriöstä tai siis siitä että ne ei toimi enää kuten ennen. Suodatin pettää, suusta tulee puheena ulos se mitä ajattelee juuri sillä sekunnilla. Ja mikä ikävintä, ITSEKESKEISYYS korostuu korostumistaan, kaikki jutut pyörii itsessään tai lähipiirissään, mikään muu ei edes kiinnosta, ei seurata yhtään enää mitä ympärillä tai maailmassa tapahtuu, ei harrasteta mitään, ei haaveile edes mistään muutoksesta, ei ole oikeastaan ikinä sivistetty itseään, työ on aina ollut juuri mitään älykkyyttä vaatimatonta aina vuosikymmenestä toiseen kutakuinkin samaa kaavaa toistavaa ja elämänkumppanikin on ihan yhtä yksinkertainen, niin voin vaan kuvitella että dementia kolkuttelee jo kuuskymppisenä.

Itsekeskeisyys korostuu kaikissa ikäluokissa mut ap:n kuvaama tilanne iäkkään äidin kanssa kuulostaa tutulta. 

Mutta huom. Täällä palstalla varmaan 95% puhuu että äidillä on näitä päällepuhumisen ja ihan tauotta kokoajan puhumisen, toisten asiat ei kiinnosta tippaakaan eikä edes muodon vuoksi kysytä kuulumisia ja/tai ei jakseta kuunnella kun 15 sekuntia toisten puhetta kun rynnätään puhumaan päälle ja juttu vaihtuu toiseen ihan randomisti jollon kuulija vaan ihmettelee että mistä se nyt puhuu.

 Onko isillä näitä piirteitä? Liittyykö siis vain naisten ominaisuuksiin. Vai onko miehet yleensäkin normaalioloissakin niitä jotka eivät välitä muista, ovat melko itsekeskeisiä eivätkä yleensäkään kysele kuulumisia 

Terminologiaa latinaksi: Sitä kutsutaan Pseudo kuuntelimiseksi...Nimimerkillä: Pääsimpäs pätemään tänäkin aamuna, enkä edes kattonut Guugelista...

Minä huomaan parin v sisällä eläkkeelle jäävästä kollegasta just tuota et suusta tulee ääneen ulos ajatuksia. Hän saattaa alkaa puhumaan yhtäkkiä ääneen meille lähellä istuville kollegoille ihan jostain oman toimipaikkojensa asioista emmekä me muut tiedä yhtään mistä hän puhuu. Eli hän ajattelee jotain mut ei etota et me muut ei a) tiedetä siitä uutusta mitään b) emme ole kuulleet hänen äskeistä aivoissa tapahtunutta pohdintaa.  Eteenkin väsyneenä ja stressaantuneena häneltä pyrskähtelee myös suusta ulos mitä sattuu, puhuu muiden päälle ja puhuu kokoajan, palavereissa pomo sanoo hänelle joskus et oletko hetkin hiljaa et päästään eteenpäin tai nyt ei jatketa tästä jankuttamista enää. Hän toki on muutenkin selvästi hyvin autoritäärinen ja omanarvon tuntoinen ja tykkää siitä et sanoo joka hiton adiaan mielipiteensä vsikkei olisi edes hänen osaamisalaansa kuuluva asia ja saattaa olla että kun aivorsppeuma alkaa nämä piirteet vaan korostuu. 

Vierailija kirjoitti:

Vierailija kirjoitti:

Äitini muistihäiriön yksi ensimmäisistä oireista oli tuo. Ei jaksa enää keskittyä muiden kuuntelemiseen vaan heti kun mieleen tulee jotain, alkaa puhua päälle.

 

Voi olla.. tosin hänellä on aina ollut kommunikointi tuollaista outoa. Joskus teininä yhtäkkiä tajusin että aina kun joku (aikuinen, esim äidin ystävä tms) kysyi minulta jotain, äitini alkoi vastaamaan puolestani ja minä sitten myöntelin tai täydentelin siinä vieressä. Oli siis aina tehnyt noin kun olin lapsi. Aloin vastaamaan itse, välittämättä että hän alkoi puhumaan. Muistaakseni oppi lopulta sen, että osaan ihan itse vastata kysymyksiin kun tarpeeksi monta kertaa keskeytin.

Onko meillä sama äiti? Jos olet siis myös ap, niin mun äiti tekee ihan samaa. Jos olen ollut samassa tilassa kun hänellä on ollut ystäviä kylässä, niin on ihan samanlainen. Hän menee vaikka keittämään kahvia ja jään itse keskustelemaan ystävättärensä kanssa. Äiti tulee takaisin, sille oli tullut joku juttu mieleen ja alkaa puhua sitä omaa asiaansa yhtään ajattelematta, että meillä oli siinä juuri asia kesken. 

