Miten ihmisestä tulee sellainen ettei ollenkaan kuuntele mitä toinen sanoo

Minulla on parikin huomattavasti itseäni vanhempaa ystävää toinen n 10 v toinen 15 v ja molemmissa on tullut ihan samoja piirteitä vanhemmiten. 

He puhuvat 90% ajata. Jutut keskittyy vain heihin itseensä tai heidän ydin lähipiiriin. He keskeyttävät ja puhuvat päälleni vähän väliä, mutta hermostuvat heti jos minä yritä tehdä samaa ja saada edes joskus suunvuoron tai helvetti edes sanoa asiani loppuun. Molemmat kääntää ihan joka ikinen kerta puheenaiheen omaan näkökulmaan ihan kuten tuolla aiemmin joku kirjoitti tekaistun esimerkin "palaneesta talosta". Eli sellaisissa minulle erittäin merkittävissä ja ehkä traumaattisissakin tilanteissa kuten ero, yritän aloittaa siitä jutun, 3 lausene jälkeen nämä molemmat kääntää jutun omiin samankaltaisiin kokemuksiin ja sitten keskustelaankin siitä heidän kokemuksesta tai eroista yleisellä tasolla. Toinen näistä, jolla on ilmeinen pätemisen ja oman "arvokkuuden" ja varallisuuden korostamisen tarve käyttää tunnissa ehkä 100x sanaa minä tai minähän ...  

Empatiakyky on molemmilla 0 tai jopa mennyt miinuksen puolelle, josko sitä kummallakaan on koskaan ollutkaan. Molemmista on kuoriutunut jopa vahingoniloisia kun minulla kohtaa joku vastoinkäyminen elämässä ja kumpikaan ei varmasti auta edes pikkuasioissa, eivät vastaa puhelimeen, eivät edes kysy myöhemmin viestillä oliko jotain akuuttia ettei vaan tarvitse vahingossakaan vaivautua auttamaan, vaikka minä olen auttanut ja "palvellut" heitä millon missäkin asiassa. Toivottavasti kaikista ystävistäni ei tule tällaisia.

näitä on joka ikäluokassa ihmisiä joita kiinnostaa oma itse ja naapurit ei juuri muu. toisilla tarve puhua ja purkautua,eivät ole vastavuoroisia. ainoa tapa on sanoa että voitko kuunnella.huomaatko ettet kysy muilta mitään? joskus se voi havahduttaa.

huonokuuloisuus ja elämän tylsyys saattaa kanssa aiheuttaa, ettei muista käytöstapoja.

osalla ihmisistä ei ole sisäistä puhetta ja ajatusmaailmaa.vaikeus tajuta yhteiskuntaa ja abstrakteja asioita. joku ominaisuus.

itse tykkään keskustella uutisista ja maailman ja kulttuuriin jutuista. vaikea löytää samanhenkisiä joita onneksi muutama.

toisaalta jos vanhus saa iloa puhumalla naapurin kissasta ,niin se jo auttaa vanhusta pysymään kontaktissa lapsiin vaikka lapsi ei hyödy samalla tavalla puhelusta.

jos ystävyys tuntuu pahalta ja et saa itse mitään apua koskaan ja vain toimit ilmaisena terapeuttina. voi sen tuttavuuuden harventaa kerta vuoteen.esim. ei oikein ole oikea ystävä, jos ei auta missään tai edes kuuntele puhetta. 

on vaikea tehdä tämä huomio tuttavista etteivät ole kuin etäisiä tuttuja.

Tökerö keskustelukulttuuri, noudatetaan tiesmitä sääntöjä että pitää kuunnella loppuun vaikka toinen jauhaisi narsistisesti ikuisuuden.

Nötkötti kirjoitti:

Minulle tuli mieleeni eräs keskustelu, muistaakseni työkaverini kanssa.
Joka "keskusteli," käyttäen sanoja: Joo, niin, vai niin.
Kun aloin epäilemään, ettei hän edes kuuntele minua, niin aloin esittämään typeriä kysymyksiä:
-Onko sinulla housut päässäsi?
-Joo.
-Oletko käynyt viimeksi vessassa kuukausi sitten?
-Joo.
-Mikä sinun nimesi olikaan?
-Niin.

Tässä kohtaa tuli muita työkavereita seuraamaan tilannetta ja heillä oli todella vaikeuksia pitää pokkaa yllä.

