Lue keskustelun säännöt.
Miten ihmisestä tulee sellainen ettei ollenkaan kuuntele mitä toinen sanoo
17.02.2022 |
Vaan puhuu päälle, monesti asian vierestä tai ihan eri asiastakin. Äitini on nykyään tuollainen. Puhelujen aikana olen varmaan 80% hiljaa ja kuuntelen kun hän puhuu ja puhuu ja puhuu, jotain ynähtelen väliin tyyliin ”aijaa” tms. Kun vihdoin pääsen sanomaan jotain, ei usein edes odota että puhun loppuun vaan alkaa puhumaan päälle. Todella rasittavaa ja aika surullistakin.
Kommentit (26)
Äitini muistihäiriön yksi ensimmäisistä oireista oli tuo. Ei jaksa enää keskittyä muiden kuuntelemiseen vaan heti kun mieleen tulee jotain, alkaa puhua päälle.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mulla kaks vanhempaa sukulaista tekee tota samaa. Tosi rasittavaa. Välillä kerron jotain juttua ja eivät kuuntele, sitten saattavat minuutin päästä kysyä sitä asiaa jonka olen juuri kertonut. Mutta eivät siltikään jaksa kuunnella uudestaan. Välillä myös suuttuvat jos joku seurueesta toteaa että juurihan tuo käsiteltiin, että "miksei mulle kerrottu??!!"
Vierailija kirjoitti:
Äitini muistihäiriön yksi ensimmäisistä oireista oli tuo. Ei jaksa enää keskittyä muiden kuuntelemiseen vaan heti kun mieleen tulee jotain, alkaa puhua päälle.
Voi olla.. tosin hänellä on aina ollut kommunikointi tuollaista outoa. Joskus teininä yhtäkkiä tajusin että aina kun joku (aikuinen, esim äidin ystävä tms) kysyi minulta jotain, äitini alkoi vastaamaan puolestani ja minä sitten myöntelin tai täydentelin siinä vieressä. Oli siis aina tehnyt noin kun olin lapsi. Aloin vastaamaan itse, välittämättä että hän alkoi puhumaan. Muistaakseni oppi lopulta sen, että osaan ihan itse vastata kysymyksiin kun tarpeeksi monta kertaa keskeytin.
Varmaan on kaksi eri asiaa: nuoren/aikuisen kuuntelemattomuus ja sitten vanhuksen vastaava, mitä ap ilmeisesti tarkotit?
Omalla äidillä ei muutama kymmenen vuotta sitten ollut mitään vaikeuksia kuunnella ja reagoida keskusteluun, poislukien sitä, jos joku kertoi jotain, mihin hän ei osannut kommentoida ennenkuin oli miettinyt asiaa, miten "on oikein" reagoida. (Esim jos joku olisi kertonut että lapsesi Heikki on muuten homo, tai siskontyttärensä saa yh-lapsen tai jotain muuta mikä oli vastoin hänen maailmankuvaansa).
Nyt hän on 85 ja meidän puhelinkeskusteluissamme on aina sama kaava:
-hei äiti, mitä kuuluu?
- no HEI mun on pitänytkin soittaa kun mulla oli sellaista asiaa, että oletko sä kuullut että tuo meidän naapurin Elma muuten joutui sairaalaan ja blaa blaa blaa ja odotas nyt mitä mulla sulle olikaan, ai niin noista villasukista, minä olen niitä blaablaa 'mitäs teidän lapsille ja Sirpakin soitti ja kertoi että lässytyilässyti'
Keskimäärin tunnin puhelun jälkeen minä vähän väkivalloin opettelen se, siihen asti olen sanonut n 167 kertaa "aijaa", "niin", "jaahas", "'mmmh"
Satunnaisesti hän saattaa lopettaa puhelun jos joku ohjelma alkaa, "se olikin kiva kun sulla oli nyt niin aikaa jutella kun oli tässä niin paljon asioita" argh!
