Lue keskustelun säännöt.
Miten autatte vanhoja vanhempia jos välimatka yli 400km?
16.02.2022 |
Odottavat ja toivovat apua, ja yllättäen lähempänä (200km) asuva ”suosikkilapsi” ei haluakaan auttaa.
Miten teillä tällainen on onnistunut? Vai ei ole ollenkaan?
Kommentit (52)
En aio auttaa mitenkään konkreettisesti, puhelimessa voin toki jutella jos minulla on aikaa. Vanhemmillani on myös suosikkilapsi, jota on passattu ja hänen lapsiaan hoidettiin hyvin paljon. Minä en saanut mitään, äiti ja isä vierailivat meillä 2 krt vuodessa kun lapset olivat pieniä. Silloinkaan eivät ikinä tehneet mitään, vaan olivat täysihoidossa passattavina. Passasin isälle lehteä ja kaukosäädintä sohvalle, kun olin raskaana yliajalla. :D Ja tiskasin äidin lautaset ja kahvimukit, joita hän ei saanut edes tiskialtaaseen, oli se uskomatonta aikaa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
Minä käyn vanhempien luona tuon saman, eli kahdesti vuodessa, enkä auta heitä missään tai tee lumitöitä, eihän minuakaan autettu. Siskoni on muuttamassa kauemmas uuden miehensä perässä, jottei hänenkään tarvitsisi auttaa, mutta hänelle se nyt lankeaa valitettavasti. Aina kun auttamisasia nousee esille, sanon, että he joita on autettu, ovat nyt velvollisia vuorostaan auttamaan. Sisko ja vanhemmat vihaavat kun sanon noin, mutta se on mun oikeuteni. Ihanaa viettää vihdoin rauhallista ja kiireetöntä aikaa elämässä, kun omatkin lapset jo isoja, eikä hoitovastuuta kenestäkään. Lapsenlapsia odotan innolla.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Heti, kun näkyi väsymys, ylipuhuttiin vanhemmat myymään omakotitalo pois.
Vuosia olivat appivanhemmat ja mun vanhemmat, käyneet meillä kerran kk ja appivanhemmat toivat farkun takaosan täynnä kirppisroinaa. Valtaosa meni ihan sekaroskaan.
Otettiin isompia otteita, saatiin tarpeettomat pois, piha siivottua, appivanhemmat palkkasivat apuakin jne jne.
Nyt, n 15 v myöhemmin, kummatkin ovat myyneet pois omakotitalot, mökit ja autot ja asuvat meidän lähellä.
Ei ole ollut helppoa, mutta nyt on tehty
Sorry jos tyhmä kysymys mutta onko siis sellaista palvelus ostettavissa että joku saattaa vanhuksen lääkäriin, kuljettaa siellä labrat yms ja saattaa takas kotiin? Kaikki siivous- ja sairaanhoitopalveluita on mutta onko tätä?
Vanhustyön keskusliitosta voi tilata saattajan lääkäriin:
Ohjeet vapaaehtoispyynnön jättäjälle - Vanhustyön keskusliitto - Arvokas vanhuus on ihmisoikeus. Aina. (vtkl.fi)
Vierailija kirjoitti:
En aio auttaa mitenkään konkreettisesti, puhelimessa voin toki jutella jos minulla on aikaa. Vanhemmillani on myös suosikkilapsi, jota on passattu ja hänen lapsiaan hoidettiin hyvin paljon. Minä en saanut mitään, äiti ja isä vierailivat meillä 2 krt vuodessa kun lapset olivat pieniä. Silloinkaan eivät ikinä tehneet mitään, vaan olivat täysihoidossa passattavina. Passasin isälle lehteä ja kaukosäädintä sohvalle, kun olin raskaana yliajalla. :D Ja tiskasin äidin lautaset ja kahvimukit, joita hän ei saanut edes tiskialtaaseen, oli se uskomatonta aikaa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
Minä käyn vanhempien luona tuon saman, eli kahdesti vuodessa, enkä auta heitä missään tai tee lumitöitä, eihän minuakaan autettu. Siskoni on muuttamassa kauemmas uuden miehensä perässä, jottei hänenkään tarvitsisi auttaa, mutta hänelle se nyt lankeaa valitettavasti. Aina kun auttamisasia nousee esille, sanon, että he joita on autettu, ovat nyt velvollisia vuorostaan auttamaan. Sisko ja vanhemmat vihaavat kun sanon noin, mutta se on mun oikeuteni. Ihanaa viettää vihdoin rauhallista ja kiireetöntä aikaa elämässä, kun omatkin lapset jo isoja, eikä hoitovastuuta kenestäkään. Lapsenlapsia odotan innolla.