Ja tuo juuri, etenkin nuorempana, että äiti vastailee mun puolesta. Ensin se ei ole kuunnellut mua, ja sitten se vielä keksii 80% omasta päästään. Jos olen ilkeällä päällä niin sanon, että ei se kyllä ole yhtään noin. Alkuun ajattelin, että äitini ystävät pitävät itseäni jotenkin säälittävänä, mutta nykyään toivon, että ovat kuitenkin omilla aivoillaan ajattelevia ihmisiä, jotka tajuavat, että mä olen ihan omilla aivoilla ajatteleva ihminen. 

Nykyään välttelen äitini seuraa, kun siitä tulee vain paha mieli. Tai ärsytys on ehkä parempi. Äiti luulee vieläkin, että me ollaan jotkut Gilmoren tytöt ja läheisiä. 

Minulla myös ystävä pitkälti yli kuudenkymmenen, huomaan hänen käytöksessä just näitä muutoksia ettei jaksa yhtään kuunnella minua (tekee tätä myös muille), ryntää arvaamaan tarinan lopun ja vaikka ollaan tunnettu iät ja ajat hän arvaa väärin. Hän on alkanut viime aikoina myös jotenkin oudosti määrittelemään minua (jota nyt ei normaalisti tehdä ystäville päin naamaa) hän kertoo minulle että sinähän tykkäät tuosta ja tuosta ja sullehan on olut aina tärkeää olla sitä ja tätä ja sinähän haluat asua niin ja noin ja jopa määrittelee sen missä kaupassa minä asioin hänen mielestään.  

Kun tapaamme, hän on ensimmäiset 1,5 h äänessä kertoen kaikki omat ja lähipiirin asiat niin etten juuri saa suunvuoroa kuin ehkä esitän pikaisen jatkokysymyksen, mutta AINA häneen liittyvistä asioista. Sitten kun on saanut vatvottua omat asiat hän ehkä saattaa tajuta etten ole puhunut viimeiseen tuntiin mitään muuta kuin ynähdellyt ja kompannut yksittäisillä sanoilla hänen juttua. Sitten muodon vuoksi kysäisee jotain minulta mutta jaksaa kuunnella tasan 1/2 minuuttia enne kun ryntää puhumaan päälleni ja arvaa loput mitä ehkä luuli minun sanovan. Ja tällöinkin vetää aina jutun itseensä, ihan joka helv  etin kerta.

  Koska olen hyvin tarkkaavainen ja nokkelaälyine huomaan hänen kehonkielestään milloin minun puhumani aihe riittää hänelle. Hän kääntää katseensa poispäin tai näen että katselee ihan jonnekin muualle, eikä yhtään kuuntele on ihan omissa ajatuksissaan, saattaa kaivaa kännykän esille muka katsoen jotain viestiä tai ihan vaan vaihtaa puheenaihetta jostain ihan muusta ihan kun ei olisi kuullutkaan mistä juuri puhuin hänelle. Sitten kun on saanut sanottavansa hän ei koskaan sano esim että "sorry, mihin jäätiinkään, jatka vaan, minä taisin keskeyttää". Hän tekee tällä tavalla kyllä todella selväksi etten minä eikä puhumani asia kiinnosta häntä pätkääkään. Tosin voihan se olla että hän melko yksinkertaisena ei kykene enää kommunikoimaan mistään mikä ei ole hänen arkipäivän asioiden tasolla, esim miltä joku uutuusjäätelö maistuu tai mihin mennään syömään tms. Hänen omat jutunaiheet pyörii enenevässä määrin arkiaskareissa, lemmikin tekemisiä, syömisissä, kaupan tarjouksissa tai mitä lähipiiriin kuuluvat ihmiset ovat tehneet. Eli hyvin pelkistettyjä mitään älykkyyttä vaatimatointa jutustelua. 

Huomaan omasta mutsistani että ei hän kykene keskustelemaan minun kanssa enää (tai ei ole kyennyt koskaan) mistään yleismaailmallisista asioista, ilmiöistä, mitä maakunnassa tai lähikaupungissa tapahtuu, koska ei hänellä riitä kapasiteetti ja se tuskastuttaa häntä. Ei kukaan halua näyttäytyä tyhmempänä kuin juttuseura. Silloin kompensoidaan omanarvon tuntoa ja egoa jollain tiuskimisella, päällepuhumisella toisen mitätöintiyrityksillä, puhutaan vain siitä mihin itse kyetään, ikään kuin ignoorataan se toinen ja hänen asiansa. Keskitytään itseensä /omiin asioihin jotta voidaan näyttäytyä edes vielä jotenkin fiksuna.