Eikä häntä IKINÄ kiinnosta kuulla minulta mitään!
Minulle tuli mieleeni eräs keskustelu, muistaakseni työkaverini kanssa.
Joka "keskusteli," käyttäen sanoja: Joo, niin, vai niin.
Kun aloin epäilemään, ettei hän edes kuuntele minua, niin aloin esittämään typeriä kysymyksiä:
-Onko sinulla housut päässäsi?
-Joo.
-Oletko käynyt viimeksi vessassa kuukausi sitten?
-Joo.
-Mikä sinun nimesi olikaan?
-Niin.
Tässä kohtaa tuli muita työkavereita seuraamaan tilannetta ja heillä oli todella vaikeuksia pitää pokkaa yllä.
-Kuulin, että sinulla on oikea norsu akvaariossa?
-Joo.
-Paljonko on 5+19?
-.Joo.
...
Sitten, myöhemmin kun hän tajusi tilanteen, hän häipyi aika vikkelään paikalta. Mutta onneksi hän otti asian huumorilla, eikä pahoittanut mieltään.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Varmaan on kaksi eri asiaa: nuoren/aikuisen kuuntelemattomuus ja sitten vanhuksen vastaava, mitä ap ilmeisesti tarkotit?
Omalla äidillä ei muutama kymmenen vuotta sitten ollut mitään vaikeuksia kuunnella ja reagoida keskusteluun, poislukien sitä, jos joku kertoi jotain, mihin hän ei osannut kommentoida ennenkuin oli miettinyt asiaa, miten "on oikein" reagoida. (Esim jos joku olisi kertonut että lapsesi Heikki on muuten homo, tai siskontyttärensä saa yh-lapsen tai jotain muuta mikä oli vastoin hänen maailmankuvaansa).
Nyt hän on 85 ja meidän puhelinkeskusteluissamme on aina sama kaava:
-hei äiti, mitä kuuluu?
- no HEI mun on pitänytkin soittaa kun mulla oli sellaista asiaa, että oletko sä kuullut että tuo meidän naapurin Elma muuten joutui sairaalaan ja blaa blaa blaa ja odotas nyt mitä mulla sulle olikaan, ai niin noista villasukista, minä olen niitä blaablaa 'mitäs teidän lapsille ja Sirpakin soitti ja kertoi että lässytyilässyti'
Keskimäärin tunnin puhelun jälkeen minä vähän väkivalloin opettelen se, siihen asti olen sanonut n 167 kertaa "aijaa", "niin", "jaahas", "'mmmh"
Satunnaisesti hän saattaa lopettaa puhelun jos joku ohjelma alkaa, "se olikin kiva kun sulla oli nyt niin aikaa jutella kun oli tässä niin paljon asioita" argh!Eikä häntä IKINÄ kiinnosta kuulla minulta mitään!
Suunnilleen noin ne puhelut menee. Sitten kun hän välillä kysyy että mitä minulle kuuluu ja vähän ehdin kertomaan, niin äitini puhuu väliin ja kääntää jonkun aasinsillan kautta keskustelun taas omaan itseensä.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asperger? ADHD?
En tiedä, en usko.
Nötkötti kirjoitti:
Minulle tuli mieleeni eräs keskustelu, muistaakseni työkaverini kanssa.
Joka "keskusteli," käyttäen sanoja: Joo, niin, vai niin.
Kun aloin epäilemään, ettei hän edes kuuntele minua, niin aloin esittämään typeriä kysymyksiä:
-Onko sinulla housut päässäsi?
-Joo.
-Oletko käynyt viimeksi vessassa kuukausi sitten?
-Joo.
-Mikä sinun nimesi olikaan?
-Niin.Tässä kohtaa tuli muita työkavereita seuraamaan tilannetta ja heillä oli todella vaikeuksia pitää pokkaa yllä.