Eikö ne sun vanhemmat raivostu ja raivoa sulle kun kieltäydyt? Meillä olisi kolmas maailmansota.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio auttaa mitenkään konkreettisesti, puhelimessa voin toki jutella jos minulla on aikaa. Vanhemmillani on myös suosikkilapsi, jota on passattu ja hänen lapsiaan hoidettiin hyvin paljon. Minä en saanut mitään, äiti ja isä vierailivat meillä 2 krt vuodessa kun lapset olivat pieniä. Silloinkaan eivät ikinä tehneet mitään, vaan olivat täysihoidossa passattavina. Passasin isälle lehteä ja kaukosäädintä sohvalle, kun olin raskaana yliajalla. :D Ja tiskasin äidin lautaset ja kahvimukit, joita hän ei saanut edes tiskialtaaseen, oli se uskomatonta aikaa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
Minä käyn vanhempien luona tuon saman, eli kahdesti vuodessa, enkä auta heitä missään tai tee lumitöitä, eihän minuakaan autettu. Siskoni on muuttamassa kauemmas uuden miehensä perässä, jottei hänenkään tarvitsisi auttaa, mutta hänelle se nyt lankeaa valitettavasti. Aina kun auttamisasia nousee esille, sanon, että he joita on autettu, ovat nyt velvollisia vuorostaan auttamaan. Sisko ja vanhemmat vihaavat kun sanon noin, mutta se on mun oikeuteni. Ihanaa viettää vihdoin rauhallista ja kiireetöntä aikaa elämässä, kun omatkin lapset jo isoja, eikä hoitovastuuta kenestäkään. Lapsenlapsia odotan innolla.
Eikö ne sun vanhemmat raivostu ja raivoa sulle kun kieltäydyt? Meillä olisi kolmas maailmansota.
Lyön luurin korvaan joka kerta jos riehuminen uhkaa alkaa, jos olen kylässä, lähden ajamaan kotiin. Oppivat tuon aika nopeasti, eikä raivokohtauksia enää juuri esiinny. Huomaan kyllä, että ilmeet ja äänensävy kiristyvät, mutta siihen se jää.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
En aio auttaa mitenkään konkreettisesti, puhelimessa voin toki jutella jos minulla on aikaa. Vanhemmillani on myös suosikkilapsi, jota on passattu ja hänen lapsiaan hoidettiin hyvin paljon. Minä en saanut mitään, äiti ja isä vierailivat meillä 2 krt vuodessa kun lapset olivat pieniä. Silloinkaan eivät ikinä tehneet mitään, vaan olivat täysihoidossa passattavina. Passasin isälle lehteä ja kaukosäädintä sohvalle, kun olin raskaana yliajalla. :D Ja tiskasin äidin lautaset ja kahvimukit, joita hän ei saanut edes tiskialtaaseen, oli se uskomatonta aikaa, ei tiedä itkeäkö vai nauraa.
Minä käyn vanhempien luona tuon saman, eli kahdesti vuodessa, enkä auta heitä missään tai tee lumitöitä, eihän minuakaan autettu. Siskoni on muuttamassa kauemmas uuden miehensä perässä, jottei hänenkään tarvitsisi auttaa, mutta hänelle se nyt lankeaa valitettavasti. Aina kun auttamisasia nousee esille, sanon, että he joita on autettu, ovat nyt velvollisia vuorostaan auttamaan. Sisko ja vanhemmat vihaavat kun sanon noin, mutta se on mun oikeuteni. Ihanaa viettää vihdoin rauhallista ja kiireetöntä aikaa elämässä, kun omatkin lapset jo isoja, eikä hoitovastuuta kenestäkään. Lapsenlapsia odotan innolla.
Eikö ne sun vanhemmat raivostu ja raivoa sulle kun kieltäydyt? Meillä olisi kolmas maailmansota.
Ai että raivoavia ja painostavia ihmisiä pitäisi vielä auttaa?
