Lue keskustelun säännöt.
Oletteko kaikki ihan väsyneitä lapsiinne?
01.07.2015 |
Olen tässä parin päivän aikana jutellut monenkin tutun äidin kanssa (ystäviä, sukulaisia, kerholaisia jne..) ja kaikkien kanssa on tullut puheeksi kuinka rasittavaa ja uuvuttavaa lasten kanssa oleminen on ja jos saa joskus pienenkin hetken omaa aikaa niin sitten on niin ihanaa ja seesteistä ja hyvä olo ja vaikka mitä. Sitten taas kun tullaan kotiin niin 2h päästä höyryää pää. Onko tää yleinen juttu vai sattuiko vaan mun lähipiiriin kaikki nämä? Vai onko tää nyt joku kesäjuttu? Kaikilla näillä äideillä on 1-5v lapsi(a).
En aloita tätä ketjua tuomitakseni ketään tai kehumalla itseäni, vaikka ehkä siltä saattaa kuulostaa :D
Musta tää vaan on tosi outoa että KAIKILLA on noin ja kuulemma kaiken aikaa. Kaikki nämä kenen kanssa juttelin olivat sitä mieltä että ensimmäinen vuosi ei ollut niin raskas mutta nyt on sen jälkeen ollut ihan kauheaa ja raskasta. Mulla on itselläni 2v tyttö. Tottakai hetkittäin on ollut sellainen olo että voi kun voisin laittaa lapsen omaan huoneeseensa ja olla 30min yksin että saan jonkun jutun tehtyä rauhassa loppuun. Mutta muuten ei ole ollut tuollaista oloa. Juteltiin yhdenkin näistä äideistä kanssa lasten yökyläilyistä. Sanoin että tyttäreni on ollut 5krt yökylässä vanhemmillani kun minulla on ollut jonkun polttareita, pikkujouluja, synttäreitä tms niin että olen halunnut mennä baariin. Hän siihen ihan ihmeissään että enkö koskaan halua laittaa lastani yökylään ihan vain jotta saisin olla yön rauhassa kotona ja nukkua pitkään... Tuollainen ei ole käynyt edes mielessä mulla koskaan.
Ootteko oikeesti äidit noin kamalan stressaantuneita ja väsyneitä lapsiinne/lasten hoitoon? Nämä mun ystävät olivat ikähaarukkaa 21-43v (aika tasaisesti siltä väliltä) ja heistä löytyi niin yksinhuoltajaa kuin avioliitossa/parisuhteessa olevaakin.
Kommentit (68)
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 11:41"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 11:30"]
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 11:30"]
Jokaisen vauvakuumeisen pitäisi lukea tämä ketju, taitaisi vauvakuume loppua siihen paikkaan ja mennä pysyvästi miinukselle! En ymmärrä miten kykenette elämään.. tai siis suorittamaan tuollaista elämää, huh huh :o. Puhdasta työjuhtahelvettiä vuosikaudet.
[/quote]
Lapset ovat elämän suola, joten mitä sitten? Rankkaa on välillä, mutta jos voisin matkata ajassa takaisin päin, tekisin täysin samat valinnat, kuin tähänkin asti:)
[/quote]
Suolahan tappaa kaiken elävän kun sitä saa liikaa ja nostaa verenpainetta, joten kyllä tuo aika "suolatulta" kuulostaakin. En vaan voi ymmärtää miten kukaan pistää itseään moiseen "elämään" vuosikausiksi, vapaaehtoisesti. Kuulostaa aivan kamalalta, mutta kaikkeen varmaan tottuu ja turtuu. Eikä ehkä osaa enää muuta kaivatakaan, kun psyyken suojelumekanismit unohduttavat rauhallisen kodin ihanuuden.
[/quote]
Pitääkö kaiken olla aina niin helppoa? Miksi opiskella, kun se on niin raskasta? Miksi tehdä uraa kun siinäkin joutuu venymään ja kestämään kaikkea ei-niin kivaa? Matkailu se vasta rasittavaa ja stressaavaa onkin! Kyllä asioista voi kuule nauttia ihan täysillä, vaikka se elämä ei aina niin pelkkää lekottelua olekaan.
