Sano suoraan, mitä ajattelet (tahallisesti) yksilapsisista perheistä!

Vierailija:

Nyt sitten muka hymistellään tekopyhänä.

kai kaikkien olekaan tarkoitus tehdä tähän maailmaan liutaa lapsia!!

11

Käyttäisit tuonkin vaahtoamisenergian vaikka syrjäytyneiden lasten auttamiseen.



t: kahden lapsen äiti

Se nyt on jo monessa ketjussa nähty, mitä useat ihmiset (salaa) ajattelevat ja nähtiin taas tässäkin. Ja huom: en taaskaan puhu nimenomaisesti SINUSTA mielipiteinesi.

Vierailija:

Käyttäisit tuonkin vaahtoamisenergian vaikka syrjäytyneiden lasten auttamiseen.

t: kahden lapsen äiti

On olemassa niitäkin ihmisiä, joiden mielestä maailma on liian paha paikka lapsille.

Päädyimme 8 vuoden ikäeroon (ei tahallisesti) ja hienosti on mennyt näinkin mutta ymmärrän TÄYSIN yksilapsiset perheet!

Huonolla tuurilla se toinenkin on erityinen ja sitten mä romahdan sairaaloiden, terapioiden yms keskelle

Vierailija:

Ja kaikki saavat meiltä valeen vastaukseksi. Sanon ettei vaan ole tullut tehtyä. Tosiasia on, että ulospäin normaalilta vaikuttava esikonen on erityislapsi ja elämä on tarpeeksi raskasta näinkin - mutta se taas ei muille kuulu pätkääkään!

Minulla ei muuten ole erityisen läheinen suhde omiin sisariini, joten en usko ainoa lapseni kärsivän sisarusten puutteesta.

Lapsi saa vanhemmiltaan runsaasti huomiota ja huolenpitoa. Vanhemmat eivät ole ylirasittuneita, ja he varmasti rakastavat ainokaistaan. Talouskin on useimmiten kunnossa.



Ero on valtava verrattuna monilapsisiin perheisiin, joissa rahat ovat vähissä, hermot kireällä, vanhemmat lopen uupuneita ja töykeitä lapsilleen, jotka puolestaan tappelevat keskenään minkä ehtivät tai vaihtoehtoisesti juoksentelevat kylillä holtittomasti ilman valvontaa iltamyöhään vähissä vaatteissa. Käytännön asioiden järjestäminen on hirveän työn takana, lasten elämään ja koulunkäyntiin ei jakseta paneutua, välinpitämättömyys ja riita rehottavat.



Luojan kiitos kuulun itse ensimmäiseen ryhmään.

Vastaamme aina jotain kiertelevää, ei tee mieli hehkuttaa että kohtu on poistettu ja kaikki haaveet suurperheestä kuopattu. On aika kammottavaa lukea kuinka kovin yksilapsisia perheitä tuomitaan.. Ja kyllä, mekin olemme perhe!

tai että onkohan aika ajanut kakkosen ohi, esim. jos äidin työtilanne ei ole antanut myöten ja sitten onkin ollut liian myöhäistä.



Mietin myös, että on varmaan aika kivaakin, ettei ole kuin yksi. Moni asia on paljon helpompaa. Toisaalta lapsi saattaa kaivata sisarusta. Lisäksi monet ainokaiset ovat kovin pikkuvanhoja, lapsuus jää monella lyhyemmäksi kuin sisarusparvessa, koska ainoa samastumiskohde perheessä on vanhemmat.

Ainakin meillä suku ja sukulaiset on olleet rikkaus. Isällä ja äidillä on hyvät ja läheiset välit omiin siskoihinsa ja sisarusten lapsiinsa. Itse olin ainut lapsi 7 vuotta, ennenkuin pikkusisko syntyi. Tottakai tapeltiin, mutta siskosta tuli rakas, se uskottu ystävä. Omat lapseni eivät tule serkkuja saamaan, koska siskollani on todettu vakava terveysongelma. Yritän saada itse kolmatta lasta.