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälin noita äitejä, joiden lapsilla on "elämä muualla". Tosiasiassa eivät viitsi edes osallistua äitinsä viimeisiin elinvuosiin. Ikävä esimerkki näiden ihmisten omille lapsille: turha on sitten vinkua itse vanhana kun ei lapset käy ja auta, itsehän heidät opettaa kiittämättömiksi ja itsekkäiksi.
No ne vanhemmat asuu perähikiällä missä ei mitään työpaikkoja. Mulla eri ksupungissa työ, perhe, lapset. Ehdotat tosiaan että irtisanon itseni ja jätän perheeni ja muutan perähikiälle auttamaan vanhempia? Niitä jotka on olleet aina epäreilut, suosivat ja kohdelleet kehnosti?
Selvä.
Jos haluaa järjestää asiat, siihen pystyy. Jos ei halua, sitten ei pysty. Itsekkyys ja katkeruus sekä muiden syyttely eivät johda tässä asiassa mihinkään.
Mun tuttavaperheen vanhaa rouvaa hoitavat sekä omat lapset että aikuisen lapsenlapset, vaikka näistä osa asuu ulkomailla. Kun halua on järjestää asiat, kyllä se onnistuu.
Jos on ainut lapsi, toki silloin on vaikeampaa. Mutta kyllähän vanhempansa asioista voi ottaa vastuuta etänä, kuten yllä on tehty ihanasti tilaamalla ruoat, lääkkeet kotiin ja vielä jalkahoitoja sekä siivouksia päälle.
Kun käyt äitisi luona, kaikki sisarukset mukaan jos mahdollista, järjestäkää kokous paikkakunnan vanhustenpalvelun kanssa vanhempiesi luo ja yhdessä mietitte mitä palveluja on saatavilla kunnalla ja mitä tarvitaan ulkopuolelta. Sitten on hyvä keskustella sisarusten kesken onko mahdollista suorittaa jokin työnjako ja kenties kustannusten jako yms. Yleensä toki vanhempien omista varoista pitäisi maksaa suurin osa kustannuksista.
Itse voit myös hahmottaa asiaa niin että vanhempiesi ikä lisääntyy ja kunto heikkenee koko ajan. Tilanne joka alussa on sellainen että he selviävät kotona avustettuna eri tavoin kestää vain aikansa. Siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat vielä omassa kodissaan, voisi miettiä olisiko mahdollisuus ottaa sapattivapaata tai pidennettyä kesälomaa tms. hoitaakseen heitä. Tai edes matkustaa vanhempien luo pari kertaa kuussa viikonlopuksi. Ja jos vanhemmat kykenevät netteilemään, voisi järjestää tietysti hyvät etäyhteydet ja muuten säännöllinen yhteydenpito puhelimella.
Pian on edessä tilanne, jossa pitäisi saada paikka hoitokodista. Eivät enää pärjää. Varsinkin jos on iäkäs pariskunta ja toinen kuolee tai joutuu laitokseen, silloin sen terveemmänkin jaksaminen usein romahtaa aika nopeasti. Tätä vaihetta varten pitäisi olla jo keskustelut vanhuspalvelun kanssa tehty että tilanne on tiedossa, eikä kestä liian kauan saada apua.
Silloin kun omainen on hoitokodissa, olet edelleen hänen lähiomaisensa ja joudut hoitamaan hänen asioitaan ja käymään paikalla ja pitämään yhteyttä muulla tavoin.
Minusta tuo hoitosuunnitelmaprosessi pitäisi siis aloittaa jo aikaisin, heti kun toisella alkaa olla vaikeuksia selviytyä itse. Hoitotestamentit sun muut asiat ja toiveet pitäisi vanhempien kanssa selvittää ajoissa. Ja reilusti ottaa mukaan kaikki sisarukset, ettei kaikki hommat jää sille kilteimmälle. Jos joku sisaruksista asuu lähempänä vanhuksia ja joutuu siten luonnostaan tekemään enemmän heidän hyväkseen, olisi muiden hyvä huomioida tämän sisaruksensa hyvinvointi myös (korvata tavalla tai toisella hänen vaivansa).
"Silloin kun omainen on hoitokodissa, olet edelleen hänen lähiomaisensa ja joudut hoitamaan hänen asioitaan ja käymään paikalla ja pitämään yhteyttä muulla tavoin."