Meillä on kaksi helppoa ja supersuloista lasta, ja nyt jo kun ovat vähän isompia niin tuntuu että pääsee liiankin helpolla. Koti on siisti ja rauhaisa, ja aikaa vaikka mihin. Enkä silti vaihtaisi hetkeäkään pois niistä rankemmistakaan vuosista.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
[quote author="Vierailija" time="02.07.2015 klo 12:46"]
Jos samassa perheessä on useampikin erityislapsi, niin kyllä silloin on hyvin suuri todennäköisyys sille että joko äiti on käyttänyt raskausaikana päihteitä, tai sitten perheessä on mielen-/persoonallisuusterveysongelmia (vanhemmilla) jotka aiheuttavat lasten ongelmat. Se todennäköisyys että perheeseen sattuisi useampi erikoislapsi "ilman mitään syytä" on todella pieni. Tiedän pari tällaista "monta erikoislasta" -perhettä työni kautta, ja joka ikisessä äidillä on päihdeongelma joka on aiheuttanut lasten vammautumisen jo kohdussa.
[/quote]
Sinähän sen tietysti tiedät. Meillä on kaksi lasta, joilla neuropsykiatrisia ongelmia. Meillä ei lasteni isän kanssa ole kummallakaan päihdeongelmaa, ei ole ollutkaan. Päinvastoin elämme hyvin terveellisesti. En juonut raskauksien aikana tippaakaan - itseasiassa en edes niitä ennen kun en tykkää alkoholijuomien mausta. Sille emme tietenkään mitään voi jos meillä on jotain piileviä "huonoja" geenejä, joista lasten ongelmat johtuu. Emme itse kärsi mt-ongelmista. En tosiaan tiedä mistä nämä ongelmat on just meidän lapsille tulleet, synnytyksetkin sujui ongelmitta. Eikä tiedä tutkijatkaan - esim. autismin perimmäisin syy on edelleen arvoitus.
Surettaa ja suututtaa sinun kaltaisesi kommentoijat kun olen muutenkin aika uupunut, ja parhaani teen lasteni eteen :( Ole iloinen omista (terveistä?) lapsistasi ja tuki suusi.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:05"]
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:03"]
En olisi väsynyt jos nuo kaksi apinaa eivät jatkuvasti tappelisi. Oikeasti, ei mene minuuttiakaan rauhassa. Jos he edes viisi minuuttia olisivat järjellisellä tavalla niin olisin onnellinen.
[/quote]
Jep, sitä tappelun määrää ei yksilapsisena oikein vielä tajua. Tai sitä ajattelee, että se on vaan kasvatuskysymys. Sitä luulee, että kun kärsivällisesti toistelee, että älä Matti ärsytä Teppoa, niin ne oppii olemaan tappelematta. :D
[/quote]
Kakarat pitää laittaa kuriin. Mulla kaksospojat kyllä tappelee välillä, ja kiellän ja jos ei mene jakeluun muutamasta kerrasta, niin sitten ärähdän kunnolla, ja jos sekään ei auta, lähtee tabletti kirjahyllyn päälle, niin viimeistään siinä vaiheessa kun sillä uhkaa tulee rauha maahan. Kyllä se vaan on kasvatuksesta kiinni, jotkut vaan vinkuu koko ajan että lopettakaa tappelu, mutta se ei etene siitä mihinkään, niin kersatkin turtuu siihen, se on vaan taustamelua niiden tappelulle. Jos vanhempi ei tarpeen vaatiessa tee mitään radikaalia, ei ne kakarat ikinä tottele.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:49"]
On se lapsistakin kiinni millaiseksi elämä muotoutuu. Tänään juuri katselin kun naapurin mies huolsi autoaan ja hänen kaksi (arviolta n. 3v ja 5v) lastansa seistä nököttivät vieressä ja katsoivat tai vähän tutkiskelivat ympäristöä. On olemassa rauhallisia ja ns. "kilttejä" lapsia ja sitten on niitä vilkkaampia ja levottomampia.
[/quote]
Juuri näin. Kiitän Jumalaa joka päivä kilteistä ja rauhallisista tyttölapsistani (4 v ja 6 v) kuunnellessani naapurin koheliaatujen aamusta iltaan jatkuvaa kaahotusta.