-Kuulin, että sinulla on oikea norsu akvaariossa?
-Joo.
-Paljonko on 5+19?
-.Joo.
...
Sitten, myöhemmin kun hän tajusi tilanteen, hän häipyi aika vikkelään paikalta. Mutta onneksi hän otti asian huumorilla, eikä pahoittanut mieltään.

Hauska tarina, mutta tuskin tosi.

Vierailija kirjoitti:

Asperger? ADHD?

. . . tai kasvanut suuressa perheessä, kuten eräs työkaverini. Tuskin muistisairaudesta kyse, koska on nelikymppinen, mutta ehkä lestadiolaisten ylimielisyys muita kohtaan selittää sen.

Oman elämäni pohjalta veikkaan, että syy päällepuhumisen aloittamiseen on se, ettei päällepuhujaa ole koskaan kunnolla kuunneltu. Ja sitten tuli se päivä, kun hän sai tarpeekseen siitä ja päätti ryhtyä samanlaiseksi törpöksi kuin kaikki muut ovat.

Rankasti yleistäen ihmisen elämänkaaressa on kaksi vaihetta jolloin asia korostuu. Parikymppisenä ollaan niin tohkeissaan omasta itsestä ja viisaudesta, että toisten kuuntelu saattaa unohtua. Sitten kypsässä iässä korostuu jälleen omien suurtekojen ja fundeerauksien toistelu ja muistelu niin, ettei monesti meinaa järjellistä keskustelua saada kys henkilön kanssa aikaiseksi. Jälkimmäiset useammin miespuolisia

Omassa äidissä (joka näin 45v tarkastelujakson jälkeen havaittu olleen kai aina hyvin itsekeskeinen) havaitsin ensin sitä että ei yhtään kuuntele, ei reagoi minun puheeseen mitenkään. Puhuu itse puheliaana ihmisenä kokoajan, höpöttää itsekseenkin. 

Luulin tämän olevan huonokuuloisuutta tai jotain että kun hän puhuu itse, oma puhe jotenkin kaikuu korvissa eikä siksi kuule koska minulla on naiseksi aika matala ja hiljainen ääni (jos en korota ääntäni). Testailin häntä.  

Hän kuuli kyllä kysymykset ja vastasi niihin ihan normaalisti mutta ei reagoi mitenkään jos alan esim puhumaan vaan jotain yleistä asiaa. Hän kuuli että puhun koska käänsi asian itseensä ja alkoi puhumaan sitten ko asiasta mutta itseensä liittyen. Tai ihan jostain muusta mut ei kommentoi mitenkä sitä aihetta josta minä sanoin.

Kerran hermostuin ja kysyin että "kuulitko?, etkö sinä kuule kun puhun sinulle? ..... Kuulen, ei minulla kai oo kuulossa mitään vikaa. No mikset sitten reagoi mitenkään kun puhun sinulle, äskenkin sanoin että........  (hän katsoo ihan hölmistyneenä ja silmistä näkee tyhjyyden, että ei edes ymmärrä oikein kysymystä tai ei osaa vastata siihen mitään).  Toisti vaan että kyllä minä kuulen ihan hyvin. Ja jatkoi hommiaan.  

Samaan aikaan huomasin hänen tekemisiensä ja paheiden voimakasta epäloogisuutta,  tarkeysjärjestys oli kadonnut hössötti jostain ihan käsittämättömästä kun xx pitäisi käydä siivoamassa. - No ei helv...i  pidä, ei ole mitään järkeä, sitä ei ole siivottu 20 vuoteen, se olisi jopa vaaralista (30 luvulla rakennetun mökin maakellari). Samoin kun se että alkaa esim pyyhkimään ja järjestelemään keittiön kaappeja mut siitä ei tulekaan oikein mitään, ei saa niitä takaisin paikoilleen, hämmentää ja hämmentää ees taas ja osa jää pöydille ennenkun sanon että anna minä laitan.

 Ja tämä kaikki tapahtui hyvinkin nokkelaälyiselle, rationaliselle, järkevälle ja tekevälle ihmiselle joka on koko pitkän elämänsä ajan hoitanut ison huushollin kaikki asiat eikä hänellä todellakaan ole mennyt koskaan sormi suuhun, että en pysty en osaa, jätän tekemättä.

Tästä kaikki alkoi ja 3v päästä hänellä todettu muistinalenema ja ilmeisesti kai nyt jo muistisairauskin. Tosin ei näihin mitään testejä tarvitse. Tunti hänen seurassaan ja sen huomaa kuka tahansa joka hänet tuntee että sairaus oon edennyt.