Muuten hyvä kommentti, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Mitään velvollisuutta ei ole, voi vaan ilmoittaa ettei hoida, eikä saa ottaa yhteyttä. :)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Ei voi ruveta kovin monimutkaisiin auttamistoimiin Suomeen, kun itse asuu Ruotsissa.
Tarpeeksi raskasta kuunnella jatkuvaa ruikutusta tilanteista, jotka äitini on ihan itse valinnut. Hän ei puolestaan viitsi minulta kuulla mitään.
.
Muistelen joskus sitä Lauri Pohjanpään runoa Maailman meno:
.
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.
.
"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.
.
Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"
.
"En", vastaa poika, "sun jäädä annan."
"Ketä kannat sitten?" "Ma poikaani kannan."
.
Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Säälin noita äitejä, joiden lapsilla on "elämä muualla". Tosiasiassa eivät viitsi edes osallistua äitinsä viimeisiin elinvuosiin. Ikävä esimerkki näiden ihmisten omille lapsille: turha on sitten vinkua itse vanhana kun ei lapset käy ja auta, itsehän heidät opettaa kiittämättömiksi ja itsekkäiksi.
No ne vanhemmat asuu perähikiällä missä ei mitään työpaikkoja. Mulla eri ksupungissa työ, perhe, lapset. Ehdotat tosiaan että irtisanon itseni ja jätän perheeni ja muutan perähikiälle auttamaan vanhempia? Niitä jotka on olleet aina epäreilut, suosivat ja kohdelleet kehnosti?
Selvä.Jos haluaa järjestää asiat, siihen pystyy. Jos ei halua, sitten ei pysty. Itsekkyys ja katkeruus sekä muiden syyttely eivät johda tässä asiassa mihinkään.
Mun tuttavaperheen vanhaa rouvaa hoitavat sekä omat lapset että aikuisen lapsenlapset, vaikka näistä osa asuu ulkomailla. Kun halua on järjestää asiat, kyllä se onnistuu.
Jos on ainut lapsi, toki silloin on vaikeampaa. Mutta kyllähän vanhempansa asioista voi ottaa vastuuta etänä, kuten yllä on tehty ihanasti tilaamalla ruoat, lääkkeet kotiin ja vielä jalkahoitoja sekä siivouksia päälle.
Kun käyt äitisi luona, kaikki sisarukset mukaan jos mahdollista, järjestäkää kokous paikkakunnan vanhustenpalvelun kanssa vanhempiesi luo ja yhdessä mietitte mitä palveluja on saatavilla kunnalla ja mitä tarvitaan ulkopuolelta. Sitten on hyvä keskustella sisarusten kesken onko mahdollista suorittaa jokin työnjako ja kenties kustannusten jako yms. Yleensä toki vanhempien omista varoista pitäisi maksaa suurin osa kustannuksista.
Itse voit myös hahmottaa asiaa niin että vanhempiesi ikä lisääntyy ja kunto heikkenee koko ajan. Tilanne joka alussa on sellainen että he selviävät kotona avustettuna eri tavoin kestää vain aikansa. Siinä vaiheessa kun vanhemmat ovat vielä omassa kodissaan, voisi miettiä olisiko mahdollisuus ottaa sapattivapaata tai pidennettyä kesälomaa tms. hoitaakseen heitä. Tai edes matkustaa vanhempien luo pari kertaa kuussa viikonlopuksi. Ja jos vanhemmat kykenevät netteilemään, voisi järjestää tietysti hyvät etäyhteydet ja muuten säännöllinen yhteydenpito puhelimella.
Pian on edessä tilanne, jossa pitäisi saada paikka hoitokodista. Eivät enää pärjää. Varsinkin jos on iäkäs pariskunta ja toinen kuolee tai joutuu laitokseen, silloin sen terveemmänkin jaksaminen usein romahtaa aika nopeasti. Tätä vaihetta varten pitäisi olla jo keskustelut vanhuspalvelun kanssa tehty että tilanne on tiedossa, eikä kestä liian kauan saada apua.
Silloin kun omainen on hoitokodissa, olet edelleen hänen lähiomaisensa ja joudut hoitamaan hänen asioitaan ja käymään paikalla ja pitämään yhteyttä muulla tavoin.