Mulla on kaksi ihanaa lasta ja kolmas tulossa, en koe elämääni raskaaksi, vaikka tällä hetkellä se onkin lähinnä vaippojen vaihtamista, puistoilua ja kotitöitä. Aikansa kutakin, olin pitkään yhden lapsen yh ja sain elää todella vapaata elämää kun lapsi oli isällään, nyt nautin täysillä perheen pyörittämisestä :) äkkiä tämä pikkulapsivaihe on ohi.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Se o varmaan kun on kesä ja monet on lomalla myös me. Lapset pk:ssa tottunut kavereihin ja tiettyyn päivärytmiin. Meillä tuleva eskarilainen mankuu koko ajan ulos ja kaverittonuus rasittaa. 3v sisko ei kelpaa kaveriks paitsi tappelukaveriks
. Ite haluais ottaa rennommin kun on loma mut lasten kans se on sitä 100% läsnäoloa.
Kyllä välillä ottaa aivoon niin kovasti. Lapset 5v, 2,5v ja 1v..kaikki tyttöjä. 5v on kaikista eniten voimia vievä, syksyllä tarkemmat tutkimukset mutta epäillään semanttis pragmaattista dysfasiaa. Lapsi ei osaa juurikaan leikkiä eikä omaa minkäänlaista mielikuvitusta. Kaikki pitää näyttää kädestä pitäen, ei noudata ohjeita, on kovaääninen, laukoo ulkona ja missä vain tuntemattomille ihmisille tyyliin "sulla on iso maha"," miks sulla on iso pylly"..huomaan että olen alkanut välttämään ulkoilua kun en jaksa niitä noloja tilanteita. Lapsi on 10pv/kk hoidossa ja ne on mulle kun lomaa! Pienemmät on "normaaleja" leikkisiä lapsia jotka yleensä uskovat kun nätisti kiellän. Oon ollut 5v kotona ja olen kyllä taantunut kaikin puolin..en ole kovin tyytyväinen itseeni enkä tämän hetkiseen elämään vaikka lapsia kovasti rakastankin. Onneksi pääsen jumppaan 2-3krt vkossa ja nyt vloppuna festareille miehen ja kaveriporukan kanssa, pois tästä jatkuvasta arjesta hetkeksi. Onneksi kaikki on alkaneet nukkumaan yöt läpeensä että yövalvomisia ei enää ole. Allergioiden takia niitäkin on ollut riittämiin.
Yhden lapsen kanssa ei vielä tiennytkään kuinka väsyttävää lapsiperheen elämä voi olla. Ja meillä on hyvin harvoin siistiä,siihen ei enää voimavarat riitä, kunhan päivät saa kahlattua läpi ja siirtelee suurimmat roinat edestä pois niin hyvä on.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
En ole väsynyt lapsiimme. Mulla on 3v ja 4,5v tytöt, ihania ovat. Tietysti vaativat hirveästi huomiota, mutta on minulla omaa aikaakin riittämiin. Oikeastaan ihan ruhtinaallisesti kun leikkivät niin paljon yhdessä. Aamuisin juon pitkään kahvia ja luen lehtiä. Sitten touhuillaan, ulkoillaan, syödään. Päiväunet 1,5 tuntia taas saa tehdä mitä huvittaa. Aivan ihanan lokoisaa tämä elämä itse asiassa.
Olen jo alkanut haaveilla kolmosesta, mutta taidan odottaa siihen että tytöt on vielä vähän isompia, ehtii vielä pari vuotta käydä töissäkin tässä välissä.
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:21"]Kyllä mä oon aika väsynyt 5-vuotiaaseen poikaan kun tuntuu ettei se koskaan ole hetkeäkään hiljaa. Pahalla tuulella vinkuu ja vänisee, hyvällä tuulella lallattelee ja mölisee jotain koko ajan. Normaalia puheääntä ei ole vaan kaikki pitää sanoa HUUTAMALLA.
[/quote]
Meillä JUST sama ja kaikkien muiden poikien äidit vaan toistelee kuinka helpommaksi koko ajan käy kun lapsi kasvaa..?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mä olen kyllä samaa mieltä siitä, että jos 2-vuotias on ollut jo tosiaan 5 yötä yökylässä, siinä on jo ollut paljon omaa aikaa. Mun lapsi oli ekaa kertaa yökylässä 2-vuotiaana ja tais ehtiä olemaan 2 kertaa yökylässä, ennen kuin toinen lapsi syntyi. Enkä häntäkään voi laittaa yökylään ennen kuin alkaa nukkua yöt kokonaan.