Ap:lle vastaisin että riippuen iästä, voi olla esim tilanne jossa joku henkilö ei tule kuulluksi oikein missään. Työpaikan organisaatio on autoritäärinen siellä ei joko saa sanoa mitään tai sanomisilla ei ole mitään merkitystä, hänet ns ignoorataan joka taholta myös työkavereiden kesken. 

Sama tilanne harrastuksissa tsi jopa petheessä. Et tule kuulluksi tai jos joku joskus muka kuuntelee, se menee selvästi toisesta sisään toisesta ulos tai sanomisilla, kommenteilla, toiveilla ei ole mitään merkitystä, ne eivät johda mihinkään. Hänen ylitseen ikäänkuin kävellään joka puolella. 

Sitten on se joku hyvätapainen ja kuunteleva ystävä joka antaa toiselle suunvuoron. Tämän ystävän kanssa käykin niin että hän puhuu tauotta eikä hän jaksa oikein kuunnella vaan hänellä on niin kova tsrve tulla kuulluksi edes jonkun taholta, että ei pysty enää olemaan kokoajan siinä kuuntelijan roolissa.

Itse tunnistan tätä joskus muutamankin hyvätapaisen fiksun ystäväni kanssa että puhin paljon omista asioistani heille ja ehkä joskus heidän puheen päällekin koska olen yksinasuva ja kaipaan sivistynyttä fiksua, vuorovaikutteists juttuseuraa ja haluan että minäkin saan suunvuoron, mitä en sitten ehkä saa muualla. En halua olla aina se joka kuuntelee vaan ja komppaa muita. Minulla on ihan liian monta sukulaista ja ystävää jotka puhuu taukoamatta itsestään ja jopa korottavst ääntään että suunvuoro varmadti pysyy heillä ja kääntävät aina vain puheen itseensä liityviin juttuihin. Useita kertoja käy niin että minun lause kstkeaa ihan keskeltä ystävän alkaessa puhua ihan jostain muusta, emmekä koskaan palaa siihen mitä olin äsken sanomassa, se on todella loukkaavaa ja osoittaa moukkamaista hyvin itsekeskeistä käytöstä.

Huomasin harmiksen iäkkäämmästä ystävästä jonka olen tuntenut pitkään, että hänelle on tullu juuri noita samoja piirteitä mitä noissa muutamissa viimeisimmissä kommenteissa on kirjoitettu. 

Ensin luulin että hänestä on tullut vain niin kamalan itsekeskeinen ja viimesetkin käytöstavat on hävinny. 

Mutta sitten alkoi olla muitakin persoonallisuuden muutoksen oireita, suusta pyrskähtelee ulos sellaisia asioita millä paljastaa todellisen piittaamattoman, empatiakyvyttömän ja kateellisen luonteensa, eli mitä oikeasti ajattelee, mutta sitä ei olisi oikeasti soveliasta sanoa ääneen. Huomaan että ei tajua/hoksaa mitä ympärillä tapahtuu, koska keskittyy vain omaan tekemiseen ja omassa päässä tapahtuvaan ajatukseen tai puheeseen, eli ei pysty enää tekemään tai havainnoiman useampaa eri asiaa yhtä aikaa. Aluksi luulin että hänellä on ihan jopa jotenkin rajoittunut näkökenttä silmissä, kun tuntui ettei hän reagoi vaikka ihan vieressä tapahtui asia mistä ennen olisi ollut kiinnostunut ja varmasti sanonut jotain. 

Nyt on alkanut eristäytyminen, jättäytyy pois sosiaalisista kontakteista, karistaa ystävät elämästään, ei ota yhteyttä, ei koskaan enää kysy et nähdäänkö jossain.  Kaiken muun ymmärrän ja hyväksyn mutta en avointa ilkeilyä, piikittelyä ja jotain ihme kateellisuudesta kumpuavaa kuittailua. Harmi, todella harmi. 

Mulla oli tuollainen kaveri, joka ei malttanut olla selittämättä omia (tai minulle täysin vieraiden ihmisten) asioita. Jos kerroin jotain omia kuulumisia, niin hän vaivoin kykeni olemaan hiljaa sen aikaa, tokaisi vaan aijaa ja jatkoi omien juttujensa höpöttelyä. Testasin kerran kuinka kauan hän jaksaa jaaritella vain itsestään ja tunnin kohdalla oli pakko todeta, että nyt täytyy jo lopetella.