Mieheni on ainut lapsi. Hänellä eronneet, vanhenevat ja sairastelevat vanhemmat. Vanhempia odottaa tulevaisuudessa laitos, ei kahteen paikkaan voi yksi ihminen revetä hoitamaan. Eikä niitä tämän katon alle voi ottaa, ainakaan yhdessä! Minä hoidan jo dementoituneen kummitätini asioita (jolla on yksi lapsi, joka ei pidä häneen yhteyttä kuin rahakäsi ojossa). Mieheni kertoo myös, miten yksinäinen oli lapsena, kun muuttivat paljon isän työn perässä.



Jos on parikin rehellisesti elävää lasta, niin vanhuuden vaivat ei kaadu sen yhden niskoille. Ja jos se toinen on täysi renttu, niin edes on se yksi kunnollinen toivon mukaan vanhuksesta huolta pitämässä. Minusta sisaruksista on myös itselle jonkinlaista vanhuudenturvaa, kun omat vanhemmat on kuolleet. Joku välittää, jos vaikka itse jäisit lapsettomaksi. Et ehkä makaakaan kuolleena puolta vuotta, kuten eräs julkisuuden henkilö.



Ja tunsin myös eronneen viisikymppisen naisen, jonka ainoa lapsi, lapseton teini, kuoli kolarissa. Nainen ei kestänyt ja tappoi itsensä. Elämästä hävisi tarkoitus.



Nämä on ne minun mietteet. Että jos on kykeneväinen lapsista huolehtimaan ja välit muuhun sukuun heikot, pitäisi se sisko tai veli tai parikin kykyjen mukaan sille esikoiselle olla.

Eihän kenenkään tarvitse tehdä lapsia yhtään sen enempää kuin haluaa. Ei nyt ihan mee jakeluun, että pitikö siis tässä ketjussa haukkua ja taivastella niitä vanhempia, joilla ei ole kuin yksi lapsi vai mikä oli ideana. Jos siis piti haukkua, niin ap on kyllä yks ääliöin ap jota av:lla on nähty. Sori vaan.

tosiaan talous kunnossa, rakkautta yllin kyllin, huomiota,aikaa ja energiaa olla pojan kanssa ja kolmistaan.

Elämä ei voisi paremmin olla.

Ja tämä ratkaisu on täysin tietoinen.

Joskus tosin ärsyttää, kun joku yhden lapsen äiti voivottelee, ettei ole omaa aikaa eikä voi matkustella ja ei ehdi mitään ja että lapsen kanssa on niin rasittavaa. Silloin tulee aina mieleen, että mitenhän vaikeeta se elämä sitten olisi tuollaisille jos niillä olisi useampi lapsi.

Toinen on se, että parisuhde voi niin huonosti, ettei kannata enään tehdä toista

erityislapsi kyllä hyötyykin sisaruksesta. tosin en tiedä minkälainen erityislapsi teillä on. meillä keskiv. kehitysvammanen poika 5v. ja hänellä pikkuveli 2.6v.

esikoisella ei ole ystäviä ja pikkuveli on hänelle tosi hyvä ystävä.

myöhemmin pikkuveli tulee olemaan tärkeä malli isoveljelle.

haluttiin kaksi lasta ja olen myös onnellinen että esikoinen sai pikkuveljen. on ihana katsoa heidän rakkauttaan. tosin tappelevatkin paljon.

mutta olisiko se sille pikkusasarukselle oikein että vanhempien aika ja energia menisi isomman hoitamisessa, sairaalakäynneissä, paperisodassa? Olisiko se oikein että aina pitäisi olla mallina isommalle?



Jos teillä riittää voimia vielä toisenkin hoitamiseen, hyvä. Itse en uskalla ottaa enää sellaistakin vastuuta.

Luulenpa, että jollain muullakin voi olla samat syyt.



Minulla on kuitenkin nyt kaksi lasta (toinen raskaus tuli tahattomana yllätyksenä).

...eihän vaan?





Mutta kun ainokainen kuolee, samalla ihminen menettää KAIKKI lapsensa, mahdolliset (tulevat) lapsenlapset, kaiken sen millä oma lapsi/lapsenlapset rikastuttavat elämää.

että ajattelen lähinnä että siinä on taas yksi tavallinen perhe.