Sano suoraan, mitä ajattelet (tahallisesti) yksilapsisista perheistä!

t. 72

Vierailija:

sillä sisarukset ovat suuri rikkaus ja turvaverkko aikuisiällä.

ei kyllä olla kovinkaan läheiset. Nähdään pari kertaa vuodessa. Ilmankin pärjäisin..

Ajattelen: Kas, siinä yksilapsinen perhe. That' s it. Yleensäkin annan ihmisten tosi mieluusti tehdä omaa elämäänsä koskevat, muille kuulumattomnat, päätökset itse. Jää jotenkin aikaa enemmän elää omaakin elämää sillätavoin.



t. Kolmen äiti

Meilläkin oli yksi lapsi 7 vuotta. Nyt lapsia on kaksi.

että taisivat olla aika itsekkäitä, ei sisarusta lapsiraukalle.

Ehkä he ovat samanlaisia kuin meidän perhe, jossa sairas lapsi ja sairas vanhempi riittävät arjen haasteeksi. Ei minua itseasiassa kiinnosta kenenkään lapsiluvun syy.

vaikka mummot olisivat kilvan hoitamassa mukana...

" mistä sen tietää kuka/ketkä ovat tahallisesti yksilapsisia? Vai kehtaatteko kysyä suoraan että miksi joillain ei ole useampaa lasta?"



Jos minulta tuollaista kysyt, että miksi minulla on vain yksi lapsi, niin annan vastaukseksi että minulla on niin monta muuta juttuakin, että pystyn vaan keskittymään tähän yhteen. Tai jotain muuta yhtä typerää. Ihmiset kait ajattelevat että olen tosi itsekäs koska en halua lapselleni sisarusta. Mutta totuus on valitettavasti se että yrityksistä huolimatta emme ole saanneet toista lasta, vaan useita keskenmenoja. Asia on niin helvetin kipeä, että en purskahda siinä itkuun niin suojelen itseni tällaisen itsekkyyden muurin taakse....

Näin....

Siis lapsi, joka vaatii vanhemmilta erityisen suurta panosta.

Vierailija:

Mietin myös, että on varmaan aika kivaakin, ettei ole kuin yksi. Moni asia on paljon helpompaa. Toisaalta lapsi saattaa kaivata sisarusta. Lisäksi monet ainokaiset ovat kovin pikkuvanhoja, lapsuus jää monella lyhyemmäksi kuin sisarusparvessa, koska ainoa samastumiskohde perheessä on vanhemmat.

Tiedän monen kuopuksia tai muuten lapsia joilla isompia sisaruksia, ja heistä tulee huomattavasti aikaisemmin " aikuisia" kun apinoivat isompaa sisarusta perässä. Eli ainut lapsi ei tarvitse matkia isompaa sisarusta, hänellä ei ole välttämättä mitään kosketuspintaa tähän " nuorten" elämään, ja saa siten olla pidempään lapsi ja leikkiä. Kun ei tiedä mitään bändeistä ja muusta nuorisokulttuurista.

standardeja ja oletuksia.



Arvostelijoista ajattelen, että he eivät tunne aidosti myötätuntoa lasta kohtaan, vaan heitä suututtaa yksilapsisten perheiden hyvä, seesteinen, rauhallinen ja mukava elämä. Niin taisi joku muukin tuumia...



Me odotamme lapsenkaipuuta ja jos se joskus meille molemmille tulee, saamme toivottavasti toisen lapsen. Leikkikavereita tai " pakko" -lapsia emme tee.

Vierailija:

Vierailija:

Eli ainut lapsi ei tarvitse matkia isompaa sisarusta, hänellä ei ole välttämättä mitään kosketuspintaa tähän " nuorten" elämään, ja saa siten olla pidempään lapsi ja leikkiä. Kun ei tiedä mitään bändeistä ja muusta nuorisokulttuurista.

Paitsi että hänellä voi olla kavereita, joilla on isosisaruksia, joiden käytöstä matkitaan...

että yhden lapsen äitejä syytetään täällä usein myös itsekkäästä mukavuudenhalusta ja laiskuudesta, ja sitten toisaalta useamman lapsen äidit kovasti kernaasti mainitsevat, että useamman kanssa on niin helppoa, kun pitävät seuraa toisilleen. Että kummatko ne sitten niitä itsekkäitä ja laiskoja ovat? Yhden lapsen vanhemmathan joutuvat " uhraamaan" paljon enemmän aikaansa sille lapselleen, kun ei ole niitä sisarruksia viihdyttämässä...

Meillä on yksi lapsi, ei ikinä ole ollut aikomustakaan toista hankkia. Kukaan ei myöskään koskaan ole kysellyt, miksi ei ole toista.



Minkälaisia ihmisiä te olette, minkälaisia ystäväpiirejä teillä on ja minkälaisessa ympäristössä elätte, te yhden lapsen perheen kummastelijat? Vai onko niin, että olettekin olemassa vain nettiympäristössä?

Ei se lapsiluku aina määrää onko rankkaa vai ei.

päivälle.

Meillä on 6 vuoden lapsettomuushoitojen ja yrityksen jälkeen syntynyt keskostyttö, jota emme uskoneet koskaan saavamme-eivätkä uskoneet lääkäritkään.

Itselläni on 2 sisarusta, joiden kanssa olen hyvissä väleissä-silti en katso että he ovat mikään turvaverkko minulle.

Isämme kuoli viime vuonna äkillisesti ja väkivaltaisesti, ja minä jäin yksin hoitamaan sekä vauvaikäistä, sairasta lastani että isän kuolinpesää, hautajaisia ja kaikkea muuta kuolemantapaukseen liittyvää valtavaa paperi- ja puhelinsotaa.

Ja sain ihan rauhassa hoitaa kaiken yksin, avunpyynnöistäni huolimatta.

Kumpikaan sisaruksistani ei ollut kykenevä eikä heillä ollut aikaa/halua paneutua asiaan.

Tästä nyt voisi sitten päätellä ehkä että sitten kun äitimme on vanhus ja tarvitsee apua niin ARVATKAAPA kuka hoitaa??!!



Kyllä se on kuulkaa ihan ihmisestä ja luonteesta kiinni, ei millään toimenpiteillä pysty elämässä VARMISTAMAAN yhtään mitään.

Toki rakastan sisaruksiani mutta en voi heihin turvata.