Vierailija kirjoitti:

Mulla oli tuollainen kaveri, joka ei malttanut olla selittämättä omia (tai minulle täysin vieraiden ihmisten) asioita. Jos kerroin jotain omia kuulumisia, niin hän vaivoin kykeni olemaan hiljaa sen aikaa, tokaisi vaan aijaa ja jatkoi omien juttujensa höpöttelyä. Testasin kerran kuinka kauan hän jaksaa jaaritella vain itsestään ja tunnin kohdalla oli pakko todeta, että nyt täytyy jo lopetella.

-- Minulla on tällainen lapsuudesta saakka ollut ystävä. Hän oli jo silloin hyvin dominoiva, määrätietoinen, itsekeskeinen, vahva persoona joka muistikuvani mukaan vei minuakin kuin litran mittaa. Tajusin kyllä jo silloin että hänellä ei ollut juurikaan ikäisiään ystäviä ja oli kanssani koska alistuin nuorempana hänen määräysvaltaansa ja hän sai päsmäröidä aina joka asiassa.  Oli meillä siis hauskaakin ja tehtiin vaikka mitä yhdessä, vaikkakin onneksi minä tajusin siinä 16-17v iässä irrottautua hänen dominanssistan ja siirryin ikäisteni kivempoen ystävien seuraan jotka eivät pyrkineet määräämään minua.

Mutta, nyt keski-iän ylittäneenä, kun hänen suodatin alkaa pettää ja se todellinen luonne pukkaa esille, hänestä alkaa kuoriutua taas nuo samat piirtet.  Ihan taas jo siinä että kun soitellaan, joka kerta sama asetelma; Hän puhuu AINA ENSIN omat ja muut omaan lähipiiriin kuuluvat hänelle tärkeät asiat (yleensä korostaen omaa wannabe elitististä elämäntyyliään, mitä ovat hankkineet, mihin reissuun menossa ja miten hieno hotelli oli edellisellä kerralla). Näin käy vaikka minä soittaisin hänelle, hän varastaa ns puheenvuoron. Yleensähän se menee kenellä tahansa niin päin että kun puhelin soi, vastaaja kuuntelee ensin mitä asiaa soittajalla oli. 

Kun olen puoli tuntia kuunnellut ja muutamalla sanalla pohtinut HÄNEN asioitaan, hän muodon vuoksi kysyy mitäs sinne kuuluu, mut kun alan jotain kertomaan niin 5 min kuluttua hänen pitääkin lopettaa jo. Joko mies tulee kotiin tai jos ajaa autoa pitää mennä tankkaamaan, kauppaan tms. Joka kerta sama kaava. Jonkinasteista valta-asetelmaa ja tiedostamatonta vallankäytön oikeutusta kai tämäkin on, hän on aina ollut hyvin itsekeskeinen ja kaikkien pitää totella häntä. Säälin hänen 2.miestään, ensimmäinen lähti kun sai tarpeekseen siitä tyrannista.

Kuulostaapa tutulta. Kävin pitkästä aikaa vanhemmillani ja äidissä (pian 70v) on juuri noita samoja piirteitä ettei kuuntele juurikaan muita, mutta erityisesti ei minua. Pyrkii puhumaan itse kokoajan, puhetta tuntuu tulevan ns monotonisesti ihan kokoaja, ikäänkuin kaikki tulee suusta ulos mitä ajattelee. Ei jaksa kuunnella muita muutamaa lausetta pidempään, kääntää kaiken itseensä. 

No, ymmärrän sen koska elävät 99% ajastaan keskenään ja on varmasti mukava jutella jonkun muunkin kanssa kuin sen saman yksinkertaisen kumppanin joka on läsnä kokoajan, aina samat yksinkertaiset jutut päivästä toiseen. 

Mutta, onhan se ihan hirveen ärsyttävää ja vaikka tiedostan tämän johtuvan jostain aiorappeuman allamisesta niin kyllä se vaan hetkellisesti turhauttaa ja loukkaakin. Tulee olo että oikeastiko omalle äidille ei ole mitään merkitystä sillä mitä minä sanon. No, toisaalta nyt kun tätä kirjoitan, taisi sama tilanne olla nuorena kun kotona vielä asuin, ei minun toiveilla /sanomisilla juurikaan mitään merkitystä ollut, hän sanoi aina viimeisen sanan ja päätti loppujenlopuksi kaikesta, niin hän teki isällekin. Eli sama jatkuu.