-Kuulin, että sinulla on oikea norsu akvaariossa?
-Joo.
-Paljonko on 5+19?
-.Joo.
...
Sitten, myöhemmin kun hän tajusi tilanteen, hän häipyi aika vikkelään paikalta. Mutta onneksi hän otti asian huumorilla, eikä pahoittanut mieltään.
Hauska juttu!
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mun äitini on narsisti eikä häntä ole koskaan kiinnostanut mikään muu kuin hän itse.
Mun mutsi on ihan samanlainen. Ei kuuntele ja kääntää puheen aina itseensä. Kertoo omista sairauksistaan, töistään/ työkavereistaan, parisuhteestaan yms., mutta ei koskaan osoita mitään mielenkiintoa ainoan lapsensa elämään. Ei myöskään soita koskaan kysyäkseen kuulumisia. Jos soittaa, niin yleensä syynä on joku omassa elämässä hyvin/ huonosti mennyt asia.
On myös äärimmäisen negatiivinen kaikissa mielipiteissään.
Ja aina ollut samanlainen.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Varmaan on kaksi eri asiaa: nuoren/aikuisen kuuntelemattomuus ja sitten vanhuksen vastaava, mitä ap ilmeisesti tarkotit?
Omalla äidillä ei muutama kymmenen vuotta sitten ollut mitään vaikeuksia kuunnella ja reagoida keskusteluun, poislukien sitä, jos joku kertoi jotain, mihin hän ei osannut kommentoida ennenkuin oli miettinyt asiaa, miten "on oikein" reagoida. (Esim jos joku olisi kertonut että lapsesi Heikki on muuten homo, tai siskontyttärensä saa yh-lapsen tai jotain muuta mikä oli vastoin hänen maailmankuvaansa).
Nyt hän on 85 ja meidän puhelinkeskusteluissamme on aina sama kaava:
-hei äiti, mitä kuuluu?
- no HEI mun on pitänytkin soittaa kun mulla oli sellaista asiaa, että oletko sä kuullut että tuo meidän naapurin Elma muuten joutui sairaalaan ja blaa blaa blaa ja odotas nyt mitä mulla sulle olikaan, ai niin noista villasukista, minä olen niitä blaablaa 'mitäs teidän lapsille ja Sirpakin soitti ja kertoi että lässytyilässyti'
Keskimäärin tunnin puhelun jälkeen minä vähän väkivalloin opettelen se, siihen asti olen sanonut n 167 kertaa "aijaa", "niin", "jaahas", "'mmmh"
Satunnaisesti hän saattaa lopettaa puhelun jos joku ohjelma alkaa, "se olikin kiva kun sulla oli nyt niin aikaa jutella kun oli tässä niin paljon asioita" argh!Eikä häntä IKINÄ kiinnosta kuulla minulta mitään!
Suunnilleen noin ne puhelut menee. Sitten kun hän välillä kysyy että mitä minulle kuuluu ja vähän ehdin kertomaan, niin äitini puhuu väliin ja kääntää jonkun aasinsillan kautta keskustelun taas omaan itseensä.
Oletkohan sä mun sisko???
Ei jaksa tänäänkään soittaa kirjoitti:
Mun mutsi on ihan samanlainen. Ei kuuntele ja kääntää puheen aina itseensä. Kertoo omista sairauksistaan, töistään/ työkavereistaan, parisuhteestaan yms., mutta ei koskaan osoita mitään mielenkiintoa ainoan lapsensa elämään. Ei myöskään soita koskaan kysyäkseen kuulumisia. Jos soittaa, niin yleensä syynä on joku omassa elämässä hyvin/ huonosti mennyt asia.
On myös äärimmäisen negatiivinen kaikissa mielipiteissään.
Ja aina ollut samanlainen.
Tuo että ei koskaan soita on myös tuttua, loppui joskus pari kolme vuotta sitten.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Asperger? ADHD?