Valitettavan monet ikääntyvät eristäytyy ystävistä ja harrastuspiireistä kun huomaavat ettei oman ajattelun kyky ja hoksaavuus riitä enää samalle tasolle kuin muilla. Tai on ehkä tullut niitä sammakoita suusta ja sanottu jotain ilkeää toiselle mitä ei nyt ehkä kuuluisi ääneen sanoa tai on huomannut itse käyttäytyvänsä jotenkin hassusti. Jopa vuosikymmeniä vanhat ystävät saavat jäädä koska hävetään itseään ja toisaalta kun kaikki ympärillä lakkaa kiinnostamasta, jaksetaan kiinnostua vain itsestä.

Itse jotenkin pelkään oikein tuota että lakkaan olemasta kiinnostunut mistään muusta kuin mitä itselläni tapahtuu tai puhun vain minä minä minä ilman että kukaan saa suunvuoroa. Minusta on ollut aina mielenkiintoista kuulla mitä muille kuuluu, missä ovat käyneet, mitä tehneet, miltä joku tuntui ja ihan mitä vaan. Ehkä minua ei juuri kiinnosta ne mitä koira söi ja mitä mies sanoi ja loputtomia samoja juttuja mitä lapsenlapsi teki ja sanoi. Mut se vaan on niin valitettavaa että tähän ne jutut menee monilla varsinkin niillä joilla ei ole elämässä hirveästi ollut virikkeitä eikä koulutusta eikä ajattelua vaativaa työtä. Elämä on pelkistettyä ja se pelkistyy entisestään kun käperrytte kotinurkkiin telkkaria katsomaan.

Olen mielestäni ihan järjissäni oleva, koulutettu ja vielä käytöstapainen ihminen mutta en minäkään jaksa kuunnella aina samoja juttuja samoilta ihmisiltä. Esim kollega joka puhuu joka viikko lounaspöydässä tai taukokahvilla lapsenlapsensa asioista ja miten olivat taas ukin kanssa käyneet kalassa tms. Aina vielä samat jutut, ihan kuin tämä hänen lapsensa ja sen lapsi olisivat osa tätä meidän työyhteisötiimiä ja meille pitäisi tehdä joka viikko selonteko mitä ovat tehneet lapsen lapsen kanssa ja mitä se sano siihen ja tähän ja tuohon. Hän puhuu jopa vähemmän itsestään mutta toistuvasti jutut pyörii lapsenlapsessa ja oikeesti, ketään ei kiinnosta. Huomaan muistakin että kohteliaisuuttaan joku saattaa sanoa naurahtaen jotain positiivista ja kysyä taas minkäs ikäinen se teidän paavo-jooseppi-anniina olikaan (vaikkei sekään kiinnosta ketään) ja sitten vaihdetaan puheenaihetta tai tulee vaivaantunut hiljaisuus, yksi jos toinenkin lähtee pöydästä pois.

Olen tuntenut erään ystäväksikin kutsumani henkilöntodella kauan ja hän kertoo aina seikkaperäisesti samat asiat eräästä höppänästä sukulaisestaan ihan pikkuseikkoja myöten, toistaa vielä samoja juttuja seuraavalla kerralla. Hänelle on hirveän tärkeä tuoda ne julki vaikka varmaan tietää ettei minua kauheasti kiinnosta.  En vaan jaksa kuunnella enää tätäkään ja varmasti katselen kattoon tai ulos kaukaisuuteen miettien mitä pitikään ostaa kaupasta. 

Tämä ystävä on alkanut vanhemmuuttaan ohjeistamaan minuakin välillä ja puuttumaan minun asioihin ihan kun olisin myös joku höppänä autettava josta hänen tarvitsee huolehtia ja antaa ohjeita. Ei siis enää erota kenelle puhutaan milläkin tavalla. En helvetti fiksuna täysjärkisenä tarvitse ohjeita mihin naulakkoon voin ravintolassa laittaa takin tai voinko istua sohvalle vai olisiko parempi syödä kunnon tuolilta, mitä mun kannattais syödä tai laittaa päälle nyt tai kannattaako tällä kelillä lähteä ajamaan tai kaupassa antaa minulle ja jopa myyjälle ohjeita kun olen hanskoja ostamassa. Ihan absurdi tilanne.  hän alkoi valikoimaan niitä minulle tarjous laarista ja katsomaan onko riittävän lämpimät vai ei. Minä vaan kuuntelen siinä vieressä hölmistyneenä ja katson vaivaantuneena myyjää, että enköhän minä herranjumala sentään saa nämä ostettua ilman sinun apua ja kommentointia, olen kuitenkin ihan täysjärkinen ja aina hoitanut kaikki omat asiani itse.  Mutta tästä huomaa että hänellä ei ole enää kaikki hoksottimet kunnossa, mutta taisi sitten tajuta miten hölmösti käyttäytyi koska pyörähti hyvin nopeasti ympäri ja lähti katselemaan muuta toisilta hyllyiltä. Myyjääkin vähän huvitti.