Lähipiiristä löytyy, eli voisi puhua vaikka 24/7 omista asioistaan turhan yksityiskohtaisesti. Tai oikeastaan myös kumminkaimantyökaverinnaapurin asioista. Ei ole koskaan kysynyt minulta mitään henkilökohtaista 20 vuoteen, ei kuulumisia, ei yhtään mitään!  Saattaa suuttua jos keskeyttää. Toinen kytkin on sitten mököttäminen, mutta 95% on tuota tauotonta pölötystä.

Eräs iäkäs sukulaiseni kommunikoi juuri noin. Hän asuu yksin, on huonokuuloinen ja ei ole muistisairas vaan ikäisekseen hyvinkin terävä  älyllisesti. 

Olen  ajatellut, että tuo puhetulva kertoo yksinäisyydestä, ja että hän haluaa tulla kuulluksi ja nähdyksi. Hän selittää hyvin juurta jaksain kauppakäyntinsä tai naapurien kuulumiset. Osa ihmisistä vanhetessaan käpertyy itseensä, kun on sairauksia, yksinäisyyttä ja silloin jutut pyörivät omissa asioissa sen sijaan, että olisi kiinnostunut muista. Lisäksi kuulonalenema voi tehdä sen, että muiden puheen seuraaminen on hänelle työlästä. 
 

Välillä jää tyhjä olo noista vierailuista, kun keskustelu ei ole vastavuoroista ja oma juttu jää kesken, kun hän  puhuu päälle. Olen kuitenkin ajatellut, että olkoot, mulla on sit ikätovereita, joiden kanssa keskustelu on vastavuoroisempaa.
 

Vierailija kirjoitti:

Itsekeskeisyys korostuu kaikissa ikäluokissa mut ap:n kuvaama tilanne iäkkään äidin kanssa kuulostaa tutulta. 

 

Mutta huom. Täällä palstalla varmaan 95% puhuu että äidillä on näitä päällepuhumisen ja ihan tauotta kokoajan puhumisen, toisten asiat ei kiinnosta tippaakaan eikä edes muodon vuoksi kysytä kuulumisia ja/tai ei jakseta kuunnella kun 15 sekuntia toisten puhetta kun rynnätään puhumaan päälle ja juttu vaihtuu toiseen ihan randomisti jollon kuulija vaan ihmettelee että mistä se nyt puhuu.

 Onko isillä näitä piirteitä? Liittyykö siis vain naisten ominaisuuksiin. Vai onko miehet yleensäkin normaalioloissakin niitä jotka eivät välitä muista, ovat melko itsekeskeisiä eivätkä yleensäkään kysele kuulumisia 

 

Tämä--> "Onko isillä näitä piirteitä? Liittyykö siis vain naisten ominaisuuksiin. Vai onko miehet yleensäkin normaalioloissakin niitä jotka eivät välitä muista, ovat melko itsekeskeisiä eivätkä yleensäkään kysele kuulumisia."

 

Minun mittapuun mukaan miehet ovat kautta linjan, perhe-, koulutustaustasta ja sivistystasosta huolimatta hirmuisen itsekeskeisiä, eikä heitä muiden asiat, tunteet tsi elämät kiinnosta, keskittyvät tekemiseen ja asioihin. Tämä tullut todistettua 55 v elämäni sikana varmaan sadoissa eri tilanteissa niin omassa henk koht elämässä kuin töissä tai harrastuksissa. Hyvänä esimerkkinä tuli henkinen tyrmäys kun näin 23 v jälkeen ensimmäisen kerran nuoruudenaikaista exääni jonka kanssa ero oli repivä ja kipeä varmaankin molemmin puolin ja me molemmat oltais viimekädessä haluttu toisemme. No kun siitä alkuhämmästyksestä ja shokista selvittiin kun yhtäkkiä hän tulee vastaan kaupungilla, hän ei kysy mitään muuta minulta kuin että asunko jossain xxxx . Kertoo kyllä itsestään kaikenlaista mutta ei kysy mitään minusta. Sama toisen kerran tavatessa vuosien päästä, kysyy kyllä sukulaisiatani ja työstä mut ei mitään henk koht. Puhuu vaan itsestään ja jälkikasvustaan.  Ymmärrän kyllä että kaikki muu olisi ollut ehkä liian kipeää ottaa esille, mut jotenki olisin odottanut meidän kohtaamisen olevan hiukan erilainen. 

Tätä tapahtuu ihan muidenkin nuoruudenaikaisten tuttujen kanssa, miehet puhuu itsestään ja sitten seuraavaksi lapsistaan ja työstään, harva tuskin kukaan kysyy yhtään mitään henkilökohtaista.