Ei nuo oo mitään sellaisia iän myötä puhkeavia diagnooseja.
Nötkötti kirjoitti:
Minulle tuli mieleeni eräs keskustelu, muistaakseni työkaverini kanssa.
Joka "keskusteli," käyttäen sanoja: Joo, niin, vai niin.
Kun aloin epäilemään, ettei hän edes kuuntele minua, niin aloin esittämään typeriä kysymyksiä:
-Onko sinulla housut päässäsi?
-Joo.
-Oletko käynyt viimeksi vessassa kuukausi sitten?
-Joo.
-Mikä sinun nimesi olikaan?
-Niin.Tässä kohtaa tuli muita työkavereita seuraamaan tilannetta ja heillä oli todella vaikeuksia pitää pokkaa yllä.
-Kuulin, että sinulla on oikea norsu akvaariossa?
-Joo.
-Paljonko on 5+19?
-.Joo.
...
Sitten, myöhemmin kun hän tajusi tilanteen, hän häipyi aika vikkelään paikalta. Mutta onneksi hän otti asian huumorilla, eikä pahoittanut mieltään.
Hän ei pahoittanut mieltään?! :D Hänen olisi pitänyt pyytää anteeksi, kun on niin k-päinen tapaus.
Mun mummo on myös tuollainen ja iän myötä on vaan pahentunut. Olen miettinyt onko se voimistuva kykenemättömyys kuunnella muistisairauden ensioireita, jonkinlaista tietoisuuden sumenemista. En osaa olla vihainen tai ottaa sitä itseeni, vaikka usein turhauttaakin. Enkä siitä viitsi jatkuvasti huomautella, sillä hän ei ole koskaan ollut kovin hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan vaan pahoittaa aina mielensä. Ihan lempeä ja välittävä ihminen siis kyseessä - ei mikään tunnekylmä narsisti - eikä varmasti tarkoita pahaa, mutta jotenkin on henkisesti epäkypsä tuon sosiaalisen vuorovaikutuksen ja tunnetaitojensa osalta. Hän kuuluu boomer-sukupolveen. Mahtaako olla sen ikäluokan ihmisille tyypillistä tuollainen jatkuva hölötys?
Oon myös huomannut, että jotkut ihmiset pakoilee ahdistusta ynnä muita vaikeita tunteita jatkuvaan puhumiseen. Kyse voi olla jostain sellaisestakin.
Vierailija kirjoitti:
Mun mummo on myös tuollainen ja iän myötä on vaan pahentunut. Olen miettinyt onko se voimistuva kykenemättömyys kuunnella muistisairauden ensioireita, jonkinlaista tietoisuuden sumenemista. En osaa olla vihainen tai ottaa sitä itseeni, vaikka usein turhauttaakin. Enkä siitä viitsi jatkuvasti huomautella, sillä hän ei ole koskaan ollut kovin hyvä ottamaan kritiikkiä vastaan vaan pahoittaa aina mielensä. Ihan lempeä ja välittävä ihminen siis kyseessä - ei mikään tunnekylmä narsisti - eikä varmasti tarkoita pahaa, mutta jotenkin on henkisesti epäkypsä tuon sosiaalisen vuorovaikutuksen ja tunnetaitojensa osalta. Hän kuuluu boomer-sukupolveen. Mahtaako olla sen ikäluokan ihmisille tyypillistä tuollainen jatkuva hölötys?
Äitini on boomeri ja hänelle se todellakin on tyypillistä. On tullut muitakin vastaavia tavattua. Toisen ihmisen kuunteleminen on heille täysin mahdotonta. Miksi näin?
Varmaaan ruotsi on bisneksisssään menestynyt suomea paremmin siinä että siellä osataan keskustella asioista paremmin.
Tulee mieleen nykyinen esihenkilöni tuosta päällepuhumisesta. Muuten olisikin ihan mukava rupatella.