Minusta tuo hoitosuunnitelmaprosessi pitäisi siis aloittaa jo aikaisin, heti kun toisella alkaa olla vaikeuksia selviytyä itse. Hoitotestamentit sun muut asiat ja toiveet pitäisi vanhempien kanssa selvittää ajoissa. Ja reilusti ottaa mukaan kaikki sisarukset, ettei kaikki hommat jää sille kilteimmälle. Jos joku sisaruksista asuu lähempänä vanhuksia ja joutuu siten luonnostaan tekemään enemmän heidän hyväkseen, olisi muiden hyvä huomioida tämän sisaruksensa hyvinvointi myös (korvata tavalla tai toisella hänen vaivansa).
Kuulostaa kamalalta. Päätin just että se vanhempien kaiken avun saanut suosikkilapsi saa hoitaa kaiken tuon. Mä en ala tuohon.
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
Ei voi ruveta kovin monimutkaisiin auttamistoimiin Suomeen, kun itse asuu Ruotsissa.
Tarpeeksi raskasta kuunnella jatkuvaa ruikutusta tilanteista, jotka äitini on ihan itse valinnut. Hän ei puolestaan viitsi minulta kuulla mitään.
.
Muistelen joskus sitä Lauri Pohjanpään runoa Maailman meno:
.
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.
.
"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.
.
Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"
.
"En", vastaa poika, "sun jäädä annan."
"Ketä kannat sitten?" "Ma poikaani kannan."
.
Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."
Tää on todella hyvä runo. Sisältö on täyttä totta.
Vierailija kirjoitti:
Heti, kun näkyi väsymys, ylipuhuttiin vanhemmat myymään omakotitalo pois.
Vuosia olivat appivanhemmat ja mun vanhemmat, käyneet meillä kerran kk ja appivanhemmat toivat farkun takaosan täynnä kirppisroinaa. Valtaosa meni ihan sekaroskaan.
Otettiin isompia otteita, saatiin tarpeettomat pois, piha siivottua, appivanhemmat palkkasivat apuakin jne jne.
Nyt, n 15 v myöhemmin, kummatkin ovat myyneet pois omakotitalot, mökit ja autot ja asuvat meidän lähellä.
Ei ole ollut helppoa, mutta nyt on tehty
Tässä on kaksi tärkeää pointtia
1) Omakotitalosta pitäisi saada vanhukset ajoissa muuttamaan asuntoon, joka on esteetön sekä jossa pihatyöt sun muut hoitaa joku muu, siis vaikka hissilliseen kerrostaloon, tms.
2) Jos ideana on saada vanhukset omaisten lähelle jostain kauempaa, sekin on tehtävä aikaisin. Huonompikuntoinen ja kenties dementiastakin kärsivä vanhus ei välttämättä kykene enää tekemään muuttopäätöstä eikä sopeutumaan uuteen paikkaan.
Ei ole välttämättä niin helppo saada heikkokuntoista ja paljon palveluja kunnalta tarvitsevaa vanhusta siirrettyä toisen kunnan asukkaaksi. (En tiedä miten asiat ovat tänään, mutta aikoinaan vaikka mummini asui täällä Helsingissä meidän läheisten luona, emme saaneet siirrettyä hänen papereitaan tänne millään, joten palvelujen saaminen ei olisi onnistunut jos mummi olisi elänyt pidempään.)
Sisältö jatkuu mainoksen alla
Vierailija kirjoitti:
"Silloin kun omainen on hoitokodissa, olet edelleen hänen lähiomaisensa ja joudut hoitamaan hänen asioitaan ja käymään paikalla ja pitämään yhteyttä muulla tavoin."
Muuten hyvä kommentti, mutta tämä ei pidä paikkaansa. Mitään velvollisuutta ei ole, voi vaan ilmoittaa ettei hoida, eikä saa ottaa yhteyttä. :)
Riippuu tietenkin suhteista. Jos lapsena ja nuorena kokenut vanhempansa osalta huonoa kohtelua, ymmärrän täysin, ettei siinä tilanteessa halua osallistua mitenkään hoitoon.
Mutta jos kyse on vain omasta itsekkyydestä, sitä en ymmärrä.