5
Paljon on varmaan kiinni omasta asenteesta ja odotuksista. Kyllä itsekin nautin siitä, kun lähden viettämään iltaa kavereiden kanssa (ihan vaan juttelemaan ja syömään hyvin, ei bailaamaan taikka juomaan) ja nautin siitä, kun joskus mies on koko päivän lasten kanssa jossain ja saan olla ihan yksin kotona, mutta en mä sanoisi, että elämä on jotenkin raskasta, lapsia 4 kpl, syntyneet alle 6 vuoden sisällä, kaksi lapsista vieläpä erityisiä, toisella se tarkoittaa jatkuvaa kiukkuamista esimerkiksi.
Mutta mä en ole koskaan odottanut, että elämä on vaaleanpunaista ja lapset vaan istuu hiljaa paikallaan, taikka että koti pysyisi koko ajan ihan tip top taikka muuta vastaavaa. Kun odotukset on olleet realistia, on paljon helpompaa.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Yhden lapsen kanssa oli melko iisiä ja mukavaa. Luulin, että homma on hallussa:) Sitten saimme toisen lapsen ja alkoi kaaos: tappelua, nahistelua, rikkonaisia öitä, melua, sotkua... Huoh!!
[quote author="Vierailija" time="01.07.2015 klo 22:15"]
Yhden lapsen kanssa oli melko iisiä ja mukavaa. Luulin, että homma on hallussa:) Sitten saimme toisen lapsen ja alkoi kaaos: tappelua, nahistelua, rikkonaisia öitä, melua, sotkua... Huoh!!
[/quote]
Joo, toi sotku on ihan nextillä levelillä. Kun on laajoja mielikuvitusleikkejä leikkivä leikki-ikäinen ja tavaroita alas vetävä vauva (joka kiipeää tiskikoneeseen, jos se on auki, joten tiskipöytä on aina täynnä), niin kaaos on vakio.
5
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Mua inhottaa yksi työkaveri joka koko ajan jopa dissaa ja mollaa omaa lastaan! Hän pukee sen muka vitsailevaan kaapuun, mutta oikeasti luulostaa sille, että on joko tosi epävarma tai sitten ei vain pärjää lapsen kanssa ollenkaan. Harmittaa lapsen puolesta, koska vanhempi on niin negatiivinen.
Kyllä voin sanoa olevani useasti aivan uupunut 5-vuotiaiden kaksosten kanssa. Välillä on hyviä päiviä, mutta toisinaan olen aivan poikki siitä kaikesta kohelluksesta ja kiukuttelusta. Onneksi eivät juuri tappele keskenään. Tosin, en kyllä kerro ikinä olevani aivan puhki, paitsi miehelle.
Kyllä mä oon aika väsynyt 5-vuotiaaseen poikaan kun tuntuu ettei se koskaan ole hetkeäkään hiljaa. Pahalla tuulella vinkuu ja vänisee, hyvällä tuulella lallattelee ja mölisee jotain koko ajan. Normaalia puheääntä ei ole vaan kaikki pitää sanoa HUUTAMALLA.
Meillä nyt 1v 3kk ja 2kk vanhat tytöt. Ei uuvuta, voisin leikkiä ja hassutella heidän kanssa koko päivän. Minä olen 22 ja mies 24. Illat on omistettu meille ja meidän parisuhteelle.
Kun olin ollut n 18v lasten kanssa koko ajan,(paitsi synnyttämässä) niin keksin yöllä alkaa tekemään n 3krt vkossa parin tunnin kävelylenkkjä. Vaikka se oli vähistä yöunista pois niin jaksoin ihan toisella tapaa kun olin saanut ns omaa aikaa.
Itse en koe noin. Viihdyn lapseni kanssa eikä se ole raskasta vaan mukavaa. En myöskään ole uupunut. Kiva kun on seuraa, ja eihän tuon kanssa edes voi olla huonolla tuulella kovin usein :)
Oma aikakin on välillä tarpeen, mutta silloin otan sitä siitä sen kummempaa numeroa nostamatta.
Hei, älkää tehkö lapsia pienillä ikäeroilla! Silloin säästyy kaikelta tappelulta ja stressiltä! Ja opettajaa pienestä pitäen, että vanhemmat eivät ole ohjelmatoimisto ja kotitöitä tehdään yhdessä. Ei voi olla niin vaikeaa! T. Yhden vilkkaan tytön äiti