Meidän suvussa isoäitini ja tämän veljen välillä oli ennen syntymääni paha riita joka johti noin 50 vuoden välirikkoon. Silti kun viranomaiset soittivat että isoenoni on dementoituneena joutunut vanhainkotiin, niin kyllä me suvun naiset kävimme häntä katsomassa ja otimme hänen asiansa hoitaaksemme. Dementian takia hän ei muistanut välirikkoa tapahtuneenkaan, joten kanssakäyminen oli mutkatonta ja palkitsevaa. Ikään kuin saatiin sittenkin sovinto riitaan edesmenneen isoäidinkin puolesta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi ruveta kovin monimutkaisiin auttamistoimiin Suomeen, kun itse asuu Ruotsissa.
Tarpeeksi raskasta kuunnella jatkuvaa ruikutusta tilanteista, jotka äitini on ihan itse valinnut. Hän ei puolestaan viitsi minulta kuulla mitään.
.
Muistelen joskus sitä Lauri Pohjanpään runoa Maailman meno:
.
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.
.
"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.
.
Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"
.
"En", vastaa poika, "sun jäädä annan."
"Ketä kannat sitten?" "Ma poikaani kannan."
.
Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."
Tää on todella hyvä runo. Sisältö on täyttä totta.
Kuulostaa karmealta. Onko tuo asenne yleinen Suomessa ja missä päin? Vai onko kyse ikäluokasta? Pullamössösukupolvi ei halua huolehtia omaisistaan?
Itse olen karjalaista sukua eikä tulisi mieleenkään, ettei suvun iäkkäistä pidettäisi huolta.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Ei voi ruveta kovin monimutkaisiin auttamistoimiin Suomeen, kun itse asuu Ruotsissa.
Tarpeeksi raskasta kuunnella jatkuvaa ruikutusta tilanteista, jotka äitini on ihan itse valinnut. Hän ei puolestaan viitsi minulta kuulla mitään.
.
Muistelen joskus sitä Lauri Pohjanpään runoa Maailman meno:
.
Sivutuulessa poikaansa retuuttaa kantaa
varis lahden poikki päin vastarantaa.
.
"Sitä varia, huh, ihan väsyttää alkaa",
varis sanoo, "jo vanhaa siipeä, jalkaa.
.
Kun vanhenen pian, alan kangistua,
kai kannat sa mua, kuin minä nyt sua?"
.
"En", vastaa poika, "sun jäädä annan."
"Ketä kannat sitten?" "Ma poikaani kannan."
.
Varis huokaa harmaille aatoksille:
"Se on maailman meno, minkäs sille."
Tää on todella hyvä runo. Sisältö on täyttä totta.
Kuulostaa karmealta. Onko tuo asenne yleinen Suomessa ja missä päin? Vai onko kyse ikäluokasta? Pullamössösukupolvi ei halua huolehtia omaisistaan?
Itse olen karjalaista sukua eikä tulisi mieleenkään, ettei suvun iäkkäistä pidettäisi huolta.
Hölmö. Se tarkoittaa että lapset ensin. Aina.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti, kun näkyi väsymys, ylipuhuttiin vanhemmat myymään omakotitalo pois.
Vuosia olivat appivanhemmat ja mun vanhemmat, käyneet meillä kerran kk ja appivanhemmat toivat farkun takaosan täynnä kirppisroinaa. Valtaosa meni ihan sekaroskaan.
Otettiin isompia otteita, saatiin tarpeettomat pois, piha siivottua, appivanhemmat palkkasivat apuakin jne jne.
Nyt, n 15 v myöhemmin, kummatkin ovat myyneet pois omakotitalot, mökit ja autot ja asuvat meidän lähellä.
Ei ole ollut helppoa, mutta nyt on tehty
Tässä on kaksi tärkeää pointtia
1) Omakotitalosta pitäisi saada vanhukset ajoissa muuttamaan asuntoon, joka on esteetön sekä jossa pihatyöt sun muut hoitaa joku muu, siis vaikka hissilliseen kerrostaloon, tms.
2) Jos ideana on saada vanhukset omaisten lähelle jostain kauempaa, sekin on tehtävä aikaisin. Huonompikuntoinen ja kenties dementiastakin kärsivä vanhus ei välttämättä kykene enää tekemään muuttopäätöstä eikä sopeutumaan uuteen paikkaan.
Ei ole välttämättä niin helppo saada heikkokuntoista ja paljon palveluja kunnalta tarvitsevaa vanhusta siirrettyä toisen kunnan asukkaaksi. (En tiedä miten asiat ovat tänään, mutta aikoinaan vaikka mummini asui täällä Helsingissä meidän läheisten luona, emme saaneet siirrettyä hänen papereitaan tänne millään, joten palvelujen saaminen ei olisi onnistunut jos mummi olisi elänyt pidempään.)
Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä eikä 2400 bruttotuloilla saa lainaa eli ei eläkeläisten taloille ole ostajia. Moni nuorempi myös perii vanhemmiltaan asunnon aikanaa, ei niitä montaa viitsi hommata.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Heti, kun näkyi väsymys, ylipuhuttiin vanhemmat myymään omakotitalo pois.
Vuosia olivat appivanhemmat ja mun vanhemmat, käyneet meillä kerran kk ja appivanhemmat toivat farkun takaosan täynnä kirppisroinaa. Valtaosa meni ihan sekaroskaan.
Otettiin isompia otteita, saatiin tarpeettomat pois, piha siivottua, appivanhemmat palkkasivat apuakin jne jne.
Nyt, n 15 v myöhemmin, kummatkin ovat myyneet pois omakotitalot, mökit ja autot ja asuvat meidän lähellä.
Ei ole ollut helppoa, mutta nyt on tehty
Tässä on kaksi tärkeää pointtia
1) Omakotitalosta pitäisi saada vanhukset ajoissa muuttamaan asuntoon, joka on esteetön sekä jossa pihatyöt sun muut hoitaa joku muu, siis vaikka hissilliseen kerrostaloon, tms.
2) Jos ideana on saada vanhukset omaisten lähelle jostain kauempaa, sekin on tehtävä aikaisin. Huonompikuntoinen ja kenties dementiastakin kärsivä vanhus ei välttämättä kykene enää tekemään muuttopäätöstä eikä sopeutumaan uuteen paikkaan.
Ei ole välttämättä niin helppo saada heikkokuntoista ja paljon palveluja kunnalta tarvitsevaa vanhusta siirrettyä toisen kunnan asukkaaksi. (En tiedä miten asiat ovat tänään, mutta aikoinaan vaikka mummini asui täällä Helsingissä meidän läheisten luona, emme saaneet siirrettyä hänen papereitaan tänne millään, joten palvelujen saaminen ei olisi onnistunut jos mummi olisi elänyt pidempään.)
Työikäisiä on vähemmän kuin eläkeläisiä eikä 2400 bruttotuloilla saa lainaa eli ei eläkeläisten taloille ole ostajia. Moni nuorempi myös perii vanhemmiltaan asunnon aikanaa, ei niitä montaa viitsi hommata.
Eikä kukaan halua ostaa sähkölämmitteistä asuntoa, sähkön hinta nousee koko ajan.
Lisäksi kaupan alalta irtisanotaan 25000 seuraavan 9 vuoden aikana.
Vierailija kirjoitti:
Vierailija kirjoitti:
Riippuu. Jos vanhemmilla on selvästi suosikkilapsi ja ovat ilmaisseet sen monin tavoin, jätän asian omalta osaltani siihen.
Näin on ollut joo, ja suosikki saanut valtavat määrät apua, tukea ja rahallista avustusta. Mutta ei niitä vanhempia oikein voi kitumaankaan jättää.
Onnistuuko etäältä mikään? Siis vaikka saako tietoja terveyskeskuksesta? Kun en tietenkään lääkäriin tms pääse mukaan.
Kuka teillä muilla auttaa kaukana olevat vanhukset kauppaan, apteekkiin, lääkäriin, labrakokeisiin? Onko tuohon apua palkattavissa?
Voi hakea henkilökohtaista avustajaa - olen ollut mm näkövammaisella ja nyt yksi avustaja on ikääntyneellä - ikärajoista en tiedä, en tällä hetkellä tee tuota - ei ole ilmaista, mutta silloin saa aina saman avustajan ja on siten helpompaa toimia.
Ostat kotiapua. Löytyy eri puolilta Suomea, ei tosin ole mitään halpaa. Selasin tarjontaa ja aika usein seniorit hoitavat näitä palveluja. Kaikkeen löytyy kyllä tekijä, jos vain rahat riittää: ulkotyöt,kotityöt, remontit, seuranpito, siivous, kokkaus, kuskaus jne.